Areena uudistuu eri alustoilla

Yle Areena -palvelu uudistuu lähiaikoina. Uusi Areena-palvelu on ollut jo jonkin aikaa käyttäjien testattavana ja palaute on ollut runsasta.

Vaikka Areenan käytöstä suurin osa tapahtuukin kannettaviila ja pöytätietokoneilla, on kysyntää myös muilla alustoilla. Areenan tarjontaan pääsee tutustumaan tällä hetkellä Playstation 3 -pelikonsolilla, Elisa Viihde -laajakaistapalvelulla, Sony Bravia -televisioilla sekä Symbian-, Apple- ja Android-puhelimilla.

Areenan uudistuessa uudistamme myös näiden eri päätelaitteiden valikoimaa. Playstation 3 -pelikonsolissa Areenaan pääsee jatkossa konsolin selaimen avulla. Sony Bravia -televisioiden Areena-palveua uudistetaan vastaamaan paremmin uuden Areenan kategorioita. Braviaan tarjotaan jatkossa koko Areenan valikoima.

Elisan kanssa neuvottelut Areenan näkymsestä Elisa Viihde -palvelussa ovat vielä kesken. Kerromme tilanteen edistymisestä, kun tiedämme siitä enemmän.

Applen mobiililaitteissa Areenaa laajenee myös iPadeihin. Jo nyt käytössä oleva iPhone-sovellus päivittyy vastaamaan uuden Areenan käyttötapaa ja valikoimaa. Myös Android-laitteiden Areena-sovellus päivitetään.

Nokian Symbian-laitteille uutta Areena-sovellusta ei tuoda ja vanhan Symbian-sovelluksen tuki lakkaa. Vaikka Symbian-puhelimia onkin käytössä paljon, on Areena-käyttö näillä laitteilla jäänyt todella vähäiseksi (noin kolme prosenttia kaikesta Areenan mobiilikäytöstä). Symbian-laitteita valmistanut Nokia on siirtymässä älypuhelimissa Windows Phone -järjestelmään, jossa Areena-materiaalia voi tulevaisuudessa käyttää Nokia TV  -sovelluksen kautta. Lisätietoja tästä ratkaisusta kerromme lähempänä sovelluksen julkaisuajankohtaa.

Seuraamme tiiviisti eri alustojen kehittymistä jatkossa. Erityisesti mobiilikehitys ja uudet connected tv -laitteet avaavat mielenkiintoisia näkymiä myös Areena-kehitykselle.

113 kommenttia

Julkisen rahoituksen YLEltä olisin toivonut muunlaista ratkaisua.
Surullista että Suomen ja Symbianin maassa Symbian-versiolta vedetään matto pois juuri kun se olisi parhaimmillaan. Oikeasti N8 /E7 puhelimet ovat päässeet vasta täysiin oikeuksiinsa Symbian Bellen myötä. Toivoisin uudelleen harkintaa tai ainakin vanhan version avaamista julkiseen kehitykseen. Suomessa on paljon koodausosaamista ja minimimuutokset jolla mahdollistetaan uuden Areenan toimivuus Symbianissa ei voi olla rakettitiedettä. Joku Nokialta potkittu asiantuntija voisi päästää uuden yritystoiminnan alkuun kun YLE avaisi salaisuuksiaan mahdollistaen Areenan toimivuuden myös Symbianilla. Itse asiassa väitän että tuo menisi jonkun opiskelijan päättötyöstäkin ja kaikki hyötyisivät. Joka tapauksessa kyllä minä Nokian Kaupasta muutaman euron maksaisin Areena-sovelluksesta jos joku ulkopuolinen sen koodaa.

Onko sinulla, Kari,

jotain indikaatiota siitä, että Sony aikoisi tukea Flash 10.1-versiota? Jos, niin aikatauluarviota?

Olavi kirjoitti:

Playstation-ongelma on hieman vaikeampi. Playstation ei tue Flash 10.1-versiota, joten joudumme odottamaan sitä, että Sony päivittää PS3:a tältä osin.

Uusi Areena toimi jonkin aikaa PS3:n päivityksen v 4.10 uudella selaimella vaan eipä tosiaan toimi enää.

Sony ei ole kovinkaan ahkerasti päivittänyt PS3:n selainta, olisi mukava kuulla onko Yle ollut Sonyn suuntaan yhteydessä PS3:n selaimen / Flashin päivittämisen suhteen. Oma arvaukseni on että päivitystä joudumme odottamaan pitkään...

Lisätäänpä valituslistalle Sampan SmartTV. Selaimen kautta vanha Areena toimi kutakuinkin kelvollisesti, mutta nyt mokoma heittää aina väkisin betan puolelle. Siellä kuuluu lähetyksestä sentään ääni, muttei näy kuvaa, tai no koko ruudun tilassa näkyy lohditukseksi pari senttiä alakulmasta! Niin ja suorasta lähetyksestä näkyykin sitten yllättäen kuva, muttei kuulu ääntä, huoh. Ja kun koko komeus on nimensä mukaisesti vasta "beta-vaiheessa", niin eivät viitsi Samsungilla tehdä mitään, josko muutenkaan.

Olemme olleet yhteydessä Sonyyn, mutta mitään aikatauluarviota Flash-päivityksestä ei valitettavasti tällä hetkellä ole.

Tilanne connected tv -laitteiden kohdalla on ongelmallinen. Samsung ja muut valmistajat edellyttävät omaa sovellusta, jotta Areena laitteessa toimisi, koska standardia web-videoiden välittämiseen tv-laitteisiin ei vielä ole. Ylelle sovellusten tekeminen jokaiselle valmistajalle (tai pahimmillaan useiden sovellusten per valmistaja) ei ole järkevä ratkaisu. Neuvottelemme kuitenkin useiden valmistajien kanssa mahdollisita Areena-ratkaisuista.

Valitin aiemmin Uusimmat-listan, jossa olisi ollut kaikki uusimmat ohjelmat, puuttumisesta. Olette näköjään korjannut asian. Kiitoksia siitä. Hyvää vappua!

Tämä on todella hyvä juttu - saa vihdoin vastinetta rahalle maksaessa tv luvan. Tosin tiedän kaiken olevan muutoksessa hidasta kun on vanhan kastin väkeä liikaa johtoportaassa... valitettavaa kokemusta on.
Ainoa puute joka tällä hetkellä pistää silmään on henkilöstövaje. Tai pikemminkin varmaan henkilöstön määrä väärässä paikassa. Eli palvelupuolelle enemmän ja toimisto pomoja vähemmän. TV areenan ainoa kaveri on näemmä ottanut parit lisävapaan näin vapun tienoolle kuten itsekin, kun TV areenan ohjelmia ei tunnu päivittyvän kun olisi kerrankin aikaa lasten kanssa sitä rauhassa katsella. Ton edellä mainitun kaverin lomajaksot voi aktiivi käyttäjä hyvin havaita - osa varmaan saikkuakin... toivottavasti tulee lomalta, kummalla sitten onkin - pikaisesti. Muuten helkkarin hyvä.

karde kirjoitti:

Samsung ja muut valmistajat edellyttävät omaa sovellusta, jotta Areena laitteessa toimisi, koska standardia web-videoiden välittämiseen....

Väärin, osa tv-malleista käyttää avointa selainta, jonka kautta vanhaa Areenaa voi hyvin katsella, ei siis tarvita erillistä sovellusta. Flash on 10.1.105, joka pitäisi riittää betaankin. Lähinnä siis ihmetyttää, miten tuo beta oikein teknisesti eroaa vanhasta?

Linux-koneessa ei toimi, näkyy vain oletuskuva (flash 11 käytössä). Vanha areena toimi hyvin. Jostakin syystä suoralähetys toimii. Ihmetyttää se meidän rahoittama tuotekehitys siellä. Julkisella rahoituksella ei saisi sulkea pois kansalaisia tällä tavalla.

Tàmà systeemi jumittaa verrattuna edelliseen. Tàytyykò tàssà olla erittàin suuri laajakaista?

Symbian: minulla ei ole S60-sovellus koskaan toiminut (Nokia E63, S60 3rd, puhelimeen on kerran päivitetty firmware). Kaatuu aina heti käynnistettäessä, kun Areenan logo vasta vierii näyttöön. Muuten olisin sitä käyttänyt. Etsin tähän ongelmaan joskus lisätietoa (vuosi-pari sitten) ja päivityksiä, mutta en löytänyt uudempaa ohjelmaversiota. Palaute jäi "uskonpuutteessa" antamatta.

Ovi Storessa lukeekin nyt, että Symbian-sovellus on tehty Symbian^3:lle, ei toimi vanhemmilla Symbian-versioilla! No ei ihme, ettei ole toiminut. Tämän kun olisin tiennyt ohjelmaa ladatessa männä vuosina...

Eipä tämä näytä toimivan windows7 :lla ja viimeisimmällä flashilläkään. Ei Firefoxilla, ei IEllä.
Huono uudistus.

Voi ei, aloin vahingossa katsoa Areenaa beta-versiona. Aikaisemminkin Firefox aukaisi uuden ikkunan (tämä OK), mutta nyt se tökkää kaikki valikot ja työkalurivit mukaan. Vanha Areena jätti turhat roskat pois.

Mitenköhän pääsen käyttämään vanhaa Areenaa, nyt areena.yle.fi ohjaa aina beta-sivuille?

Milloin YLE areena toimii ipadilla?

haluaisin vanhan takaisin kun uusi yle on outo pitää ladata jokin juttu että kone toimii katsomiseen :(

kari haakana kirjoitti:

Nokian Symbian-laitteille uutta Areena-sovellusta ei tuoda ja vanhan Symbian-sovelluksen tuki lakkaa. Vaikka Symbian-puhelimia onkin käytössä paljon, on Areena-käyttö näillä laitteilla jäänyt todella vähäiseksi (noin kolme prosenttia kaikesta Areenan mobiilikäytöstä).

Missä maailmassa ja valtiossa yleläiset luulevat elävänsä??? Suomen tasavallassa on voimassa eduskunnan säätämä laki Yleisradio Oy:stä. Lain 7§:ssä säädetään julkisesta palvelusta mm. "Yhtiön tehtävänä on tuoda täyden palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin."

Vastaapa Kari Haakana, jos sinussa on miestä siihen, suoraan ja rehellisesti, miksi sinä ja muut Yleisradio Oy:n asiasta vastaavat työntekijät tietoisesti rikotte Suomen eduskunnan säätämää lakia Yleisradio Oy:stä.

Ei sillä, että tuossa mitään uutta olisi, Yle on kaikissa Areena ja Elävän Arkiston toteutuksissaan törkeästi rikkonut yleisradiolain 7§:n määräystä "jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin".

em tykkää

karde kirjoitti:

Muutamia vastauksia kysymyksiin:
...
Bravian Areena-videot saadaan toivottavasti toimimaan piakkoin, kun palvelun palomuuriasetukset saadaan kuntoon.
...
Kari Haakana
Palvelupäällikkö
Yle Areena

Onko tietoa, koska nuo muurarit ehtisivät tiiliä seinästä irroittelemaan, jotta saisi Sonyn laitteilla Areenaa katseltavakseen?

No voi sun per..se Kerro kari Haakana minkälainen sen käyttäjäosuuden pitäisi tilastoissa olla että edes olemassaolevaa "heikohkosti toimivaa" softaa tuettaisiin jatkossa. Itse olen lähettänyt tietoa virheistä, mutta en ole saanut mitään vastauksia koskaan joten ehkä et ole sen vuoksi tietoinen ongelmista koska kukaan ei sinulle niistä kerro.

Kuinka paljon symbian sovellusta on ladattu nokia storesta? Toimiiko selainpohjainen systeemi sen verran paremmin ettei kukaan vaivaudu käyttämään symbian ohjelmaa koska se on kuraa?

Tuossa ns. vanhassa Areena versiossa pystyi ladata hetkessä mp3 äänikirjan. Nyt koko mp3 painiketta ei edes löydy. Miten tämä on mahdollista...?

Panu kirjoitti:

No voi sun per..se Kerro kari Haakana minkälainen sen käyttäjäosuuden pitäisi tilastoissa olla että edes olemassaolevaa "heikohkosti toimivaa" softaa tuettaisiin jatkossa. Itse olen lähettänyt tietoa virheistä, mutta en ole saanut mitään vastauksia koskaan joten ehkä et ole sen vuoksi tietoinen ongelmista koska kukaan ei sinulle niistä kerro.

Kuinka paljon symbian sovellusta on ladattu nokia storesta? Toimiiko selainpohjainen systeemi sen verran paremmin ettei kukaan vaivaudu käyttämään symbian ohjelmaa koska se on kuraa?

Joopa, itseltä löytyy iPadia, Nokian älypuhelinta ja Sonyn littutelevisio. Harmi vaan että missään näistä ei uusi Areena toimi: Nokiaa ei tueta, iPadille ei tukea (vielä?) ole ja Bravia on liian vanha. Voittajan fiilis.

Panu kirjoitti:

No voi sun per..se Kerro kari Haakana minkälainen sen käyttäjäosuuden pitäisi tilastoissa olla että edes olemassaolevaa "heikohkosti toimivaa" softaa tuettaisiin jatkossa. Itse olen lähettänyt tietoa virheistä, mutta en ole saanut mitään vastauksia koskaan joten ehkä et ole sen vuoksi tietoinen ongelmista koska kukaan ei sinulle niistä kerro.

Kuinka paljon symbian sovellusta on ladattu nokia storesta? Toimiiko selainpohjainen systeemi sen verran paremmin ettei kukaan vaivaudu käyttämään symbian ohjelmaa koska se on kuraa?

Panu kirjoitti:

No voi sun per..se Kerro kari Haakana minkälainen sen käyttäjäosuuden pitäisi tilastoissa olla että edes olemassaolevaa "heikohkosti toimivaa" softaa tuettaisiin jatkossa. Itse olen lähettänyt tietoa virheistä, mutta en ole saanut mitään vastauksia koskaan joten ehkä et ole sen vuoksi tietoinen ongelmista koska kukaan ei sinulle niistä kerro.

Kuinka paljon symbian sovellusta on ladattu nokia storesta? Toimiiko selainpohjainen systeemi sen verran paremmin ettei kukaan vaivaudu käyttämään symbian ohjelmaa koska se on kuraa?

No nyt taisi onnistua. Mutta asiaan. Ei pojat (ja plikat) anneta periksi. Kyllä se on niin että Nokian uusimmalla Belle-versiolla täytyy voida katsoa Areena- tarjontaa ! Olen varma että meitä "Belleläisiä" on aika paljon ja enemmän kuin "Lumialaisia" joille on on luvassa sovellus. Käsittämätöntä että vanha toimiva Areena-sovellus poistuu. Mikä on perustelu ? Ovatko Ylen kaikki tasot Hallintoneuvostoa myöten tietoisia siitä että Suomen Yle sortaa suomalaisen Nokian parhaita Symbian-laitteita ? Täytyykö tästä tehdä (viestintä)poliittinen kysymys ja ruveta ottamaan Eduskuntaan yhteyttä ?

Ja te Ylen kusipäät menitte lopettamaan sen vanhan toimivan Areenan, ennen kuin saitte uutta kötöstystänne edes välttävään kuntoon. HÄVETKÄÄ!!!!!!!!!!!!

Vaan ettehän te osaa edes hävetä törkeyttänne.

Jukka kirjoitti:

Kuinkas Panasonicin Viera?

Komppaan! Mites tämä hifistien valinta eli Panasonic?

Areenan Playstation-versiossa ainoa ärsytyksen aihe on ollut se että kaikki muu sujuu kauko-ohjaimella mutta videon suurentaminen koko ruutuun vaatii aina peliohjaimen kaivamisen esille.

dude kirjoitti:

kai tule Meego myös?

minäkin haluaisin Maemo/Meego-toimivuuden

Toisto on hyvin nykivää uudessa areenassa linuxissa firefoxilla. Flash playerin päivitin, eipä auttanut. Taitaa jäädä areenan käyttö vähemmälle. Vanhassa areenassa videot toistuivat sulavasti...

Eron huomaa toki eri nettipalveluissa on käytössä kikkare joka toistaa videot sulavammin kuin toiset... youtube pyörii ongelmitta... joten... epäilen että tässä uudistetussa "kikkareessa" on jotain vikaa.

Hei!

Symbian-puhelimen (Nokia e7) käyttäjänä en voi kuin ihmetellä päätöstänne Areenan tuen lakkauttamisesta. Kuten monet ovat kirjoittaneet on Belle-päivityksen myötä e7:sta tullut jo loistava laite ja nyt sitten Ylekin vetää mattoa jalan alta.

Itse vielä jotenkin selviäisin siitä, että en pääse halutetessani katsomaan enää uutisia minuutissa tai muita ohjelmia mutta kolmevuotiaan lapsen onkin vaikeampi sultattaa sitä, että ei enää näe muumeja puhelimesta. Kiitos Yleläiset! Kertokaapa, miten kertoa lapselle, että sedät ja tädit ovat päättäneet, että et saa enää katsoa lastenohjelmia iskän puhelimesta.

Nyt äkkiä korjausliikettä tekemään.

Anonyymi kirjoitti:
dude kirjoitti:

kai tule Meego myös?

minäkin haluaisin Maemo/Meego-toimivuuden

Ja minä! Täytyyköhän tässä ruveta adressia keräämään?

Markus kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:
dude kirjoitti:

kai tule Meego myös?

minäkin haluaisin Maemo/Meego-toimivuuden

Ja minä! Täytyyköhän tässä ruveta adressia keräämään?

Mukavaa huomata, että muutkin kaipaavat tätä. Vaikka meitä Meegon käyttäjiä on ehkä vähemmän kuin muita, olemme sitäkin aktiivisempia (engl. tech savvy).

Aikaisempi Arena beta PS-sovellus varmaan oli vain köpömpi liityntä nettisivulle, mutta sitä kautta saattoi edes joskus katsoa jonkun ohjelman, kaikki ne kun eivät edes tuolla näkyneet listoilla. Nyt "uudistuksen" myötä tuo sovellus lakkasi toimimasta ja uudet arena-sivut eivät toimi tasan yhtään ps:3llla. Välillä sivu on noin kilometrin mittainen, kun kaikki ylä ja sivupalkit esitetään päällekkäin ja jos video sattuu löytymään sivuston syövereistä, se aukeaa ehkä joka toisella yrityksellä. Kuva pätkii hervottomasti, ikään kuin olisi käytössä joku 5fps framerate. Yhteys ei ole viallinen, 100Mbit kuitumme jaksaa näytää areenaa tietokoneella.

karde kirjoitti:

Tilanne connected tv -laitteiden kohdalla on ongelmallinen. Samsung ja muut valmistajat edellyttävät omaa sovellusta, jotta Areena laitteessa toimisi, koska standardia web-videoiden välittämiseen tv-laitteisiin ei vielä ole. Ylelle sovellusten tekeminen jokaiselle valmistajalle (tai pahimmillaan useiden sovellusten per valmistaja) ei ole järkevä ratkaisu. Neuvottelemme kuitenkin useiden valmistajien kanssa mahdollisita Areena-ratkaisuista.

Sillä välin kun neuvottelette ja jahkaatte ratkaisuista, olisko mahdollista julkistaa rajapinnat, joilla joku osaava voisi tehdä sen sovelluksen itse? Veikkaisin että se olisi meille kaikille veronmaksajille kustannustehokkainta.

Taitaa olla symbian käytetyin käyttöjärjestelmä älypuhelimissa suomessa edelleen. Eli aika ikävä päätös yleltä

juu symbian on käytetyin suomessa windows phone joku 1%..eli palvelkaa suomalaista kuluttajaa älkää amerikkalaista.

karde kirjoitti:

Muutamia vastauksia kysymyksiin:
Eduskunnan istuntovideon julkaisussa oli ongelmia. Eduskunnan istuntovideot löytyvät kuitenkin myös eduskunnan sivuilta osoitteesta http://www.goodmoodtv.com/internettv/application/eduskunta/system/Eduskunta.html

Bravian Areena-videot saadaan toivottavasti toimimaan piakkoin, kun palvelun palomuuriasetukset saadaan kuntoon.

Playstation-ongelma on hieman vaikeampi. Playstation ei tue Flash 10.1-versiota, joten joudumme odottamaan sitä, että Sony päivittää PS3:a tältä osin.

Radio-ohjelmien julkaistumisen kanssa on ollut ongelmia ja niitä ratkotaan edelleen.

Kiitoksia kärsivällisyydestä ja pahoittelut vastausten myöhästymisestä loman takia.

Kari Haakana
Palvelupäällikkö
Yle Areena

Kyselisin Yle Areenan IPad version ilmestymisaikataulusta. Sovellusta lupailtiin kevääksi, mutta valmista ei vielä ole. Missähän vaiheessa projekti on?

Meneekö julkaisu "kesälomien jälkeen" vai onko tiedossa deadline, milloin sovelluksen on oltava saatavilla. Odottavan aika on pitkä...

Milloin saadaan Philipsin NetTV:lle Areena app? Philipsin laitteissa on käsittääkseni nettiselaimena Opera, mutta ei Flash-pluginia, joten sillä ei voi Areenaa katsoa. :( Jos Areenaan saataisiin HTML5-videoplayer, niin se varmaan toimisi Operalla hienosti.

Philipsin tarjoama Wi-Fi MediaConnect -ohjelmisto, jolla Areenan voisi "peilata" televisioon, on saatavana vain Windowsille, ei Macille, joten tämäkään ei ole (minulle) vaihtoehto.

Tiedustelin asiaa myös Philipsiltä, josta vastasivat jotain tyyliin "ei tiedossa, toivottavasti joskus tulevaisuudessa".

Onko jokin erityinen syy, miksi Yle tukee vain Sony Braviaa?

Ja niin kuin joku toinen taisi jo ehdottaakin: ettekö voisi julkistaa Areenaan jotain julkista API:a, jonka avulla ihmiset voisivat koodata tarvittaessa oman appinsa omille laitteilleen?

Symbian-sovellus tapettiin, olettaisin rahoilleni edes jotain vastinetta, jälleen yksi syy olla maksamatta TV-lupaa.. Ai niin, kohtahan se ryöstetään ihmisiltä veroluontoisena. Yle kaupalliseksi tai matalaksi.

Miten olettekaan onnistuneet! Aivan järkyttävä kokemus ps3:lla. Vanha sovellus oli huomattavasti sujuvampi. Ps3:n selain ei ole niitä nopeampia ja syystä tai toisesta areena odotuttaa klikkausten välillä 30s. Ihanko tätä saa 100 M€ lisäbudjetilla??? Hävetkää!

Haluaisin vastauksen, koska ohjelmat näkyvät iPadissa!

R2 kirjoitti:

Miten olettekaan onnistuneet! Aivan järkyttävä kokemus ps3:lla. Vanha sovellus oli huomattavasti sujuvampi. Ps3:n selain ei ole niitä nopeampia ja syystä tai toisesta areena odotuttaa klikkausten välillä 30s. Ihanko tätä saa 100 M€ lisäbudjetilla??? Hävetkää!

Valitettavasti on oltava samaa mieltä. Aiempi versio pyöri ps3:ssa varsin hyvin, kuvanlaatu oli aivan digi-tv:n veroista. Selainversio on järkyttävää p*skaa. Kuva nykii todella pahasti, framerate heittelee, välillä ikäänkuin yrittäisi nopeutuksella ottaa ääniraitaa kiinni. Ja tosiaan, kuvaa näyttää tulevan noin 10fps. Eikö mitenkään saisi vanhaa takaisin? Areena on ideana aivan loistava palvelu - toimivasta maksaisi mielellään yle-veroa!

Nyt kun lopetitte suoran Symbian tuen Yle Areenassa, niin voisitteko edes laittaa areenan mobiilisivut kuntoon. Kun yritän Nokian N8:lla katsoa mobiilisivujen kautta ohjelmia, ne toimivat noin 10 sekuntia, jonka jälkeen kuva menee ensin pikselimössöksi ja hetken kuluttua tulee virheilmoitus, että palvelimeen ei voida muodostaa yhteyttä. Laitteesta tai omasta nettiyhteyden nopeudesta tämä ei ole kiinni, koska YouTube:n kautta laadukkaammat ja nopeampaa nettiyhteyttä tarvitsevat videot pyörivät hyvin.

Hekuvaan kirjoitti:
kari haakana kirjoitti:

Nokian Symbian-laitteille uutta Areena-sovellusta ei tuoda ja vanhan Symbian-sovelluksen tuki lakkaa. Vaikka Symbian-puhelimia onkin käytössä paljon, on Areena-käyttö näillä laitteilla jäänyt todella vähäiseksi (noin kolme prosenttia kaikesta Areenan mobiilikäytöstä).

Missä maailmassa ja valtiossa yleläiset luulevat elävänsä??? Suomen tasavallassa on voimassa eduskunnan säätämä laki Yleisradio Oy:stä. Lain 7§:ssä säädetään julkisesta palvelusta mm. "Yhtiön tehtävänä on tuoda täyden palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin."

Vastaapa Kari Haakana, jos sinussa on miestä siihen, suoraan ja rehellisesti, miksi sinä ja muut Yleisradio Oy:n asiasta vastaavat työntekijät tietoisesti rikotte Suomen eduskunnan säätämää lakia Yleisradio Oy:stä.

Jotenkin en ole yhtään yllättynyt, ettei Kari Haakanasta, tai kenestäkään muusta yleläisestä ole miestä (tai naista) vastaamaan suoraan kysymykseen. Missä lie lusmuilevat uusia käytönestoja keksimässä.

Kaikki Areenan ongelmat johtuvat pelkästään tahallisesti tehdyistä käytönestokikkailuista. Videot sinänsä toimisivat lähes missä tahansa päätelaitteessa, kunhan ne saisi Areenasta ulos. Ja kyllä joku ne aina saakin.

Mainostatte, että Areenan mobiilisovelluksessa on saatavilla sama materiaali kuin netti-Areenassa (YLE Areena Android 2.0.2). Miten kummassa löydän vaikka Lontoon kisojen avajaiset? Mikään järkevä haku ei tunnu osuvan kohdalleen, netistä löytyy helpostikin. Periaatteessa voisin katsoa selaimellakin, mutta kun nykii ja pätkii kohtuuttomasti. Sen sijaan testaamani vastaavat ohjelmat Areena-sovelluksen kautta toimivat ihan kelvollisesti.

YLE vei Symbian-N8:stani Areenan eikä ole tehnyt lupaamaansa iPad-sovellusta. Perustelu N8-teurastukselle oli 3% käyttö! Minäkin käytän kolmisen prosenttia sähköisen median ajasta YLEen. Voinko minä sanoutua sillä perusteella YLE-verosta irti? En voi. Ylimielisyys ja laiskuus ovat vallanneet YLE:n sekä kehityksessä että ohjelmatyössä. Kehitys on pysähtynyt ja radio-ohjelmien teossa kuuluu olevan nykyisin aina kaksi toimittajaa aikaisemman yhden sijasta. Sisältö ei silti ole yltänyt edes kaupallisten asemien mössön tasolle.
(Tässä alla näyttää olevan tarkistuskysymyksenä: Pääseekö saareen kävellen? Hyvä YLE, otitteko huomioon, että sinne voi johtaa silta?)

Areena -plugin olisi kiva saada XBMC:lle. Onko tulossa?

Symbianille on tulossa epävirallinen QML:llä tehty YLE Areena-sovellus. Olen jo nähnyt sen toiminnassa. Symbian-sovellus sisältää kaikki samat toiminnot kuin mitä on nykyisissä Ylen omissa virallisissa Android/iOS/WP7 -sovelluksissa. Sovelluksessa on lisäksi myös ominaisuuksia, joita muiden alustojen virallisessa Yle Areena -sovelluksessa ei ole.

+hihii kirjoitti:

koska? missä?
odotellaan kriittisenä julkaisuna paikkaamaan tämä naurettava tilanne

Sivut

Yle Areena

Yle Areenan tiimi tapaa Areenan aktiivikäyttäjia. Auta meitä kehittämään palvelua entistä paremmaksi!

Mukana: Hanna Svärd, Esa Kukkonen, Paavo Rytsä, Leevi Kokko, Reijo Perälä, Kari Haakana ja muut yleläiset ja YLE Areenan tekijät.

Areena Facebookissa

Areena Twitterissä

Blogiarkisto