Areenan ensimmäinen äly-tv-sovellus käytössä

Ensimmäinen äly-tv-laitteille tarkoitettu Areena-sovellus on nyt valmis. Samsungin äly-tv:ille tarkoitettu sovellus on ladattavissa ilmaiseksi Samsungin äly-tv-laitteiden SmartHub-sovelluskeskuksesta. Sovellus toimii vuoden 2012 ja sen jälkeen julkaistuilla Samsungin äly-tv-malleilla (lista tuetuista laitteista Google Drive -palvelussa).

Sovellus toimii hyvin samalla tavalla kuin esimerkiksi iPadin Areena-sovellus. Sovellus tarjoaa etusivullaan Areena-toimituksen suositukset ja Areenan laajempaa tarjontaa voi selata eri ohjelmakategroioiden avulla tai etsiä ohjelmia niiden nimen mukaan. Tarjolla ovat kaikki Areenassa nähtävät ohjelmat, myös vain Areenassa katsottavat live-lähetykset. Tv-kanavien suoria lähetyksiä tai radio-ohjelmia sovelluksessa ei ole mukana.

Ohjelmat ovat äly-tv-sovelluksessa saatavilla saman ajan kuin Areenan verkkopalvelussa ja mobiilisovelluksissakin. Myös sovelluksen tekniset taustaratkaisut ovat samat. Tämän vuoksi verkkoyhteyden laatu saattaa vaikuttaa sovelluksen kuvan laatuun, erityisesti ohjelman alussa.

Kyseessä on Ylen päänavaus uusien äly-tv-sovellusten suuntaan. Sovelluksia on luvassa myös muille äly-tv-merkeille ja muille laitteille myöhemmin. Nyt julkaistu sovellus on tehty yhteistyössä Samsungin kanssa ja sen on toteuttanut Accedo.

Aiemmin Areenaa on voinut käyttää myös pilottiratkaisuilla, jotka on rakennettu Sonyn Bravia-laitteille ja Elisa Viihde -palveluun. Myös nämä palvelut jatkavat toimintaansa toistaiseksi.

Toivomme Areena-sovellukselle runsasta käyttöä. Kommentoikaa ja kertokaa, mitä ominaisuuksia haluaisitte sovellukseen ja mikä toimii ja mikä ei.

195 kommenttia

Siiri kirjoitti:

Mikähän nyt mahtaa olla vikana? Areena halusi välttämättä tehdä eilen päivityksen Samsungin Smart TV:ssä ja sen jälkeen tulos on "On tapahtunut virhe, yritä myöhemmin uudelleen". No ei toimi tänäänkään.

Sama tilanne ja tuntuu kestävän. Taitaa ylen päässä olla vika, koska sovellus toimii ns. rajapintana eli ei voi poistaa vain uudelleen asentaa. (?) en ole varma... Mutta ainoa vaihtoehto, uudelleenasennus ei auttanut, areena ei toimi tällä hetkellä.

Henri kirjoitti:
Siiri kirjoitti:

Mikähän nyt mahtaa olla vikana? Areena halusi välttämättä tehdä eilen päivityksen Samsungin Smart TV:ssä ja sen jälkeen tulos on "On tapahtunut virhe, yritä myöhemmin uudelleen". No ei toimi tänäänkään.

Meidän Samsung Smart TV:ssä on myös sama ongelma. Kaikki toimi ennen päivitystä hyvin, nyt näkee vain "On tapahtunut virhe, yritä myöhemmin uudelleen" -virheilmoituksen. TV:n malli on UE40ES7005U.

Meillä töllö on mallia UE40ES6715. Olen nyt buutannut sekä television että wlanin että päivittänyt smart hubin enkä enää keksi mikä voisi auttaa. Veikkaan, että vika todellakin on Ylen päässä.

Lisäksi olen lähettänyt Ylelle palautetta, toivottavasti huomenna ryhtyisivät toimenpiteisiin. Kahdella kaverilla, joilla Samsungin vähän uudemmat mallit, toimii.

Näitä loputtomia erilaisia ja muuttuvia äly-TV:tä taitaa olla loppujen lopuksi aika turha tukea. Parasta olisi saada toimiva toteutus vaikka pariin halpaan ulkoiseen laitteeseen, kuten esim. AppleTV. Herra Haakana on aiemmin sanonut, että Apple pitää nyörit tiukasti omissa käsissään eikä AppleTV:lle niin vain tehdä sovelluksia. Vähän heikko selitys jos Ruotsin ja Norjan yleisradioyhtiöt ovat saaneet sinne omansa! Chromecastin toimintatapaa en tiedä enkä sitä toimiiko se AppleTV:n tapaan. Kaikki streamaaminen tabletilta, puhelimelta tai tietokoneelta on vain turha mutkistava välivaihe kun se sovellus voisi olla halposti kaukosäädettävässä boksissa.

Sama ongelma ja virheilmoitus meidän Samsungilla. Kaikki muut kuten netflix ja ruutu toimivat, mutra areena lakkasi toimimasta. Käynnistyy kyllä, mutta antaa ilmoituksen "On tapahtunut virhe. Yritä myöhemmin uudelleen". Mitä tehdä?

mika kirjoitti:

Meillä kans sama ongelma. Ja laitoin Ylelle palautetta. Laittakaas muutkin joilla vastaavaa niin saadaan asia korjaantumaan. Palautteen anto tapahtuu helposti ikkunan alalaidassa olevasta linkistä.

mika kirjoitti:

Sama ongelma ja virheilmoitus meidän Samsungilla. Kaikki muut kuten netflix ja ruutu toimivat, mutra areena lakkasi toimimasta. Käynnistyy kyllä, mutta antaa ilmoituksen "On tapahtunut virhe. Yritä myöhemmin uudelleen". Mitä tehdä?

Vika löytyi Areenan Facebookia selatessa!

Samsungin Smart TV:hen piti asentaa uusi ohjelmistopäivitys (menu/tuki/ohjelmistopäivitys). Nyt toimii Areenakin.

ps. Aluksi en onnistunut valitsemaan valikostapäivitystä ennen kuin tajusin että tv ei saa olla smart hub-tilassa. Eli kun poistuin hubista, päivitys oli valittavissa.

Timo Toivonen kirjoitti:

Itsellä uusi Samsung UE43J5505XXE, jossa ongelma on Areenan kuvan zoomaus. Se tulee jotain 300% suurempana (siis valikkotilassa) ja ei tahdo löytyä mitään, esim. ymmärsin, että pitäisi olla asetusvalikko, mutta sellaista en saa näkyviin. Ohjelmien haku on hankalaa, kun alimmaista riviä ei näy, jne. Lisäksi sama ongelma kuvanlaadun kanssa. Mitkään P.Size -valinnat eivät auta.

Sama vika minulla samsung-televisiossa (UE40J6275). Areenan etusivu/valikko ei skaalaudu ruudun kokoon sopivaksi. Etusivusta/valikoista näkyy siis vain pieni osa ja sovelluksen käyttäminen on todella vaikeaa.
Missä vika? Johtuuko samsungin uudesta smart hub -versiosta (2015)? Jos vika on sovelluksessa, niin onko tähän tulossa korjaus?

Juha kirjoitti:

Malli UE40J6275XXE. Kuvanlaadun saa ajansiirtotempulla hyväksi, mutta täälläkin aloitusvalikot aivan liian suuria, näkyy vain vasen yläreuna, joten halutun ohjelman valinta on vaikeaa/mahdotonta. Valittua ohjelmaa käynnistettäessä ei myöskään näy mitään alapalkkia, josta saisi tekstityksen näkyviin.
Tekstityksen osa vilahtaa oikeassa alareunassa, kun painaa pausea, ja sekin häviää sitten taas kun jatkaa toistoa.
Ei hyvä, taidan palauttaa tv:n, kun kaupassa luvattiin että Areena toimii. Olisiko jokin 40-43-tuumainen SmartTV sellainen, että Areenan saa varmasti toimimaan edes Flash Playerilla selaimessa?

Janne kirjoitti:
mika kirjoitti:

Sama ongelma ja virheilmoitus meidän Samsungilla. Kaikki muut kuten netflix ja ruutu toimivat, mutra areena lakkasi toimimasta. Käynnistyy kyllä, mutta antaa ilmoituksen "On tapahtunut virhe. Yritä myöhemmin uudelleen". Mitä tehdä?

Vika löytyi Areenan Facebookia selatessa!

Samsungin Smart TV:hen piti asentaa uusi ohjelmistopäivitys (menu/tuki/ohjelmistopäivitys). Nyt toimii Areenakin.

ps. Aluksi en onnistunut valitsemaan valikostapäivitystä ennen kuin tajusin että tv ei saa olla smart hub-tilassa. Eli kun poistuin hubista, päivitys oli valittavissa.

sama virheilmotus täälläkin UE46ES6305-mallin kanssa!
ennen heinäkuun alkua toimi suht hyvin.
yritän kuitenkin ohjelmiston päivitystä...

karppa kirjoitti:

Kiitos, firmware päivitys 2000->2005 korjasi tilanteen. Onnistui suoraan online-yhteydellä. Areena toimii taas! Malli:ue32es6715. Versioon 2000 päivitin joskus usb-tikulla kun online yhteyden kautta ei onnistunut. Menu/tuki/ohjelmistopäivitys.

Anonyymi kirjoitti:
Juha kirjoitti:
Timo Toivonen kirjoitti:

Itsellä uusi Samsung UE43J5505XXE, jossa ongelma on Areenan kuvan zoomaus. Se tulee jotain 300% suurempana (siis valikkotilassa) ja ei tahdo löytyä mitään, esim. ymmärsin, että pitäisi olla asetusvalikko, mutta sellaista en saa näkyviin. Ohjelmien haku on hankalaa, kun alimmaista riviä ei näy, jne. Lisäksi sama ongelma kuvanlaadun kanssa. Mitkään P.Size -valinnat eivät auta.

Sama vika minulla samsung-televisiossa (UE40J6275). Areenan etusivu/valikko ei skaalaudu ruudun kokoon sopivaksi. Etusivusta/valikoista näkyy siis vain pieni osa ja sovelluksen käyttäminen on todella vaikeaa.
Missä vika? Johtuuko samsungin uudesta smart hub -versiosta (2015)? Jos vika on sovelluksessa, niin onko tähän tulossa korjaus?

Sama vika täälläkin. Kovasti olisi kiva tietää miten sen saa korjattua vai onko tulossa joku päivitys ja jos on niin milloin?

Simon V Smith kirjoitti:
Sami kirjoitti:

Mihin voi raportoida ongelmia? Eikös olisi näppärää, jos Ylellä olisi julkinen Jira tai muu bugitietokanta?

SamsungTVn Areena on parantunut paljon, mutta se ei vieläkään anna pausettaa ohjelmaa vessa/jääkaappitauon ajaksi. Tai siis antaa, mutta kun yrittää jatkaa, se sanoo että on tapahtunut virhe eikä suostu enää millään näyttämään mitään.

Sama vika minulla. Tänäänkin katsoin tallennetta ja keskeytin sen, kun piti välillä käydä tyhjentämässä pesukone. Kun tulin takaisin ja yritin jatkaa katsomista, sain yo. virheilmoituksen. Piti käynnistää katsominen uudelleen valikosta ja kelata oikeaan kohtaan.

Tämä vika näyttää jääneen pysyväksi. Minnekähän näitä ongelmia voisi raportoida, kun YLE ei näköjään lue tätä perustamaansa palstaa?

Simon V Smith kirjoitti:
Sami kirjoitti:

Mihin voi raportoida ongelmia? Eikös olisi näppärää, jos Ylellä olisi julkinen Jira tai muu bugitietokanta?

SamsungTVn Areena on parantunut paljon, mutta se ei vieläkään anna pausettaa ohjelmaa vessa/jääkaappitauon ajaksi. Tai siis antaa, mutta kun yrittää jatkaa, se sanoo että on tapahtunut virhe eikä suostu enää millään näyttämään mitään.

Sama vika minulla. Tänäänkin katsoin tallennetta ja keskeytin sen, kun piti välillä käydä tyhjentämässä pesukone. Kun tulin takaisin ja yritin jatkaa katsomista, sain yo. virheilmoituksen. Piti käynnistää katsominen uudelleen valikosta ja kelata oikeaan kohtaan.

Tämä vika on näköjään jäänyt pysyväksi. Mihinkähän näitä ongelmia voisi raportoida, kun YLE ei näköjään lue eikä kommentoi tätä perustamaansa blogia?

Janne kirjoitti:
mika kirjoitti:

Sama ongelma ja virheilmoitus meidän Samsungilla. Kaikki muut kuten netflix ja ruutu toimivat, mutra areena lakkasi toimimasta. Käynnistyy kyllä, mutta antaa ilmoituksen "On tapahtunut virhe. Yritä myöhemmin uudelleen". Mitä tehdä?

Vika löytyi Areenan Facebookia selatessa!

Samsungin Smart TV:hen piti asentaa uusi ohjelmistopäivitys (menu/tuki/ohjelmistopäivitys). Nyt toimii Areenakin.

ps. Aluksi en onnistunut valitsemaan valikostapäivitystä ennen kuin tajusin että tv ei saa olla smart hub-tilassa. Eli kun poistuin hubista, päivitys oli valittavissa.

Kiitos Janne! Ohjelmistopäivitys ei-smart-hub tilassa korjasi tilanteen.

Vika on siis tiedossa ja se pyritään korjaamaan. Korjaaminen ei valitettavasti ole aivan yksinkertaista.

Simon V Smith kirjoitti:
Simon V Smith kirjoitti:
Sami kirjoitti:

Mihin voi raportoida ongelmia? Eikös olisi näppärää, jos Ylellä olisi julkinen Jira tai muu bugitietokanta?

SamsungTVn Areena on parantunut paljon, mutta se ei vieläkään anna pausettaa ohjelmaa vessa/jääkaappitauon ajaksi. Tai siis antaa, mutta kun yrittää jatkaa, se sanoo että on tapahtunut virhe eikä suostu enää millään näyttämään mitään.

Sama vika minulla. Tänäänkin katsoin tallennetta ja keskeytin sen, kun piti välillä käydä tyhjentämässä pesukone. Kun tulin takaisin ja yritin jatkaa katsomista, sain yo. virheilmoituksen. Piti käynnistää katsominen uudelleen valikosta ja kelata oikeaan kohtaan.

Tämä vika on näköjään jäänyt pysyväksi. Mihinkähän näitä ongelmia voisi raportoida, kun YLE ei näköjään lue eikä kommentoi tätä perustamaansa blogia?

Onko asia edennyt? On tapahtunut virhe loistaa edelleen. Malli samsung ue32h4515. Harmittaa kun areena sovellus oli yksi ostoperusteista makkarin televisiolle ja se ei nyt vaan toimi.

Jokke kirjoitti:

SmartHub-sovelluksen päivittäminen ja laiteohjelmiston (firmware) päivittäminen on ratkaissut nämä ongelmat.

Yle näkyy kommentoivan Facebook-sivullaan paremmin, mutta tällainen pärstäpankki-änkyrä ei voi siellä taas kysellä... https://www.facebook.com/yleareena

Meillä saatiin ohjelmapäivitys tehtyä vaikka se vähän vaikeaa olikin kun ei millään meinannut selvitä, että miten se oikein tehdään.

Tällä hetkellä risoo vielä kaksi asiaa, joista muutkin ovat joko täällä tai tuolla facessa valittaneet:
1) Vähänkin pidemmän pausen jälkeen ohjelmaa jatkaessa tulee erhe-ilmoitus ja ohjelma täytyy aloittaa uudelleen ja kelata ko.paikkaan. Vähentää toki jääkaappireissuja. :)
2) Kuvasuhdetta ei voi muuttaa, joten Lovejoyt ja muut 4:3 suhteella tehdyt ohjelmat on ihan hirveitä katsoa. Jääpä sitten katsomatta ja aikaa johonkin hyödyllisempään...

Töllö mallia UE40ES6715.

Pause-ongelma on tiedossa ja pyrimme korjaamaan sitä, samoin kuvasuhde-ongelma. Nämä molemmat liittyvät Samsungin videosoittimeen, joten korjaus sovelluksessa on hieman hankalaa.

Karde kirjoitti:
Jokke kirjoitti:

Onko asia edennyt? On tapahtunut virhe loistaa edelleen. Malli samsung ue32h4515. Harmittaa kun areena sovellus oli yksi ostoperusteista makkarin televisiolle ja se ei nyt vaan toimi.

SmartHub-sovelluksen päivittäminen ja laiteohjelmiston (firmware) päivittäminen on ratkaissut nämä ongelmat.

Firmware on nyt päivitetty uusimpaan ja areena sovelluksesta uusin saatavilla oleva versio, sama virhe toistuu edelleen. Areenasta voi katsoa vain yhden ohjelman, toista ohjelmaa heti perään ei, tulee virhe. Vain Tv:n sammutus auttaa.

Mitä luin näitä kommentteja, niin en näe sille streamauslaadulle mitään YLE:n ilmoittamaa fixiä? En ole vielä kokeillut tuota 10s kelaus-kikkaa, mutta onhän tämä vähän sieltä... ei pystynyt istumaan TV:n edessä, kun tyttö halusi välttämättä katsoa puuromaista lastenohjelmaa aivan hirveällä laadulla. Voishan tuo nyt olla sitten vaikka tyyliin "AUTO" optio ja sitten vaihtoehtoisesti laatuvalinta. Antaa ihmisten odotella puskurointia, jos hitaalla haluavat liian tiukkaa laatua sitten. Onko tämä näin että Samsung tekee tämän App:sin vai kelle tästä pitää aiheesta valittaa. Laite: Samsung 2015 Tizen-mallia.

Streamauslaadun korjautuminen meilläkin ongelmana. Aikaisemmin 10 sekan kelaus korjasi laadun, mutta nyt sekään ei näytä enää auttavan. Päädyin palaamaan aikaisempaan settiin, eli iPadin Areenalla Airplay-yhteys AppleTV:hen ja siten Samsungin telkkariin. On aina toimunut ja toimii nytkin. Telkkarin Tizen UHD.

Se 10s kelaus on toiminut meillä aina. Suosittelen.

Samsungin Tizen-laitteissa (J-mallisarja) Areena ei tällä hetkellä toimi oikein. Tämä ongelma on tiedossa ja sitä korjataan parhaillaan.

Marko kirjoitti:

Mitä luin näitä kommentteja, niin en näe sille streamauslaadulle mitään YLE:n ilmoittamaa fixiä? En ole vielä kokeillut tuota 10s kelaus-kikkaa, mutta onhän tämä vähän sieltä... ei pystynyt istumaan TV:n edessä, kun tyttö halusi välttämättä katsoa puuromaista lastenohjelmaa aivan hirveällä laadulla. Voishan tuo nyt olla sitten vaikka tyyliin "AUTO" optio ja sitten vaihtoehtoisesti laatuvalinta. Antaa ihmisten odotella puskurointia, jos hitaalla haluavat liian tiukkaa laatua sitten. Onko tämä näin että Samsung tekee tämän App:sin vai kelle tästä pitää aiheesta valittaa. Laite: Samsung 2015 Tizen-mallia.

Karde kirjoitti:
Ville kirjoitti:

Ihan ok:n tuntuinen sovellus, mutta MUTTA videon laatu aivan surkea ensimmäiset 3-4 minuuttia kunnes sovellus saa paremman kuvan annettua. Käytössä 100 megainen yhteys, tv piuhalla kiinni ja kaikki kaista varattu sovellukselle eli ei muuta liikennettä. Tämä kuvanlaadun skaalaus täytyy saada huomattavasti nopeammaksi. Ei oikein huvita ohjelmaa katsoa kun ohjelman alusta ei näe muuta kuin pikselimössöä.

Kuten webpalvelussakin, myös äly-tv-sovelluksessa kuvanlaatu on riippuvainen verkkoyhteyden laadusta. Noin pitkä paremman laadun haku kertoo, että verkkoyhteyden laadussa on toivomisen varaa. Pelkkä operaattorin ilmoittama yhteysnopeus ei valitettavasti kerro todellisesta yhteyden laadusta. Omissa testeissä esim. 4G-yhteyden yli sovellus tarjoaa heikompaa laatua n 15-20 sekuntia ja vaihtaa sitten parempaan laatuun. Katsomme kuitenkin, miten parempi laatu olisi saatavissa nopeammin; nopeaa ratkaisua tähän ei välttämättä kuitenkaan löydy.

Ja höpö höpö, piuhasta mitattu nopeus 260 Mb ja käytössä Samsung SUHD tv 9005 sekä viimeisin Areena versio. Aikaisemmin kuvan laadun sai palautumaan kelaamalla lähetystä 10 sekunti eteenpäin mutta nyt kuva aiavna laadutonta kuraa, katselukelvotonta ainakin kaikkien lastenohjelmien osalta.

Karde kirjoitti:

Vika on siis tiedossa ja se pyritään korjaamaan. Korjaaminen ei valitettavasti ole aivan yksinkertaista.

Simon V Smith kirjoitti:
Simon V Smith kirjoitti:
Sami kirjoitti:

Mihin voi raportoida ongelmia? Eikös olisi näppärää, jos Ylellä olisi julkinen Jira tai muu bugitietokanta?

SamsungTVn Areena on parantunut paljon, mutta se ei vieläkään anna pausettaa ohjelmaa vessa/jääkaappitauon ajaksi. Tai siis antaa, mutta kun yrittää jatkaa, se sanoo että on tapahtunut virhe eikä suostu enää millään näyttämään mitään.

Sama vika minulla. Tänäänkin katsoin tallennetta ja keskeytin sen, kun piti välillä käydä tyhjentämässä pesukone. Kun tulin takaisin ja yritin jatkaa katsomista, sain yo. virheilmoituksen. Piti käynnistää katsominen uudelleen valikosta ja kelata oikeaan kohtaan.

Tämä vika on näköjään jäänyt pysyväksi. Mihinkähän näitä ongelmia voisi raportoida, kun YLE ei näköjään lue eikä kommentoi tätä perustamaansa blogia?

Samsungiin oli tullut päivitys v 2110, ja sen jälkeen en ole saanut pysäytysongelmaa toistumaan. Näyttää siltä, että vika on ehkä korjaantunut päivityksen myötä.

Pentti Hirvonen kirjoitti:
Karde kirjoitti:
Ville kirjoitti:

Ihan ok:n tuntuinen sovellus, mutta MUTTA videon laatu aivan surkea ensimmäiset 3-4 minuuttia kunnes sovellus saa paremman kuvan annettua. Käytössä 100 megainen yhteys, tv piuhalla kiinni ja kaikki kaista varattu sovellukselle eli ei muuta liikennettä. Tämä kuvanlaadun skaalaus täytyy saada huomattavasti nopeammaksi. Ei oikein huvita ohjelmaa katsoa kun ohjelman alusta ei näe muuta kuin pikselimössöä.

Kuten webpalvelussakin, myös äly-tv-sovelluksessa kuvanlaatu on riippuvainen verkkoyhteyden laadusta. Noin pitkä paremman laadun haku kertoo, että verkkoyhteyden laadussa on toivomisen varaa. Pelkkä operaattorin ilmoittama yhteysnopeus ei valitettavasti kerro todellisesta yhteyden laadusta. Omissa testeissä esim. 4G-yhteyden yli sovellus tarjoaa heikompaa laatua n 15-20 sekuntia ja vaihtaa sitten parempaan laatuun. Katsomme kuitenkin, miten parempi laatu olisi saatavissa nopeammin; nopeaa ratkaisua tähän ei välttämättä kuitenkaan löydy.

Ja höpö höpö, piuhasta mitattu nopeus 260 Mb ja käytössä Samsung SUHD tv 9005 sekä viimeisin Areena versio. Aikaisemmin kuvan laadun sai palautumaan kelaamalla lähetystä 10 sekunti eteenpäin mutta nyt kuva aiavna laadutonta kuraa, katselukelvotonta ainakin kaikkien lastenohjelmien osalta.

Sama vika. 100 megan nettiyhteys piuhalla. Esim. Netflixin 4K laatuiset leffat pyörivät moitteetta sekä Youtube HD laatu sekä 4k demot, mutta Areena vain iPadin appsilla airplayn kautta Apple tv:stä Samsungiin siirrettynä. Kaikki saatavat päivitykset tehtynä. Ja kyse 2015 Tizen J mallista.

Meillä on aivan uusi Samsung UE55JS9005 55" Smart 4K Ultra HD SUHD LED-televisio ja nopea 4G-yhteys, mutta Yle Areena ohjelmassa on aivan surkea kuvanlaatu. Mikään odottelu tai hyppäily ei auta asiaa. Samassa huoneessa kuva Samsungin tabletin kautta on todella hyvä ja myös suora streamaus tabletilta televisioon onnistuu. En keksi muuta vaihtoehtoa kuin että Ylen Samsung smart tv client ohjelma tulkitsee kaistan kokoa väärin? Olisiko mahdollista itse lukita kuvanlaatua? Skipatut framet kyllä huomaa ja laatua voi säätä jos oma kaista ei riitä. Tai sitten automatiikka voisi olla vakiokäyttäjälle päällä ja settingseistä saisi sitten oman valinnan.

Hienoa! 8.9. Oli tullut uusi Areenan appsiversio Samsungille. Nyt Areena näkyy oikein hyvin Tizen-käyttiksen telkkarissakin. Kiitos siitä!

Tapsa kirjoitti:

[quote=Ari Saonegin]Hienoa! 8.9. Oli tullut uusi Areenan appsiversio Samsungille. Nyt Areena näkyy oikein hyvin Tizen-käyttiksen telkkarissakin. Kiitos siitä!

Ei näy mulla uutta versiota Samsungiin Areenasta olevan tarjolla, kesäkuun 16 päivä näyttää televisio että on tullut viimeisin päivitys Areenaan. Onkohan edes tulossa malliin UE32H4515 ?

Tuossa aikaisemmin valitin myös kuvanlaatua. Nyt pitkästä aikaa kokeilin (ei nyt puupää muista otinko peräti poiskin tuon sovelluksen muutama viikko sitten kuvanlaadun takia ja asensin nyt viikolla uusiksi), mutta siis nyt laatu on jo katsottavaa. Ei sentään mitän Netflix laatua (en tiedä mitä nuo amerikkalaiset tekee oikein, kun meillä ei tuota streamia millään osata, vaikka sama todellinen kaista on käytössä niillä kuin suomalaisillakin toimijoilla). Lisä-bonuksena pääsen nyt Katsomoonkin, joka toimii myös OK (oli ongelmia senkin kanssa). Ja HBO Nordic appikin tuli Tizenille juuri. Nyt on paljon IP telkkari-tarjontaa olemassa...happy, happy. TV Samsung J Tizen.

Ari Saonegin kirjoitti:

Hienoa! 8.9. Oli tullut uusi Areenan appsiversio Samsungille. Nyt Areena näkyy oikein hyvin Tizen-käyttiksen telkkarissakin. Kiitos siitä!

Tapsa kirjoitti:

Meillä on aivan uusi Samsung UE55JS9005 55" Smart 4K Ultra HD SUHD LED-televisio ja nopea 4G-yhteys, mutta Yle Areena ohjelmassa on aivan surkea kuvanlaatu. Mikään odottelu tai hyppäily ei auta asiaa. Samassa huoneessa kuva Samsungin tabletin kautta on todella hyvä ja myös suora streamaus tabletilta televisioon onnistuu. En keksi muuta vaihtoehtoa kuin että Ylen Samsung smart tv client ohjelma tulkitsee kaistan kokoa väärin? Olisiko mahdollista itse lukita kuvanlaatua? Skipatut framet kyllä huomaa ja laatua voi säätä jos oma kaista ei riitä. Tai sitten automatiikka voisi olla vakiokäyttäjälle päällä ja settingseistä saisi sitten oman valinnan.

Jokke kirjoitti:

Ei näy mulla uutta versiota Samsungiin Areenasta olevan tarjolla, kesäkuun 16 päivä näyttää televisio että on tullut viimeisin päivitys Areenaan. Onkohan edes tulossa malliin UE32H4515 ?

Kuukaudet vaihtuu ja mitään ei kuulu..

Tizen-malleille on siis tullut päivitys, muille (eli esim.UE32H4515-mallille) ei ole tullut uutta versiota. Mikäli sovellus ei toimi, kannattaa päivittää SmartHub-sovellus ja tarvittaessa lisäksi päivittää laitteen firmware-ohjelmisto.

Miten saan Areenan näkyviin Sonyn KDL-40R553C laitteella, vai saanko ollenkaan?

UE46D8005 telkussa Yle Areenaa ei löydy sovellusten joukosta.
Johtuuko siitä ettei sitä ole vai siitä etten ole ajanut tuoteinta päivitystä telkkuun?

Onko uudelle Apple tv:lle tulossa Yle Areena sovellusta? Kiinnostaa kovasti koska Samsungin smart tv:n Areena sovellusta ei näköjään saatu koskaan kunnolla toimivaksi...

Minun Samsungissani Yle Areena toimii nykyisin loistavasti.

Samsung UE55JS8005, Areena sovellus jumiutunut pari kertaa. Ei reagoi mihinkään. TV:n sammuttaminen virtakytkimestä auttaa.

Pääsäntöisesti kuitenkin toimii ja kuvan laatu hyvä.

Lisätään vielä, että jumitilanteessa verkkoyhteys toimii ja voin katsella areenaa laiitteen selainohjelman kautta. Eli vika on sovelluksessa.

Nuo tv-kanavien suorat lähetykset voisi lisätä sovellukseen.

Anonyymi kirjoitti:

Samsung UE55JS8005, Areena sovellus jumiutunut pari kertaa. Ei reagoi mihinkään. TV:n sammuttaminen virtakytkimestä auttaa.

Pääsäntöisesti kuitenkin toimii ja kuvan laatu hyvä.

Lisätään vielä, että jumitilanteessa verkkoyhteys toimii ja voin katsella areenaa laiitteen selainohjelman kautta. Eli vika on sovelluksessa.

Täälläkin samoja ongelmia 2015 loppuvuoden J-sarjalaisen (Tizen) kanssa.
Tai no, en voi sanoa että pääsääntöisesti toimisi.
Joskus Areena jää jumittamaan, ei löydä yhteyttä (vaikka on hyvä 4g-yhteys joka toimii), kun Areenaa käynnistelee uudestaan niin se saattaa edelleen vain ruksuttaa tyhjää. TV:n boottaus on ainoa joka auttaa.
Äsken tuo Areena taas kaatui kesken katselun.
Ketutusta lisää se, että en saa ohjelmia kelattua vapaasti eteenpäin vaan vain 10sek. per napinpainallus, käytössä on kuitenkin Samsungin kaukosäädin JA näppäimistö touchpadin kanssa. Raivostuttavaa.

Lisäyksenä vielä jos tuon Areenan saavat edes joskus toimimaan, niin olisi kyllä kiva jos hakuvaihtoehdot olisivat paremmat, esim. tietokoneella näkyvät kategoriat ym. Ja tietysti YLEn radio hakuvaihtoehtoineen olisi hyvä saada myös.

Onko tosiaan niin ettei Areenan tällä versiolla pysty kelaamaan kuin 10s kerrallaan ja jokainen kymmenen sekunnin hyppäys pitää painaa kaukosäätimellä erikseen?? Eli eikö ohjelmassa voi siirtyä haluamaansa kohtaan tai kelata yhtään nopeammin? Tällä metodilla jo muutaman minuutin kelaaminen on äärimmäisen tuskallista. Laite on Samsungin Blu-ray -soitin eli sama app käytössä kuin Samsung smart tvn omistajilla.

Sivut

Yle Areena

Yle Areenan tiimi tapaa Areenan aktiivikäyttäjia. Auta meitä kehittämään palvelua entistä paremmaksi!

Mukana: Hanna Svärd, Esa Kukkonen, Paavo Rytsä, Leevi Kokko, Reijo Perälä, Kari Haakana ja muut yleläiset ja YLE Areenan tekijät.

Areena Facebookissa

Areena Twitterissä

Blogiarkisto