Katselin äskettäin omenapuiden ammattilaisen, herra Nylundin kanssa sotkuiseksi rönsynnyttä omenapuutamme. Nylund ei halunnut leikata oksia liikaa. ”Jos oksia karsii liikaa, puu työntää esiin rumia lehtiversoja. Jostain se vanha lehtimassa ulos tulee, koska puulla on samat juurensa.”

Nyökyttelin ymmärtäväisesti, vaikka ajattelinkin jo omenapuun sijasta yhteiskunnallisia epäkohtia. Ei rikollisuudestakaan päästä eroon poliisien ja vankiloiden avulla, jos niiden juuriin ei puututa. Sama yhteys pätee moniin muihinkin elämän ilmiöihin. Tajusin, että tämä herra Nylund on totisesti mies, joka ymmärtää maailman menoa syvällisesti!

Kevään tekstiviestikohu ministerin ja stripparin viestinnästä on nostanut kaksimielisen puutarhanhoidosta puhumisen jopa erään sorttiseksi muoti-ilmiöksi. Ja mikäs siinä, luonnon suurista voimista ja niiden hallitsemisesta on kyse niin seksuaalisuudessa kuin kasvimaan hoidossakin.

Mutta herra Nylundin puhuessa tajusin, että puutarhanhoito on enemmän kuin niljakkaita vihjauksia. Puutarhan ja luonnon ilmiöiden ymmärtäminen aittaa meitä näkemään, miten koko maailma toimii.

Puutarhanhoitopuheelle pitää siis palauttaa sen luontainen arvovalta. Ja nyt pitää kaivaa esiin puolalaissyntyisen Jerzy Kosinskin vuonna 1971 suomennettu kirja Mukana kuvassa. Kirja tunnetaan parhaiten elokuvasta Tervetuloa Mr Chance, jossa Peter Sellers esitti ikimuistoisesti hieman yksinkertaista puutarhuria, josta lopulta leivottiin Yhdysvaltain presidenttiä.

Mr Chancen viisaus perustui hänen ammattiinsa. Kun presidentti kysyi häneltä, kannattaisiko maan taloutta herätellä tilapäisellä elvytyksellä, mr Chance vastasi: niin kauan kuin juuret eivät ole vahingoittuneet, kaikki on hyvin.

Aristoteleen kantapään sitaattivinkkitoimitus suositteleekin siis tällä viikolla kuulijoille puutarhanhoitoa.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Kovat kohtalot vaativat kovaa kieltä. Ja monimutkaiset kohtalot tarvitsevat monimutkaista kieltä. Näin on pakko päätellä kun lukee kuulijamme Nimettömän lähettämää lainausta Ilta-Sanomien urheilusivuilta. Jutun aihe on aina yhtä kiehtova hiihtourheilumme doping-kiemurat.

Kyrölle elämä ei ole Lahden MM-kisojen jälkeen vain hymyillyt. Muutaman
muun hiihtoihmisen kyynärpäät olivat yhtä syvällä hunajapurkissa, mutta
yksi mies on kantanut vastuun ja likapyykin.

Toimittaja kuvailee Kari-Pekka Kyrön niskoille langetettua takavuosien doping-sotkua yhden virkkeen aikana sekä hunajapurkiksi että likapyykiksi. Tähän ei tavallinen toimittaja kykene, joten Aristoteleen kantapää nostaa Iltiksen urheilutoimitukselle hiihtopipoaan ja kaivaa hyllystä esiin hunajapurkkinsa!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Keväällä luonto ja hormonit heräävät eloon talven horroksen jälkeen. Moni ihminen huomaakin loppukeväästä olevansa korviaan myöten rakastunut tai sitten mielen vallitsee tuska siitä, että sopivaa mielitiettyä ei löydy. Sattuma on useimmiten paras naittaja, mutta kärsimätön ihminen on koettanut jouduttaa joskus tuskaisen hitaasti toimivaa sattumaa.

Monessa kulttuurissa lemmentuskan kärsiminen on koetettu minimoida niin, että lasten vanhemmat sopivat jälkeläistensä naimakaupoista jo pariskunnan varhaislapsuudessa. Toisaalla taas on koettu, että itsekehu ei ole ihmisarvon mukaista eikä johda parhaaseen lopputulokseen ja naimisiin aikoville on järjestetty puhemies tai –nainen. Tämä välikäsi on sitten hoitanut avioliittoon tähtäävät puhumiset halutun parin ja tämän suvun kanssa.

Suomalaisille puhemieskulttuuri on tuttu Aleksis Kiven näytelmästä Nummisuutarit, jossa Mikko Vilkastus saa tehtäväkseen hoitaa Esko naimisiin. Herra Vilkastus ei tuota ammatilleen suurta kunniaa, hän ryyppää Eskon äidin antamat häärahat ja yllyttää Eskon tappelusta toiseen.

Talonpoikaisessa Suomessa naimaikäiset ihmiset tapasivat toisiaan sunnuntaisin kirkonmenon jälkeen kirkonmäellä. Nykyään, kun perhe ja kirkko ovat menettäneet otteensa pariutuvan nuorison tutustumispuuhista, yksinelävien ja kumppania hakevien määrä on suurempi kuin koskaan.

Kaikki eivät viihdy ravintoloiden alkoholinhuuruisessa melskeessä pitkäaikaisen tai edes väliaikaisen kumppanin epävarmassa etsinnässä.
Vaiheittainen riiailu yhteisissä harrasteissa on korvautunut sinkkuristeilyillä ja puhemiehet on korvattu lehtien ja internetin kontaktipalstoilla.

Professori Pirkko Muikku-Werner on tutkinut syksyllä ilmestyvää kirjaansa varten lehtien kontaktipalstoja kautta aikojen. Hän on oikea ihminen kertomaan henkilökohtaisten palstojen värikkäästä maailmasta, tositarkoituksella.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Meille kaikille on tuttu kaikkivoipaisuuden tunne, jolloin luulemme voivamme tehdä mitä tahansa. Lastenpsykologit tietävät, että erityisen suuri tämä tunne on toisen ikävuoden vaiheilla. Täysi-ikäisten lehteen kirjoittavien aikuisten pitäisi kuitenkin tietää, että omilla kyvyillä on kuin onkin rajat. Niin kuin nyt vaikka sillä, miten paljon voimme muuntaa totuttuja ilmauksia sen mukaan, onko kyseessä talviurheilu vai kesäurheilu.

Ystävämme Jussi Ruokolahdelta on lähettänyt meille leikkeen valtakunnan päälehden urheilusivuilta. Siellä toimittaja raportoi jalkapalloilijoiden kauden aloitusotteluista näin:

Liigacupin aloittanut RoPS on talviterässä, joka selittyy yhdellä yhteisharjoituksella.

Suomessa jalkapalloa pelataan kesällä, jolloin jalkapalloilijat siis ovat ketterimmillään. Silti emme voi alkaa sormeilla mielemme mukaan yleistä haparoivaa otetta ilmaisevaa sanontaa olla kesäterässä. Jos huonokuntoisuutta ilmaisevia teriä aletaan vuodenaikojen mukaan vaihtaa, kuulijan pitäisi aina tietää, onko kyseessä toimi, joka sujuu parhaiten kesällä, talvella, keväällä vai syksyllä.

Kielen tehtävänä on lisätä ymmärrystä ihmisten välillä, jjoten päämääränämme ei voi olla tällainen jokaisen puhujan omien merkitysten mielivaltainen käyttö.

Kesäterät siis kunniaan ja talviterien käyttäjille sakkoja, jalkapuuta ja julkista häpeää!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Ihmisen pariutumisvietti on valtava voima, jota kaikki ihmisyhteisöt pyrkivät kanavoimaan yhteisön kannalta rakentavaan suuntaan rajoittamalla sitä jollain tavalla. Tästä syystä esimerkiksi seksuaaliasioista puhuminen on länsimaisissa yhteiskunnissa enemmän tai vähemmän tabu.

Tabuja pitää olla, koska ne luovat kulttuuriin syvyyttä, kun kaikki ei ole banaalia ja arkista. Mutta seksuaaliasioiden kohdalla ihmisten elämää helpottaa ja parantaa, jos tästä tabusta oppii hiukan joustamaan ja jakamaan ajatuksiaan kumppaninsa kanssa hienotunteisesti.

Kuin tilaustyönä tähän tarkoitukseen ovat Outi Popp ja Päivi Björkenheim julkaisseet hiljattain olennaisen suomi-englanti-suomi seksisanaston nimeltään Kättä pidempää — Harder Than Rock. Kattava opus sisältää kaikki sanat, joita kukaan haluaa seksihommista sanoa suomeksi, slangiksi ja englanniksi. Ja paljon myös sellaista, mitä ei välttämättä koskaan halua kenellekään sanoa, mutta jonka tietäminen on yleissivistyksellisesti avartavaa.

Kättä pidempää kertookin, mitä on vaakaduetto, millainen mies on fruittari, kuka on jalanlämmittäjä ja että siansolmu tarkoittaa avoliittoa. Ja muistuttaa, että G-piste on saanut nimensä 1881 syntyneen lääkärin ja tiedemiehen Ernst Gräfenbergin mukaan.

Kirja tarjoaa avun myös siihen viime vuosikymmeninä yleistyneeseen ongelmaan, millä vähänkään luontevalla nimityksellä kutsua avopuolisoa. Avovaimo on tietenkin vaimoke, mutta avomies olkoon limpputoukka!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Turha luulla, että kunnallispolitiikka olisi tylsää hommaa. Saati sitten kunnallinen liikennepolitiikka. Pienissä piireissä intohimot kärjistyvät ja tässä tunteiden tuiskeessa myös kielellinen ilmaisu terästyy.

Näin on pakko päätellä Helsingin joukkoliikennelautakunnan keskustelusta, josta Helsingin Sanomat raportoi huhtikuussa. Lautakunnalla oli kaikkiaan kahdeksan eri mielipidettä siitä, mitä reittiä raitiolinja kolmonen voisi kulkea Kampissa. Ja kunkin reittivaihtoehdon taustalla tietenkin omat eturyhmänsä. Lehti kiteytti ratikkalinjakeskustelun seuraavasti:

Tässä haluttiin nyt kristallisoida lautakunnan kipupisteet, lautakunnan puheenjohtaja Jessica Karhu linjaa.

Kuulijamme paremiologi pohtii, millä hiontamenetelmillä reittien raakadatasta joukkoliikennekristalleja oikein jalostetaan. Aristoteleen kantapää ihastelee kipupisteetkin kristallisoivaa kunnallispolitiikkaa ja toivottaa onnea kaikille luottamusmiehille, jotka kovassa kuumuudessa ja paineessa luovat kunnallispoliittisia timantteja.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Tänään ohjelmamme keskittyy todella vanhoihin vitseihin, kommarivitseihin. Nyt emme tietenkään naura millekään poliittisille mielipiteille vaan pohdimme sitä historiallista vitsien, anekdoottien ja kaskujen lajityyppiä, joka syntyi Neuvostovenäjän ja sen itä-eurooppalaisten satelliittivaltioiden kansalaisten keskuudessa kommunismin valtakaudella ja joka käsitteli noiden maiden oloja kriittisesti huumorin keinoin.

Kommunismi ja sosialismi eivät sinänsä ole sen enempää naurettavia asioita kuin muutkaan ismit, nehän ovat päinvastoin varsin hyvin perusteltuja tapoja ratkaista monet ihmisyhteisöjen ongelmista. Kommunistisen Neuvostoliiton syntyajatkaan eivät ole varsinaista komiikan ilotulitusta. Tsaarinvallan loppuaikoina Venäjän hallinto oli kaaoksessa, kansa näki nälkää ja bolsevikkien valtaannousu edusti toivoa paremmasta. Olihan valtaan nousijoiden mukana humaani ideologia, joten kyseessä ei ollut pelkästään valtapolitiikka.

Pian vallassa säilyminen tuli kuitenkin kommunistisen hallinnon pääasiaksi ja ideologia kutistui ihanteellisesta utopiasta kansalaisten painostuskeinoksi. Nälkäkään ei helpottanut. Kaikesta muusta paitsi aseista oli pula. Tässä vaiheessa Venäjän huumorintajuisena tunnettu kansa reagoi ainoalla mahdollisella tavalla: huumorilla.

Kysymys: "Kuka päätti, että Neuvostoliitossa siirrytään kommunismiin? Kansa vai tiedemiehet?"
Vastaus: "Kansa. Tiedemiehet olisivat ensin tehneet eläinkokeita."

Kaikissa yhteiskuntajärjestelmissä harrastetaan huumoria, jolla kansa tekee johtajansa naurunalaiseksi. Neuvostoliitossa maan julkista kuvaa koetettiin kuitenkin pitää niin yhtenäisenä, että järjestelmää ivaava huumori ei siihen sopinut. Stalinin aikana vitsien kertojia alettiin rangaista ankarasti.

-Mitä harrastatte, toveri Stalin?
-Kerään itsestäni kertovia vitsejä.
-Kuinka monta olette jo saanut kokoon?
-Kaksi ja puoli leirillistä.

Moskovassa on keksitty aivan uudenlainen venäläinen ruletti. Ryhmä kokoontuu iltapimeällä kertomaan poliittisia vitsejä toisilleen. Kukaan ei tiedä kuka ryhmästä on KGB:n agentti.

Kenties juuri ankarien rangaistusten vuoksi sinänsä harmittomista vitseistä syntyi suosittu toisinajattelun muoto. Ne levisivät kaikkialle itäblokin maihin ja saivat erilaisia sävyjä eri maissa kunkin maan hallitsijan erityispiirteiden mukaan. Puolassa huumorivastarinta kanavoitui 1980-luvulla mm. tonttuaiheisiksi graffiteiksi ja mielenosoituksiksi, joissa osallistujat pukeutuivat punaoransseiksi tontuiksi.

Romaniassa huumorin kohteena oli luonnollisesti Nicolae Ceausescu. Eräs romanialaisen tutkijan mukaan hallintoa pilkkaavia vitsejä oli kahtatoista eri tyyppiä. Ensin yleistyivät tarvikepulaa irvailevat kaskut ja pian mukaan tulivat diktaattoria pilkkaavat vitsit. Tutkijan mukaan nämä suoraan hallitsijaa ivaavat vitsit yleistyivät räjähdysmäisesti juuri ennen Ceausescun hallinnon romahtamista 1989.

Aatami ja Eeva olivat varmaan ensimmäiset neuvostokansalaiset. Kuinka niin? No kun heillä oli vain yksi omena jaettavanaan, heillä ei ollut vaatteita ja he luulivat elävänsä paratiisissa.

Miten vakavasta idealistisesta utopiasta, kommunismista, tuli naurunaihe? Miten vitsit saattoivat kaataa suuren imperiumin? Venäjäntutkija Ilmari Susiluoto osaa varmaan ainakin kertoa muutaman hauskan kommarivitsin.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Hyvät toverit, hyvät porvarit ja rakas poliittinen keskusta! Tänä vappuna Aristoteleen kantapään sitaattivinkkipartion palopuheen aihe on ytimekkäästi seuraava: vastakkainasettelun aika ei ole ohi! Vaikka muut yrittävät toista väittää, vastakkainasettelu hyvän suomen kielen ja huonon suomen kielen välillä ei ole kadonnut vaan elää voimakkaana!

Tämän huomaamme joka päivä monta kertaa. Huomaamme sen vaikkapa ilmiantaja-nimimerkki Harrin ilmiannosta, joka koskee Kokoomuksen ajatuspajan Suomen Toivon tulevan seminaarin aihetta. Se on:

Seminaari työn kysynnän ja tarjonnan kohtaanto-ongelmasta

Kuulitte aivan oikein, kohtaanto-ongelma! Sana kohtaanto ilmestyi kieleemme vuonna 1980, kun Pekkasen & Sutelan kansantalouden oppikirjassa kerrottiin, että verorasituksen kohtaanto tarkoittaa sitä veromäärää, jonka kukin yksilö tai yksilöryhmä viime kädessä joutuu maksamaan.

Sen jälkeen kohtaanto-sanasta innostuivat kaikki, jotka haluavat vaikuttaa fiksummilta kuin ovatkaan, ja myös kertoa sen kaikille käyttämällä sanaa kohtaanto suomen kielen sanan kohtaaminen sijaan. Sana on ollut menossa jo pois muodista, mutta nyt Suomen Toivo kaivaa sen esiin seminaarinsa nimeen.

Sitaattivinkkiosastomme suosittelee sanan kohtaanto käyttöä aina, kun haluaa antaa itsestään hienostelevan pölvästin vaikutelman! Jos Suomen toivo on kohtaanto-sanan käyttäjissä, kyseessä on pikemminkin suomen epätoivo!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Olemme viime vuosina oppineet arvostamaan uusien asioiden kehittelyä, koska vanhat asiat ovat tylsiä eikä niistä ole mihinkään. Niinpä innovaatiot ovat pitkän paasaamisen jälkeen vihdoin lyömässä läpi kansamme keskuudessa.

Tästä on ilahduttava esimerkki kuulijamme Kalkun Kroonikon lähettämä lehtileike tamperelaisesta Tamperelainen-lehdestä, joka kertoi viime viikolla näin:

Innovaatiosairaala Tampereelle.

Kalkun Kroonikko ihastelee tällaista uutta innovatiivista sairaalakonseptia, jossa mitä ilmeisimmin kehitellään uusia sairauksia! Siellä voisi kehittää vaikkapa flunssan, jonka oire on korvasta valuva räkä, innostuu Kroonikko maalailemaan.

Ne, jotka jaksavat lukea juttua pidemmälle palkitaan sillä tiedolla, että innovaatiosairaalassa ei kehitellä uusia sairauksia vaan uusia varaosia ihmisille. Esimerkiksi potilaan omista soluista kasvatettavat selkäydin- ja aivosiirrännäiset parantavat vammoista nopeammin, kun hylkimisreaktiota ei tule.

Aristoteleen kantapää toivottaa onnea uudelle yksikölle ja toivoo, ettei nimi innovaatiosairaala aiheuta potilaissa hylkimisreaktiota tai muita näppylöitä.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Sanontojen muuntelu on hauskaa hommaa. Kukapa ei olisi miettinyt, nauraako parhaiten se, joka toiselle nauraa vai se, joka viimeksi kuoppaa kaivaa. Juice Leskinenkin nimesi 23 vuotta sitten levynsä ratkiriemukkaasti Pyromaani palaa rikospaikalle.

Tämä Juicen ja hänen Grand Slaminsa levyn nimi lienee ollut mielessä Iltalehden formulaurheilutoimittajalla, kun hän helmikuussa kirjoitti seuraavan otsikkonsa:

Hamilton palaa rasismipaikalle.

Ilmaus rasismipaikka on aivan mystinen. Lukijan mielessä vilisevät kaikki tunnetut paikat rikospaikasta mansikkapaikkaan, housunpaikasta hampaanpaikkaa ja paalupaikan kautta takaisin yli 300 km:n nopeudella tunnissa.

Me kaikki tiedämme, että McLaren –tallin tummaihoinen brittikuljettaja Lewis Hamilton on ollut Espanjassa epäsuosiossa siksi, että hän takavuosina kritisoi silloista tallitoveriaan, espanjalaista Fernando Alonsoa. Tämän vuoksi Hamiltonia on Espanjassa haukuttu rasistisesti, kun hän on käynyt testaamassa autoaan Jerezin radalla.

Mutta ei ilmausta paikka, jossa joku on kokenut rasismia voi tiivistää sanaksi rasisimipaikka. Vaikka otsikolla miten haluaisi rinnastaa rasismia kokeneen tummaihoisen autoilijan rikospaikalle palaavaan rikolliseen. Ei rasismiin syyllinen ole sen kohde vaan rasisti.

Kiitämme: kuulija-ilmiantajaamme Nimetöntä tarkasta havaintoaineistosta. Moitimme: Iltalehden formulatoimittajaa lonksuvista kielenhallintalaitteista.
- - -
aristoteles(at)yle.fi