Skip navigation.
Home

Aristoteleen kantapää

Morfiinin normaalitaso

|

Luonnontieteiden tekeminen on niin tarkkaa touhua, että siihen ei aina kirjaimet riitä vaan täytyy ottaa numerot mukaan. Mutta kaikkia asioita ei luonnontieteilijäkään voi ilmaista kahden desimaalin tarkkuudella. Tämä käy konkreettisesti ilmi kuulijanimimerkkimme Abenin hätkähdyttävästä ilmiannosta.

Ylen internetsivut uutisoi viime marraskuussa 91-vuotiaan vainajan ruumiinavauksesta seuraavasti:

Tutkimuksissa yhdestä vainajasta on löydetty myös tappava määrä morfiinia. Helmikuussa kuolleen 91-vuotiaan naisen verestä analysoitu morfiinimäärä oli lähes 50-kertainen normaaliin verrattuna.

Aristoteleen kantapää yhtyy nimimerkki Abenin ihmettelyyn siitä, mikä on ihmisen veren normaali morfiinipitoisuus. Voihan olla, että patologeilla on omat keinonsa työssä jaksamisen edistämiseksi, mutta toivomme että ainakin kuulijoiden elämä tarjoaa päivittäin ilon aiheita ilman normaalia morfiiniannostakin.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Ei nimi katua pahenna

Siitä lähtien kun ihminen on antanut paikoille nimiä, myös niiden välisiä reittejä ja polkuja on kutsuttu omilla nimillään. Aluksi reittien nimet olivat käytännöllisiä kuten stadionille vievä tie ja Akharnain tie. Antiikin Roomassa
tiet nimettiin aluksi niiden päätepisteen mukaan, kuten Gabinaan vievä tie Via Gabina tai tien käyttötarkoituksen mukaan, kuten suolatie, Via Salaria.

Älä turhaan lausu Nokian nimeä

|

Ennen vanhaan nuorille suomalaisille opetettiin poliittisesti korrektia kielenkäyttöä sanomalla, että yksikin kirosana vielä, niin sinun suusi pestään saippualla. Menetelmät ovat muuttuneet, mutta sama henki elää yhä. Talouskeskeiselle ajallemme tyypillisesti kielellisen kasvatuksen syynä eivät nykyään ole hyvät tavat tai moraali vaan taloudelliset näkökulmat.

Kaidan tien vaarat

|

Aristoteleen kantapään fraasirikostuomioistuin ei ole kiinnostunut ihmisten uskonnollisista taipumuksista tai suuntauksista. Niin kauan kuin maailmassa on ihmisiä ollut, heillä on ollut myös jonkinlaisia uskontoja, joten uskominen johonkin uskontoon kuuluu ihmisyyteen vahvasti.

Urheilutoimittaja parhaassa terässä

|

Urheilujournalismi ei ole niin helppoa kuin me penkkien atleetit luulemme. Koska sporttitoimittajat uutisoivat meille läänin, maamme ja jopa maailman parhaiden voimamiesten ja voimanaisten suorituksista, heidän tekstiltäänkin odotetaan lähes samaa kykyä ja taitoa. Ja jos lukija nyt ei joka päivä odotakaan ihan maailmanmestaruustekstiä tai sata kymmenen lasissa painamista, niin kai urheilutoimituksissa nyt ainakin tehdään parhaansa ja katsotaan mihin se riittää.

Ironian syvin olemus

Meille suoraan ja asiaa puhuville suomalaisille tekee näin vuoden aluksi hyvää tutustua yhteen kielenkäytön hienovaraisimmista tehokeinoista: ironiaan. Tiedättehän sen, kun joskus sanotaan eri asiaa kuin tarkoitetaan. Juuri se erinomaisen älykäs tehokeino, jota kukaan kuulijoista ei koskaan tunnu ymmärtävän tai se idioottimainen hukkainformaatio, joka tekee toisen puheesta tai kirjoituksesta täysin käsittämätöntä.

Jänis, koiran pahin ystävä

|

Joskus julkkisten tappelut baareissa ja poliitikkojen yksityiselämä jäävät varjoon, kun toimittajat innostuvat kirjoittamaan artikkeleita luonnonilmiöistä. Joskus jopa aivan tavalliset otukset saavat toimittajat innostumaan. Nykyajalle tyypillisesti näissä tapauksissa täytyy kuitenkin olla jokin erityinen tekijä, josta luova uutisnenä löytää dramaturgisesti kiehtovan jujun, koukun, cluen tai mitä näitä toimitussihteerin suosikkisanoja nyt olikaan.

Ratin törkeydestä

|

Meillä kaikilla on sanastoa, jota käytämme vain tiettyjen ihmisten kesken. Emme välttämättä puhu perheemme ulkopuolisille siitä, mitä pikku haniskuukkelimme teki tänään kaukosäätimelle, emmekä oleta, että muut kuin pingisjoukkueemme jäsenet tietävät, mikä on maken oma spini. Puhumattakaan siitä, että käyttäisimme näitä sanoja lehtikirjoituksessa.

Lapin Kansan toimittajien rima pienen piirin slangin julkaisemiseen on kuitenkin pienempi, koska lehti otsikoi pari kuukautta sitten seuraavasti:

Rovaniemeläismies kiinni törkeästä ratista.

Metsään huutamisen monet vaiheet

|

Ihmisen oman käytöksen yhteys hänen kohtaloonsa on tunnettu jo kauan. Jo muinaiset metsäsuomalaiset tiesivät turkiksia metsästellessään, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Maanviljelyksen mukana väki muutti asumaan kyliin, mutta yhä ihmisten kanssakäymiseen päti se totuus, että sitä niittää mitä kylvää.

Ministeritason kiteytykset

|

Ministerin työ on stressaavaa hommaa, jossa tietojen vauhdikas omaksuminen, olennaisuuksien oivaltaminen ja kokonaisuuksien hallinta ovat pakollisia ominaisuuksia. Nämä taidot osaavia huippuihmisiä ei kansakunnasta löydy monta, siksi ministereitä on vain parikymmentä.

Syndicate content