Aristoteleen kantapään sitaattivinkki korjaa tällä viikolla sen huutavan epäkohdan, että aina vaan siteerataan Aleksis Kiveä eikä Minna Canthia juuri ollenkaan. Canthin tuotanto on täynnään rempseitä henkilöitä, tiukkoja tilanteita ja värikästä kieltä. Kyllä sieltäkin arkipäivään sattuvia lausahduksia löytyy!

Tähän asti olemme alkoholinkäyttötilanteissa tottuneet lainaamaan Aleksis Kiven Nummisuutarit-näytelmän Eskoa, joka juo ensimmäistä kertaa viinaa ja hihkuu vaikutelmiaan suutari Antrekselle näin: Tämä on niin lystiä! Taivas ja maa lyövät kupperikeikkaa ja sinä pyörit silmissäni kuin apina markkinoilla ja kuitenkin tahtoisin sinua hellästi suudella!

Myös Minna Canthin tunnetussa näytelmässä Työmiehen vaimo vuodelta 1885 juodaan viinaa ja pyritään naimisiin. Näytelmän keskushenkilö Risto on Nummisuutareiden Eskoon verrattuna hyvin realistinen alkoholinkäyttäjä. Canthin viinaan menevä Risto ei ole lainkaan koominen hahmo. Hän menee näytelmän mittaan naimisiin ja lopulta tappaa nuoren vaimonsa suruun pettämällä tätä nuoruudenrakastettunsa kanssa. Pian rakastajatarkin tajuaa Riston olevan hulttio ja koettaa tappaa miehen ja itsensä, mutta Risto järjestää hänet vankilaan ja lähtee sitten tyynesti ryyppäämään poliisien kanssa.

Kun tämä meille kaikille nykymaailmastakin tuttu raadollinen miehen malli Risto alkaa häissään ryypätä, hän lausahtaa hyräillen: enkös minä häissäni Sais´olla vähän päissäni. Siinäpä oiva lausahdus meille kaikille, kun alamme kallistella lekkeriä: hyräilkäämme: enkös minä häissäni Sais´olla vähän päissäni ja miettikäämme juodessamme kaikkia tuntemiamme ristoja.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

On selvää, että isänmaamme suurmiehistä kertovia artikkeleita pitäisi päästää kirjoittamaan vain kouliintuneimmat isänmaanystävät ja historiantuntijat. Jos asialle päästää kenet tahansa toimittajanplantun, tuloksena voi olla mitä tahansa.

Kuten nyt tammikuun lopulla Helsingin Sanomissa, jossa oli sinänsä ansiokas artikkeli marsalkka Mannerheimin sankarillisesti ampumista tiikereistä ja niiden taljoista. Mutta liekö artikkelin kirjoittajalla ollut mielessään isänmaanvastainen propaganda vai jokin muu suomalaisen selkärangan horjutus, kun hän oli sommitellut artikkelin kuvatekstin seuraavasti:

Intendentti Vera von Fersen iloitsi siitä, että Mannerheimin talja saatiin vihdoin esille.

Aivan! Mannerheimin talja! Kirjoittaja antaa lukijan aivan selvästi ymmärtää, että Mannerheim olisi ollut eläin! Eläin, jolla on talja! Eläin, jonka talja olisi hänen kuolemansa jälkeen nyljetty! Vaikka Mannerheim oli mies ja sotasankari ja naistenmies eikä mikään karvainen ja vaistonvarainen otus!

Myös nimimerkkikuulijamme Kauhistunut kansalainen on huolissaan, siitä, miten maassamme kohdellaan entisiä presidenttejä. Olisikin korkea aika, että jokin puolueeton iltapäivälehti tekisi kiertokyselyn sotaveteraanien keskuudessa siitä, halventaako Mannerheimin väittäminen eläimeksi heidän ponnistelujaan isänmaan hyväksi. Näin saataisiin kuulla totuus tästäkin asiasta!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Sadannenensimmäisen Aristoteleen kantapää-ohjelman kunniaksi on paikallaan kääntää katse yötaivaalle ja miettiä, mitä jos tuolla jollain noista tähdistä onkin planeetta, jolla onkin joku, joka nyt katsoo pimeälle yötaivaalle ja miettii, mitä jos tuolla jollain noista tähdistä onkin planeetta, jolla onkin joku, joka nyt katsoo pimeälle yötaivaalle. Maan ulkopuolisen elämän mahdollisuus on vuosituhansien ajan ollut alituisen spekulaation aihe ja tänään mietimme, miten kommunikoida tuon mahdollisen elämän kanssa.

Ajatus Maapallon ulkopuolisen elämän olemassaolosta on tieteellisessä mielessä ajankohtaisempi kuin koskaan. Lähes kuukausittain voimme lukea, miten tähtitieteilijät ovat löytäneet kaukaisilta tähdiltä uusia eksoplaneettoja eli oman aurinkokuntamme ulkopuolisia planeettoja. Maapallon ulkopuolisen elämän löytäminen on todennäköisintä tuntemamme elämän kaltaisissa oloissa, joten pitää siis vain löytää jotakuinkin oman Aurinkomme kokoinen tähti, jolla on jotakuinkin Maan kokoinen planeetta.

Virallinen tähtitiede on siis vihdoin samoilla jäljillä, joilla niin sanottu ufotutkimus on ollut jo kymmeniä vuosia. Maailman ensimmäinen ufo-havaintohan tehtiin juhannuksena 1947 Washingtonissa USA:ssa. Kenneth Arnold –niminen mies oli lentämässä pienkoneellaan, kun hän havaitsi kiekkomaisia lentäviä esineitä. Laskeuduttuaan Arnold kuvaili esineitä lautasmaisiksi ja tästä sai alkunsa ilmaus lentävä lautanen.

Lautashavaintoja alkoi kertyä Yhdysvalloissa oikein vauhdilla. Koska toinen maailmansota oli juuri päättynyt ja kylmä sota oli alkamassa, ilmiöt yhdistettiin Neuvostoliiton sotilaalliseen uhkaan. Vasta vuonna 1950 Donald Keyhoe otaksui True -lehden artikkelissaan, että lentävät lautaset ovat ulkoavaruuden olioiden kulkuvälineitä. Ajatus otettiin niin vakavasti, että vuonna 1953 CIA asetti viiden tutkijan muodostaman ns. Robertsonin paneelin pohtimaan, ovatko ulkoavaruuden asukkaat uhka USA:n turvallisuudelle. Vastaus oli: ei ole. Ufohavainnot kuitenkin jatkuivat. Yhdysvalloissa kuumimpaan havaintoaaltoon vuosien 1952 ja 1969 välillä ilmoitettiin viranomaisille 13 000 uforaporttia.

Ajatus elämästä ulkoavaruudessa on kuitenkin paljon vanhempi. Jyrki Siukosen mainiossa kirjassa Muissa maailmoissa, maapallon ulkopuolisten olentojen kulttuurihistoria, kerrotaan miten Demokritoksen idea atomeista johti siihen ajatukseen, että maailmoja voi olla olemassa ääretön määrä. Platonin ja Sokrateksen suhde maailmankaikkeuteen perustui kuitenkin hengellisiin lähtökohtiin, ja niihin ei maan ulkopuolinen elämä mahtunut. Heidän voimakas vaikutuksensa tässäkin asiassa tuntui Euroopassa pitkälle keskiajalle saakka, ja kun Maan ulkopuolisten olentojen olemassaolo ei ollut katoliselle kirkollekaan helppo kysymys, asia ponnahti esille voimakkaasti vasta 1600 ja 1700 -luvuilla.

1686 ilmestynyt Bernard Le Bovier de Fontanellen tieteellis-filosofinen nuoruudenteos Keskusteluja maailman moninaisuudesta oli Siukosen mukaan bestseller sadan vuoden ajan ja 1758 julkaistu Emanuel Swedenborgin näynomainen teos Planeetoiksi kutsutuista maailmoista meidän aurinkokunnassamme ja maailmoista tähtitaivaasta, sekä niiden asukkaista ja edelleen niiden hengistä ja enkeleistä, kuullun ja nähdyn perusteella vaikutti pitkään humanoidikuvaamme. Matemaatikko ja tähtitieteilijä Christian Huygens loi 1600-luvun lopulla tieteellistä pohjaa spekulaatioille avaruusolioista järkeilemällä teoksessaan Kosmotheoros mm. että planeettojen asukkaiden koko olisi riippuvainen planeettojen koosta. Voltairen Mikromegas eli vieras avaruudesta vuodelta 1752 taas on hauska siriuslaisen jättiläisen vierailun muotoon kirjoitettu satiiri Maan asioista.

Käsite pienet vihreät miehet on tunnettu jo 1800- ja 1900-lukujen taitteesta saakka. Edgar Rice Burroughs kuvaili ensimmäisessä Mars-kirjassaan Marsin prinsessa marsilaiset vihreiksi. Marsilaisia tarkoittava käsite pienet vihreät miehet löytyy ensimmäisen kerran vuodelta 1908 Yhdysvaltain Mainessa ilmestyneestä Daily Kennebec Journalista.

Ulkoavaruuden asukkaiden tutkiminen on ollut kuitenkin vilkkainta toisen maailmansodan jälkeen. Tuhansien suorien ufo-havaintojen lisäksi erilaisia teorioita käsitteleviä kirjoja on ilmestynyt satoja. Uutta näkökulmaa antropologiaan ja tähtitieteeseen toivat mm. sveitsiläisen Erich von Dänikenin kiistanalaiset teoriat siitä, että sivistyksen maan päälle toivat avaruusolennot ammoisina aikoina. Tästä todisteena ovat mm. inkojen muinaiset patsaat hahmoista, joilla on selvästi yllään avaruuspuku.

Nyt kun oikeakin tähtitiede valmistautuu Maan ulkopuolisen älyn kohtaamiseen, on aika miettiä, miten kommunikoida humanoidien kanssa. Tähän osaa varmasti parhaiten vastata Suomen ufotutkijoiden yhdistyksen puheenjohtaja Tapani Koivula, joka on viimeisten neljän vuosikymmenen aikana tutkinut kymmeniä ufohavaintoja.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Suomalaisten kansallistunto on tällä hetkellä korkeammalla kuin muutamaan vuosikymmeneen. Vaakunaleijona kaulakoruna on nuorten keskuudessa suosittu somiste ja aikoinaan voimakkaasti kritisoitu ruotsinkielinen Venäjän armeijan upseeri Mannerheim on nostettu koko kansan sankariksi.

Hyvässä itsetunnossa ei ole mitään vikaa, mutta silloin älähtää Aristoteleen kantapääkin, kun kansallistunne nousee rikollisen korkealle. Isänmaallisuusinnon huumassa kaikki kansallis-alkuiset asiat tuntuvat hienoilta. Mutta siinä vaiheessa kun sana on tv-visan nimen alkuliitteenä, tyhmempikin tajuaa, että sanan inflaatio on alkanut.

Kansallisuusinto sumensi tammikuussa Yleradio Ykkösen Kultakuumeen toimittajan järjen valon, kun hän intoili kuvailemaan Aleksis Kiven Seitsemän veljestä –klassikkoa kansalliseepokseksi.

Kuulijamme Lauri Enosta kysyy ilmiannossaan huolestuneena, eikö Kalevala enää olekaan Suomen kansalliseepos. Aristoteleen kantapään fraasirikollisuuden torjunnan nopean toiminnan yksikkö vastaa, että totta kai. Kansalliseepoksia syntyi 1800-luvulla pilvin pimein, kun kansallisuusaate levisi maasta toiseen. Kreikkalaisilla on Ilias ja Odysseia, islantilaisilla on Edda, saksalaisilla on Niebelungin laulu ja virolaisilla on Kalevipoeginsa. Kansalliseepoksen pohjalla on yleensä kyseisen kansan kansanrunous, vaikka yksi ihminen sen olisi kokoon kyhännytkin, kuten Lönnrot Kalevalan.

Lähetämme siis jalkapuun tällä kertaa Yleradio Yhden Kultakuumeen toimitukseen, joka löytyykin tuosta aikas läheltä ja säästämme postikulut, kas näin, olkaa hyvät!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Keskusteluun ulkoavaruuden mahdollisten asukkaiden kanssa on hankala varautua etukäteen, koska heidän kommunikoinnin tavoistaan ei tiedetä tarpeeksi. Ihmiskunta on kuitenkin tehnyt jo aloitteen ensi kohtaamisen valmistelussa.

Kun Yhdysvaltain avaruushallinto NASA lähetti Pioneer-luotaimensa Jupiteria ja Saturnusta tutkimaan, luotaimen mukaan laitettiin kullattu kyltti, johon on kuvattu muutamia perustietoja Maan asukkaista ja aurinkokunnastamme. Hauskaa asiassa on se, että ajatuksen isä oli tiedemies-kirjailija Carl Sagan, joka myöhemmin kirjoitti kirjan Ensimmäinen yhteys. Siinä ulkoavaruudesta vihdoin kuuluu signaali. Kun tutkijat saavat purettua signaalin, he tyrmistyvät, koska se on televisiokuvaa natsien voitonmarssilta. Pian he tajuavat, että kyseessä on natsien kuvaama maailman ensimmäinen televisiolähetys, joka lähti 1940-luvulla matkaamaan avaruuteen. Ulkoavaruuden äly oli vuosien jälkeen napannut sen antenneillaan ja laittanut matkalle takaisin.

Monien tutkijoiden mukaan myös avaruuden eläjät ovat jo käyneet Maassa kirjoittamassa viestejä. Kiehtovimpia näistä kiistellyistä sanomista ovat viljapeltokuviot. Viljapeltoihin ilmestyneitä laajoja erimuotoisia kuvioita on kenties esiintynyt aina, mutta niiden kirjoitettu historia yltää noin kolmenkymmenen vuoden taakse. Kuvioita on esiintynyt enimmäkseen Isossa Britanniassa ja niiden kultakausi oli 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Osa kuvioista on tietenkin ihmisten tekemiä, mutta kuten parhaisiin ufo-havaintoihin, viljapeltokuvioidenkin selityksiin jää pieni mahdollisuus, että kaikki eivät sittenkään olisi ihmisälyn laatimia. Aristoteleen kantapään viikon sitaattivinkkinä onkin humanoidien kielen opiskelu viljapeltokuvioiden avulla, vaikka internetin kuvasivustoilta.

Kun ensimmäisen yhteyden aika tulee, on hienoa osata ainakin muukalaisten kielen alkeet!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Muodonmuutokset ovat kiehtoneet ihmiskuntaa aina. Ajatus siitä, että jotkin olennot voisivat muuttaa aineellista muotoaan ei enää nykyään ole alkemian haaratiede vaan se on suodattunut klassisten lastensatujen tematiikaksi prinsseineen ja sammakoineen.

Joskus kaiken nähneet rationaaliset lehtimiehetkin ovat kuitenkin valmiita uutisoimaan tällaisia modernin luonnontieteen mahdottomaksi todistamia tapahtumia. Kuulijamme Nimetön löysi tällaisen uutisen tammikuisesta Ilta-Sanomat -lehdestä. Jutussa kerrottiin, miten kissa oli matkannut kenenkään huomaamatta lentokoneen mukana Amerikan mantereen halki. Otsikko kirkui näin:

Kissa lensi jäniksenä Floridasta Teksasiin

Muodonmuutosuutisen taustalla on tietenkin idiomi matkustaa jäniksenä eli salamatkustajana. Ilmauksen alkuperä on englannin salamatkustajaa ja kaniinia tarkoittava sana rabbit, joka ilmeisesti tulee purjelaivojen aikakaudelta, jolloin kaniinit matkustivat jäniksinä uusiin maihin ja nopeasti sikiävinä valtasivat nopeasti nurmikot ja metsiköt.

Jänis on muutenkin aktiivinen sanontojen otus. Milloin joku pelkää eli jänistää aivan jänishousuna, milloin asia ei ole kiireellinen eli ei olla jäniksen selässä.

Mutta Aristoteleen kantapää iloitsee jäniksen osuvasta käytöstä kissan lentämistapauksen uutisoinnissa ja toimittaa Ilta-Sanomien toimitukseen Viikon sitaatti –kunniakirjan ihan tikkana!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Näin Viron kansallispäivän kunniaksi sanomme kuulijoille tere tere ja tutustumme sukulaiskielemme sanaston erääseen kiinnostavaan erityispiirteeseen. Kuten tiedämme, viron ja suomen kielet muistuttavat toisiaan hyvin paljon. Kielten nuotti on hyvin samankaltainen ja suuri osa sanoistakin on lähes identtisiä. Viron kielessä on kuitenkin myös satoja sanoja, jotka ovat samannäköisiä kuin suomen kielen sanat, mutta merkitsevät aivan muuta.

Esimerkiksi viron kannike ei tarkoita suomeksi kanniketta vaan orvokkia. Viron piim ei tarkoita piimää vaan maitoa. Kun Tallinnassa tulee kova hätä, ei kannata mennä veskiin, koska se ei ole vessa vaan mylly.

Asian tekee opiskelijalle haastavaksi se, että niin monet viron ja suomen sanat ovat samoja sanoja myös merkitykseltään. Esimerkiksi meri, vesi ja puu ovat Suomenlahden kummallakin puolella aivan samoja.

Tampereen yliopiston viron kielen lehtori Lembit Vaba kertoo, että syitä näiden niin sanottujen riskisanojen merkityssekamelskaan on useita. Lähes joka sanan kohdalla selitys on erilainen. Vaikka viro ja suomi ovat sukulaiskieliä, molemmilla on oma historiansa. Ja ensinnäkin: suomen kielen lähin sukulaiskieli on inkeri, viron taas vatja. Sukulaisuussuhde ei siis ole aivan välitön.

Viro on Vaban mukaan moderni kieli siinä mielessä, että sen sanat ovat muuttuneet paljon äänteellisesti ja lyhentyneet rajusti. Ja vaikka viro on monessa suhteessa moderni kieli, sen sanastossa on paljon merkityksiä, jotka ovat vanhempia kuin suomen kielessä.

Myös maidemme erilaiset naapurikansat ovat lyöneet leimansa kielten sanastoihin. Kun suomessa on lainasanoja eniten ruotsista ja venäjästä, viron kieleen on vaikuttanut eniten 1200-luvulla alkanut muutaman sadan vuoden mittainen saksalainen valtakausi. Seuraavaksi tulevat lainat muista balttilaisista kielistä, liettuasta ja latviasta sekä tietenkin vatjasta. Venäjästä viron kirjakieli on lainannut Lembit Vaban mukaan hyvin vähän, enemmän sanoja on neuvostovalloituksen aikana tarttunut puhekieleen ja murteisiin. Mutta esimerkiksi suomen kielestä tuttuja venäläislainoja savotta, urakka ja tolkku ei tunneta virossa lainkaan.

Suomen kielessäkin on vahva germaanisten lainasanojen linjansa, mutta suureksi osaksi saksalaisvaikutus on tullut kieleemme ruotsin kautta. Ruotsin kieli ei viroon ole vaikuttanut kovinkaan paljoa. Virollakin on kuitenkin länsirannikollaan ruotsinkielinen vähemmistönsä, esimerkiksi Ruhnun saari on täysin ruotsinkielinen.

Hiidenmaan ruotsalaiseen vähemmistöön liittyy tarina siitä, miten kyläläisten ja kartanonherran välille syntyi riita, jonka seurauksena koko kylä muutti Etelä-Ukrainaan. Ja siellä on vielä nykyäänkin kylä nimeltään Gammelsvenskby, Vanharuotsalaiskylä.

Myös Ulvi Wiren törmäsi suomea opiskellessaan viron ja suomen kielen riskisanoihin. Esimerkiksi viron sana homeelle on johdos harmaata tarkoittavasta sanasta halli. Home on siis viroksi hallitus. Aivan loogista!

Muutamien väärinkäsitysten ja selkkausten jälkeen hän päätti koota sanat kirjaksi, jonka nimeksi tuli Hääd pulmapaeva eli hyvää hääpäivää. Hän on aivan oikea ihminen vastaamaan, mitä on tapahtunut, kun mu naine on riisunud.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Kuten me kaikki mainonnan ystävät ja ihailijat tiedämme, englannin kieli on tehokkaampaa ja kiehtovampaa kuin tylsä arkinen suomen kieli. Sotien jälkeen englannista on tullut oikea maailmankieli, joka on merkki siitä, että sen avulla kaikki asiat voi ilmaista paremmin, ytimekkäämmin ja kansainvälisemmin.

Me syrjäisessä maassamme asuvat suomalaiset ymmärrämme, miten tärkeätä kansainvälisyys on. Etenkin vaatteiden hankinnassa ei auta jumittua kansallisiin poteroihin ja vanhoihin luutuneisiin käsitteisiin. Erityisen tehokasta on englannin ja suomen kielen yhdistely. Yhdistelmän suurten tehojen vuoksi siinä piilee kuitenkin myös suurimmat vaaransa. Tämä on huomattu myös Imatralla, jossa paikallinen housujen erikoisliike Sipari ilmoitti Uutisvuoksessa näin:

No hätä ihmehousuja. Superhousut 59 euroa.

Samalla kun lukija miettii, onko mainoksen ensimmäinen sana englanninkielen kieltosana no vai suomen kielen huudahduspartikkeli no!, leikkeen lähettäjä, nimimerkki Helpotuksen huokaus miettii, mitä ihmettä nämä housut oikein pitävät sisällään. Piileekö ihmehousujen ihme siinä, että näissä housuissa ei tule ollenkaan hätä vai siinä, että hädän tullen ihmehousut toimittavat toiletin tehtävää superhousumaisen luotettavasti?

Samaa jäävät miettimään Aristoteleen kantapään fraasirikostuomioistuimen lautamiehet lähettäessään tuomion Imatran hätähousuille. Mutta no hätä, tuomio on vain symbolinen!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Harvoin pääsee ihmisen lapsi todistamaan sellaista historiallista hetkeä, että voi seurata uuden kulkuneuvon nimeämistä tässä ihanassa reaaliajassamme! Kyllä, ja tästä harvinaisesta kunniasta saamme kiittää ystäväämme Veikkoa, joka lukee Turun Sanomansa huolella.

Veikko lähetti meille leikkeen tammikuisesta Turkkarista. Leikkeessä kerrotaan turkulaisesta kunnallisaloitteesta, jolla pyritään edistämään kävelevien koulubussien toimintaa. Kyllä, kulkuneuvon nimi on kävelevä koulubussi.

Kävelevän koulubussin idea on yksinkertainen: saman seudun koululaiset menevät aamulla läheiseen kouluun kävellen parijonossa niin, että oppilaiden vanhemmat toimivat kukin vuorollaan oppaana eli bussikuskina.

Ja nyt on turha hymyillä vinosti ja ajatella kaikkia muita hassuja turkulaisia asioita. Kävelevä koulubussi on kohta 20 vuotta vanha idea, ja se syntyi Brisbanessa Australiassa liikenneongelmien ratkaisuksi. Siitä lähtien walking school bus on levinnyt ympäri maailman, ensin angloamerikkalaisiin maihin ja nyt myös Skandinaviaan. Monessa maassa vietetään lokakuussa jopa kävelevän koulubussin teemaviikkoa.

Vuosien saatossa idea on saanut yhä uusia perusteita: nyt hankkeiden taustalla on paitsi yhä pahenevat liikenneongelmat, myös lasten ylipainon ehkäiseminen. Molemmat tuttuja ongelmia myös meille suomalaisille.

Joten nyt vaan tekemään koulumatkasta omille ja lähiseudun lapsille hosumisen sijasta hilpeä tapahtuma! Perusta sinäkin kävelevä koulubussi!
- - -
aristoteles(at)sci.fi

Kansalliset katastrofit tempaavat aina myös niitä raportoivat toimittajat mukaansa, sehän on selvää. Ihmisiä toimittajatkin vain ovat, vaikkakin pressikortilla varustettuja.

Nokian jätevesikatastrofi kosketti meitä kaikkia. Myös Helsingin Sanomien toimittajaa, joka raportoi kriisialueelta tammikuun lopulla näin:

Aikaisemmin illalla mikrofoniauto kierteli asuinalueiden kaduilla muistuttamassa puhdistuksen aloittamisesta.

Aristoteleen kantapää ei voi kuin ihastella sitä, miten toimittaja taidokkaalla sananvalinnalla antaa tehokkaasti sen vaikutelman, että asiat ovat Nokialla huonosti. Kun kovaäänisauton sijasta puhutaan mikrofoniautosta, ei siis autosta, joka huutaa kaiuttimillaan informaatiota ympäristöönsä, vaan autosta, jossa on äänitykseen tarkoitettu mikrofoni, lukija ymmärtää heti kouriintuntuvasti, että nyt Nokialla on meneillään kvartaali, josta jää paha maku suuhun.
- - -
aristoteles(at)yle.fi