Areena päivittyy maanantaina

Maanantaina hyvin palvellut vanha Areena pääsee lepoon ja hommat ottaa hoitoonsa jo usean kuukauden beta-vaiheessa töitään opetellut Areena NG.

Uudistuksen taustalla on tarve palvella Areenan asiakkaita entistä paremmin. Areenan uudistuneen ulkoasun lisäksi merkittävin asiakkaille näkyvä uudistus on aiempaa paljon parempi haku sekä uudet sisältökategoriat, joiden avulla Areenan ohjelmia voi löytää.

Konepellin alla muutokset ovat suurempia. Areenan toimintavarmuutta on parannettu ja aiemmin asiakkaita kiusanneesta pätkimisestä on pyritty eroon. Jatkossa Areena myös mukautuu paremmin asiakkaan laajakaistayhteyden nopeuteen: näin myös hitaamman yhteyden käyttäjät saavat Areena-sisältönsä varmemmin kuin aikaisemmin. Areenan ylläpitotyökalu vaihtuu uudistuksen yhteydessä myös.

Areenan uudistaminen on ollut pitkä urakka, jossa sekä Ylen oma väki että yhteistyökumppanit ovat tehneet paljon työtä. Työhön ovat osallistuneet myös käyttäjät, jotka ovat antaneet palautetta ja kertoneet omia ehdotuksiaan palvelun kohentamiseksi. Lämpimät kiitokset kaikille! Työ jatkuu edelleen. Tavoitteenamme on pitää Areena yhtä arvokkaana ja käytettynä palveluna kuin aiemminkin ja tuoda uusia ominaisuuksia jo nyt mahtavaan palveluun.

Lähiviikkoina tuomme myös tarjolle uudistetut versiot Areenan mobiiliversioista. Näistä tiedotamme sitten, kun palvelut ovat saatavissa.

Seuraamme edelleen Areenasta annettavaa palautetta ja kysymyksiä ja vastaamme niihin täällä Areenan blogin kommenteissa, Areenan Facebook-ryhmässä sekä Areena-palvelusta löytyvässä usein kysyttyjen kysymysten listassa. Palautetta Areenasta toivomme myös Areenan palautelomakkeen kautta tai sähköpostitse osoitteessa areena.info@yle.fi.

Tervetuloa uuteen Areenaan!

105 kommenttia

Areenan playstation3 sovellus paivittyi maanantaina 25.6. Kiitos siitä, hienosti toimii. Nyt voi sanoa etta kannatti odottaa.

Ei tunnu mikään konsti auttavan nykimiseen. IE8, XP, uusin flashplayer, resetoitu ja cachet tyhjätty jne.
Thinkpad T42 joka on jaksanut tähän mennessä vääntää kaikki suurellakin resolla ja DVI:n kautta telkulle.... Kaistaa mitattu n. 10-15M (24M yhteys) joiten luulisi riittävän.

Minulla on 4 v. vanha Minimac. Entinen Arena toimi hyvin mutta tästä uudesta näen vain tekstit ja kuvat.
Kyrsii jos pitää ostaa uusi kone. Flash playerin latausohje oli Window-koneille. Jos vanha versio on vielä ladattavissa niin mikä on osoite.

Liisa Ojala kirjoitti:

Minulla on 4 v. vanha Minimac. Entinen Arena toimi hyvin mutta tästä uudesta näen vain tekstit ja kuvat.
Kyrsii jos pitää ostaa uusi kone. Flash playerin latausohje oli Window-koneille. Jos vanha versio on vielä ladattavissa niin mikä on osoite.

Näyttääkö yle teinidraculan 4. tuotantokauden?

Sivut

Yle Areena

Yle Areenan tiimi tapaa Areenan aktiivikäyttäjia. Auta meitä kehittämään palvelua entistä paremmaksi!

Mukana: Hanna Svärd, Esa Kukkonen, Paavo Rytsä, Leevi Kokko, Reijo Perälä, Kari Haakana ja muut yleläiset ja YLE Areenan tekijät.

Areena Facebookissa

Areena Twitterissä

 

Blogiarkisto