Olen käynyt viimeisen kahden viikon aikana peräti kaksi kertaa Kuopiossa. Eilen olin Fimean avajaisissa ja viime viikolla opiskelijoiden tilaisuudessa yliopistolla Savilahden rannalla.

Molemmilla kerroilla katselin lentokoneen ikkunasta - menin siis epäekologisesti lentämällä - katselin lentokoneen ikkunasta lähestyvää Kuopiota ja mietin sitä miten maaseutumaista kaupungin ympärillä onkaan. Ehkä siksi nämä vierailut saivat minut ajattelemaan aika paljon alueellistamista ja alueiden ja maakuntien syvintä olemusta.

Alueellistaminen liittyy tietysti eilen avajaisiaan pitäneen Fimean eli lääkealan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen toimintaan ja siihen, että kyseiset toiminnot siirrettiin pääkaupungista Kuopioon. Oman toiveeni on se, että Fimeasta tulee hyvä laitos ja uskon että toimintojen viiden vuoden siirtymäaika antaa ihan hyvän mahdollisuuden hyvään lopputulokseen. Fimean johtaja on kuitenkin aika isojen haasteitten edessä hoitaessaan uuden laitoksen johtamistehtäviä Kuopiosta käsin.

Voi olla, että alueellistaminen ja sen uusi tuleminen haastaakin kaikkein eniten valtion työntekijöitä ja niitä ihmisiä, jotka ottavat johtotehtäviä alueellistettavissa laitoksissa. Heidän pitää sopeuttaa henkilökunta uusiin oloihin ja heidän pitää oppia ymmärtämään uutta toimintaympäristöä joka poikkeaa monin tavoin pääkaupungista. Siksi mietinkin siellä Kuopiossa paljon sitä, että politikasta tuttu jalkautuminen ja maakuntiin ihmisten pariin meneminen pitäisi ehkä jollakin tavalla ulottaa laajemminkin valtion virkakuntaan. Silloin matkaaminen ja mahdollinen toimintojen siirtäminen pääkaupunkiseudun ulkopuolellekaan ei ehkä tuntuisi niin pahalta ja vaikealta jos olisi jalkautumisen kautta tullutta ymmärrystä siitä, miltä maailma ja sen haasteet näyttävät Helsingin ulkopuolelta.

Maakunnista tuli vierailuillani mieleen myös se asia, että miksi ihmeessä maakunnat ja niitten ihmiset ajattelevat oman alueensa kehittämistä niin vahvasti oman poteron puolustamisen ja erilaisten asioiden puolesta taistelemisen näkökulmasta. Toki Kuopionkin ulkopuolella oleva harvaanasuttu maaseutu kertoo siitä että puolustamista elinolosuhteitten säilyttämisessä on paljon. Mieleeni tuli silti se, että lopputulos niin pääkaupunkiseudun kuin alueiden kannalta voisi olla paljon parempi, jos maakunnatkin uskaltaisivat ajatella asioita mahdollisuuksien ja uudenluomisen eikä vain vanhasta kiinnipitämisen kautta.

Suvi-Anne Siimes

(Ajankohtainen Ykkönen 3.11.2009 YLE Radio 1)

Marraskuun 9. päivä tulee kuluneeksi 20 vuotta Berliinin muurin murtumisesta.
Yhden mielipidemittauksen mukaan jopa viidennes saksalaisista kaipaa muuria takaisin. Miksi näin on ja mitä muurin murtuminen loppujen lopuksi muutti?

YLE Radio 1:ssä torstaina 5.11. klo 9.05 alkae ovat aiheesta keskustelemassa Turun yliopiston tutkija Kimmo Elo, joka on erikoistunut Saksan sodanjälkeisen ajan politiikkaan. Kimmo Elo oli Saksassa vaihto-oppilaana aivan 1990-luvun alussa. Ohjelmassa ovat mukana myös Saksan Suomen suurlähetystön lehdistöpäällikkö Joachim Bussian ja Essenistä puhelimitse Sarah Kraft.

Kirsi Virtanen ottaa kantaa autoiluun. Autoista on tullut statussymboleita, joiden myyntiä taitavat markkinamiehet ja -naiset vauhdittavat. Siinä sivussa tuntuu kuitenkin unohtuneen yksi asia - se mihin autolla ajaminen alunperin tähtäsi.

YLE Radio 1 keskiviikkona 4.11.2009 klo 9.05 -10.00.

Mitä mieltä olet autoilusta?

Yrjö Kilpinen on laulusarjassaan Tunturilauluja kehittänyt aivan oman sävelmaailman juuri runoilija V. E. Törmäsen runoihin. Hänen sävelkielensä muuttuu aina runoilijan mukaan.

Koko laulusarjassa on reipas eteenpäin menon meininki ja sävelkorkeus saa myös laulajan pinnistelemään kilpaa tunturin rinteellä hikoilevan matkaajan kanssa.

Tämä laulu Tunturille ja koko Tunturilauluja-sarja on Kilpisen esitetyimpiä, mutta oopperalaulaja Hannu Jurmu ja pianotaiteilija Ilmari Räikkönen ovat vakuuttuneita siitä, että Kilpiseen kannattaisi tutustua paremmin kuin tähän mennessä on tehty.

Ohjelman toimittaa Paula Nurmentaus.

(Keskiviikkona 4.11. 2009 klo 13.25. ja uusinta torstaina 5.11. klo 17.20. Ohjelma on viikon ajan kuultavissa oikealla näkyvästä radiosoittimesta. )

Miettiikö kukaan julkisen talouden kokonaisuutta? Suomi arvioidaan jopa maailman vauraimmaksi maaksi, mutta miksi rahat eivät riitä mihinkään mitä kansalaiset pitävät tärkeänä? Miksi nykylapset lukevat repaleisista kirjoista, säästävät salaatinlehdistä ja kuulevat vanhusten kuolemanpillereistä?

Miettiikö kukaan julkisen talouden kokonaisuutta, studiossa vastaamassa entiset puheenjohtajat ja ministerit Tarja Cronberg Vihreistä ja Eero Heinäluoma SDP:sta.

Mikä ihmeen Kööpenhaminan kokous, jossa tunnutaan ratkaisevan koko ihmiskunnan kohtalo. Mistä Kööpenhaminassa oikeasti päätetään ja missä neuvotteluasetelmissa sinne matkataan?

Viikon kolumnisti on Suvi-Anne Siimes.

(Ajankohtainen Ykkönen YLE Radio 1:ssä tiistaina 3.11.2009 klo 12.15 - 13.00, toinen lähetys klo 17.20.)

Pari vuotta sitten Suomeen tuoduista elokuvanimikkeistä noin yhdeksänkymmentäviisi
prosenttia oli pornoa. Joku sitä siinä naapurissa kuluttaa - eiks juu.
Porno tuli ulos valtavalla volyymillä kaapista 60-luvun seksuaalisen
vallankumouksen aallonharjalla. Aluksi torjutun halun kuvissa nähtiin
poliittisiakin merkityksiä. Bisneksen räjähtäminen 70-luvulla kulutti
vapautuksen idealismilta terän. Porno on silti innoittanut ihmisiä uusiin
seksuaalisiin seikkailuihin ja kokeiluihin. Kumpi olikaan ensin halu vai
halua esittävät kuvat?

Pornografia on seksuaalisesti kiihottavaksi tarkoitettua mediasisältöä.
Heti valokuvauksen keksimisen jälkeen oli ensimmäisten kuvien joukossa
alastontutkielmia, joita voi pitää eroottisina. Samoin kävi elokuvan
keksimisen jälkeen. Kivikauden luolaihmisten tekemiä alastonkuvia ei
voitane pitää suorasukaisesti ”pornona.” Sama pätenee kuvataiteen
alastontutkielmiin.

Miehet kuluttavat pornoa naisia enemmän. Halu ”saalistaa” katseella on
miehelle tärkeä. Lisääntymisbiologian mukaan miehet ovat naisia
halukkaampia lyhytaikaisiin seksisuhteisiin. Miehet eivät tule raskaiksi.
Tommi Paalanen, seksuaalietiikan tutkija kirjoittaa: ” Sekä homot että
heterot kiihottuvat seksin katsomisesta. Porno vastaa hyvin miesten
seksuaalisiin haluihin, koska se tarjoaa nopeaa vaihtelua, alastomia
vartaloita sekä mahdollisuuden samaistua seksiin, joka on spontaania ja
vapaata sosiaalisista suhteista.” Seksi ei siis liity suoraan henkisinä
pidettyihin arvoihin. Pornossa seksi on nautintoa tuottavana ruumiillisena
toimintana hyvä sellaisenaan. Pornotutkija Harri Kalhan mukaan porno alentaa meidän fantasiaa kauniista parisuhteesta", Kalha sanoo, että "fantasian tasolla alentaminen on karnevalistista. Voiko fantasialle sallia tällaisen? ”

Internetissä suosituimpien sivustojen kärkipaikoilla on ollut vuosikymmenen ajan erilaisia pornoportaaleja. Nyt netissä mattimeikäläiset esittelevät jo itseäänkin ilmaiseksi webcam-sivustoilla. Pornomessuille lipun maksanut sanoo, että ”eiks se oo ihan jees jos aikuiset ihmiset saavat vapaasti tehdä sitä mikä niitä huvittaa.” Seksuaaliliberaali voi puolestaan pitää uhkana sitä, että pornosta aletaan keskustella yhtä huolestuneeseen sävyyn kuin ennen masturboimisesta. Jos porno alentaa ja objektivoi ihmistä niin se tekee sitä myös miehille, jotka esiintyvät kuvissa. Mutta kuuluuko tässä yksilön vapauteen ja kuluttajan valintaan
uskovassa markkinataloudessa pornon ostajalle myös jokin vastuu siitä
minkälaisissa olosuhteissa pornoa on tuotettu ja kuinka työntekijöitä on
kohdeltu? Sopiiko nykyään kyseenalaistaa sitä, että meidän tavoissamme ilmaista
seksuaalisuutta voisi olla jotain väärää?

Sosiaali- ja terveysministeriön raportin mukaan yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia 14-18 vuotiaista pojista on ollut tekemisissä pornon kanssa. Tytöillä luku on kahdeksankymmentäkuusi. Tuore ruotsalaisselvitys kertoo, että jopa kolmasosa lukio- ja ammattikouluikäisistä nuorista on kokeillut pornossa näkemiään asioita.

Kuinka vapaita me nuoret ja vanhat olemme yksilöinä haluamaan ja saamaan
seksuaalisesti sitä mitä me oikeasti kaipaamme ja tarvitsemme?

Pornon vaikutuksesta seksuaalisuuteen pohtivat tiistaina 3.11. YLE Radio 1:ssä klo 9.05 alkaen seksuaalietiikan tutkija Tommi Paalanen ja seksuaaliterapeutti Paula
Ruotsalainen Vantaan seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksesta.

Marraskuun puolivälissä ”Täällä Pohjantähden alla” -kuunnelmasarja etenee jo Linnan trilogian kolmanteen osaan. Sen seitsemän viimeistä jaksoa ovat dramatisointi kirjan viimeisestä osasta. Kuten olen kai jo useamman kerran tästä sarjasta kertoessani sanonut, kolmen ohjaajan, kolmen dramatisoijan ja kolmen äänisuunnittelijan tuotantomuotoon mentiin käytännön syistä, jotka liittyivät tuotannon kestoon ja tehokkuuteen. Mutta oli myös yksi muu syy. Se oli se, että uskoin 21-osaisen sarjan saavan vaihtelua ja sitä myöten lisäävän kuunteluhalukkuutta siitä, että kullakin Linnan trilogian osalla oli omat tekijänsä ja sarjan kukin kolmennes siis tyylillisesti omanlaisensa. Niinhän Linnan trilogian osatkin ovat omia itsenäisiä teoksiaan, joilla kullakin on hiukan muista poikkeava tyylinsä. Ehkä romaanista puhutaessa olisi parempi puhua rakenteesta kuin tyylistä.

Ja niinpä kuulijat ovat selvästi reagoineet siihen, että ensimmäiset seitsemän jaksoa (kirjan 1. osa) kuulostivat erilaiselta kuin seuraavat seitsemän (kirjan 2. osa), jotka parhaillaan ovat menossa. Nyt sarjassa koetaan kiihkeitä vaiheita. Yhteiskunnan vastakohdat ovat kärjistyneet sodaksi: kaikki on sekavaa, meluisaa ja ahdistunutta. Käytännön elinolojensa muuttamisen ja, kuten myöhemmin on formuloitu, vakaumuksensa puolesta taisteluun ja kapinaan nousseet löydään ja kosto alkaa elää. On selvää, että tällaisten vaiheiden kuunteleminen on erilaista kuin alkujaksojen, joissa elämää ja tulevaisuutta alettiin rakentaa, alettiin luoda tyhjästä pysyvää. Usko elämään oli suuuri ja se myös kuului kuunnelman jaksoissa. Nyt kansalaissodan jaksoissa ihmisiä tuomitaan, vangitaan, kidutetaan ja tapetaan. Ja me kuulijat tietysti seuraamme, miten päähenkilömme Akseli Koskela, tinkimätön periaatteen mies, nujerretaan ja lopuksi armahdetaan. Mutta jäljet ovat jo jääneet mieheen.

Kun tullaan kirjan viimeisen osaan (jaksot 15 - 21), tapahtuu sarjassa taas muutos. Maa joka teoksessa on keskeinen omistamisen, toimeentulon ja identiteetin luoja ja ylläpitäjä, on keskeinen kiistan kohde edelleen kansalaissodan jälkeisissä demokratian toteuttamisen ja katkeruuden haparoivissa vaiheissa. Koskelassa aletaan jälleen rakentaa uutta. Sarjan seitsemässä viimeisessä jaksossa edetään 1920-luvulta 50-luvulle. Näihin kolmeen vuosikymmeneen tiivistyy Suomen historiassa kansalaisyhteiskunnan synty. Tosin kovien kokemusten jälkeen.

Kansalaissodan jättämässä katkeruuksien ilmapiirissä rakennetaan uutta, torpparit vapautuvat, Pentinkulma alkaa koneelllistua, mutta sitten tulee lama ja työttömyys, nationalistiset virtaukset ulottuvat myös tälle kylälle, puoluepolitikointi ja vasemmistovainot alkavat toden teolla, syttyy toinen maailmansota. Sota koskettaa rajusti Koskelaa ja Pentinkulmaa.

Näissä jaksoissa koskettavuus ja liikuttavuus ovat avainsanoja. Elämän puolesta taisteleminen ja siinä taistelussa häviäminen kiteytyy Akselissa, joka on menettänyt kansalaissodassa kaksi veljeään ja menettää seuraavassa sodassa kolme poikaansa. Eikä vain Akselissa, vaan koko perheessä. Elinan osuus on hyvin painokas.

Kun Linnan ”Tuntematon sotilas” kuvaa sotaa etulinjan näkökulmasta, niin ”Täällä Pohjantähden alla” kuvaa samaa sotaa kotirintaman puolelta. Tämä vetoaa vahvasti tunteeseen. Näissä jaksoissa viimeistään uskon kuulijan jo samaistuneen Pentinkulman henkilöihin niin, että kyynel väkisinkin vierähtää poskelle niitä kuuunnellessa. Ainakin minulle, joka nyt olen ”vapaa kuuntelija”, kävi niin.

Yksi asia kannattaa panna merkille. Kuunnelman äänimaailma muuttuu. Siitä tulee allegorisempi, vertauskuvallisempi, jota monen linnun laulut vielä korostavat. Äänitaustan hienovarainen sointi omalla tavallaan viittaa jo 50-luvulta eteenpäin, tähän meidän omaan aikaamme. Me olemme niiden vaiheiden perillisiä, joista ”Täällä Pohjantähden alla” kertoo. Sarjan viimeisessä kolmanneksessa rakennetaan tunneyhteyttä, kokemuksellista siltaa kuulijasta hänen omaan menneeseensä.

Mutta kannattaa huomata, että tällaisia vaiheita ja kohtaloita eletään maailmassa tälläkin hetkellä.

Jaksot 15 – 21 on dramatisoinut Hannu Raittila ja ohjannut Sakari Kirjavainen, äänisuunnittelijoina ovat toimineet Tiina Luoma ja Ari Mursula.

Yhden opettajan taktiikka lukio-opetuksen tasavertaistamiseksi yksilökohtaisesti alkoi kiehtoa. Ei tarvitsisi kouluttaa, kuin yksi super-opettaja. Opettaja voisi kansallisen koulutuksen turvavaatimusten vuoksi asua syvällä keskisuomalaisessa väestönsuojassa, missä jokainen nerokkaasti toteutettu oppitunti tallennettaisiin Hd-Mi-Jo-Li-pD-formaateilla. Tallenteet tungettaisiin verkkoon, ja opetus voisi alkaa yksilökohtaisesti missä vain, jopa Suomen rajojen ulkopuolella. Mikäli nuoret versot tahtoisivat ryhmäkäyttäytyä, järjestettäisiin useisiin julkisiin tiloihin tallenteiden katselumahdollisuuksia. Taukojen ajaksi kaupungit voisivat järjestää perinteiden vuoksi läheiselle ulkokentälle pieniä kiviä, joita tylsistyneet poikapuoliset oppilaat voisivat potkiskella.

Siinä määrin olisi tälläinen systeemi huippulaatuinen, että muitten maitten kirkkaimmat tulevaisuuden toivot alkaisivat myös seurata tätä opetusta. Maailman tähti-aines oppisi samalla Suomen kielen monimutkaiset käänteet. Tätä myöten kiinnostus heräisi luonnollista tietä kattamaan koko Suomen kulttuurikirjoa. Kahdenkymmenen vuoden kuluessa jokaisen maan ylinjohto olisi totaalitietoinen Suomen tuhansista järvistä, Kalevalasta, Sibeliuksesta ja ahvenen onkimisen rentouttavista tuokioista kesäisen juhannuskokon roihutessa taustalla. Suomesta tulisi maailman johtovaltio. Englanninkieli tärisisi häpeän saattelemana skotlannin nummien kiviaitausten syvimpiin koloihin. Alettaisiin vihdoin uskoa, että maailma on tosiaan syntynyt Sotkan munasta. Virtuaalisen opetuksen mahdollisuuden ovat todella suuret. Vihdoinkin saataisiin loppumaan se viimeinenkin turhanpäiväinen sosiaalinen käyttäytyminen, jota pahimmillaan saatetaan suorittaa ulkotiloissa.

Heikki Niskanen

www.delicious.com
www.panoramio.com
www.everytrail.com

Tuli käytyä Helsingin kirjamessuilla, niin kuin kovin monen muunkin. Siellä tehtiin kävijäennätys, lähes 80 000 ihmistä. Oikeastaan ihan sama näkyi parisen viikkoa sitten Turussa kirjamessuilla ja Vammalassahan vanhojen kirjojen päivä on tulvillaan väkeä ja kirjoja. Lahdessakin synnytellään kirjamessuja oikein pirteissä tunnelmissa. Taitaa olla niin, että kirja on myötätuulessa ja minusta se on valtavan hyvä asia.

Myös media on selvästi tässä ollut mukana. Se ennakkohuomio ja messuilta kuin messuilta syntyvät jutut, niitä on katseltu ja kuunneltu ja niistä on selvästi innostuttu. Erinomainen asia.

Niin, kirja on arvossaan. Sen huomaa kun on tehnyt muuttohommia. Kaikkein vaikeinta on luopua kirjasta, jopa niistäkin kirjoista, joita koskaan ei ole tullut lukeneeksi. Varmaan tulee sellainen mieleen, että sekin aika vielä koittaisi. Ne taas, mitä on lukenut, niistä ei suin surminkaan tahdo eroon joutua.

Omalta kohdaltani kirjamessuilla oikeastaan vaikuttavin elämys oli katsella siellä vieralijoita. Silloinkin kun kuuntelin mielenkiintoisia keskusteluja tai kirjalijahaastatteluja tuli samalla seurattua, että mites muut kuuntelijat siihen reagoivat ja siellä oli kyllä niin paljon tarkkaavaista ja hartaan tarkkaavaistakin ilmettä että huomasi, että kyllä kirja nyt menee suoraan ihmisten sydämiin ja sieluihin.

Minusta antikvariaattikierros on aina sellainen jännä kokemus. Tahtoo kassi kassin jälkeen kertyä ja siellä kirjamessuilla joutuu sitten sellaisia väliparkeerauspaikkojakin hakemaan omille muovikasseilleen. Mutta hyvä mieli on kun kotiin pääsee ja kassinsa purkaa. Siinä tulee oltua pikkuisen ylitavoitteellinen, eipä tiedä milloin niitä luettua tulee.

Mutta tässä maailmanmenossa on valtavan ilahduttavaa myös se, että siellä oli paljon nuoria ihmisiä.

Ei kirja ole mihinkään katoamassa, päinvastoin. Jälkitunnelmat ovat sellaisia, että kyllä maailmaan kirjoja mahtuu.

Sauli Niinistö

(Ajankohtainen Ykkönen 27.10.2009. YLE Radio 1.)

Moni meistä miettii itseään usein hyvinkin kriittisesti. Haluaisimme muokata itseämme niin sisäisesti kuin ulkoisestikin: "miten saisin paksummat hiukset, isommat silmät tai lihakset? "Olisipa ihanaa olla reippaampi ja stressata vähemmän."

Lisääntyminen tai lisääntymättä jättäminen on yksi elämän tärkeimmistä
päätöksistä. Moderni geeniteknologian avulla valinnan voi viedä pidemmälle.
Entä jos geenejä voisikin muuttaa niin, että esim. perinnöllisiä sairauksia voisi ehkäistä siittiö- tai munasolua muokkaamalla, tai jos geeniteknologian avulla vanhemmat saisivatkin päättää tulevan lapsen hiusten ja silmien värin?

YLE Radio 1:ssä aiheesta keskustelevat torstaina 29.10.2009 klo 9.05 alkaen etiikan professori Veikko Launis Turun yliopistosta, genetiikan professori Helena Kääriäinen ja erilaisen lapsen vanhempi Niina With.