yle.fi

Jakso 1. Olet kohtaloni


Helsinkiläinen nuori äidinkielen opiskelija Raija Aalto haaveilee toimittajan työstä vasemmiston äänenkannattajassa Kansan Uutisissa. Raijan ja hänen miehensä Pertin ensimmäisen hääpäivän pilaa kuitenkin hylkäävä päätös työstä. Vaikka sanomalehtinaisen ura tyssääkin lyhyeen, aukeaa ovi toisaalla. Raija saa töitä Yleisradiosta, TV-uutisista. Toimitus vaikuttaa jännittävältä paikalta, ihanalta mahdollisuudelta osallistua maailman muutoksiin pääkallopaikalta. Paitsi että työkavereiden päästessä suoraan asioiden ytimeen, Raija löytää itsensä kellarista mykän leikkaajan viereltä tekemästä hömppäuutisia viikonvarsiosioon.

Asetelma heittää häränpyllyä, kun Neuvostoliitto miehittää Tshekkoslovakian elokuussa. Tapahtumasarja saa monen idealistin maailmankuvan raiteiltaan. Vain Kekkosen luottomies, toimituksen päällikkö Martti, on osannut odottaa tätä Neuvostoliitolta. Raiteiltaan menee myös toimituksen työjärjestys, kun asian raportoinnissa tarvitaan kaikkien työpanosta. Raija saakin tästä näytön paikan ja kuvaussihteeri Irma on tohkeissaan saadessaan toimituksen puolellekin tyttökaverin. Martti vaikuttaa suhtautuvan Raijaan varsin optimistisesti, mutta hän on ottanut silmätikukseen toisen nuoren toimittajan, Vesan, joka puolestaan turvautuu aavistuksen kyseenalaisiin keinoihin vakuuttaakseen päällikön osaamisestaan.


Jos Raijan työssä eteneminen vähän takkuileekin, vielä enemmän ongelmia on Raijan miehellä Pertillä, jonka tähtitieteen opinnot eivät ota edetäkseen. Eikä appiukko Juhani tee tilannetta Pertille ainakaan helpommaksi. Raija saa puolustella isälleen sekä miestään että omia valintojaan. Tyttären työpaikka kommunistien pesässä Yleisradiossa ei ole sodan käyneelle isälle helppoa sulateltavaa sekään.

Kun Raijan määräaikainen sopimus lähenee loppuaan, Helsingin vanha ylioppilastalo vallataan. Raija ottaa riskin ja tekee tapahtumasta jutun. Martti on tyytyväinen lopputulokseen ja tarjoaa Raijalle kotimaan toimittajan paikkaa uutistoimituksessa.

Samaan aikaan Pertti on pukenut ylleen työmiehen haalarit ja aloittanut työt Hanasaaressa, samassa paikassa Raijan isän kanssa. Raijan ja Pertin teiniliitto on saanut uuden muodon: he ovat nyt työssäkäyvä aviopari.

 

Prahan kevät - Neuvostoliitto miehittää Tshekkoslovakian: Sosialismin muokkaaminen liberaalimpaan suuntaan saa tylyn lopun elokuussa 1968, kun Varsovan liiton tankit vyöryvät maahan.

Biafran sota: Noin 1,5 miljoonaa ihmistä kuolee nälänhätään. Vuoden 1966 sotilasvallankaappauksen jälkeen itsenäiseksi julistautunut Biafran valtio liitetään takaisin Nigeriaan vuonna 1970.

Vanhan valtaus: Opiskelijamellakat kuohuttavat Eurooppaa. Suomessa opiskelijaoppositio valtaa vanhan ylioppilastalon päivää ennen Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan 100-vuotisjuhlia.

> Pastori Martin Luther King murhataan

Parvekepuutarhat: Kaupungeissa kerrostaloasumisen lisääntymisen myötä myös parvekkeet lisääntyvät. Parvekeistutusten suunnittelu saa alkunsa: Parvekkeen tulisi olla asukkaan oma piha, jonka kasvit antavat iloisen leiman myös talon julkisivulle ja katukuvalle.

Iskelmätähdet: Tapani Kansan laulama Delilah pysyy tilastojen kärjessä useita viikkoja. Danny show-kiertue Rock Side Story kiertää kesä-Suomea.

Muoti: Kauden ykkösmateriaali on tweed. Asusteina baskerit, vyöt, olkalaukut, huivit. Housupuvut ja pitkät tunikat ovat suosittuja. Värit muuttuvat hillitymmiksi ja musta nousee valtaväriksi syksyllä 1968.

(lähde: Mitä missä milloin 1969)

 

Elävä arkisto:
> Hullu vuosi 1968
> Biafran sota
> Vanhan valtaus

Lähetä linkki