Tähtitiede on viime vuosina mennyt eteenpäin suurin harppauksin monella eri rintamalla. Tavallinen Telluksentallaajakin on luonnollisesti kiinnostunut taivaan mysteerien paljastumisesta. Kun kuitenkin puhutaan vieraista olosuhteista ja kaukaisista asioista, joudutaan usein sellaisille tiedon alueille, joilla kokenut journalistikin on niillä niin sanotuilla vierailla vesillä.

Näin kävi toukokuun alussa Tampereella, kun uutinen näkymättömästä aineesta saavutti Aamulehden toimituksen. Lehti uutisoi asian näin:

Näkymätöntä ainetta löytyi kaukaisesta avaruudesta - katso kuvat.

Kuulijamme Nimetön kommentoi Aamulehden otsikkoa näin: Sitä luulisi, että näkymättömän aineen perusidea olisi se, ettei sitä näe. Seuraavaksi saanemme kuvat Kekkosen tukasta ja teekkarin älystä.

Aamulehden kuva esittelikin tietysti kaasumaista ainetta, joka hehkui 2 300 miljoonan valovuoden päässä hehkuvan kuumana. Toivottavasti teekkarin älyn hehkua ei tarvitse etsiä yhtä kaukaa.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Lehtien yleisönosastot on ainutlaatuinen kurkistusreikä aktiivisten kansalaisten elämänmenoon. Ja kenestä ei tulisi sopivan epäkohdan edessä sen verran aktiivinen kansalainen, että tarttuu kynään ja kirjoittaa paikalliseen tai suurempaan lehteen puistojen hölmöstä roskaamisesta, törpöistä autoilijoista tai tv-toimittajien tohelosta kielenkäytöstä.

Tunteet ovat usein pinnassa kun yleisönosastolle kirjoitetaan. Tämä saattaa johtaa lukijan kannalta haastaviin ilmauksiin. Näin kävi alkuvuodesta Iisalmen Sanomissa, kun kansalainen otti kantaa Luuniemen alueen lisärakentamiseen. Kirjoittajan tomera mielipide oli tämä:

Mahdollinen Luuniemen lisärakentaminen on totaalisti tuhoon tuomittu usean
mahalaskun tehnyt harha-askel, joka on moneen kertaan ammuttu alas
demokratian tykillä.

Kyllä: mahalaskun tehnyt harha-askel, joka on ammuttu alas demokratian tykillä. Aristoteleen kantapää ei ota kantaa Iisalmen rakennushankkeisiin, mutta ampuu fraasirikoksentorjuntatykistöllään kaikkia näin kömpelöjä kliseiden yhdistelemisiä. Mitä painavampi yleisönosastokirjoituksen asia on, sitä tärkeämpää on, että kirjoitus on laadittu niin, ettei lukijan tarvitse ohittaa sitä ymmärtämättä, tai mikä pahinta, naureskellen ilmausten kömpelyydelle.

Kiitämme siis kuulija-avustajaamme Ilmaheikkiä ilmiannosta ja jyrähdämme kaikille yleisönosastokirjoittajille: odottakaa, että tunnekuohu laskee ja lukekaa teksti läpi vielä kerran seuraavana aamuna. Ampukaa kliseet alas itse!

- - -

aristoteles(at)yle.fi

Aina eivät pappismiehetkään kykene elämään niin kuin saarnaavat. Tästä juontaa vanha armoa ja anteeksiantoa huokuva inhimillisen sanonta älkää tehkö niin kuin minä teen vaan tehkää niin kuin minä sanon.

Näin voisi sanoa myös se Valtion rautateiden julkaiseman Matkaan-lehden valokuvaaja, joka oli käynyt Turussa tekemässä juttua kirjailija Reijo Mäestä. Artikkelin kainalojutussa tämä raideliikenteen pää-äänenkannattajan valokuvaaja nimittäin valitteli, miten vaikea Turusta oli löytää parkkipaikkaa autolle, jolla hän oli Turussa kuvausreissulla käynyt.

Ystävämme Mikko-Oskari kirjoittaa lähettämänsä herkullisen leikkeen ohessa näin:

Matkaan-lehden kuvaajan yksityisautoilu on jo sellaisenaan julkaisu
ideologian kyseenalaistamista ja sen kertominen mainitussa aviisissa niin kyseenalaista toimintaa, että herää kysymys, miksi VR ylipäätään moista julkaisua edes kustantaa. Jos lehden tekijätkään eivät vaivaudu junalla matkustamaan.

Mikko-Oskari on aivan oikeassa. Toisaalta Aristoteleen kantapää myös ymmärtää Matkaan-lehden matkustusohjesääntöä, onhan VR tehnyt junamatkustamisesta niin kallista, että ilmaisjakelulehden täytyy hiukan miettiä, miten työntekijänsä lähettää tiedonhankintamatkoilleen. Jos nimittäin junalippujen hinnat nousevat totuttua vauhtia, VR:n on pian halvempi lähettää veturinkuljettaja ja konduktöörit määräasemalle henkilöautolla Matkaan-lehden kuvaajan kanssa.

- - -

aristoteles(at)yle.fi

Toukotöiden kunniaksi Aristoteleen kantapää tekee nyt hiukan käsitteitä selviksi. Kaikkihan me tiedämme, että kasvit kasvavat maan mullassa. Kasvien siemenet kylvetään ja sipulit sekä mukulat istutetaan maahan. Sieltä ne sitten itävät kunnes on aika korjata vihannekset ja juurekset käyttöä varten.

Tästä aiheesta vantaalainen kuulijamme Teuvo onkin kirjoittanut meille tunteikkaan kirjeen:

Kun puhutaan vihanneksista niin monet sanovat kaikkia kasviksia vihanneksiksi. Lantut ja nauriit, porkkanat ja punajuuret, samaan syssyyn keräkaalit, herneet, tomaatit, salaatit, mitä niitä olikaan, brysselinkaali, kiinankaali. Mielestäni se syötävä kasvis, joka kasvaa maanpinnan yläpuolella on vihannes, josta tehdään mm. salaattia. Maan sisällä muhiva kasvin syötävä osa on juures.

Teuvo on oikealla asialla. Ja mikä parasta, hänen neuvoaan noudattamalla ruokavaliomme monipuolistuu, kun emme syö pelkkiä vihanneksia vaan sekä vihanneksia että juureksia!

- - -

aristoteles(at)yle.fi

Kuten me kaikki tiedämme, huumori on hauskaa hommaa. Humoristinen ote tekee elämän iloiseksi ja kaikilla on hauskaa. Mutta huumorillakin on rajansa. Kun huumori tuottaa kanssaihmisille harmaita hiuksia, kannattaa miettiä, pitäisikö huumorinsa sittenkin vakan alla.

Malliesimerkki tällaisesta pulmatilanteesta julkaistiin oululaisessa Kalevassa alkukeväällä. Toimittaja oli siunannut juttunsa, joka käsitteli sähkömuuntajien kuorien muuttamista sellaiseksi, että jänikset ja muut eläimet eivät kuole sähkölinjoihin, tällaisella otsikolla:

Huputtajat pelastavat puputtajat.

Kalevan lukija, ystävämme herra Lauri ällistelee äänneleikin mieltä: puputtavatko puput? Tietääkseni vain jotkut pöllölajit puputtavat.

Ja aivan oikein. Maamme yleisimmän pöllön, helmipöllön soidinääni on semmoista puputusta, että jäniksen väitetään saaneen siitä nimen pupu.

Jäniksen humoristinen nimittäminen puputtajaksi on toimittajalta siis hätiköity päätös, joka pikemminkin johtaa harhaan kuin ilahduttaa. Siksi Aristoteleen kantapään fraasirikostoimitus lähettää tällä kertaa kauhua herättävän rangaistusmääräyksensä Kaleva-lehden pöllöille humoristeille!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Kauhavan rauta ei ruostu ja siksi onkin aina kiinnostavaa saada kuulijapalautetta Kauhavalta. Anu Nahkala kirjoittaa meille parin viikon takaisesta fraasirikostuomiosta, jossa tuomitsimme urheilutoimittajan hänen käytettyään ilmausta mennä kuppi nurin jääkiekkoilijan suuttumuksesta. Anu kirjoittaa näin:

Annoitte äskettäin tuomion viikon sitaattirikoksesta hätäisesti. Kun Kauhavalla, Etelä-Pohjanmaan ytimessä, menee kuppi nurin,
kyseessä ei välttämättä ole kuolo vaan joskus sekin, että päreet palavat.
Tein pikaisen gallupin suvun piirissä ja työpaikallani. Tulos oli se, että
osan mielestä ilmaus tarkoittaa kuolemaa, kuten te väititte, joillekin oli
itsestään selvää, että hermothan siinä menivät. Itse olen ehdottomasti
jälkimmäisen kannalla. Rikosta ei siis kaikkien osavaltioiden lainsäädännön
mukaan ole tapahtunut; tuomittu vapaaksi!

Aristoteleen kantapään fraasirikosoikeusasiamies on järkyttynyt syyttömänä tuomitun fraasirikollisen kohtalosta. Soitto Kielitoimistoon nimittäin valaisee, että kun kuppi menee nurin, ihminen saattaa eri sanakirjojen mukaan paitsi suuttua ja kuolla, myös väsyä ja luovuttaa pelin! Kyseessä on siis yllättävän monella tavalla käytetty ilmaus ja tuomio on ollut oikeustermeillä ilmaistuna hiukan hätäinen.

Sitaattivinkkinämme olkoon siis se, että aina ennen kuin käytämme jotain ilmausta, jonka merkityksen luulemme tietävämme varmasti ja tarkkaan, soittakaamme kuitenkin Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen murreosastolle ja kysykäämme, pitääkö tietomme paikkansa. Oli kyse sitten suuttuneista urheilijoista tai värikäskielisistä urheiluskribenteistä.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Kulutusyhteiskunnassa liike-elämä ja yritysmaailma koskettavat ihmisiä kaikilla elämänalueilla. Jos emme osta firmoilta palveluita, syömme niiden valmistamia tuotteita, liikumme yritysten linja-autoilla, ostamme yritykseltä remonttipalveluja ja ehkä jopa olemme itse yrittäjiä.

Oli tästä kehityksestä mitä mieltä tahansa, ympärillämme toimivien yritysten määrä on kasvanut ja kasvaa edelleen. Kun Suomessa vielä viisitoista vuotta sitten oli 191 000 rekisteröityä yritystä, toissa vuonna niitä oli 250 378 eli yli 30 prosenttia enemmän.

Samassa mitassa on kasvanut ympäristöään valppaasti tarkkailevien ihmisten ärtymys pölhöjä yritystennimiä kohtaan. Nimen keksiminen lapselle on vaikeaa, joten miksi oman yrityksen nimen kehittäminen olisi helpompaa? Ja jos ihmiset antavat nykyään lapsilleen mitä omituisempia nimiä, miksi he nimeäisivät firmojaan vähemmän hölmösti?

Eikä helppoa ole suuryrityksilläkään. Niissä ei riitä toimitusjohtajan keittiön pöydän ääressä kotiväen kanssa pitämä aivoriihi illansuussa. Etenkin isommat pörssiyhtiöt joutuvat turvautumaan ulkopuolisiin mainostoimistoihin ja konsultteihin, jotka kehittelevät uuden nimen lisäksi nimeen sopivan brändin yrityksen logoa, pääkonttorin aulan väritystä ja nettisivujen kirjasintyyppiä myöten.

Vilkasta keskustelua ovat herättäneet etenkin vanhojen valtionyhtiöiden Postin ja Tielaitoksen uudet nimet Itella ja Destia. Nimet eivät ole suomea eivätkä oikein mitään kieltä, vaikka ne kuulostavat hiukan latinankielisiltä.

Suomen yrittäjien nettisivuilla yrityksen nimen kehittelijöitä neuvotaan kääntelemään omaa nimeään takaperin, tekemään siitä anagrammeja ja muutenkin leikkimään kirjaimilla. Yrittäjät kehottavat myös sana- ja karttakirjojen tutkimiseen luotettavan nimen keksimisessä. Latinan kieli on jo Suomen Yrittäjienkin mielestä poissa muodista, tilalle tarjotaan esperantoa. Nettisivut kertovat esimerkiksi että Meritaro on esperanton kielellä ansioluettelo, jolloin yrityksen nimeksi voisi rakennella nimen Merit Aro Ky. Voisi myös soveltaa uraa merkitsevää "kariero"-sanaa ja perustaa firman Toiminimi Kari Ero.

Miten suomalaiset firmojen nimet ovat vuosien varrella eläneet? Milloin englanninkieli tuli Suomeen? Onko kukaan lainannut firmalleen brändiä Kalevalasta? Paula Sjöblom on tutkinut suomalaisyritysten nimien historiaa, joten kysytäänpä häneltä.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Taide on ikuista ja niin myös taidekritiikki, piti siitä tai ei. Palautamme kuitenkin nyt mieliimme yhdysvaltalaisen vaihtoehtometalliyhtyeen Kornin viime helmikuisen Suomen konsertin. Yhtyeen murisevan soiton kaiut ovat jo vaienneet Tampereen Hakametsän jäähallissa, mutta nimimerkki Ikikatsojan viesti muistuttaa meitä vielä konsertista. Hän lähetti meille leikkeen, jossa Petri Silas arvioi Aamulehdessä Kornin konsertin. Silas kirjoitti jutussaan mm. näin:

Sittemmin Korn on laventanut ilmaisuaan goottivaikuttein ja jylhin laajakangaskoskettimin.

Ikikatsoja kommentoi sitaattia: Jylhät laajakangaskoskettimet - tämähän menee ohi hilseen molemmin puolin! Haluan nähdä ne laajakangassormet, jotka tuon soundin tekevät!

Myös Aristoteleen kantapää kiinnostuu uudesta soittimesta. Pedantti voisi jäädä pohtimaan yleistynyttä tapaa lyhentää sana kosketinsoitin koskettimiksi, mutta me emme jää nyt niuhottamaan vaan ilahdumme noiden sähköisten soitinten yhä uudistuvista käyttötavoista.

Joku muistaa vielä kosketinsoitinmatot, joita taannoin saattoi musiikissa kuulla. Monet kosketinsoitinvelhot ovat maalailleet kosketinsoittimillaan kappaleen taustalle ulappaa luodakseen lauluun eteerisen vaikutelman. Ja nyt tulee Korn laajakangaskoskettimineen!

Tavallinen haitarinsoittaja ei voi kuin kadehtia moisia ulottuvuuksia otsa kurtussa!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Nykypoliitikkoja syytetään värittömyydestä, mutta tänään tarkastelemme miestä, jonka puheiden värikkyydessä ei ole pisaraakaan harmaata virkamiesmäisyyttä. Tänään puhumme turkulaisen 33-vuotisen kansanedustajan Ilkka Kanervan puheista.

Ilkka Kanervan ainutlaatuinen poliittinen retoriikka on herättänyt laajasti huomiota ja sille on annettu sellaisia nimityksiä kuin Ike-talk ja kanervismit. Sitä on luonnehdittu niin, että ”kolmannen kielikuvan kohdalla kuulija putoaa kyydistä”. Image-lehden toimittaja taas pyysi laajan Kanerva-juttunsa alussa lukijoilta anteeksi sitä, että jutussa ei ole montaa suoraa lainausta. ”Haastattelutilanteessa puhe kuulostaa vielä jokseenkin selvältä ja uskottavalta. Kun kuuntelen haastattelunauhaa myöhemmin työhuoneessani, saan Kanervan puheesta edelleen hyvin selvää, mutta paljonkaan tolkkua siinä ei ole”, selitti Imagen Panu Räty suorien sitaattien puuttumista.

Tavallinen kansalainenkaan ei ole voinut olla huomaamatta ja ihastelematta, miten Kanerva lähti urheilujohtajan vaaliin asiakylki edellä. EU taas on Ikelle se naulakko, johon olemme takkimme ripustaneet. Kanervan oma poliittinen olemus taas sai mieheltä itseltään seuraavan analyysin: jos omaa syvällä uivan yhteiskunnallisen kölin, miksi pitää venettä rannalla.

Villit laatusanat, yllättävät vertauskuvat ja ytimekkäät teonsanat yhdistyvät Kanervan puheessa parhaimmillaan niin, että politiikka kapulakielineen tuntuu olevan jossain kovin kaukana. Eikä mies edes ammenna suomalaisten poliitikkojen perinteisistä retoriikan lähteistä, Raamatusta, Tuntemattomasta sotilaasta ja Seitsemästä veljeksestä.

Ilkka Kanerva on niin tunnettu puhetyylistään, että Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen piti hänen 60-vuotispäivillään puheen, jossa parodioi taitavasti kanervamaista tapaa katsella maailmaa:

Olet kokenut sellaiset politiikan turbulenssit ja joutunut sellaiseen suohon, ettei siinä ole auttanut edes köliin nojaaminen. Olet elämässäsi kokenut sellaiset myrskyt ja tuulet, joissa ennätyksiä ei olisi enää hyväksytty ja joissa monelta olisi sauva katkennut ja piikkari tarttunut kurkkuun, mutta sinulla vain on kokemus karttunut. (...) Politiikan linjanvetäjänä et mittaa saavutuksia millimetripaperilla, vaan teet töitä löytääksesi uuden suunnan ja sen henkisen kurkihirren, jonka varaan Suomi voisi tulevaisuutensa ripustaa.

Mikä on Ilkka Kanervan persoonallisen puhetavan salaisuus? Tiivis yhdessäolo äänestäjäkunnan kanssa? Pitkä ura urheilumaailmassa? Lyhyt ura yliopistossa? Vai lakiopintojen välttäminen? Jyväskyläläiset politiikantutkijat Jari Peltola ja Timo Tuikka syventyivät kanssamme Ilkka Kanervan retoriseen maailmaan.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Nykyaikaisen kaupunkilaisen elämäntavan etääntyminen luonnosta on jo vanha keskustelunaihe. Vielä surullisempi ilmiö on kaupunkilaisen vieraantuminen myös omasta elämänpiiristään.

Hyvän esimerkin kummastakin julkaisi äsken Uusi Suomi.fi:n verkkosivusto automainoksessaan. Mainos mainosti menopeliä näin:

Voimalla tuuleen ja tuiskeeseen!

Nimimerkki-avustajamme Erkkituula paheksuu mainoksen sanavalintaa: minusta tuiskeessa olo viittaa vahvasti jonkinasteiseen humalatilaan, ja sehän ei sovi autoiluun ollenkaan.

Tässä Erkkituula on aivan oikeassa. Tuiske on humalatila, itse asiassa Matti Virtasen klassisen luokittelun mukaan tuiske sijoittuu lievän humalan eli huppelin ja kovan humalatilan eli änkyrän väliin. Ja sinne ei autoilu totisesti sovi lainkaan.

Tuuleen ja tuiskuun autoilu sen sijaan voi sopia. Fraasirikospartiomme puhalluttaakin Uusisuomi.fi:n alkoholinhuuruisen automainoksen läpi päästänyttä tahoa ja antaa ehdottoman tuomion ilmasto-olosuhteen ja humalan vastuuttomasta sekoittamisesta.
- - -
aristoteles(at)yle.fi