Toisinaan tulee vastaan sellaisia tilanteita, joissa kokee olevansa aivan voimaton.
Tämän ohjelmani aiheen kanssa minulle kävi niin. Tiesin kyllä, että naiset osaavat olla oikeita piruja kun sille päälle sattuvat, mutta en ollut valmis uskomaan, että äidit, nuo puhtoisuuden ja pyyteettömyyden ruumiilliset ilmentyvät, osoittautuisivat ahneiksi, laskelmoiviksi ja mieleltään suorastaan pahoiksi ihmisiksi.

Sellaisen äidin edessä, joka tekee lapsestaan äidin käsikassaran, äidin, joka käyttää lasta koston välikappaleena, äidin joka pahoinpitelee lapsiaan henkisesti, sellaisen äidin edessä minulla menee voimat.

Miksi äiti tekee tuollaista?

Ainoastaan siksi että saa kostettua lasten isälle. Naiset uhraavat lapsensa koston alttarilla ilman minkäänlaisia omantunnontuskia. Me ajattelemme yhä edelleen, että eronnut nainen on uhri, jonka mies on jättänyt. Se on valetta: jopa 80 % avioeroista johtuu siitä, että nainen on hakenut eroa.

Mutta, minä ymmärrän miksi nainen haluaa erota ja elää yksinhuoltajana.
Itse asiassa taitaa olla niin, että ainoastaan idiootit – kuten vaikkapa minä – eivät ala yksinhuoltajiksi.

(YLE Radio 1 keskiviikkona 18.11.2009 klo 9.05 - 10.00.)

Etelä-afrikkalainen Moeletsi Mbeki on kirjoittanut ajatuksia herättävän kirjan köyhyydestä ("Architects of Poverty") ja siitä miksi Afrikan kapitalismin on muututtava. Kirja auttaa ymmärtämään miksi Afrikka tarpoo alikehityksen suossa ja miksi uutiset nälänhädästä, köyhyydestä tai sisäisistä konflikteista eivät ota loppuakseen.

Mbekin keskeinen viesti on, että talouden lamaantumisen ja köyhyyden syyt ovat Afrikan maitten poliittisessa eliitissä. Tämä poliittinen eliitti ei kuitenkaan hallitse taloutta eikä sitä edes yritä, vaan sitä vastoin monikansalliset yritykset. Eliitti on tyytynyt olemaan kuluttaja tuottajan sijaan - ja siksi taloudellista kehitystä ei tapahdu. On rikkaat, jotka makuuttavat rahojaan ulkomaisissa pankeissa luksuselossaan ja köyhät ihmiset, joitten päivät kuluvat ruuan hankkimisessa. Puuttuu yritteliäisyyttä, puuttuu laaja keskiluokka, puuttuu maatalousväestön puolestapuhujat, puuttuu pääoma investointeihin… 40 prosenttia Afrikan yksityisestä varallisuudesta on sijoitettuna ulkomaille kun taas Aasiassa reilusti alle kymmenen prosenttia.

Miten tähän on tultu? Ongelmien juuret menevät siirtomaavallan aikoihin, jolloin Afrikasta lastattiin orjia. Merkantalistisessa kapitalismissa – jota Lenin kutsui imperialismiksi- laivoihin lastataan öljyä ja muita raaka-aineita. Teollistumisen suhteen on vain kaksi poikkeusta: Etelä-Afrikka ja Mauritius. Mutta siirtomaavalta teki muutakin. Kuten esimerkiksi sen, että se hajotti afrikkalaisten omat hallinnolliset kulttuurit ja synnytti keinotekoiset valtiolliset rajat 1800-luvulla eurooppalaisessa pöydässä sulle mulle- periaatteella. Afrikkalainen nationalismi, joka johti maitten itsenäistymiseen 1960-luvulla, ei pystynyt ylläpitämään suhteitaan murrettuun kansalaisyhteiskuntaan, koska sellaista ei yksinkertaisesti ollut eikä oikein ole vieläkään.

Etelä-Afrikan kapitalismi lepää kaivosteollisuudessa, energiaintensiivisyydessä ja halvassa työvoimassa. Taloudellisen kehityksen kannalta investoiminen sosiaaliseen pääomaan olisi tärkeätä – siis koulutukseen ja terveydenhuoltoon. Näin osaavaan työvoimaan perustuva teollistuminen voisi ottaa spurtin. Kiinan kasvava merkitys kauppakumppanina on päinvastoin edistämässä teollisen tuotannon rapautumista. Kiinasta tulevat tuotteet, Etelä-Afrikasta raaka-aineet.

Yrittäjyys – Mbekin manaama kehityksen moottori - liittyy myös Suomeen yleisellä mutta myös pienellä yksittäisellä tavalla. Suomi- Etelä-Afrikka seura, jonka puheenjohtaja olen, on pyörittänyt viiden vuoden ajan mikroyrittäjyyden edistämishanketta, koska uskomme, että juuri yrittäjyyden pienistä puroista voi syntyä kestävää kehitystä. Mutta tästä samasta oivalluksesta on syytä pitää kiinni myös Suomessa.

Uudet tavat tehdä ja toimia syntyvät yrittäjyyden kylkiäisinä. Suomessa käytetään OECD-maista toiseksi eniten rahaa tutkimus- ja kehittämistoimintaan, josta suurten yritysten osuus on merkittävä. Innovaatiot syntyvät usein sattumalta, vaikkakin on tärkeätä huolehtia niitä synnyttävistä rakenteista kuten yliopistojen tutkimustoiminnasta. Yhtä tärkeää on edistää yrittäjyyttä.

Poliittisen vasemmiston on syytä pikaisesti päivittää suhtautumisensa yrittäjyyteen. Yksinyrittäjien ja pienten yritysten pyörittäjistä löytyvät ne, jotka tekevät pitkää päivää ja taistelevat erilaisten määräysten viidakossa huomatakseen, että velvollisuuksien lista on pitkä ja oikeuksien lyhyt.
Mikä kekseliäisyyden – uusien innovaatioiden – potentiaali olisikaan yrittäjyyden edistämisessä, jos vain kannustus- ja tukiverkkojen silmäkoko olisi sama niin yrittäjillä kuin palkansaajillakin. Yksi huoli vähemmän raivaa tilaa uudelle ajattelulle. Kaiken lisäksi ajattelijat Karl Marxista Milton Friedmaniin ovat ainakin yhdestä asiasta yhtä mieltä: yksityinen yrittäjyys on modernien talouksien kehityksen moottori. Tämä pätee niin Afrikassa kuin Suomessakin.

Arja Alho

(Ajankohtaisen Ykkösen kolumni 17.11.2009 YLE Radio 1)

Jäin huhtikuun alussa eläkkeelle toimestani Radioteatterissa, jossa olin työskennellyt vuodesta 1986 lähtien. En kuitenkaan istahtanut keinutuoliin, vaan aloin tehdä radiosarjaa radiokuunnelman vaiheista Suomessa/Yleisradiossa ja vähän muuallakin. En halunnut ottaa mitään historioitsijan kulmaa kuunnelmaan. Tiedän että on vireillä useampikin kirjallinen, enemmän tai vähemmän tieteellinen ja historioiva, hanke ja suunnitelma radion, radiokuunnelman ja Radioteatterin vaiheiden selvittämiseksi.

Koska olin yli kaksikymmentä vuotta valinnut mm. ohjelmistossa uusittavat kuunnelmat, joita alkuvaiheessa oli vuosittain aika paljon, ja myöhemmin vähemmän, olin joutunut tutustumaan satoihin ellen tuhansiin vanhoihin kuunnelmiin eri vuosikymmeniltä. Ajattelin että teatteripäällikön ohjelmistonvalintatehtävissä kertynyttä tietoa kannattaisi ehkä jakaa muillekin ja tehdä ohjelmasarja kuunnelman menneistä vaiheista. Niin syntyi ajatus parhaillaan radiossa pyörivästä 12-osaisesta sarjastani Kuunnelman tiet.

Kuunnelma on ollut olemassa jo yli 80 vuotta, mutta sen näkymättömyys on meidän ylivisualisoituneena aikanamme saanut eräänlaisen puutteen leiman. Kun puuttuu visuaalisuus, puuttuu kaikki. Kuunnelmaa ei huomata, korva ei ikään kuin erota sitä visuaalisesta välkkeestä eikä äänellisestä kilkkeestä.

Olin vuosien varrella vakuuttunut siitä, että kuunnelma/radiodraama nuorena taiteenlajina kulkee koko ajan tietään kohti omalakista, itsenäistä taiteenlajia, jonka risteys- ja käännekohtia kannattaisi esitellä. Radiodraamahan syntyi näyttämöteatterin ”sokeana pikkusisarena”, mutta löysi sodan jälkeen oman äänen ja soundin tekniikan kehityksen suodessa siihen koko ajan lisääntyviä mahdollisuuksia. Päätin ottaa kaksitoista eri näkökulmaa, kutsun niitä kuulokulmiksi (koska radio on akustinen ei visuaalinen väline), joista tarkastella kuunnelman kulkua.

Kuvittelin että vuosien mittaan kertynyt tieto oli päässäni sopivina paloina kuin valmiiksi leikattu täytekakku. Otan sieltä vain sopivan palan ja koostan radio-ohjelmaksi. Nopeasti kävi kuitenkin ilmi, että vaikka tietoa päässä oli, se ei ollut kakun muodossa saati paloiteltuna.

Tein yli puolen vuoden työn järjestäessäni yli kahdenkymmenen vuoden aikana keräämiäni aineksia ensin kakuksi ja sitten niiksi kahdeksitoista palaksi, jotka nyt ovat tarjolla.

Ensimmäisissä jaksoissa jouduin hiukan kertomaan radion ja radiodraaman historiaa, sitten myöhemmin, kun perusasiat oli selvitetty, halusin keskittyä tarkastelemaan kuunnelmaa niiden erilaisten mahdollisuuksien kannalta, joita kutsun kuunnelman teiksi. Kuunnelmalla oli ja on edelleen monia mahdollisuuksia jatkaa tietään (minä siis esitän, että teitä on monia, nykyisistä tekijöistä sitten riippuu mitä niistä kuljetaan). Halusin avata näiden teiden päitä, eräänlaisia lähtöpisteitä ja osoittaa pienin esimerkein, miten niitä on kuljettu. Samalla olen toivonut pystyväni pitämään mielessäni kuunnelman itsenäistymisprosessin, joka on koko ajan käynnissä.

Kuunnelma oli aluksi kuulonäytelmä, sitten kuulelma/kuullelma, josta muodostettiin kuunnelma. Nyt puhutaan radiodraamasta ja kohta aivan ilman sarvia ja hampaita audiofiktiosta.

Samalla kun näitä pohdin, huomasin tekeväni eräänlaista irrottautumistyötä Radioteatterista, joka oli ollut minulle tärkeä elämäntehtävä, kuin huomaamatta 50 jopa 60:kin tuntia viikossa vienyt kutsumus. Kuunnelman tiet (1-12) oli myös oman itsen paikantamista siihen historiallis-ajatukselliseen prosessiin, joka radiodraaman ja Radioteatterin kehitys on. Oli sekä mahdollisuus että halu katsoa missä kohdassa tämän taiteenlajin matkaa itse tuli mukaan. Työtä tehdessäni pidin kuitenkin sen varan, että en halunnut käsitellä sitä aikaa enkä niitä vaiheita, joissa itse olen ollut mukana. Tai niitä ihmisiä jotka hyvin tunsin tai tunnen.

Kuulokulmia olisi voinut syntyä toinen tusina lisää, mutta se on jo toinen juttu.

Forellista kertova laulu lienee liedkirjallisuuden tunnetuimpia. Franz Schubert sävelsi sen 19-vuotiaana ja siitä tuli kerralla hitti säveltäjien ystävien ja ihailijoiden keskuudessa.

Laulun runoilija Christian Schubart kuului tuon ajan Itävallan toisinajattelijoihin ja julkaisi myös vapauden aatteita kannattavaa lehteä. Schubert oli juuri laulun sävellysaikoihin alkanut käydä kapakoissa ja tutustunut uusiin poliittisiin aatteisiin. Usein poliittisen viestin levittämisessä jouduttiin käyttämään salakieltä, jota Metternichin salainen poliisi ei ymmärtänyt, kuten tässäkin runossa.

Asiantuntijavieras, pianotaiteilija Ralf Gothoni kertoo, että juuri veden virtaus vertautui vapauden aatteisiin ja Forelli on perimmältään hyvin poliittinen runo, jossa kalastaja symboloi salaisen poliisin kätyriä.

Keskiviikkona 18.11.2009 klo 13.25 ja uusinta torstaina 19.11. klo 17.20. Ohjelmaa voi kuunnella viikon ajan vasemmalla näkyvästä radiosoittimesta. Toimittajana Paula Nurmentaus.

Forellista kertova laulu lienee liedkirjallisuuden tunnetuimpia. Franz Schubert sävelsi sen 19-vuotiaana ja siitä tuli kerralla hitti säveltäjien ystävien ja ihailijoiden keskuudessa.

Laulun runoilija Christian Schubart kuului tuon ajan Itävallan toisinajattelijoihin ja julkaisi myös vapauden aatteita kannattavaa lehteä. Schubert oli juuri laulun sävellysaikoihin alkanut käydä kapakoissa ja tutustunut uusiin poliittisiin aatteisiin. Usein poliittisen viestin levittämisessä jouduttiin käyttämään salakieltä, jota Metternichin salainen poliisi ei ymmärtänyt, kuten tässäkin runossa.

Asiantuntijavieras, pianotaiteilija Ralf Gothoni kertoo, että juuri veden virtaus vertautui vapauden aatteisiin ja Forelli on perimmältään hyvin poliittinen runo, jossa kalastaja symboloi salaisen poliisin kätyriä.

Keskiviikkona 18.11.2009 klo 13.25 ja uusinta torstaina 19.11. klo 17.20. Ohjelmaa voi kuunnella viikon ajan vasemmalla näkyvästä radiosoittimesta. Toimittajana Paula Nurmentaus.

Kaamos koettelee jaksamista. Elämän mieltä on vaikeampi erottaa pimeässä.
Härmän tuulisilla, märillä kaduilla, jotka ovat kuin luotu alakulon
maisemaksi, tekisi mieli käpertyä viltin alle sykkyrään ja suojaan. Vaikka
ikuisiksi ajoiksi, kunnes aurinko taas saa.

Alakulolle on elämässä paikkansa. Siinä ihminen voi tyhjentyä eletystä ja
entisestä toiveista ja tappiosta, työprojekteista ja ihmissuhteista.

Menestyskään ei suojaa masennukselta. Saksassa maalivahti Robert Enken
itsemurha oli karu muistutus siitä.

Menetykset, pettymykset ja fyysiset sairaudet altistavat masennukselle.
Valot ovat sammuneet ja aivot ovat palaneet pohjaan eri kulttuureissa
aikojen alusta. Aikansa on kaikelle kuten Saarnaajakin tietää. Tämä
julmettu teksti puhuu Raamatussa kaiken katoavaisuudesta
depressiivisellä paatoksella, jossa on mukana myös kauneutta ja
eittämätöntä viisautta. Jospa masentunut näkeekin elämän rankkuuden
realistisemmin?

Suomalaisista viidennes potee masennusta elämänsä jossain vaiheessa.
Suomalaisista aikuisista 5-6% sairastaa vakavampaa depressiota, joka on
oma juttunsa. Masennuksesta on puhuttu meidän uutena kansantautina, jonka
takia työkyvyttömyyseläkkeellekin siirrytään useimmiten.

Perin juurin on mielenkiintoista, että samalla kun maailman
terveysjärjestö WHO ennustaa depression olevan 2020 ihmiskunnan toisiksi
yleisin sairaus niin kaikissa Afrikan kielissä ei ole masennusta kuvaavaa
sanaa. Depressio kertoo jotakin erityistä kehittyneiden ja rikkaiden
teollisuusmaiden yksilökeskeisestä elämänmallista. Mikä on sairauden mieli
sairastuneelle, jos terapiahoitoon ei ole tilaa ja usko lääkkeiden
autuaaksi tekevään voimaan horjuu?

Masennuksen kulttuuria pohtivat YLE Rasio 1:ssä tiistaina klo 9.05 alkaen
sosiaalipsykologi Jukka Tontti, joka tarkastelee tutkimuksessaan
masennusta yhteiskunnallisenakin ilmiönä ja Markka Impola, entinen
mainosalan yrittäjä sekä Mieli maasta ry:n aktiivijäsen, jolla on elämän
kokemusta depressiosta.

Työttömyys jatkaa kasvuaan ainakin toukokuulle ja nyt tilanne on erityisen hankala nuorille ja vastavalmistuineille. Mutta myös monien työpaikkansa säilyttäneiden olot ovat kurjistuneet. Väkeä vähennetään mutta ylitöitä riittää.

Esimerkkiyrityksemme on puolestaan sulkenut vessoja, koska siivousalueet on saatava pienemmiksi.

Mistä oikein on kysymys? Miksi niin moni masentuu työkyvyttömäksi? Osataanko 90-luvun lamasta oikeasti oppia?

Studiossa keskustelemassa Anna-Maija Lehto tilastokeskuksesta, Risto Alanko Teknologiateollisuudesta ja Nikolas Elomaa SAK:sta.

Viikon kolumnistina on Arja Alho.

Tasa-arvoasiat ovat viime vuosikymmenten aikana olleet länsimaissa ahkeran keskustelun kohteena. Naisten asema on ollut niin eriarvoinen miehiin verrattuna, että naisasialiikkeellä on ollut ja on yhä paljon työtä tehtävänä löytääkseen ja kyseenalaistaakseen yhteiskunnasta ne mekanismit, joissa alistamista tapahtuu.

Viime vuosina naisliikkeen rinnalle on alkanut nousta miesliike. Aluksi sovinistiselta huumorilta kuulostanut hanke on nostanut esiin asioita, jotka osoittavat, ettei kurjuus ole naisten yksinoikeus. Kun vaikkapa naisten euro on 80 senttiä, miehet sen sijaan kuolevat nuorempina ja näin heidän elämänsä on vain 92 prosenttia naisten elämästä.

Kuitenkin se, että ääriliikkeen rinnalle perustetaan toinen ääriliike, ei välttämättä kuulosta muulta kuin kinastelun jatkamiselta. Nyt Helsingin yliopisto on ottanut rohkean askeleen kohti tasapuolisempaa kielenkäyttöä. Opinahjo ilmoitti syyskuussa seuraavaa:

Lähes 20 vuotta naistutkimuksena tunnettu oppiaine kulkee alkavasta lukuvuodesta lähtien Helsingin yliopistossa nimellä sukupuolentutkimus.

Oppiaineen sisältö ei nimenmuutoksen yhteydessä muutu mihinkään. Lopultakaan kyse ei oikeastaan ole siitä, onko sukupuolentutkimus tasapuolisempi nimi kuin naistutkimus, vaan siitä, että uusi nimi on osuvampi ja täsmällisempi. Joten hyvät sukupuolet ja henkilöt: kumuloituvaa tieteentekoa ja emansipatorista päivänjatkoa itse kullekin!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Kovaksikeitetty salapoliisiromaani on tyylilaji, jossa adjektiiveja kartetaan ja toimintaa painotetaan nasevaksi karsitulla ilmaisulla. Tällainen tyyli ei sovi joka paikkaan, mutta joskus törmää tilanteeseen, joissa kirjoittajan olisi toivonut seuraavan Dashiell Hammettin ja Ernest Hemingwayn linjaa ja pidättäytyvän laatusanoista kokonaan, kun ei kerran niitä osaa käyttää. Kuulijamme Pirjo törmäsi tällaiseen heinäkuun lopulla, kun Helsingissä ilmestyvä Helsingin Sanomat kirjoitti uusien asuntojen hinnoista näin:

Nuorten asuntojen hinta nousi Helsingissä.

Ei, kyseessä eivät ole nuorille ihmisille tarkoitetut asunnot, vaan suhteellisen hiljattain valmistuneet asunnot. Sanaa nuori on siis käytetty viittaamaan asunnon uutuuteen.

Ei tarvitse olla vanha kettu tietääkseen, että eihän näin voi sanoa! Nuorihan on tietenkin elävän olion – kuten ihmisen tai karjan – tai kehittyvän ilmiön – kuten vaikka luonnonmuodostelman tai teollisuudenalan – ominaisuus. Niinpä viini, vuorijono ja jopa asuntokanta voivat olla nuoria, mutta yksittäiset asunnot ovat joko uusia tai vanhoja. Poikkeuksen muodostavat tietenkin virkeät ja aktiiviset seniorikansalaiset, jotka eivät enää voi olla ikänsä puolesta nuoria, mutta ovat silti ikinuoria!

Kuulijamme Pirjo taas tuntee nuortuvansa lukiessaan viikon palkintokirjaa, joka on tietenkin informaation kolossi: Aristoteleen kantapää – fraasirikos ei kannata!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Tuloerojen lisäksi myös suomalaisten aikaerot ovat kasvaneet viime vuosina. Aikaerolla tarkoitan tässä sitä, miten toisilla on aikaa käytettävissään aivan pitkästymiseen saakka ja toisilla aika taas ei meinaa riittää mihinkään. Usein nämä ilmiöt kulkevat rinnakkain: niillä joilla on aikaa, ei ole rahaa, ja niillä joilla on rahaa, ei ole aikaa. Kaikki siis kärsivät tasapuolisesti.

Ajan puute vaikuttaa myös meihin lehtien lukijoihin, jotka joudumme lukemaan hätäisesti hutaistuja artikkeleja maailman makaamisesta. Aina kaikilla lukijoilla ei ole yhtä kiire kuin hutkivilla toimittajilla, ja tällöin saattaa jäädä vaivaamaan vaikkapa sellainen sana kuin harjakurki. Sana löytyi Talouselämä-lehdestä kesällä:

...toiveet pankkien tänään käynnistyvästä tuloskaudesta kohosivat kohti harjakurkea.

Kuulijamme Nimetön kommentoi ilmiantoaan näin: ”Kaiken toimittajan kuvaaman nosteen ja dynamiikan keskellä on onnistuttu hienosti risteyttämään lintulajiston upea edustaja ja perinteisen hirsirakennuksen harjahirsi.”

Aristoteleen kantapään fraasirikostuomioistuin ei kuitenkaan katso hyvällä niitä, jotka omin lupineen menevät risteyttelemään kurkihirsiä ja katonharjoja – oli tuloksena sitten miten hauskasti kompuroiva mutantti tahansa. Niinpä langetamme Kauppalehden hutiloijatoimittajalle mitä ankarimman rangaistuksen, joka on tietenkin kolme kuukautta luritushuonetta!
_ _ _
aristoteles(at)yle.fi