Näin Vatikaanin kansallispäivän alla on paikallaan kunnioittaa tuon piskuisen valtion toista virallista kieltä, latinaa. Tuossa roomalaiskatolisen kirkon keskuspaikassa italia on luonnollisesti pääasiallinen puhekieli, mutta osa valtion dokumenteista tehdään latinaksi ja Paavin istuimen vuoksi muinainen kieli elää siellä vahvempana kuin monessa muussa paikassa.

Latina on ajankohtainen kieli siksikin, että tänä syksynä tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä kun Suomessa alettiin kuulla radiossa säännöllisiä latinankielisiä viikkokatsauksia. Nuntii latinii on harvinainen ilmiö, missään muualla maailmassa ei ajankohtaiskatsauksia toimiteta valtakunnan verkossa latinaksi.

Suomi on siis yksi maailman latinamyönteisimpiä maita, vaikka suomen kieli ei ole mitään sukua latinan kielelle. Helsingin yliopiston latinan kielen dosentti ja Nuntii latiniin pitkäaikainen laatija Reijo Pitkäranta näkee läheiseen suhteeseen monta syytä. Latinan kieli on ensinnäkin sijamuotokieli, jossa kielelliset suhteet ilmaistaan enimmäkseen sijapäättein samalla tavalla kuin suomessakin. Tämä johtaa siihen, että kummassakin kielessä on suhteellisen vapaa sanajärjestys. Latinaa ja suomea yhdistää myös äänteiden vokaalivaltaisuus ja lopulta se, että kummankin kielen ääntäminen vastaa läheisesti kielten kirjoitusasua.

Mutta jos maailmassa on valtio, jonka toinen kieli on latina, sinne matkaajien täytyy opiskella käytännön turistilatinaa. Niinpä laadimme Reijo Pitkärannan kanssa lyhyen ja ytimekkään käytännön turistilatinan alkeiskurssin, jonka nyt tarjoilemme teille, jotta saisitte matkastanne enemmän irti. Kielikurssin lomassa keskustelemme hiukan siitä, miksi latinasta tuli se, mitä siitä on tullut. Tervetuloa kielikurssillemme!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Sanasto (käännökset: Reijo Pitkäranta)

Hyvää päivää. – Salve!
Hyvää huomenta. – Ave!
Hyvää iltaa. – Bonum vesperum!
Hyvää yötä. – Bene dormias!
Mitä kuuluu? – Quid agis?
Kiitos, hyvää. – Suaviter, ut nunc est.
Näkemiin. – Vale(te)!

Kiitos. – Gratias!
Ole hyvä. – Sis
Kyllä. – Etiam
Ei. – Non
Anteeksi (huomion herättäminen) – Heus!
Anteeksi (anteeksipyyntö) – Ignosce mihi!

Puhutteko latinaa? – Loquerisne Latine?
En ymmärrä, voitteko toistaa. – Non intellego, potesne repetere?
Eikö täällä ole ketään, joka puhuisi latinaa? – Estne hic aliquis, qui Latine loquatur?
En puhu latinaa. – Latine non loquor.
Puhuuko kukaan täällä suomea? – Loquiturne hic aliquis Finnice?

Missä on lähin rautatieasema? – Ubi est proxima statio ferriviaria?
Missä on lähin postikonttori? – Ubi est proxima officina postalis?
Missä on lähin apteekki? – Ubi est proxima apotheca?
Missä on lähin lääkäri? – Ubi medicum invenire possum?
Missä on lähin pizzeria? – Ubi est proxima taberna placentaria?
Voitteko ottaa meistä valokuvan? – Potesne fieri, ut nos photographes?

Voitteko auttaa minua? – Potesne me adiuvare?
Voitteko näyttää minulle tuota? – Monstra, quaeso, mihi illud.
Se on liian kallis. – Nimis care constat.
Se on liian suuri. – Iusto maius est.
Se on liian pieni. – Iusto minus est.
Voitteko näyttää minulle vielä jotain muuta, jotain parempaa, jotain halvempaa? – Potesne mihi aliud / aliquid melius / aliquid vilius monstrare?
Paljonko tämä maksaa? – Quanti hoc constat?
Entä tuo? – Et illud?
Pidän siitä. – Id mihi placet.

Kutsun poliisin. – Publicos arcessam.
Saanko käyttää puhelintanne? – Licetne mihi telephono tuo uti?
Apua! – Succurrite!
Varo! – Cave!
Poliisi! – Publici!
Tarvitsen apuasi. – Auxilio tuo mihi opus est.
Nyt on hätä. – Nunc angustiis premor.
Olen eksynyt. – In itinere deerravi!
Laukkuni katosi. – Peram amisi.
Lompakkoni katosi. – Crumenam amisi.
Olen kipeä. – Aeger sum.
Olen loukkaantunut. – Laesus sum.
Tarvitsen lääkärin. – Medico mihi utendum est.

Mistä saan taksin? – Ubi taxiraedam inveniam?
Viekää minut tähän osoitteeseen. – Vehito me, quaeso, ad hunc locum!
Paljonko se maksaa? – Quanti constat?
Minulla on kiire. – Mihi festinandum est.
Ajakaa hitaammin. – Deminue, quaeso, velocitatem!

Haluaisin vuokrata auton. – Autocinetum conducere velim.
Missä on lähin huoltoasema? – Ubi est proxima statio benzinaria?
Tankki täyteen, olkaa hyvä. – Repleto, quaeso, bemzinarium!
Tarkistakaa öljy. – Inspice, quaeso, petroleum!
Tarkistaisitteko renkaat? – Velim canthos inspicias!

Voitteko näyttää minulle kartalta missä minä olen? – Potesne mihi, ubinam sim, tabula monstrare?
Olette väärällä tiellä. – Tota via erravisti.
Menkää takaisin... – Revertere, quaeso …
Ajakaa suoraan eteenpäin. – Directo iter perge!
Kääntykää vasemmalle/ oikealle. – Flecte iter sinistrorsum / dextrorsum!

Hyvää iltaa. Haluaisin pöydän kahdelle. – Salve! Mensam ad duos reservare velim.
Saanko ruokalistan? – Velim indicem ciborum habere.
(Saanko tuhkakupin?)
Haluaisin alkupalavalikoiman. – Velim aliquam promulsidem.
Onko teillä kanakeittoa? – Habetisne ius gallinaceum?
Haluaisin kalaa. – Velim piscem edere.
Haluaisin naudanlihaa. – Velim bubulam habere.
Haluaisin lammasta. – Velim ovillam sumere.
Haluaisin porsaanpaistia. – Velim porcinam edere.
Verisenä. – Crudam
Puolikypsänä. – Semicoctam
Hyvin paistettuna. – Bene coctam
Onko teillä tuoreita hedelmiä? – Habetisne fructum recentem?
Saanko yhden oluen? – Velim unum cantharum cerevisiae.
Saanko vielä yhden oluen? – Apporta, quaeso, alterum quoque cantharum!
Missä on miestenhuone? – Ubi est latrina virorum?
Missä on naistenhuone? – Ubi est latrina feminarum?
Haluaisin pullon viiniä. – Velim unam lagoenam vini.
Kiitoksia, se oli erittäin hyvä ateria. – Gratias, optime cenavimus.

Mikä sinun nimesi on? – Qui vocaris?
Nimeni on ______ . – Nomen meum est ______
Hauska tavata. – Iucundum visu.
Mihin voisimme lähteä tanssimaan? – Quo saltatum ire possimus?
Haluaisitteko tanssia? – Visne saltare?
Saanko tarjota teille lasillisen? – Licetne mihi tibi poculum offerre?
Odotatteko jotakuta? – Exspectasne aliquem?
Oletteko vapaa tänä iltana? – Erisne libera hodie vesperi?
Missä tapaamme? – Ubi conveniemus?
Saanko saattaa teidät kotiin? – Licetne mihi te domum comitari?
Mikä on puhelinnumeronne? – Quis est numerus tuus telephonicus?
Asutteko yksin? – Habitasne sola?
Hyvää yötä. – Molliter dormias!
Hyvää huomenta. – Salve!

Halusimme aamiaista. – Ientaculum sumere velimus.
Haluaisin keitetyn munan. – Velim ovum gallinaceum coctum.
Haluaisin paahtoleivän. – Panem tostum edere velim.
Haluaisin pekonia. – Lardum habere velim.
Onko teillä kaurapuuroa ja maitoa? – Habetisne pultem avenae cum lacte?

Keskuslämmitys ei toimi huoneessani. – Conclave meum calefactione caret.
Kuumaa vettä ei tule. – Aquam calidam non habeo.
Haluaisin tavata johtajan. – Velim directorem convenire.

Saanko laskun? – Velim rationem nummariam habere.
Meillä on kova kiire. – Nobis festinandum est.
Olemme nauttineet kovasti oleskelustamme. – Hic magna cum delectatione mansimus.

Yksi hyvien tapojen merkki on riitelyn välttäminen ja pyrkimys löytää konfliktien ratkaisuun muita tapoja. Tämä tulkitaan usein väärin niin, että vaikeista asioista ei saisi puhua ollenkaan. Tämä on virhe, kyllä ihmiselämän solmut pitää ratkaista pikimmiten, etteivät ne jää hiertämään sielua kuin hiekansiru simpukkaa.

Ehkä pyrkimys riitojen välttämiseen on aiheuttanut sen, että suoraan puhumisesta käytettävät ilmaukset menevät monilta sekaisin. Kuten nyt heinäkuisessa Ykkösaamussa, joka pohti haastateltavan kanssa ns. vaalirahasotkua. Haastateltava toivoi seuraavaa:

(...) Toivon, että vihdoin muutkin puolueet nostaisivat luurangon pöydälle.

Tiedotusvälineiden vaalirahoituskiihkoon väsynyt kuulija havahtuu toivomuksen äärellä hereille. Haastateltavalta eivät ole menneet sekaisin puurot ja vellit vaan kissan nostaminen pöydälle ja luuranko kaapissa. Siis se, että ikävistäkin asioista puhuttaisiin suoraan ja se, että epämiellyttäviä asioita piilotellaan salassa julkisuudelta.

Kuulija-ilmiantajamme Marjatta kommentoi lausahdusta, että ”no sehän lopettaisi vallitsevan epäilyttävän hiljaisuuden!” Aristoteleen kantapääkään ei usko, että tiedotusvälineet lopettavat moraalinvalvontaansa vaalirahojen äärellä ennen kuin saa ns. poliittisen ruumiin, mutta ei tämänkään asian vuoksi tarvitsisi fraasirikolliseksi alentua.

Niinpä tuomitsemme luurangon pöydälle nostajan itse nostamaan kissan hännän kaappiin ja piilottelemaan sitä siellä kolme kuukautta.

Marjatta taas saa nostaa pöydälle viikon kirjapalkinnon nimeltään Aristoteleen kantapää – fraasirikos ei kannata, olkaa hyvä!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Immensuraabeli. Alibi. Novelli. Useimmat tietävät, mistä näissä mittaamatonta, muualla olemisen todistetta ja keskitetysti esitettyä kirjallista kertomusta tarkoittavissa sanoissa on kysymys: ne ovat sivistyssanoja, joiden merkityksiä esitellään sivistyssanakirjassa.

Näille sanoille on yhteistä se, että ne juontuvat erilaisista vieraista kielistä. Tyypillisesti sivistyssana juontuu kreikasta, latinasta, ranskasta, saksasta, englannista tai ruotsista. Mutta miksi nämä sanat ovat sivistyssanoja, mitä sivistynyttä niissä on? Kielitaito on sivistystä – eli koulutuksen ja kasvatuksen tulosta, kuten sanan sivistys käyttöönottaja Reinhold von Becker sanan määritteli 1822 – mutta sivistyssanojen mekaaninen osaaminen ei ole kielitaitoa. Missään muussa kielessä muualta lainattuja sanoja ei kutsuta sivistyssanoiksi, esimerkiksi englannissa sivistyssana on international word eli kansainvälinen sana. Ovatko suomenkielen sanat siis vähemmän sivistyneitä kuin noiden edellä mainittujen sivistyskielien sanat?

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Taru Kolehmainen valottaa sivistyssana-nimitystä sivistyssanakirjojen nimiä seuraamalla. Vuonna 1920 ilmestyi M. Airilan ja K. Cannelinin toimittama Vierasperäiset sanat. Viisi vuotta myöhemmin A. E. Salmelainen antoi sanakirjalleen nimeksi Kansainväliset kulttuurisanat. Mutta 1924 Otava julkaisi Sivistyssanakirjan ensimmäisen painoksen, ja tämä nimi on säilynyt nykypäiviin saakka.

Kolehmainen muistelee, miten Nykysuomen sanakirjan yhteyteen toimitetun sivistyssanakirjan nimestä väännettiin 1970-luvun alussa kättä. Toimituskuntaan kuulunut Jouko Vesikansa olisi halunnut sivistyssanan tilalle vierassanan, mutta muu toimitus vieroksui nimitystä. Myös kustantaja WSOY halusi ilmeisesti pelata varman päälle ja säilyttää nimessä tavallisemman – ehkä jopa myyvemmän – sanan. Nimeksi tuli siis Nykysuomen sivistyssanakirja ja kirjan alkusanat alkavat näin: "Tämä kirja esittelee nykysuomen kansainvälisiä vierasperäisiä sanoja, joita jokapäiväisessä puheessa kutsutaan sivistyssanoiksi."

Ottakaamme siis opiksi sanakirjan tekijöiltä 40 vuoden takaa, luopukaamme ajattelusta, että muista kielistä tulleet sanat olisivat jotenkin sivistyneempiä kuin omat sanamme ja vaihtakaamme sivistyssanat vierassanoihin – mitä akuutimmin, sen nonchalantimpaa!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Jos jotenkin pitäisi tiivistää viime ajat vallinneen taantuman vaikutukset tiedotusvälineisiin, irtisanomisten ja lomautusten ohella näkyvin ilmiö on estoton ja ilkamoiva lamaan liittyvien kielikuvien käyttö. Painomusteen seasta oikein aistii otsikkonikkareiden riemun, kun he ovat voineet revitellä otsikoissa leikkauksilla, sukeltamisilla ja sanojen lasku ja laskea eri merkityksillä.

Kauppalehden heinäkuinen otsikko noudattaa tätä linjaa, joka ei anna talousvaikeuksien pilata verbaalisen keksimisen iloa:

Finnairilla siipi maassa.

Nimimerkki Siivetönnä toivoo lähettämässä kirjeessään, että ”lentoliikenteen vaikeuksien ei toivoisi johtavan turvallisuuden heikkenemiseen”. Aristoteleen kantapää toivoo samaa ja lisää, että toivottavasti otsikkoviikareilla pysyy hyvä maku keskellä suuta silloinkin, kun kilpailuympäristö koventuu omalla työpaikalla.
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Rakkaat lähimmäiset, kerron teille tarinan perheestä.

Perheeseen kuuluivat äiti, isä ja Anna. Annasta tuntui, että äiti ja isä rakastivat häntä ja pitivät huolen, vaikka heillä menikin joskus huonosti.

Yhtenä yönä Anna kuitenkin kuuli, miten isä huusi äidille. Sitten huusi äiti, vielä kovempaa. Aamulla isää ei näkynyt missään, vaikkei hänellä ollut töitä eikä hän koskaan mennyt aamuisin mihinkään. Anna kysyi äidiltä, missä isä oli, mutta äiti oli vaan hiljaa ja sillä oli poolopaita, vaikka oli kesä.

Anna muutti lastenkotiin. Vuodet kuluivat. Anna valvoi öisin tuntikausia ja mietti, mitä sossun täti oli sanonut. Että ehkä oli ihan hyvä, ettei sitä sijaisperhettä koskaan ollut löytynyt. Että kun Anna varmaan pääsisi pian takaisin kotiin, niin oli varmaan hyvä, ettei hän ollut kiintynyt uuteen äitiin.

Anna ei ymmärtänyt, mistä täti puhui. Ei Annalla ollut kuin yksi äiti, mutta se oli paskapää, koska ei kuunnellut Annaa vaan tolkutti vain, että aikuisten pitää saada asioita hoidettua. Siinä paperissa koulussa oli lukenut, että lapsella oli oikeus elää perheessä. Mutta heidän perhe oli kyllä jo lakannut, koska isä oli jossain ja äiti oli omituinen. Ja tolkutti vaan, että hän päättää, koska hän on huoltaja.

Anna inhosi aikuisten sanoja. ”Huoltaja”, ”huostaan otettu”. Anna tahtoi, että olisi otettu syliin eikä mihinkään huostaan. Miksi semmoista piti erikseen päättää. Ei Anna halunnut olla huostassa, vaan olemassa. Sillä tavalla, että huomattiin. Ei hän ollut tehnyt mitään väärää.

Sitten Anna taas muisti sen äänen. Sellainen lämähdys, tai niin kuin raskas mätkähdys. Ja sitten hirveä rämähdys. Aamulla eteisen peili oli ollut sirpaleina roskiksessa. Äiti ei ollut vastannut mitään, kun Anna oli kysynyt, että miksi.

Tarinan opetus on, että on aikuisten velvollisuus selvittää lapselle, mitä on tapahtunut. Sen jälkeen on kuunneltava, mitä lapsi tilanteesta ajattelee. Vasta sitten voidaan tehdä päätöksiä, jotka muuttavat lapsen koko loppuelämän. Muuten käy kuten Annalle, eikä lapsi enää koskaan saa yöllä unta.

Olen varma että tietokoneeni pelkää minua. Epäilen sen elävän pelokasta elämää, missä jokainen sekuntti voi olla sen viimeinen. Kuulen sen surunmielisen voihkaisun kun ilmestyn näköpiiriin, ja helpottuneen huokaisun, kun viimein päivän päätteeksi päästän sen liian lyhyille yöunille. Olen varma, että tietokoneeni kuuluu johonkin anonyymit ryhmään, missä kysellään mitä tehdä holtittomille isännille. Niille, jotka surutta kokeilevat kaikkea mahdollista mitä internetistä löytyy. Niille vastuuttomille ”muka tietäjille”, jotka iloisin ilmein tunkevat lähimmän mukavalta näyttävän piirikortin johonkin tietokoneen koloon. Pahoin pelkään, ettei minulla ole minkäänlaisia tietoteknisiä käyttäytymistapoja.

Tietokoneeni aiheuttaa minussa harhaisuutta ja paniikinomaisia pelkotiloja. Saatan syyttä kuulostella kovalevyn omituisia äännähdyksiä tai tuulettimen epäilyttävää hurinaa. Sydämeni jättää puolenkymmentä lyöntiä väliin virustorjunta ohjelman vihlovan piippauksen vuoksi. Ukkosen lähestyessä käyn varmuuden vuoksi repimässä naapurinkin piuhat seinästä irti. Pahimmillaan kuitenkin mielenterveyteni järkkyy, kun jokin projekti onnistuu. Sainko kuvan, äänen, kirjoituksen varmasti tallennettua? Tulisiko se tallentaa myös ulkoiselle kovalevylle, cd:lle, dvd:lle ja viedä usb-tikulla lähimpien ystävien koneelle varmuuskopioina? Ja taas olen hieman lähempänä valkoisen huoneen rauhoittavaa ovea.

En tiedä kuinka bittien maailmaan tulisi suhtautua. Nopeat muutokset koneissa ja sovelluksissa aiheuttavat huoletonta välinpitämättömyyttä. Kurvit suoriksi ja siitä yli, missä piuha on lyhyin.

Heikki Niskanen

http://www.malwarebytes.org/mbam.php

Viime aikoina on keskusteltu siitä kuuluuko isoäiti Suomessa perheeseen. Jos yksi mummo saa tulla pysyvästi tänne maahanmuuttajalastensa luo, niin tuleeko tänne heti perässä 10 000 muuta huivipäistä mummua kuormittamaan suomalaista terveydenhoitojärjestelmää. Pitääkö maahanmuuttolakia muuttaa vai onko kyse harkinnanvaraisista yksittäistapauksista?

Napit vastakkain maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jorma Vuorio ja Vanhus- ja lähimmäispalveluliiton puheenjohtaja Vappu Taipale, erotuomarina Terttu Lensu.

Kumpi keskustelijoista oli vakuuttavampi?

Euroopassa, kuten myös Yhdysvalloissa, älymystön islam-kritiikki kiihtyy. Jotkut jopa ennustavat kolmannen maailmansodan kehittyvän arabimaailman ja länsimaailman välille. Joidenkin mielestä se alkoi jo syyskuun 11. päivä. 2001.

Yhteentörmäyksiä sattuu ja on sattunut paljon, myös arkielämän tasolla. Taannoin hs.fi uutisoi siitä, kuinka muslimien jalkapalloseura Creteil Bebel kieltäytyi pelaamasta pariisilaista homoista koostuvaa amatöörijalkapallojoukkuetta The Paris Foot Gay'ta vastaan. Homoseura kertoi saaneensa muslimiseuralta sähköpostin, jossa muslimiseura kertoi peruuttavansa suunnitellun keskinäisen kohtaamisen. Postissa kerrottiin myös perustelut: "Koska periaatteemme on olla hartaita muslimeja, emme voi pelata teitä vastaan. Vakaumuksemme on paljon tärkeämpi kuin yksittäinen jalkapallo-ottelu".

Suomessa islamin ja länsimaiden arvojen yhteensovittamisesta on kuitenkin käyty keskustelua vain pinnallisesti. Voidaanko islamin ja länsimaiden arvot sovittaa koskaan yhteen? Torstaina 15.10. aiheetta pohditaan YLE Radio 1:ssä klo 9.05 alkaen.

Studiossa ovat keskustelemassa Filosofi, tohtori Jukka Hankamäki, joka on kritisoinut kovasti islamia homofobiseksi uskonnoksi, jonka arvot eivät sovi länsimaihin. Islamin tutkija Jaakko Hämeen-Anttila ja lääkäri Anas Hajjar, joka on Suomen islamilaisen yhdyskunnan jäsen.

Tarjoiltiinko suomalaisille jälleen yhtä vaihtoehtoa ainoana oikeana, kun Suomi liittyi lamassa länsimaiden elvytyskuoroon? Jos jatkuvan talouskasvun aikakausi on ohitse esimerkiksi ilmastosopimusten rajoitusten myötä, onko suomalaisilla mitään mahdollisuutta maksaa velkojaan? Totuttaako elvytys jotkin toimialat huonoon taloudenpitoon? Valuvatko suomalaisten elvytysrahat työläisten mukana Viroon ja Puolaan?

Palkansaajien tutkimuslaitoksen Eero Lehto sanoo, että 1990-luvun lamassa tehtiin huonoa politiikkaa, kun silloin ei ryhdytty elvytystoimiin vaan kaivettiin esiin juustohöylä. Lehdon mukaan elvytyksen tarkoitus on estää kaikin keinoin massatyöttömyys, vaikka se tuettu työ ei olisikaan kaikkien tehokkuusvaatimusten mukaista.
Ennakkoluuloja YLE Radio 1:ssä torstaina 15.10. klo 13.40 ja toinen lähetys perjantaina 16.10 klo 18.00. Toimittajana on Janne Junttila.

Naiset tuntuvat – minä myös, myönnän - elävän siinä harhaluulossa, että mies ei ole se alkuperäinen tuote, vaan prototyyppi. Ja, että nainen olisi sitten se huippuunsa kehitetty valioyksilö. Näinhän ei suinkaan ole. Historiakin sen todistaa.

Miehet ovat paljon kykenevämpiä kuin naiset. Minä en usko, että naisilla on yhtä paljon kunnianhimoa kuin miehillä. Minä luulen, että naiset ovat valmiita tyytymään osaansa. Menisin jopa niin pitkälle, että sanoisin naisten mielellään valehtelevan itselleen ja sulkevan silmänsä tosiasioilta. Me tyydymme vähään ja buusteroimme sitten tuota vähää aivan kuin se olisi jotenkin ainutlaatuista.

Kuinka ylpeitä me olemmekaan jaksaneet olla siitä, että joissakin maissa on ollut – ja on – naispuolinen presidentti. Kukkoilemme sillä tiedolla, että Irlanti, Islanti ja Suomi ovat maita, joissa on ollut naispresidentti. Me naiset suhtaudumme tähän tietoon niin kuin se olisi jotenkin aivan käsittämättömän upeaa.
No niin. Katsotaanpas nyt sitten mistä tässä tarkkaan ottaen on kyse. Lähestytään kysymystä maiden asukaslukujen kautta:

Suomi: 5,3 miljoonaa ihmistä.
Irlanti: 4,4 miljoonaa asukasta.
Islanti: 320 000 asukasta.

Pelkästään Suur-Pariisin alueella asuu 12 miljoonaa ihmistä. Sinne siis mahtuisi jokainen suomalainen, islantilainen ja irlantilainen – ja vielä jäisi tilaa parille miljoonalle pariisilaisellekin. Kaliforniassa elelee 36 miljoonaa henkeä. Siis pelkästään yhdessä osavaltiossa on yli kolme kertaa enemmän ihmisiä kuin mitä niissä kolmessa naispresidenttien johtamassa maassa on yhteensä.

Hei come on siskot! Kannattaako tuollaisella saavutuksella oikeasti ylpeillä?
Naisten johtamien valtioiden merkitys kansainvälisesti on yksi kärpäsenpipana jos vertaa siihen, mitä miehet johtavat. Ja sori nyt vaan naiset, kehityspsykologien mukaan miesten aivot ymmärtävät järjestelmiä paremmin kuin naisten aivot.
Ei siis ole mikään ihme, että miehet ovat johtamassa sellaisia yrityksiä ja maita joiden toimivuus ennen kaikkea perustuu siihen, että järjestelmä toimii. Kyllä se luomakunnan kruunu taitaa sittenkin olla mies - onhan miehillä suuremmat aivotkin.