Keskiviikkona 14.10. 2009 klo 13.25. Uusinta torstaina 15.10. klo 17.20.

Asiantuntijoina oopperalaulaja Camilla Nylund ja pianotaiteilija Marita Viitasalo. Ohjelman toimittaa Paula Nurmentaus. Ohjelmaa voi viikon ajan kuunnella oikealla näkyvästä radiosoittimesta.

Richard Straussin laulu on hehkeä tuokiokuva palvovasta rakkaudesta. Sävellyksen on inspiroinut Felix Dahnin runo, joka vertaa rakastetun ihailtavia ominaisuuksia kaikkeen vaatimattomaan ja itsetehostusta karttavaan. Dahn oli tunnettu lakimies ja edusti saksalaista nationalismia aina juutalaisvastaisuuteen asti. Sitä Strauss tuskin mietti valitessaan tätä ihastuttavaa runoa vuonna 1888 valmistuneeseen sävellykseensä. Laulun herkkyys vaatii esittäjältään harvinaista äänen keveyttä ja säihkyvyyttä.

Joskus kaksikymmentä vuotta sitten kirjoitin Ytimeen artikkelin Neuvostoliitosta otsikolla Joko tai maa. Artikkelin pontimena oli Juri Lotmanin teoria puuttuvasta kolmannesta. Tällä käsitteellä Lotman halusi kuvata Venäjän historiasta puuttuvan kriittisen ja välittävän toimijan. Tästä puutteesta johtuen neuvostoliittolainen tai venäläinen poliittinen kulttuuri pystyi ainoastaan kopioimaan vanhoja toimintamalleja eikä kehittynyt pohtivaksi, monipuoliseksi ja dynaamiseksi.

Viime aikoina olen ruvennut epäilemään, että Suomessa vallitsee vähän samantapainen kulttuuri, jossa oppositio vain kopioi vastapelurinsa toimintamalleja ja valtaan päästyään toimii samalla tavalla. Tästä syystä tämä poliittinen kulttuuri polkee paikoillaan. Siitä seuraa, että politiikasta katoaa mielekkyys ja se muuttuu jaarittelevaksi valtapeliksi.

Esimerkkejä on runsaasti.

En ole vielä ehtinyt lukea Juha Siltalan Sisällissodan psykohistoriaa, mutta epäilen vahvasti, että puuttuva kolmas on jo itsenäisyytemme ensimmäisessä vaiheessa heikkoudellaan tai poissaolollaan määritellyt puitteet osapuolten ajautumiselle sotaan ja turmellukseen.

Mutta löytyy myös ajankohtaisempia esimerkkejä.

Suuret ratkaisut ovat meillä usein niin hiuskarvan varassa, ettei poliittisen eliitin mielestä tunnu mahdolliselta kertoa mitä vaikeuksia mihinkin ratkaisuun liittyy.

Näin kävi luultavasti jo EU-neuvotteluissa. Jos äänestäjien olisi annettu ymmärtää että liittymissopimuksesta myös seuraa vaikeuksia harjoittaa järkevää politiikkaa, olisi se todennäköisesti kääntänyt enemmistön mielialat kielteiseksi koko hankkeelle. Jos joku jo silloin olisi väittänyt, että jäsenyydestä seuraa ettei työttömien yhdistykset tai Kierrätyskeskus voisi palkata pitkäaikaistyöttömiä hoitamaan erinäisiä hyödyllisiä tehtäviä, olisivat ei-äänet ehkä voittaneet.

Kansalle ei siis pidä kertoa totuutta etukäteen. Siitä seuraa, ikävä kyllä, että kansa pettyy ja vetäytyy politiikasta.

Yhteiskunnallinen keskustelu muuttuu Suomessa tästä johtuen helposti yli-ideologisoivaksi. Keskustelemme mieluummin asennetasolla kuin asiasta. Afganistan-politiikasta käydään siksi typerryttävää joko-tai-keskustelua. Samaan aikaan kaikki asiaan paneutuvat ja vaikeat kannanotot putoavat pois. Lopputuloksena meidän ns. Afganistan-keskustelu supistuu peitellyksi "oletko Naton puolesta tai sitä vastaan". Yhdysvalloissa käydään jo huomattavasti fiksumpaa keskustelua – vaikka maan Pisa-tulokset, jos sellainen tutkimus tehtäisiin, olisivat tuhoisan kamalat.

Pahimmillaan yli-ideologisoitunut yhteiskunnallinen keskustelu näkyy globalisaation ympärillä. Joskus 2004 yhteiskunnallinen eliitti julkaisi ns. Brunilan-komitean mietinnön. Tämän päivän kokemuksen valossa mietintö on lapsellinen. Se piti kuitenkin kirjoittaa koska globalisaation seurauksista oli tulossa vaikea aihe, joka presidentti Mauno Koiviston sanonnan mukaan oli jo rukkanen joka heilutti koiraa.

Sitten tuli kriisi, joka kaikista väitteistä huolimatta ei ollut finanssikriisi, vaan globalisaation kriisi. Sen viimeistä vaihetta emme ole vielä nähneet, mutta jo nyt on selvää, ettei se noudata Brunilan-komitean käsikirjoitusta. Eliitti halusi yksinkertaisen tarinan. Ihmiset kokevat nyt huomattavasti vaikeamman – ja pettyvät taas politiikkaan.

Nils Torvalds

(YLE Radio 1 13.10.2009)

Tarastin työryhmä runnoi uudet pelisäännöt vaalirahoitukselle. Millaiset? Ensitulkinnan esittää tutkimusjohtaja Kimmo Grönlund Åbo Akademista.

Onko poliittinen valta siirtynyt medialle vai imagonrakentajille? Studiossa tietokirjailija Risto Uimonen ja varapuhemies Seppo Kääriäinen (kesk.).

Rokotteet ovat jo täällä, mutta mihin hävisi sikainfluenssa?

Riidat piinasivat akateemikko Paavo Haavikon viimeisiä elinvuosia ja jatkuvat yhä vuosi hautajaisten jälkeenkin. Onko vanhuksella mitään oikeusturvaa ja kenen tahtoa viimeisinä vuosina totellaan? Professori Sirkka-Liisa Kivelä vastaa.

Ajankohtaisen Ykkösen viikon kolumnistina on Nils Torvalds.

(YLE Radio 1 tiistaina 13.10.2009 klo 12.15 - 13.00, toinen lähetys klo 17.20.)

Oivoi.

Savolaisen sahan sahajauhossa piili liikuttava elukka, josta tehty radiopätkä kuullaan (tai kuultiin - riippuen siitä, koska tätä arv. lukija tavailee) maanantaina 12.10.2009. Jos aikamatkailu olisi mahdollista, voisi rietää tulevaisuudeen, missä jutun voisi käydä kuuntelemassa etukäteen ja kommentoida sitä täällä. Mutta kuinka moni rientäisi tulevaisuudeen vain kuullakseen savolaisen sahan sahajauhoissa ääntelehtinyttä liikuttavaa pikku elukkaa? Ei kovin! Mahtavia asioita tekisi ihminen aikamatkallaan - pyramideja kävisi pällistelemässä tai tulevaisuuden avaruuslaivia. Mutta savolaissahan sahajauhopiilennäinen pikkuelukka saisi sinnitellä isse issekseen. Niin ahne on nykyihminen!

Kunnallisen uimahallin saunassa nuori sälli kailottaa suureen ääneen,
kuinka väärin on, että hän joutuu maksamaa kunnallisveroa, vaikka häntä ei
edes käytä kunnan palveluita. Yksityisellä on kaikki paremmin. Olihan
siinä sitten Kainuun aatelisen, joka on elänyt kukkeimman nuoruutensa
80-luvulla jolloin kunnan palvelut olivat kunniassaan ja ihmiset niiden
tasa-arvoisempia käyttäjiä, pakko puuttua tämän etelän löylymiehen
heittoihin. Pyysin häneltä vähän kunnioitusta uimahallin kunnallisia
hengenpelastajia kohtaan. Eihän nuori herra edes tiennyt olevansa kunnan
uimahallissa. Tiedustelin nuorelta herralta, missä hänet oli lapsena
piikitetty, missä hän oli koulunsa käynyt ja kenen valaisemilla ja
auraamilla kaduilla opetellut prätkäänsä kaasuttamaan. Nuoren toivon
maailmassa kaikki kunnallinen oli ”sossumeninkii” ja kaikki ”yksityinen”
siistii. Pitäisikö kuntapalveluissa näkyä jonkinlainen bruttohinta, josta
näkyisi mitä mikin palvelu, jonka kunta pystyy halutessaan laadukkaasti ja
tehokkaasti tuottamaan todella maksaa? Yksityistäminen ei johda
itseselvästi siihen, että hintalappu huojentuisi.

Monen kunnan talous on nyt niin kurjassa tilassa, että tehostamisen nimeen
vannominenkaan ei riitä vaan pikainen juustohöylääminen on edessä.
Kuntien Bermudan kolmiossa verotulot laskevat ja kunnilla on vaikeuksia
pitää palvelutasosta kiinni kun valtionosuuksien lisiä ei kuulu kuntiin
siinä määrin kuin tarvetta olisi. Miten hyvät ”ilmaispalvelut” pystytään
jatkossa tuottamaan kun vanhusten määrä kasvaa, työttömyyden kasvu alentaa
tulokertymää ja lakisääteiset sosiaalimenot kasvavat.

Kuristuvaa kurjuutta on luvassa ainakin kolmeksi vuodeksi eteenpäin. Kun lasten ja
nuorten opetuksesta, päivähoidosta, terveydenhuollosta ja sosiaalitoimesta
ei voi juuri leikata niin jäljellä on pian keskellä suuta kunkin oma kieli
jota voisi höylällä sommitella sutjakaksi.

Kuntaliiton toimitusjohtaja Risto Parjanne mukaan kuntien kurjuutta ei
helpota kymmenen prosentin´leikkaus kahden, kolmen vuoden aikana
kulttuurista, liikunnasta tai vapaa-ajasta. Kulttuurikaupunkina tunnetussa
Kajaanissa, kotikaupungissani ajellaan ilman valoja juuri sihen suuntaan.
Maan kuulun kaupunginteatterin budjettia leikataan ja paikallisesti
riemullinen nuorten teatteri- ja tanssitoiminta joutaa suon silmäkkeeseen.
Mikä hengen alennustila.

Tiistaina 13.10. klo 9.05 alkaen YLE Radio 1:ssä Kainuun aatelisen seurassa viilaavat ja höyläävät kuntaministeri Mari Kiviniemi, Jämsän kaupunginvaltuutson pj. Tuula Peltonen ja Kyyjärven kunnanjohtaja Matti Muukkonen.

Puhelimella soitamme Vaasaan ja Kajaaniin.

Kunnallisveron nosto on edessä monessa lähikunnassa. Leikkaisitko sinä palveluista? Miten tehostaisit kuntien palveluita?

Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on yksi tutkituimpia kirjojamme. Vuosien varrella on tutkittu sen sanastoa, sen kuvaamaa talonpoikaista etelä-hämäläistä elämää ja onpa selvitetty kirjan orgaanisia ihmisen ääniä kuvaavia onomatopoeettisia verbejä sekä niiden unkarinkielisiä käännöksiä. Alexis Stenvallin lyhyeksi jäänyt elämäkin tunnetaan – jollei nyt tunnin tarkkuudella, niin lähes viikon ja joiltain osin jopa päivän tarkkuudella. Mutta yhteen asiaan ei vastausta löydy: miksi seitsemän veljeksen veljeksiä on juuri seitsemän?

Seitsemää pidetään täydellisyyden lukuna ja se esiintyy monissa uskonnollisissa ja mystisissä järjestelmissä. Pohjois-Amerikan intiaaneilta tunnetaan myytti seitsemästä veljeksestä, jotka olivat taivaan jumalia. Vanhin heistä oli ukkosen jumala ja myös vahvin heistä. Näitä voimia pelätessään muut kuusi veljestä kehittivät salajuonen, jolla vanhin veljeksistä saatiin houkuteltua kaukaiselle saarelle. Ja siellä hän jyrisee yhä.

Intialaisessa mytologiassa kauppias Bolandalla ja hänen vaimollaan Yasavatilla oli seitsemän poikaa, jotka uhrasivat Buddhalle päästäkseen jumaliksi. Kreikkalaisessa mytologiassa auringon jumala Helioksella ja Rhodoksella oli seitsemän poikaa. Katolisessa pyhimyskalenterissa on maininta seitsemästä veljeksestä, mutta kyseessä on vain sattumalta samalle päivälle osuneiden seitsemän marttyyrin niputus, ei oikea veljessarja.

Raamatusta löytyy seitsemän luomisen päivää, Kainin seitsenkertainen kosto, Nooan arkin seitsemän paria jokaista eläintä, seitsemän lihavaa ja seitsemän laihaa lehmää, seitsemän karitsaa, seitsemän pasuunaa, seitsemän enkeliä ja vihdoin myös seitsemän veljestä. Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumeissa fariseukset tenttaavat Jeesusta ylösnousemuksesta ja yksi kysymyksistä liittyy seitsemään veljekseen, jotka kaikki ovat vuorollaan naimisissa saman naisen kanssa. Tässä alkaa jo olla aistittavissa tuttua impivaaralaista Venlan haikailun kaikua, mutta kyse on vain viittauksesta, joten ei tässäkään ole sen kummempaa syvyyttä.

Myös muussa kirjallisuudessa ja populaarikulttuurissa seitsemän veljestä on tuttu jengi. J.R.R. Tolkienin Tarussa Sormusten herrassa haltijoilla Fëanor and Nerdanel on seitsemän poikaa. Elokuvaohjaaja John Woo on luonut modernin toimintasarjakuvan nimeltä Seven Brothers. Ja 1950-luvun Hollywood-musikaali Seven Brides for Seven Brothers etsi seitsemää morsianta seitsemälle tukkilaisveljekselle, ja se on rankattu maailman 21:ksi parhaaksi musikaalielokuvaksi.

Seitsemän veljestä on siis tarunhohtoinen nippu, mutta aivan erikoisen vahva maine on seitsemännen pojan seitsemännellä pojalla. Hän on kansanuskomuksissa ja okkultismissa myyttisten hahmojen hahmo, joka osaa lukea ajatuksia, ennustaa sateen, herättää kuolleista ja parantaa sairaita, kuten bluesmies Willie Dixon luettelee kappaleessaan The Seventh Son.

Mikään näistä ei tarjoa suoranaista johtolankaan Seitsemän veljeksen määrään, muuten kuin että seitsemän on klassinen ja harmoninen luku. Unohdetaan siis myytit ja uskomukset ja sukelletaan Aleksis Kiven realistiseen talonpoikaismaailmaan teatteriohjaaja ja kirjailija Juha Hurmeen kanssa.
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Joskus törmäämme sellaiseen tilanteeseen, että vaikka omassa äidinkielessämme on tuhansia ja taas tuhansia eri sanoja, joku katsoo parhaaksi laittaa peräkkäin kaksi samaa sanaa. Kuulija-ilmiantajamme Nimetön lähetti meille seuraavan tyrmistyttävän esimerkin tästä hämmentävästä ilmiöstä heinäkuun lopun Metro-lehdestä:

Tapahtumahetkellä paikalla oli suurehko joukko muitakin nuoria nuoria, mutta mieskaksikon lisäksi muiden ei epäillä osallistuneen pahoinpitelyyn.

Kuulitte aivan oikein, paikalla oli nuoria nuoria. Lukija putoaa rivit luettuaan tuolilta järkytyksestä ja lukee sieltä kohdan uudelleen. Onko kirjoittaja tässä todellakin halunnut kertoa, minkä ikäisiä paikalla olleet nuoret ovat ja päätynyt kertomaan lukijoille, että nuoret olivat nuoria? Vai onko kyseessä viimeaikoina yleistynyt ns. lastenkielestä lainattu tapa korostaa asioita toistamalla, kuten esimerkiksi tapauksissa: ”vietän lomalomaa” erotuksena sairaslomasta ja ”meillä on autoauto” erotuksena leikkiautosta?

Kummassakin tapauksessa Aristoteleen kantapään fraasirikostuomarin nuija heilahtaa ja kopauttaa turhan toistelijalle oikean rangaistusrangaistuksen: kirjoittajan on toistettava lausetta ”turha toistaminen on turhaa toistamista” kammottavat kaksi kertaa! Kuulija-ilmiantajamme taas saa kourallisen uutta uljasta tietokirjallisuutta nimeltään Aristoteleen kantapää – fraasirikos ei kannata, ja hokee lopun päivää: "voiko tämä olla totta, voiko tämä olla totta"!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on sikäli poikkeuksellinen kansakunnan kaapin päälle nostettu kirja, että suhteellisen moni tavallinen kirjastonkuluttajakin on sen innolla lukenut. Moni muu merkkiteos kun on kansallinen klassikko vain kulttuurieliitin mielestä, ilman että kirjoja lukeva kansa jaksaisi sitä läpi kahlata.

Niinpä Seitsemän veljeksen lainaukset ovat varsin yleisiä puhekielessämme. Nyt tartumme yhteen tällaiseen sitaattiin ja annamme kielimieslegenda Terho Itkosen selittää, mistä on kyse. Lainaus on tämä Juhanin repliikki:

Mutta minun sydämeni ei istu, vaan loiskii ja riehuu kuin pakana.

Loiskiva sydän, sepä on hieno kielikuva, ajattelee nykysuomalainen lukija. Mutta nyt olemme joutuneet keskelle sellaista läpeensä tutkittua aihetta kuin Nurmijärven Palojoen murresanasto Aleksis Kiven tuotannossa. Kielimies E. A. Saarimaa kävi jo vuonna 1910 tutkimassa asiaa paikanpäällä ja selvitti Kiven nurmijärveläisyyksiä tuhatsivuisessa mutta keskeneräiseksi jääneessä Aleksis Kiven sanakirjassaan. Saarimaa löysi Kiven teksteistä kymmeniä nurmijärveläisiä murresanoja ja Terho Itkonen on löytänyt niitä myöhemmin sen verran lisää, että arvioi niiden määrän vajaaksi pariksi tuhanneksi.

Loiskia on yksi näistä sanoista, Nurmijärvellä se on merkinnyt hyppimistä. Hyppivä eli pomppiva sydän onkin jo tutumpi kielikuva. Mutta olisiko loiskivassa sydämessä silti enemmän ytyä – kyllä! Lainatkaamme siis nurmijärveläistä puheenpartta ja antakaamme sydämemme loiskia!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Kirjoittaminen on jo sinänsä taitoa vaativa laji, mutta erityistä taitoa vaatii se, että osaa valita kirjoittamaansa tekstiin sellaiset sanat kuin aihe vaatii, miten uida aiheen sisään sanavalinnoilla.

Otetaan nyt esimerkiksi nuori yhdysvaltalainen taiteilija Britney Spears. Kohta 30 vuotta täyttävä lapsitähti tunnetaan vähäpukeisista kuvistaan, vihjailevista lauluistaan, huumeongelmastaan, juhlimisestaan ilman pöksyjä ja siitä, että hänellä on oikeuden lupa tavata kahta lastaan kolmasti viikossa. Sanalla sanoen, Britney Spears on itsenäisen nuoren naisen nykyaikainen roolimalli, Brave New Girl.

Miten kirjoittaa vaikkapa neiti Spearsin Circus-kiertueen Suomen konsertista niin, että lukija on heti mukana Britneyn maailmankuvassa ja elämäntavassa? Ilta-Sanomien tekstitaiturit ratkaisivat asian heinäkuussa suvereenisti:

No voi plääh! Britney Spears ei jääkään Suomeen!

Kyllä: No voi plääh! Siinä se on! Onhan yksi Britneyn upeista levyistä nimeltään Oops!... I Did It Again, eli suomeksi jotakuinkin: Hupsista!... Tein sen taas. Plääh sopii tähän verbaaliseen linjaan kuin nenä päähän! Näin huomaamme taas, että joskus yksi sana kertoo enemmän kuin tuhat kuvaa, joiden julkaisusta taiteilija Spears haluaa muuten päättää itse!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Tietotekniikka on upean loistava esimerkki itseään ruokkivasta systeemistä. Se pystyy korjaamaan kaikki sen itsensä aiheuttamat virheet. Upeaksi sen tekee monikertaisuus. Kun yksi virhe on korjattu, syntyy korjauksen seurauksena useita heikkoja lenkkejä, jotka ennen pitkää kypsyvät kukoistaviksi ongelmiksi. Ja tahti kiihtyy. Tietotekniikan omenapuu tuottaa runsaan sadon muumio-omenoita, joita ei kannata rontata edes kaatopaikalle. Niinpä ne jätetään paikalleen roikkumaan, ja toivotaan ettei yksikään niistä tippuisi vahingossa jonkun johtoryhmässä toimivan henkilön päälaelle.

Etsin bluetooth hammastahnaa jokunen vuosi sitten supermarketista. Olin sivukorvalla, varmaan vasemmanpuoleisella, kuullut sanan ”bluetooth” ja epäinhimillisen uteliaana persoonana sännännyt kauppaan etsimään uutta suuhygieenistä tarviketta. Ei löytynyt ja illemmalla sain säälinsekaisia katseita nörttituttaviltani kertoessani kauppamatkastani. Joku taisi livahtaa ulos liiallisen häpeäntunteen painamana. Tein hätäisiä puolustusliikkeitä ja kritisoin ankarasti tekniikkaa turhaksi ja epäluotettavaksi. Miksi puolentoistametrin pituinen johto muka häiritsisi työpöydällä? Miksei korvasta voi roikkua ohut langanomainen piuha? Jos kirkuvan vihreä johto törröttäisi oikeanpuoleisesta sieraimesta povitaskuun, voisin myöntää sen olevan hieman epäesteettinen, mutta olisi vai ajan kysymys milloin nenäjohdot saavuttaisivat nuorison suursuosion. Paniikinomaiset korjausliikkeet osuivat sattumalta maaliinsa. Tekniikka ei sinällään mahdollista mitään, mitä ei voisi langoilla tehdä. Se on hyökkäys- ja häiriöaltis, eli mitä mainioin alusta itseään ruokkivalle systeemille, joka ajan myötä tuottanee runsain mitoin uusia sovelluksia ja työpaikkoja Harald Sinihampaan hengen nimessä.

Heikki Niskanen

http://www.cs.uku.fi/tutkimus/aly/bluetooth.shtml
http://fi.wikipedia.org/wiki/Harald_Sinihammas