Suomessa on arviolta yli puoli miljoonaa alkoholin suurkuluttajaa. Wiina,
viisasten juoma on valtavalla voimalla läsnä elämässämme, perheissämme ja
suvuissa joka päivä. Siksi puhe henkilökohtaisesta ongelmasta kuulostaa
pikemminkin linssiin viilaamiselta ja sosiaaliselta itsepetokselta. Moni
haluaisi vähentää tai lopettaa juomisen kokonaan mutta se ei ole helppoa.
Voisinko kuvitella kuningas alkoholille kasvot jos en uskalla katsoa
krapulaista naamaani edes peilistä?

Monet alkoholipolitiikan viisaina pidetyt rajoitteet ja kiellot ovat
toimineet päinvastoin kuin ylevä tarkoitus oli. Kieltolakikin kasvatti
alkoholin kulutusta. Alkoholistille huppelin ja tuiskeen autuutta seuraa
kurjuus, jossa hurskastellaan valheiden verkossa. Alkoholi tuhoaa ja
tappaa vaikka se aluksi lohduttaa ja nostattaa mielialaa. Se johtaa
yksinöisen tai ujon ensin ihmisten luo ja mutta sitten myös häntä koipien
välissä pois syrjäisempiin kuppiloihin tai siltojen alle. Miksi viinan
parissa on hyvä olla yhdessä?

Ihmiselle itselleen raitistuminen tarkoittaa monien elämän paradoksien
kohtaamista. Heikkouden myöntäminen onkin vahvistumisen ja kasvun paikka.
Yksilöllisyyttä hehkuttavassa maailmassa erilaisista riippuvaisuuksista
kärsivä ihminen kohtaakin itsensä toisten kaltaistensa kautta,
vertaistukiryhmässä, ihmisten joukossa. Millaiset ovat tyhjyyteni kasvot?

Mitä ihmisen raitistuminen on maailmassa, jossa alkoholi täyttää ihmisen
tyhjyyttä ja tuntuu siksi rakkaalta? Kainuun aatelisen seurassa
raitistumisesta keskustelevat Marko Kulmala, tuottaja, Elina Snicker,
käsikirjoittaja sekä Marja Holmila, THL:n tutkimusprofessori.

Fraasirikos on silmiinpistävä sammakko. Fraasirikollinen erehdyttää lukijansa tai kuulijansa ja aiheuttaa huimausta.

Viikon fraasirikoksen tekijät nostetaan häpeäpaaluun! Ilmianna fraasirikolliset alla olevista "kommentoi"- tai "vastaa"-linkeistä!

Missä ovat aikaisemmat ilmiannot?
Aikaisempia ilmiantoja voit lukea fraasirikos-arkistosta.

Entä tuomiot? Aristoteleen kantapään fraasirikos-tuomiot löytyvät täältä.

Asiantuntijoina oopperalaulaja Tuuli Lindeberg ja pianotaiteilija Lotta Emanuelsson. Ohjelman toimittaa Paula Nurmentaus.

Sergei Rahmaninov on valinnut epätavallisen runon sävellettäväkseen, kun hän on innostunut Fjodor Sologubin runosta Uni. Tämä runoilija kuului viime vuosisadan vaihteen uudistusmieliseen, symbolistiseen koulukuntaan.

Myös sävellyksessä on enemmän impressionistisia sävyjä kuin Rahmaninovin lauluissa yleensä. Musiikki on kompleksisempaa ja syvälle luotaavampaa, mutta ilman Rahmaninovin efekteistä rikasta pianismia. Rahmaninov jäi viimeiseksi romantikoksi, mutta ehkä juuri tässä laulussa hän yritti kurottautua johonkin uuteen.

(YLE Radio 1 keskiviikkona 11.11.2009 klo 13.25. Uusinta 12.11. klo 17.20. Ohjelma on viikon ajan kuunneltavissa oikealla näkyvästä radiosoittimesta.)

Maahanmuuttajien kieliopetusta järjestetään Suomessa yhä enemmän ja enemmän. Peruskoulun yläasteella aineenopettaja toimii usein samalla myös suomen kielen opettajana. Käsitteellisissä oppiaineissa, kuten historiassa ja biologiassa, termien hallitseminen on keskeistä.

Aikuisille maahanmuuttajille kieliopetusta tarjoavat työvoimatoimistot ja siitä vastaa työ- ja elinkeinoministeriö. Aikuisten kotoutumiskoulutuksen tarve on lisääntynyt nopeasti. Työvoimatoimiston kielikurssien laatua ja saatavuutta onkin arvosteltu viime aikoina.

Saavatko kaikki halukkaat laadukasta suomen kielen opetusta? Saako muuttaja harjoitella suomea valtaväestön kanssa riittävästi? Mikä uutta suomalaista odottaa kun hän hakee paikkaa korkeakoulusta tai työelämästä? Toimittaja Janne Junttilan haastateltavana Ennakkoluuloja-ohjelmassa on Opetushallituksen opetusneuvos Leena Nissilä.

Eskimoiden monet sanat lumelle on samanlainen legenda kuin vaikkapa se, että takavuosien suosikki-iskelmän havaijinkielinen lause:

putti putti kannehana e

tarkoittaa suomeksi:

rauhaton sydämeni on nyt vuokses sun.

Vai onko se totta?

Putti puttihan on Uudessa-Seelannissa vuonna 1932 syntyneen ja sittemmin Yhdysvaltoihin muuttaneen entisen nyrkkeilijän Jay Epaen säveltämä kappale ja hänen ensimmäinen levytyksensä vuodelta 1960. Siitä ei tullut hittiä USA:ssa, mutta Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa se myi satojatuhansia kappaleita, vaikka Putti putti oli singlen b-puoli. Alkuperäisessä sanoituksessa kappaleen eksoottinen aloitussäe on käännetty näin:

Pretty pretty baby sugar fine, you make me right out of my mind

eli:

nätti tyttöni, saat minut sekaisin.

Onko tämä lähempänä alkukielisten rivien oikeaa merkitystä?

Havaijin kieltä ei opeteta Suomessa, eikä havaijinkielen taito ole näillä seuduilla edes yhtä yleinen kuin latinan osaaminen. Onneksi asia tuli puheeksi erään tuttavani Jurin kanssa, ja hän taas muisti erään yhdysvaltalaisen tuttunsa olevan syntyisin Havaijilta.

Siispä sähköpostia Atlantin taakse ja yöllä herra Masonilta saapuukin vastaus: Putti putti –kappaleen teksti ei voi olla havaijia, koska havaijin kielessä ei ole lainkaan t-kirjainta eikä t-äännettä. Kieli on maoria, sitä, jota Uuden-Seelannin alkuasukkaat puhuvat. Ja itse asiassa koko Putti puttin tunnetuin säkeistökin löytyy uudenseelantilaisen kansanmusiikin arkistoista. Arkiston nettisivut kertovat, että säkeet:

Putiputi kaneihana e, Māku koe e kato e

tarkoittavat, että:

olet kuin neilikan kukka, tahdon poimia sinut.

Neilikoiden kanssa ollaan siis aika kaukana siitä Putti Puttista, jonka havaiji-tyylinen kitaristi Onni Gideon ja lauluyhtyeet Kukonpojat sekä Four Cats tekivät tutuksi suomalaisille 1960-luvun alussa. Idean sanojen havaijilaisuudesta lienee keksinyt suomenkielisen sanoituksen laatinut Sauvo Puhtila, ja kuin aavistaen sanojen alkuperäisen merkityksen, laulussa lauletaan myös, että:

Kukka sä oot etelän maan.

Mutta fraasirikos on lähes viisikymmentä vuotta vanha ja Jay Epaekin menehtyi muutama vuosi sitten vaivoihinsa, joten tällä kertaa Aristoteleen kantapää ei langeta tuomiota vaan kannustaa kaikkia kuulijoita kaivamaan esiin hulavanteensa.
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Jos on hankalaa ihmiselo, niin kone-elo se vasta myrkkyä on. Mistään ei tule koskaan oikein mitään. Ja jos tulee, niin se on määritelty käsittämättömän suppeaksi toimeksi. Parhaimmillaan kone saattaa kaataa lasiin vettä, jos se on todella ”sivistynyt” ja sofistikoitunut. Kun olosuhteita tässä urotekojen ympäristössä hieman muutettaisiin, joutuisi kone taas monivuotiseen vedenkaato-yliopistoon. Muutaman vuoden kuluttua kone olisi valmistunut ahjosta, kunnes joku saa päähänsä, että lasiin tulee kaataa jogurttia. Ja eikun koulun penkille tavaamaan. Mitä on jogurtti? Kuinka kauan sitä tulee kaataa? Miten jogurtti havaitaan? En edes uskalla ajatella millaisen henkisen stressin jogurtin eri maut aiheuttavat kone-paralle.

Kaukana ovat vielä terminaattori ajat. Outoa elokuvaterminaattori ajatuksessa on koneotuksen muoto. Miksi metallinen peltiheppu on kauhistuttava? Miksi ylipäätään hirvittävät tappokoneet luodaan ihmishahmoisiksi? Sehän on epäkäytännöllistä. Visualisoinnin kannalta kaksi samaan suuntaan sojottavaa kameraa on tuhlausta. Samoin jalkojen monimutkainen ohjaus olisi käytännöllisempää korvata jonkin sortin pyörivillä teloilla. Telojen päälle boksi täyteen tuho-blast-bäng-mega tavaroita ja kone olisi paljon helpompi hallita. Kyse onkin taikatempusta. Tietokoneet tuntuvat ihmeellisiltä niitten kavereitten, näyttöpäätteiden vuoksi. Ei kukaan olisi koskaan viettänyt tuntikausia metallilaatikon vieressä, jos visualisoinnin välineenä käytettäisiin mustavalkoisia paperilappuja. Ellei tietysti pitäisi hyvin paljon kassakuiteista.

Heikki Niskanen

Ohjelmassa mainittu kirja:
http://www.wisdom.weizmann.ac.il/~dharel/algorithmics.html

Yksi kielenkäytön poliittisen korrektiuden merkkejä on halu kutsua maailman kansoja niiden oikeilla nimillä. Koska meillä on nykyään enemmän tietoa maailman asukkaista, miksemme olisi kohteliaita ja toisaalta myös tarkkoja. Eri kansojen kutsumanimien tarkistaminen lisää yleensä myös tietoa kyseisistä kansoista, joten samalla kun opimme olemaan korrekteja, saatamme oppia maailmasta jotain uutta.

Ovatko siis eskimot eskimoita, vai onko kyseessä imperialistinen siirtomaatermi? Ensinnäkin on muistettava, että eskimoita asuu eri paikoissa ja he puhuvat eri kieliä. Grönlannissa ja Kanadassa eskimot puhuvat vain inuitti-kieliä, Alaskassa sekä jupik- että inuitti-kieliä ja Siperiassa vain jupik-kieliä. Toiseksi on huomattava, että sana eskimo ei ole eskimoiden omaa kieltä vaan algonquin-intiaanien antama nimitys ja tarkoittaa alunperin ”vierasta kieltä puhuvaa”.

Eskimologi Ernest S. Burch Jr:n mukaan jokaisella eskimoryhmällä on jokin sana itselleen. Toiset eskimot käyttävät itsestään sanaa inuiitti, joka tulee grönlanninkielen ihmistä tarkoittavan sanan inuk monikkomuodosta inuit. Mutta kaikkia maailman eskimoita tarkoittavaa sanaa ei eskimoilla ole; hajallaan asuneet ryhmät eivät ole tienneet, että heidän kaltaisiaan asuu koko kalottialueella. Niinpä mikä tahansa kaikkia eskimoita tarkoittava sana on keinotekoinen. Burch suosittaakin käyttöön satojen vuosien aikana vakiintunutta sanaa eskimo.

Huh, kerrankin ei tarvinnut opetella huonon omantunnon kannustamana uutta sanaa, kuten vaikka eskaleutti, jupiget tai naukaninijupikit!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Aina kun suomalainen tapaa ulkomaalaisen, hän kysyy, mitä mieltä vieras on Suomesta ja suomalaisista. Nyt kysymykseen löytyy tieteellistä vastausta. Kyseessä ei ole tietenkään kaikkien maailman ulkomaalaisten keskuudessa tehty mielipidetiedustelu, vaan Oulussa asuvan antropologi Edward Duttonin analyysi maastamme. Dutton kirjoittaa kirjassaan The Finnuit – Finnish Culture and the Religion of Uniqueness, että me suomalaiset olemme kohottaneet myytin omasta ainutlaatuisuudestamme uskonnon asemaan. Tähän myyttiin kuuluvat vaikkapa suositut väitteet siitä, että suomi on maailman vaikein kieli ja että Suomi on välittäjä idän ja lännen välillä.

Ainutlaatuisuutemme hurmiossa olemme Duttonin mukaan kuin japanilaiset, mutta vielä parempi vertailukohta löytyy Grönlannista: "Suomi on laimennettu Grönlanti, tai Grönlanti on liioiteltu Suomi". Kumpikaan kansa ei ole sopeutunut moderniin maailmaan ongelmitta, joita ovat liiallinen alkoholinkäyttö, melkoiset itsemurhaluvut ja menneisyyden ihannointi. Niinpä hän kutsuu suomalaisia Grönlannin inuiitteja mukaillen finuiiteiksi.

Huraa! Enää meidän ei tarvitse selitellä ulkomaalaiselle suomalaisten sisua, joulupukkia ja sotakorvausten tunnollista maksamista, riittää kun sanoo, että olemme finuiitteja! Haittana saattaa olla se, että kaikki luulevat meidän asuvan igluissa, mutta niinhän kaikki luulevat nykyäänkin!

Viikon kirjapalkinto, hohdokas tietolipas Aristoteleen kantapää – fraasirikos ei kannata, meneekin Ouluun hra Duttonille, you are welcome!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Ilmastonmuutoksesta huolimatta Suomessakin sataa vielä talvisin jonkin verran lunta. Takana ovat silti ne ajat, jolloin Etelä-Suomessakin hanget kohosivat korkealle, kaikki osasivat hiihtää ja lumi oli suomalaisille elementti, joka muovasi kansan identiteettiä.

Grönlannissakin jäätiköt sulavat ilmaston lämpenemisen seurauksena, mutta varsinaista pulaa lumesta ja jäästä siellä ei vielä tarvitse kärsiä. Ja niin kuin legenda kertoo, eskimoilla ei ole pula myöskään lunta tarkoittavista sanoista, heillähän löytyy niitä joka lähtöön.

Eskimoiden lukuisat sanat lumelle ovat hyvin käytetty esimerkki siitä, miten länsimaissa jokin asia on ajateltu näin, kun taas primitiivinen kansa ajattelee asian aivan toisella tavalla. Mutta onhan suomessakin lunta tarkoittavia sanoja vaikka kuinka monta: nuoska, räntä, hanki, kinos, nietos, tykky, hankikanto, jalkarätti, lumihiutale, pyry, tuisku jne. Eikä angloamerikkalaisen maailmankaan tarvitse tyytyä pakkaslunta tarkoittavaan sanaan snow, onhan heilläkin sohjonsa eli slush, räntänsä eli sleet, lumimyrskynsä eli blizzard ja puuterilumensa eli powder. Kyllä lumet ovat järjestyksessä muillakin kuin eskimoilla. Itse asiassa kyseessä onkin yksi kielitieteen suurimpia väärinkäsityksiä. Edinburghin yleisen kielitieteen professori Geoffrey K. Pullum on kirjoittanut aiheesta tylyn kirjoituksen, jonka perusteella tiedeyhteisön kyky tarkistaa faktoja ei ole järin suuri.

Kaikki alkoi vuonna 1911, kun Franz Boas kirjoitti johdannon Pohjois-Amerikan intiaanien käsikirjaan. Siinä hän kirjoittaa jotakuinkin niin, että kun eskimot ilmaisevat tietynlaisia lumia yhdellä sanalla, muissa kielissä ne pitää ilmaista fraaseilla. Hänen mukaansa esimerkiksi eskimoiden yksi sana aput vaatii vaikkapa suomessa ilmauksen maahan satanut lumi. Eskimoiden naseva gana taas vaatii selityksekseen sanat satava lumi. Boasin esittää kirjoituksessaan tästä ilmiöstä neljä esimerkkiä.

Liki kolmekymmentä vuotta myöhemmin yksi tieteen historian kuuluisimmista harrastajatiedemiehistä, vakuutusmies ja kielitieteilijä Benjamin Whorf kirjoitti, että eskimoille on mahdoton ajatella, että lumelle olisi yksi yleissana, koska heillä on kaikkiaan seitsemän erilaista sanaa erilaisille lumille. Viisikymmentäluvun lopulla Roger Brown siteerasi Whorfia ja mainitsi eskimoiden kolme sanaa lumelle. Pari vuosikymmentä myöhemmin Lanford Wilson kirjoitti jo eskimoiden viidestäkymmenestä sanasta lumelle. Pullum raportoi, miten muissa tieteellisissä julkaisuissa on vuosien varrella käytetty myös lukuja yhdeksän, sata ja kaksisataa kuvailemaan eskimoiden lumi-sanojen moninaisuutta. Lumisanojen määrä oli lähtenyt kasvamaan lumipallon lailla.

Ja kuten Pullum kirjoituksessaan toteaa, oli eskimoilla lumelle miten paljon sanoja tahansa, ei sillä ole mitään väliä. Ihmisillä on paljon sanoja asioille, jotka ovat heille tärkeitä. Hevosmiehillä on kymmeniä sanoja hevosten rodun, sukupuun ja iän täsmentämiseen, kasvitieteilijöillä taas on monia sanoja kasvien lehtien muodon määrittelyyn. Mitä merkittävää tai kiinnostavaa tässä on, kysyy Pullum ja vastaa: ei mitään.

Mutta mitä nuo eskimoiden sanat lumelle ovat? Onko jään eri muodoille monia sanoja? Mille asioille eskimoilla on vähän sanoja? Eskimologi Eva Jansson vastaa.
– – –
aristoteles(at)yle.fi
- - -
Haastattelussa mainittu Sermitsiaq-lehden otsikko on seuraava:

Oqimaaqatigiissaarluartariaqartoq

Rakkaat lähimmäiseni, Suomessa vallitsee väkivallan kulttuuri! Täällä puukotetaan epäröimättä, kidutetaan henkisellä painostuksella, raiskataan kuka tahansa ja vähät välitetään toisen ihmisarvosta. Täällä surmataan, tapetaan ja murhataan, kännissä ja selvin päin. Täällä myös kuvitellaan, että väkivalta on meihin jo geeneissä istutettu, että silmitön kajoaminen toiseen on väistämätön kohtalo. Mutta ei se ole niin, sillä mitään ei ole ennalta määrätty.

Suomessa tavallinen mies saattaa olla despootti, joka törkeästi alistaa puolisonsa valtansa alle. Hän voi tehdä sen niin, ettei kukaan näe tai edes aavista, ettei yhtäkään mustelmaa nouse iholle. Hän vaatii ehdotonta kuuliaisuutta, ja kaikki, mitä vaimo tekee, voi olla tekosyy kiristää otetta. Ja vaikka yhtäkään iskua ei lävähtäisi, on kyse hirvittävästä väkivallasta.

Suomessa tavallinen mies saattaa olla myös hirviö, joka lyö naiselta hampaat sisään, iskee silmän umpeen ja riuhtoo jäsenet sijoiltaan. Ja lapset katsovat vieressä, piiloutuvat ääneti sängyn alle ja pelkäävät liikaa kertoakseen kenellekään.

Väkivalta on sietämätöntä, epäinhimillistä ja tappavaa. 20 naista, 20 naista armaat lähimmäiseni, kuolee joka vuosi siksi, että entinen tai nykyinen puoliso lyö, hakkaa, paiskoo ja puukottaa. Eikä yhteiskunta reagoi juuri mitenkään.

Vaan nyt, nyt tämän on muututtava! Viranomaisten, terveyden ammattilaisten ja julkisten vastuunkantajien asennevammat on murrettava! Aivan liian usein nostetaan vielä kädet pystyyn tai tuijotetaan lyöjän promilleja. Aivan liian usein annetaan tekijän kertoa, mitä muka on tapahtunut. On niin vaivatonta unohtaa, ettei ihminen henkihieverissään pysty puolustamaan itseään.

Kyvyttömyys auttaa on aivan yhtä raukkamaista kuin kyvyttömyys olla lyömättä. Jos yhteiskunta ei auta, se syyllistyy itse henkiseen väkivaltaan ja pelon laillistamiseen. Mutta pelolle me emme saa antaa valtaa.

(Sairastapauksen vuoksi tämä syyskuussa 2009 lähetetty ohjelma kuullaan myös lauantaina 7.11.2009 klo 12.15 - 13.00.)