Areenan videoita katsellaan nyt enemmän mobiililaitteilla kuin tietokoneella

Areenan kuukausiraporttien julkaisu on teknisten ja aikatulullisten ongelmien takia ollut keskeytyksissä. Nyt ongelmat on ratkottu ja raportteja on taas tarjolla. Tämän blogikirjoituksen lopussa tarjolla on linkit peräti seitsemän kuukauden raportteihin.

Runsaassa puolessa vuodessa Areenassa on tapahtunut paljon. Areena-palvelut ovat siirtyneet Ylen API-rakenteen päälle, Windows-puhelimille on julkaistu oma Areena-sovelluksensa, uusi ohjelmaopas on julkaistu ja Areenan kuvanlaatu on (vain Areenassa lähetettäviä suoria lähetyksiä lukuunottamatta) nostettu HD-tasolle.

Kaikki tämä näkyy Areenan käytössä. Päivittäin Areenassa käydään yli 400 000 kertaa päivässä, kun vuosi sitten käyntejä oli alle 300 000. Viikkotasolla käyntejä on nyt noin kolme miljoonaa, kun vuosi sitten käyntejä oli noin kaksi miljoonaa. Areenan videosisältöjen käynnistyksistä mobiililaitteilla tapahtuu jo suurempi osuus kuin perinteisillä tietokoneilla. Muutos on ollut nopea: vielä vuosi sitten mobiilikäynnistysten osuus oli puolet tietokoneella tehtyjen käynnistysten määrästä.

Alkuvuoden tuloksissa, täsmälleen ottaen helmikuussa, näkyy tietenkin myös talviolympialaisten vaikutus. Helmikuussa tv-kanavien ja muiden live-lähetysten käyttö Areenassa ylitti kaksi miljoonaa käynnistystä. Normaalisti live-tv-striimejä käynnistetään Areenassa noin miljoona kertaa kuukaudessa. Helmikuun tuloksissa on mukana vain Areenan käyttö, olympialaisia varten tarjotun Sotshi Areenan käyttöä näissä luvuissa ei siis ole mukana.

Areenan kuukausiraportti 11/2013

Areenan kuukausiraportti 12/2013

Areenan kuukausiraportti 1/2014

Areenan kuukausiraportti 2/2014

Areenan kuukausiraportti 3/2014

Areenan kuukausiraportti 4/2014

Areenan kuukausiraportti 5/2014

7 kommenttia

Lenovon padillla ei voi katsoa Areenan ohjelmia ollenkaan:-(

Pystyykö Areenan videoita upottamaan nettisivuille? Tästä on mainittu vuosia sitten:

http://blogit.yle.fi/kehitys-kehittyy/oma-yle-areena-ylen-ohjelmat-omille-sivuillesi

MM2014 tai suorat ei vieläkään HD:nä? (Huomattavasti halvempi 7,99e/kk palvelu pystyy parempaan)
Ehkä ei niin kiire korjata kun tilaaminen ei ole kovinkaan vapaaehtoista.

Tarkpoitus oli katsoa Samsung tabletilla Sveitsin-Honduras peliä. Tabletissa oli kaksi vaihtoehtoa Suomeksi ja Ruotsiksi. Kumpikin tarjosi pelin Ruotsinkielisellä selostuksella. Aiempi ohjelma toimi koska tarjosi ohjelman Suomeksi tekstitettynä. PC versio tarjosi Suomenkielisen selostuksen. Miksi näin?

Lasketaanko tilastoinnissa mobiilistreamien (m3u8) katsominen tietokoneella desktop-käynnistyksiin vai onko kyseessä mobiilikäynnistysten "muut"?

Tuota areenan sivujen kautta nykivää flashstreamia kun ei viitsi katsoa Erkkikään.

Vanhemmilla laitteilla ei näy eikä kuulu enään mikään.samsung calaxy 1000.lakkasi näyttämästä mitään jo elokuussa 2013.radiokin toimii enään vain lähetys ikkunassa vanhalla puolella sieläkin huonosti.radiota ei ole voinut kuunnella enään tammikuun jälkeen.plau kaupassakin ilmoittaa että laitteesi ei ole yhteen sopiva.kun muutkin laitteet aikanaan vanhenee voi heillekin käydä aivan saman lailla.miksi ei vanhoille liittymille ole tukea? En viitsi edes kokeilla mitään enään kun se on täysin turhaa.

On ollut puhetta suomettumisesta, mikä tarkoittaa jotakin sellaista että ollaan liiankin varovaisia isompia valtioita tai niiden johtajien näkemyksiä kohtaan. Eli varotaan suututtamasta niitä mm kritisoimatta asioista jotka ovat ilmiselviä. Alun perin se koski Neuvostoliittoa. Nyt tilalle on asetettu Venäjä mikä toki voidaan tehdä, mutta mikseipä moni muukin taho kuten USA ja EU jossa sittenkin valtaa pitää Saksa Merkelin johdolla, ajoittain joku muukin maa on mukana. On myös muita suurmaita jotka voisi mainita samassa yhteydessä, mutta miksi kaikki taas yhdistetään vain yhteen eli Venäjään. Tämä ei ole johdonmukaista.

Yle Areena

Yle Areenan tiimi tapaa Areenan aktiivikäyttäjia. Auta meitä kehittämään palvelua entistä paremmaksi!

Mukana: Hanna Svärd, Esa Kukkonen, Paavo Rytsä, Leevi Kokko, Reijo Perälä, Kari Haakana ja muut yleläiset ja YLE Areenan tekijät.

Areena Facebookissa

Areena Twitterissä

 

Blogiarkisto