Jos jotenkin pitäisi tiivistää viime ajat vallinneen taantuman vaikutukset tiedotusvälineisiin, irtisanomisten ja lomautusten ohella näkyvin ilmiö on estoton ja ilkamoiva lamaan liittyvien kielikuvien käyttö. Painomusteen seasta oikein aistii otsikkonikkareiden riemun, kun he ovat voineet revitellä otsikoissa leikkauksilla, sukeltamisilla ja sanojen lasku ja laskea eri merkityksillä.

Kauppalehden heinäkuinen otsikko noudattaa tätä linjaa, joka ei anna talousvaikeuksien pilata verbaalisen keksimisen iloa:

Finnairilla siipi maassa.

Nimimerkki Siivetönnä toivoo lähettämässä kirjeessään, että ”lentoliikenteen vaikeuksien ei toivoisi johtavan turvallisuuden heikkenemiseen”. Aristoteleen kantapää toivoo samaa ja lisää, että toivottavasti otsikkoviikareilla pysyy hyvä maku keskellä suuta silloinkin, kun kilpailuympäristö koventuu omalla työpaikalla.
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Kirjoittaminen on jo sinänsä taitoa vaativa laji, mutta erityistä taitoa vaatii se, että osaa valita kirjoittamaansa tekstiin sellaiset sanat kuin aihe vaatii, miten uida aiheen sisään sanavalinnoilla.

Otetaan nyt esimerkiksi nuori yhdysvaltalainen taiteilija Britney Spears. Kohta 30 vuotta täyttävä lapsitähti tunnetaan vähäpukeisista kuvistaan, vihjailevista lauluistaan, huumeongelmastaan, juhlimisestaan ilman pöksyjä ja siitä, että hänellä on oikeuden lupa tavata kahta lastaan kolmasti viikossa. Sanalla sanoen, Britney Spears on itsenäisen nuoren naisen nykyaikainen roolimalli, Brave New Girl.

Miten kirjoittaa vaikkapa neiti Spearsin Circus-kiertueen Suomen konsertista niin, että lukija on heti mukana Britneyn maailmankuvassa ja elämäntavassa? Ilta-Sanomien tekstitaiturit ratkaisivat asian heinäkuussa suvereenisti:

No voi plääh! Britney Spears ei jääkään Suomeen!

Kyllä: No voi plääh! Siinä se on! Onhan yksi Britneyn upeista levyistä nimeltään Oops!... I Did It Again, eli suomeksi jotakuinkin: Hupsista!... Tein sen taas. Plääh sopii tähän verbaaliseen linjaan kuin nenä päähän! Näin huomaamme taas, että joskus yksi sana kertoo enemmän kuin tuhat kuvaa, joiden julkaisusta taiteilija Spears haluaa muuten päättää itse!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Satu keisarin uusista vaatteista on oivallinen kertomus ihmisten kyvystä uskoa asioille sellaiset nimitykset, jotka he haluavat uskoa. Sadun kuvaus siitä, miten keisari ja koko kaupunki haluavat uskoa, että tyhjä on hienointa kangasta, eikä kukaan ihmettele alastomana kulkevaa hallitsijaa, ei ole ollenkaan kaukana todellisuudesta.

Aina ei ole kyse edes itsensä huijaamisesta, vaan erilaisista tavoista nähdä maailma. Niin kuin nyt vaikka sellaisesta, kuin zen-punkkari Brad Warnerilla. Warner kävi elokuun lopulla luennoimassa Suomessa uuden kirjansa Zeniä karmalla ja suklaakastikkeella tiimoilta.

Valtakunnan suurilevikkisin sanomalehti raportoi visiittiä henkilöjutun avulla. Siinä kurkistettiin henkiseen maailmaan, jota tämä amerikkalainen ex-rockmuusikko tarjoaa ihmisille otsikolla hardcore zen. Meillä ei nyt ole aikaa kertoa suuntauksesta sen tarkemmin, mutta kuulijaystävämme Karhunkylän kiuaskivi välitti meille suomalaisia kiinnostavan pätkän Warnerin pohdinnoista, joista Helsingin Sanomat kirjoitti näin:

Hymy voi tosin hyytyä, kun vuorossa on lauantaisauna. Mutta ilman muuta Warner haluaa kokea melkein luonnostaan meditatiivisen mökkikansan arkkirituaalin.

Perihärmäläinen arkirituaali on siis amerikkalaiselle zen-punkkarille arkkirituaali! Ennen kuin sanotte, että henkistynyt ystävämme näkee zeniä siellä missä sitä ei ole, iloitkaamme ajatuksesta zen-keisaristamme saunan lauteilla ilman vaatteita!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Kysymys veneilyn ja alkoholin yhteydestä on tulisia intohimoja herättävä aihe. Veneitä ei merillä ja vesistöissä ole yhtä taajassa kuin autoja pääkadulla, mutta toisaalta vesillä kulkijaa ympäröi aina hengenvaarallinen ympäristö eli vesielementti, johon joutuminen saattaa aiheuttaa muutakin kuin vaatteiden kastumista.

Toisaalta taas vedotaan merenkulun perinteisiin, joihin monen muistin mukaan kuuluu rommiannos heti, kun aurinko on kivunnut raa´annokan kohdalle. Ja toisaalta taas tuntuu oudolta kunnioittaa edeltävien seilorisukupolvien perinteitä väkijuomien suhteen, jos sellaiset jopa tärkeämmät perinteet kuin hyvä merimiestapa, merenkulkutaito ja luonnonvoimien kunnioitus unohdetaan.

Asiassa voidaan nähdä monia puolia, joten alamme lähestyä Etelä-Suomen Sanomien jykevää kannanottoa tulenaran aiheen tiimoilta. Etlarin pääkirjoitus nimittäin kiteytti heinäkuussa näin:

Ruorijuopumuksen raja on siis itse asiassa veteen piirretty viiva.

Sitaatin meille lähettänyt kuulijamme Seppo ei pidä asiaa aivan yhtä sattumanvaraisena,

”sillä kyllähän lakipykälissä lienee promillerajatkin säädetty
vesiliikennejuopumukselle”.

Sepon ei tarvitse pulloon turvautua, koska hänet saa juhlamielelle kirjapalkintomme, pahvikantinen tietokirja Aristoteleen kantapää – fraasirikos ei kannata, josta voi vesilläkin naukkailla rauhassa!
¬– – –
aristoteles(at)yle.fi

Joskus kuvailmaukset alkavat elää omaa elämäänsä. Uusia käsitteitä muodostuu kuvailmauksen kuvasta eikä enää niinkään alkuperäisestä asiasta. Vanha kansakin tajusi, että tällöin liikutaan vaarallisilla vesillä: saattaa käydä niin, että aletaan puhua aidanseipäistä eikä enää aidasta.

Mutta joskus uusi ilmaus on sekä värikäs että ymmärrettävä. Näin kävi eteläisellä rajaseudullamme ilmestyvän Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa elokuun alkupuolella. Artikkeli pohti, miten käy presidentti Barack Obaman suurprojektin, USA:n terveydenhuoltouudistuksen, kun konservatiivit vastustavat sitä kaikin voimin. Jotkut vastustuskeinot vaikuttavat epäilyttäviltä: lakiuudistuksen kriitikot perustavat jopa keinotekoisia kansalaisjärjestöjä. Nämä järjestöt antavat ymmärtää, että ne olisivat syntyneet ruohonjuuritasolla, vaikka ne ovatkin republikaanisen puolueen ja vakiintuneen lääkintäteollisuuden masinoimia. Pääkirjoittajalla oli niille termikin valmiina:

Tekonurmijärjestöt.

Kuten olettaa voi, tekonurmijärjestö -termillä on yhdysvaltalainen esikuva, astroturfing. Sen keksi vuonna 2006 edesmennyt senaattori Lloyd Bentsen ja se viittaa sikäläiseen AstroTurf –nimiseen tekonurmimerkkiin.

Toivottavasti tekonurmijärjestöt eivät leviä Suomeen vaan voimme jatkossakin ylpeillä aidoilla ja tuuheilla suomalaisesta maaperästä kumpuavilla ruohonjuurijärjestöillä!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Yksi taiteen ja runouden tunnusmerkeistä on se, että ne saavat vanhan ja tutun näyttämään uudelta. Joskus harvoin tavallinen tienvarsimainos täyttää nämä edellytykset ja saa ohiajajan pohtimaan asioita monen kilometrin ajan. Nyt puheena olevassa mainoksessa luki näin:

Jos ei nähdä niin törmäillään.

Aluksi vaikutti siltä, kuin mainoksen maksaja englanninkielinen kehysfirma olisi syyllistynyt toistamaan ikivanhan puujalkamaisen hyvästelysutkauksen, joka ei ollut hauska enää silloinkaan kun sen kuuli toisen kerran. Mutta kolmannen kilometrin kohdalla kuljettaja oivalsi, että kyseessähän on aivan tosi väitelause. Jos huononäköiset ihmiset lähtevät liikenteeseen, syntyy onnettomuuksia. Mainoksen laatija on löytänyt vanhasta kliseestä totuuden, joka ei ehkä ole maailman syvällisin, mutta uusi näkökulma siinä joka tapauksessa on.

Runoudesta ja optikoista mieleen muistuu helsinkiläisen optikkoliikkeen mainokset, jotka on jo monen vuoden ajan laadittu runomuotoon, tyyliin:

Näe yhtä terävästi kuin Bubi stadikalla,
moniteholinssit odottavat sinua Arvolalla.

Jännittävää, että optiselta alalta löytyy näin tarkkanäköistä sanataidetta. Ehkä silmien ja suun välillä on sittenkin jokin yhteys, jonka avulla optikot osaavat laittaa muutkin kirjaimet kuin isot E:t oikeinpäin.
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Luovuus on yksi viime vuosien eniten hoettuja muotisanoja työelämässä, politiikassa ja koulutuksessa. Vuosikymmenen puolivälissä sitä koetettiin korvata innovaatiolla, mutta luovuus pitää pintansa. Ja mikäs siinä, luovuus on sellainen tulivuorenpurkauksenomainen luonnonvoima, joka ei pahemmin hetkahda, vaikka siitä turuilla ja toreilla hiukan meuhkataankin.

Luovuus ei tunne rajoja, ja tästä osoituksena käy vaikkapa Jussi T. Kosken ja Saku Tuomen viisi vuotta sitten ilmestynyt Luovan ajattelun käsikirja nimeltään Kuinka ideat syntyvät? Vanha ystävämme Setä Tuomola Turusta lähetti meille luovan näytteen luovuusprofeettojen luovasta kielestä:

Siis varasta kaikki mitä irti saat äläkä tunne siitä huonoa itsetuntoa.

Silloin kun vielä elettiin sääntely-yhteiskunnassa eikä luovuudesta vielä tiedetty mitään, varkaiden riesana oli huono omatunto; muistattehan: se joka kolkuttaa ja muistuttaa, että meniköhän kaikki nyt ihan oikein. Huonolla itsetunnolla tarkoitettiin tuolloin suomalaisuuden perusasennetta, vastakohtaa rinta rottingilla olemiselle. Nyt luovuuden ja huomiotalouden aikakautena suomalainenkin ymmärtää henskeleiden paukuttelun tärkeyden kansallisessa innovaatiostrategiassa ansaintalogiikan muodostumisessa.

Se että itsetunto on nykyajan ihmisille tärkeämpi kuin omatunto ei pitäisi olla uutinen. Se, että se vaikuttaa kielenkäyttöön jo näin vahvasti, on Aristoteleen kantapäälle todiste siitä, että luovuus ei tunne kahleita.

– – –

aristoteles(at)yle.fi

Suomalaisetkin ovat viimeisten sadan vuoden aikana muuttaneet vihdoin kaupunkeihin ja jättäneet eläimet oman onnensa nojaan maaseudun luontoon. Kun entisaikana uhkinamme olivat karhut ja susilaumat, nykykaupunkilaista uhkaavat citykanien lisäksi aivan arvaamattomat otukset. Etelän suurkaupunkilaisten oma etujärjestölehti Helsingin Sanomat varoitteli lukijoitaan toukokuussa mustarastaiden edustamasta uhkasta koko kaupungille näin:

Kaupunkimainen asuinympäristö, jopa parveke, on mustarastaalle nykyään
jokapäiväistä leipää.

Kuulija-ilmiantajamme Markku Oulusta ei epäröi, vaan ehdottaa toiminnan miehenä, että kaupungin päättäjät ryhtyvät viipymättä suunnittelemaan toimenpiteitä tätä uutta tuholaista vastaan, ennen kuin musta uhka tuhoaa maan parvekekannan syömällä sen.

Aristoteleen kantapää on samaa mieltä ja rientää rautakauppaan hankkimaan tarvikkeita suojatakseen parvekkeensa tämän Turdus merulanakin tunnetun synkän tuhoajan varalta. Seipäitä! Rautalankaa! Kiehuvaa öljyä!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Joskus maailman todellisuuden kaoottisuus pääsee kuin varkain livahtamaan kristallinkirkkaan ajatuksenjuoksumme lomaan ja tönäisemään aatostemme kaikenkattavaa loogista järjestystä. Näin käy sitä todennäköisemmin, mitä kaoottisempi tilanne on ja mitä pidempään kyseinen epäjärkevä olotila on jatkunut.

Yksi tällaisia epäjärkevyyden pesäpaikkoja on Israelin valtion ja palestiinalaisten välinen vihanpito, jota on jatkunut laskentatavasta riippuen viimeiset 60 tai viimeiset 6000 vuotta. Ei siis ihme, että Ajankohtaisen kakkosenkin tavallisesti niin järjestelmällinen asioidenhahmotuskyky teki ohjelmatietotiedoissa tepposensa. Kuulijamme Reino lähetti meille otteen toukokuun lopun ohjelman tiedoista, ja siellä luki näin:

Rauhantorjunta vauhtiin Lähi-idässä.

Reino kysyy:

”Eikö ne sitä ole tehneet siellä jo vuosikausia?”.

Aivan, Ajankohtaisen kakkosen käyttämä sana ei ole kumpikaan sanoista kriisintorjunta tai rauhanturvaaminen, jotka ovat tulleet meille tutuiksi kaiken maailman kriisipesäkkeistä. Sana on niiden omalaatuinen yhdistelmä rauhantorjunta. Ja rauhaahan on tuolla kaikkein ristiriitojen pesäpaikassa tosiaan torjuttu oikein olan takaa jo varmaan Jerobeamin ja Rehabeamin ajoista saakka.

Aristoteleen kantapää jääkin Reinon kanssa odottelemaan raporttia kriisinturvaajien toimista vaikkapa Lähi-idässä! Ja odotellessa Reino voi vaikkapa lukea maittavaa tietoteosta nimeltään Aristoteleen kantapää — fraasirikos ei kannata, jonka hän saa palkkioksi viikon ilmiannosta!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Mitä tapahtuu, kun yhdistetään globaali kaupallinen hyötyajattelu ja käännösrobottien kustannustehokas toiminta? Syntyy vaikkapa sellainen jokaiseen kotiin kannettava saksalaisen elintarvikekaupan Lidlin mainos, joka saapui turkulaiskuulijallemme Leenalle muutama viikko sitten. Mainos kertoi kohderyhmälleen lähes aforisminomaisesti näin:

Kun syöt Milbona-jugurttia 14 päivää, on kulunut kaksi viikkoa.

Elintarvikejätin väite haastaa ajatuskokeeseen: onko näin?

Mutta kuka uskaltaa lähteä testaamaan väitettä ja syömään kaupan omaa jogurttimerkkiä 14 päivän ajan? Tuo on pitkä aika, vaikka jogurttia pitkän iän ruokana markkinoidaankin.

Eikä kuulijamme Leenankaan tarvitse vähään aikaan syömisestä huolehtia, koska hän saa palkinnoksi mukaansa tempaavaa kirjallisuutta nimeltään Aristoteleen kantapää — fraasirikos ei kannata. Herkullista kirjan ahmimista!
– – –
aristoteles(at)yle.fi