Asiantuntijana pianotaiteilija ja kapellimestari Ralf Gothoni. Toimittajana Paula Nurmentaus.

Voimme hiljentyä pyhäinpäivään Hugo Wolfin pyhäinkuvasta kertovan laulun myötä. Auf ein altes Bild kuvaa Neitsyt Mariaa sylissään Jeesus-lapsi, mutta se mikä järkyttää on laulun loppu, jossa havaitaan taustalla kasvava ristinpuu. Laulun voi tulkita uskonnollisesti, mutta myös universaalina kuvana ihmisen elämästä, jossa lapsuuden viattomuuden taustalla häämöttää jokaisen ihmisen elämään liittyvä ristin kantaminen.

Laulu sisältää hienovaraisia viittauksia vanhoihin kirkkosävellajeihin, jotka antavat teokselle pyhyyden sädekehän. Laulun esittäminen vaatii herkkää vaistoa ja nöyrää lähestymistapaa.

Ohjelman voi viikon ajan kuunnella oikealla näkyvästä radiosoittimesta ja tässä blogissa on tilaisuus jatkaa keskustelua.

(YLE Radio 1 keskiviikkona 28.10.2009 klo 13.25. Uusinta 29.10. klo 17.20.)

Sellaisen perustaminen ei luultavasti ole mitenkään erityisen hankalaa.
Uskonnon kanssa kun ei tarvitse olla millään tavalla tiukkapipo. Itse asiassa mitä hullumpia asioita lupaa ja vaatii, sitä paremmin homma näyttää uppoavan tavalliseen kansaan.

Uskonnon sisällön suhteen ei tarvitse myöskään olla kovin johdonmukainen.
Tai älykäs. Tämä on mielestäni yksi uskonnon kauneimpia paradokseja.
Kaikissa uskonnoissa väitetään naama peruslukemilla aivan puutaheinää ja sitten vielä syötetään kansalle pajunköyttä siitä, että ihan oikeasti tässä nyt puhutaan fiksuja. Luvataan paratiisia ja helvettiä sen mukaan mitä halutaan saavuttaa – ja kaiken tällaisen hölynpölyn jälkeen vaaditaan vielä suureen ääneen että meihin on nyt kuulkaas suhtauduttava arvokkaasti ja vakavasti koska me olemme oikealla asialla. Me uskomme.

Juuri tämän takia en usko, että uuden uskonnon kehittäminen voi vaatia kovinkaan paljon älliä – mutta sitä enemmän mielikuvitusta - ja ehdottomasti alistamisen- ja vallanhalua. Ja valtavasti kanttia saarnata kaikkea puppua mitä sylki suuhun tuo ja vielä vaatia ihmisiä suhtautumaan siihen vakavissaan. Uuden uskonnon jumalaksi voi kehitellä mitä tahansa koska jumalan olemassaoloa ei tarvitse todistaa.
Mutta uudenkin uskonnon jumalan pitää olla kaikkivaltias ja kaikkitietävä, muutoin se ei ole uskottava. Vaikka minä olen kyllä aina ihmetellyt sitä miksi jumala haluaa tietää aivan kaiken?

Onko se jumalalle todella niin merkityksellistä, siis se, että jumala tietää milloin minulla on häiritsevää valkovuotoa tai mitä ruoka-aineita naapurini jääkaapissa on?

Rakennuksillamme on harmaata työvoimaa. Kaduillamme romanialaisia
kerjäämässä. Etelän siirtotyöläiset poimivat etelän tomaattiviljelmiltä
halvempia tomaatteja lähimarketteihimme. Pakkoavioliitot tavataan
kaikkialla Euroopassa. Ihmisten sisäelimillä käydään kauppaa.

Ihmiskaupassa joku tai jotkut haluavat hyötyä toisen ihmisen alistetusta
asemasta. Hyväksikäyttäjä voi olla sukulainen tai siitä läheltä. Monen
koulukaveri on etsinyt toimeentuloa kotiapulaisena vieraassa maissa
epämiellyttävissä olousuhteissa vailla oikeuksia.

Laiton maahantulo, pakkoavioliitot, paritus, työsyrjintä ja
siirtolaistyövoiman hyväksikäyttö liittyvät kaikki jotenkin ihmiskauppaan,
mutta miksi me ja viranomaisemme eivät näe sitä?

Ihmiskauppa on käsite, joka on noussut kohisten suomalaistenkin
tietoisuuteen viime vuosina. Se kytkeytyy helposti ja virheellisesti
mielissämme vain seksin kauppaamiseen. Maailmassa arvioidaan olevan 30
miljoonaa laitonta siirtolaista, joista kaksi prosenttia kuulunee
ihmiskaupan piiriin. Se tarkoittaa kahdesta kolmeen miljoonaa ihmistä.
Kyse on siis prostituutiosta laajemmasta ilmiöstä, jota
auttamisjärjestelmämme ja oikeuslaitoksemme emmekä me kansalaisetkaan
tarkoin havaitse. Eikä ihmiskaupassa välttämättä ylitellä maiden rajoja.
Valtaosa ihmiskaupasta on maan sisäistä. Myös suomalainen voi joutua
omassa maassaan ihmiskaupan uhriksi, jos häntä pakotetaan työhön tai
prostituutioon ja hänen vapauttaan riistetään Suomessa.

Ihmiskaupan uhrin suhde hyväksikäyttäjiinsä on moniselkoinen. Kuinka
esimerkiksi romanialaisen perheen Madridiin seksityöhän lähettämä tytär
voisi haastaa hyväksikäyttäjänsä eli omat vanhempansa, jotka pitävät
kotimaassa ”silmällä” tämän lapsia? Hädänalaisessa tilanteessa vieraassa
kulttuurissa olevat ihmiset kuten maahanmuuttajat ja prostituoidutkin
tuntevat viranomaispelkoa.

”Ihmiskaupan uhrin” tulisi mahtua erityiseen rooliin saadakseen tukea ja
oikeutta yhteiskunnalta. Seuraavien kolmen perusehdon tulisi täyttyä, jotta ihmiskaupaksi katsottavan rikoksen tunnusmerkistön täyttyisi. Suomen rikoslain 25. luvun 3 ja 3a §:issä ihmiskaupaksi määritellään teko, jossa joku 1)
hyväksikäyttötarkoituksessa (hyödynnettäväksi esimerkiksi pakkotyössä,
prostituutiossa tai elinkaupassa) ja 2) uhrin vapaata tahdonmuodostusta
loukaten (esimerkiksi käyttäen väkivaltaa, painostusta tai erehdyttämällä)
3) ottaa toisen henkilön valtaansa tai värvää, kuljettaa, luovuttaa,
vastaanottaa tai majoittaa hänet.

Kainuun aatelisen seurassa ihmiskaupan suomalaisia kasvoja ovat avaamassa YLE Radio 1:ssä tiistaina 27.10. klo 9.05 alkaen Venla Roth, ylitarkastaja kansallisen ihmiskaupparaportoijan toimistosta, Maija Ropponen, lakimies Pro-tukipisteestä sekä
Kyösti Suokas, Rakennusliiton 2. puheenjohtaja.

Soitamme Arpad Kovacsille, kansainvälisentyön papille Ouluun.

Missä jamassa hallituksen ja presidentti Halosen ulkopoliittiset välit oikein ovat? Ennakoiko Afganistan-unohtelu jo uutta, Lissabonin sopimuksen jälkeistä, ulkopoliittisesti heikomman presidentin aikaa? Valtio-opin professori Heikki Paloheimo arvioi.

Irakgate, Lipponen, Koljatti, Kone, Nobel-kirje ja seksisota. Nyky-Suomen muotokuvaa tämän syksyn kirjojen valossa hahmottelevat Helsingin Sanomien politiikan toimittaja Unto Hämäläinen, ent.euroedustaja Lasse Lehtinen ja Kirjailijaliiton puheenjohtaja Tuula-Liina Varis.

Ajankohtaisen Ykkösen viikon kolumnistina on Sauli Niinistö.

(Ajankohtainen Ykkönen YLE Radio 1:ssä tiistaina 27.10.2009 klo 12.15 - 13.00, toinen lähetys klo 17.20.)

Voi aikoja, voi tapoja. Ennev vanhaan apteekista sai ostaa magnesiumnauhaa, jonka kun tuikkasi tuleen hän, niin räikesi siitä niin tuomiopäiväisen valkohehkuinen loisto, että hyvä etteivät kulmakarvarvat ihan kokonaan pois kärynneet. Sitä oli kuulkaa kamalan hienoa ällistellä.

Ja salmiakkia (ammoniumkloridia siis?) sai irtotavarana. Niin ikään myynnissä oli niin pirunpaskaa kuin kamalaakin. Arabikumiakin tuli joskus ostetuksi johonkin projektiin...

Eristi on nyt! Täysin toisin!

Apteekissa on viivakoodit, muttei kamalaa. Jos haluaa saada jotakin jysähtämään (niinkuin jokaisen miehen sisällä elävän pikkupojan on tarvis ainakin silloin tällöin - ellei muulloin, niin uunna vuonna) ..niin hankala on enää apteekista löytää aineksia, kun myynnissä on vain tuotepakkauksia, ei irtokemikaaleja.

Toisin oli ennen, niin moni asia! Oli pulloissa sykloheksenyldimetylbarbituurihappoa ja farmakopeasta sai omien silmien avulla lueskella miten nitroglyseriiniä tehdään. (Aineita eivät pirut silti apteekista suostunet myymään.. ..kun on aika epävakaa juttu ko. glyserolipelleily ja pahoilla aineilla on se tehtävä- joten myyntikielto oli luultavasti viisautta, mutta keljutti silti kyllä. "Miten niin hengenvaarallista koko korttelille?")

Ennen apteekki oli kuin mystinen taikurin laboratorio.. Ja kiehtovampi oli moni muukin paikka ennev vanhaan, tiämmä!

Silläpä näitä arkistopätkiä on monesti niin lusti kuunnella. Ainakin minusta.

Toivottavasti teistäkin...

Eduskunta päätti jälleen laajentaa kauppojen sunnuntaiaukioloa. Miksi kauppjen pitää olla auki lähes aina? Haluavatko kuluttajat oikesti sitä? Mitä hyötyjä ja haittavaikutuksia laajennetulla aukiololla on? Viettävätkö perheet yhä useammin sunnuntain shoppailemalla?

Väittelemässä ovat kristillisdemokraattisen puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Bjarne Kallis ja Kaupan keskusliiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala. Erotuomarina toimii Pentti Peltoniemi.

Kumpi oli vakuuttavampi, Kallis vai Pekkala?

Konjunktio eli sidesana on kielitieteellinen termi, joka tarkoittaa sanaa, joka yhdistää lauseita tai sanoja. Konjunktio on kuitenkin myös tähtitieteellinen termi. Kun vaikkapa Aurinko ja Saturnus ovat Maasta katsoen samassa linjassa, sanotaan, että Saturnus on konjunktiossa.

Tänä vuonna kolme historiallista taivaantutkimuksen merkkipaalua ovat eräänlaisessa historiallisessa konjunktiossa. Tänä vuonna tulee kuluneeksi neljäkymmentä vuotta ensimmäisestä kuulennosta ja neljä vuosisataa sekä siitä kun Galileo Galilei tutki taivaankappaleita ensimmäisiä kertoja kaukoputkella että siitä kun Johannes Kepler julkaisi teoksensa Astronomia Nova.

Aikoinaan ihmiset olivat vakuuttuneita siitä, että tähdet vaikuttavat jokapäiväiseen elämäämme jumalien tavoin. Moni alkuaikojen astronomi oli myös astrologi ja muutenkin monet arjen askareista ajoitettiin tarkasti eri taivaankappaleiden liikkeiden mukaan. Nykyään tähtitiede on tutkimusala muiden joukossa, mutta erilaiset luotaimet ja kaikensorttisten mönkijöiden välittämät tiedot avaruuden paikoista ovat niin paljon yleisempiä kuin milloinkaan aikaisemmin, että tähtitiede edistyy vauhdilla ja uudistaa vähän väliä käsitystämme maailmankaikkeudesta. Samalla sen sanastoa tihkuu arkikieleemme.

60-luvun lopun kuulennot opettivat meille tekokuuta merkitsevän sanan sputnik, vakiinnuttivat raketeille nimen Apollo ja levittivät kaikelle kansalle sen, mikä on kuumoduli. Pian tähtitiede toi yleiseen tajuntaan kasaan romahtaneen tähden nimen musta aukko, mille termille löytyi arkista käyttöä kaikkialla, missä kammat ja kuulakynät katoavat jälkiä jättämättä.

Maailmankaikkeutemme syntyyn viittaavaa alkuräjähdystä tarkoittava termi big bang syntyi jo vähän toisen maailmansodan jälkeen, kun alkuräjähdysteoriaa vastustanut astronomi Fred Hoyle kuvaili teoriaa radiolähetyksessä pilkallisesti sanoilla big bang. Eikä kannata unohtaa myöskään USA:n avaruusvirasto NASA:n 1981 lentonsa aloittaneita lentolaitteita avaruussukkuloita, joiden avulla on mm. rakennettu kansainvälinen avaruusasema ISS. Viimeistään laulajatar Kikan kappale Sukkula Venukseen toi planetaarisen tutkimuksen jokamiehen tajuntaan.

Viime vuosien astronominen tutkimus on keskittynyt paitsi lähiplaneettojen tutkimiseen vaikkapa marsmönkijöillä myös yhä enemmän aurinkokunnan ulkopuolisten planeettajärjestelmien etsimiseen. Niinpä muiden tähtien kuin oman Aurinkomme ympärillä pyöriviä kiertolaisia merkitsevä sana eksoplaneetta on tuttu yhä useammalle, onhan niitä löydetty tähän mennessä jo 373 kappaletta, vaikka ensimmäinen varma havainto tehtiin vasta 1992. Eikä olisi mikään ihme, vaikka hämmentävät tutkimustulokset siitä, miten valtaosa universumin koostumuksesta koostuu pimeästä aineesta ja pimeästä energiasta alkaisivat kiehtoa arkikielen käyttäjiä.

Yksi tärkeimmistä tähtitieteen popularisoijista viime vuosina on varmasti maata jo vuodesta 1990 kiertänyt Hubble-teleskooppi, joka kykenee kuvaamaan taivasta ilman että ilmakehä vääristelee valonsäteiden kulkua. Hubblen kuvat ovat teräviä, värikkäitä ja sadunomaisia, eikä niissä ole jälkeäkään harmaudesta. Mutta miksi teleskoopin nimi on Hubble? Mitä teleskooppien, tekokuiden ja luotainten nimet kertovat meille tähtitieteen historiasta? Tietokirjailija Markus Hotakainen selvittää.
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Lehtiyhtiöillä ei mene hyvin. Ilmoitustulot romahtavat harva se päivä, kun kansa lukee BB-talon kuulumiset internetistä ilmaiseksi eikä enää jaksa tavata mainoksia lehtien printtiversioista. Tämän vuoksi moni lehti on joutunut talousvaikeuksiin.

Näiden talousvaikeuksien seuraukset näkyvät jopa Yleisradion uutisissa. Pahin näistä rahapulan aiheuttamista asioista on se, ettei enää ole varaa erotella otsikon objektia ja subjektia selvästi. Kuulijamme Timo Lohjalta on toimittanut Aristoteleen kantapään fraasirkostuomioistuimelle kaksikin raskauttavaa todistuskappaletta tästä rikollisesta ilmiöstä viime heinäkuulta. Tässä ensimmäinen:

Humalaisten uhkailu työllistää Marian sairaalassa.

Timo kommentoi: ”Luulisi sairaaloilla olevan mökkiläisten jalkojen katkomisessa
moottorisahalla jo kylliksi töitä etenkin kesäaikaan. Vielä pitää kuitenkin löytyä aikaa humalaisten uhkailuunkin!” Ja tässä toinen:

Miesten ahdistelu on yleistymässä.

Timo ällistelee: ”Vasta tarkempi lukeminen osoitti, että miehet olivat tällä kertaa objekteja”.

Aristoteleen kantapään fraasirikostuomioistuin tuomitseekin tiedostusvälineiden talouspäälliköt lukemaan työnantajansa tuotteita, joista budjettileikkaukset ovat tehneet ymmärtämiskelvottomia, kokonaisen tunnin ajaksi!

Timo taas saa tuomion lukea viikon kirjapalkintoa, joka on hekumallinen tietolipas Aristoteleen kantapää – fraasirikos ei kannata! Objektiivisia lukukotvia!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Harvoin sitä pääsee nykyaikana sanomaan korkealle kehittyneestä kotimaisesta lehtitekstistä, että taas olisi paikallaan hiukan syvällisempi tutustuminen hevosenhoitokulttuuriin, mutta nyt on tällainen hetki.

Kyseessä on suurimman sanomalehtemme Helsingin Sanomien raportti Hymy-lehden 50-vuotisjuhlista. Juhlia käsitelleessä artikkelissa toimittaja veteli suuria poliittisia linjoja ja kirjoitti näin:

Nyky-Hymy on perussuomalaisten aisankannattaja.

Ilmiantajakuulijamme Nimetön on äimän käkenä. ”Ovatko perussuomalaiset ja Hymy olleet naimisissa, ja nyt puolue on löytänyt uuden mielitietyn ja pettänyt siippansa?”, kysyy Nimetön aiheesta.

Ja aivan oikeutetusti, aisankannattaja on yksiselitteisesti petetty aviomies. Aisankannatin taas on selustimeen kiinnitettävä hevosvaljaiden osa ja kuljetusvälineen vedossa käytettävä tankomainen esine aisa on sanana ilmeisesti slaavilaislaina, joka ensimmäisen kerran esiintyi suomen kielessä Ericus Schroderuksen sanakirja 1637. Sitä, milloin maassamme ensimmäistä kertaa esiintyi petetty aviomies, Kaisa Häkkisen Etymologinen sanakirja ei kerro.

Pidetään siis avioelämä, hevoshommat ja politiikka erossa toisistaan ja puhutaan aina siitä, mitä tarkoitetaan!
– – –
aristoteles(et)yle.fi

Työpaikkademokratia on tehnyt tuloaan työpaikoillemme jo kauan, mutta paljon työtä on vielä tekemättä ennen kuin työpaikkademokratiasta voidaan jokaisella työpaikalla puhua. Joskus työpaikkademokratian huono hoito uhkaa jopa varsinaista työntekoa. Näin on pakko päätellä heinäkuisesta Kulttuuriuutisten jutusta, joka kysyi huolestuneena näin:

Kuuluuko näyttelijän ääni teatterissa?

Aina siis ei ole teatterisalin akustiikan tai näyttelijäkoulutuksen vika, kun näyttelijän puhetta ei kuule tai siitä ei saa selvää. Kyseessä saattaakin olla tilanne, jossa ohjaajat ja dramaturgit ovat ottaneet näyttelijän ruumiin ja tahdon muokattavakseen.

Aristoteleen kantapää toivookin, että työpaikkademokratian asteesta huolimatta näyttelijät eivät silti huutaisi ja kiroilisi näyttämöllä koko aikaa, kyllä sitä viinanjuontia ja tappelua näkee normaalina viikonloppunakin aivan tarpeeksi!
– – –
aristoteles(at)yle.fi