Parantuneet liikenneyhteydet ja television dokumenttiohjelmat ovat viime vuosikymmeninä lähentäneet kansoja. Matkailu kaukaisiin maihin on opettanut meitä ymmärtämään syvällisesti eksoottisten maiden ihmisten elämää, tapoja ja ajattelua. Niinpä lähes kaikki suomalaiset ovat nykyään humaaneja kosmopoliitteja, jotka osaavat kaikkialla maailmassa tilata hampurilaisensa McDonald´sissa, kahvinsa Starbucksissa ja bensansa Shelliltä alkuperäiskansoja ymmärtävän maailmanhenkilön ottein.

Joskus paikalliset tavat laittavat kuitenkin yhä härmäläisen kielen solmuun. Näin kävi radioasema Groove FM:n toimittajalle tammikuussa hänen esittäessään etnografista esitelmää kiinalaisesta ruokakulttuurista. Toimittaja kehui erästä paikallista ravintolaa näin:

Siellä saa varmasti vastinetta makunystyröilleen.

Ilmiantajakuulijamme Wagneristi pohtii paikallisen vaihtotalouden kiemuroita – käytetäänkö kielen pinnan makunystyjä tosiaankin maksuvälineinä jossain?

Aristoteleen kantapään makutuomarit erottavat kuitenkin fraasirikoksen ikävän jälkimaun tuhansien makujen joukosta, ja prätkäyttävät radiotoimittajalle rangaistukseksi pelättyä kidutusmuotoa: kiinalaisia soijakastiketippoja kolme kertaa päivässä ruokailun yhteydessä kunnes oppii, miten vastinetta mistäkin millekin saadaan!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

"Rohkeutta on tehdä se, mitä pelkää. Ei voi olla rohkeutta, jollei tunne pelkoa."
Eddie Rickenbacker

Suurin osa tavallisista kaduntallaajista on tutustunut aforismeihin eli mietelauseisiin lähinnä Princess -pussiteetä juodessaan. Teefirman Suomen konttorin ainutlaatuinen oivallus levittää aforismeja teepussien avulla on tehnyt jo yli kahden vuosikymmenen ajan tuhansien teenjuojien teehetkestä hiukan pohdiskelevamman – jos mietelauseen ajatusta ei allekirjoita, sen tilalle voi ainakin mielessään laatia uuden.

Teepussien aforismit ovat olleet kuuluisien ajattelijoiden klassikkomietelmiä, mutta viime vuosina myös Suomen aforismiyhdistyksen jäsenten laatimia. Nyt Princess-tee järjestää jo toisen kilpailun aforismiyhdistyksen jäsenille uusien mietelauseiden löytämiseksi.

Jos siis mietelausejalkasi alkaa nyt vipattaa, hankkiudu tietokoneen äärelle ja hae kilpailun tiedot Suomen aforismiyhdistyksen nettiosoitteesta www.aforismi.vuodatus.net ja laita ajatuksesi leviämään kaikkialle teetä juovaan Suomeen! Ja päälle lusikallinen hunajaa!

"Onni korvaa korkeudella sen minkä häviää pituudessa."
Robert Frost
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Nykyajalle on ominaista se, että me kaikki elämme koko ajan täysillä 110 prosenttia lasissa. Niinpä joskus tulee eteen tilanteita, joissa vaikutuksen tekemiseen ei riitä perinteisen kielikuvaston käyttö vaan tarvitaan rankempia konsteja alleviivaamaan sanojen tarkoitusta.

Tämä tarve kävi liian suureksi Ylen uutisissa maaliskuun lopulla, kun edessä oli uutinen Kuntaliiton aikeesta nostaa eläkeikää aina 70:een vuoteen asti. Uutinen kertoi seuraavaa:

Liiton tuore selvitys kaataa kuumaa vettä eläkekeskustelun myllyyn.

Eläkekeskustelu käy siis jo niin kuumana, että tavallisen veden kaataminen myllyyn ei riitä ja kylmän veden kaataminen hillitsisi osapuolia. Niinpä tarvitaan kuumaa vettä myllyyn.

Ilmiantajakuulijamme Robert taas pohtii, että "onhan tässä kielikuvan tehosteessa se hyvä puoli, että kuuman veden kaatamisella myllykin pysyy puhtaampana".
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Suomessa puhutaan yhä moninaisempia kieliä, mutta yksi keskuudessamme elävä kielivähemmistö eroaa muista enemmän kuin muut toisistaan. Kuurojen ja kuulovammaisten käyttämä viittomakieli ei perustu puheeseen ja kirjoitukseen vaan käsillä tapahtuvaan viittomiseen. Viittomakieltä on varmaan käytetty niin kauan kuin kuuroja on ollut. Kuitenkin vasta 1700-luvun lopulla Ranskassa alettiin viittomakieltä käyttää kouluopetuksessa Charles Michel d'Epéen ansiosta.

Viittomakieliä on useita, lähes joka maassa on omansa, vaikka ne eivät liitykään mitenkään maan puhuttuun kieleen. Esimerkiksi amerikkalainen viittomakieli muistuttaa enemmän ranskan kuin englannin viittomakieltä. Suomi sai oman viittomakielen 1800-luvun puolivälissä. Suomalainen kuuro Carl Oscar Malm oli Ruotsissa opiskellut sikäläistä kuurojenkieltä ja vuonna 1846 hän perusti Porvooseen Suomen ensimmäisen kuurojenkoulun. Pian Malmin mukanaan tuoma ruotsalainen viittomakieli eriytyi Suomessa omaksi kielekseen. Hyvän alun jälkeen koitti kuitenkin alamäki, kun vuosisadan lopulla kuurojen opetuksessa alettiin soveltaa puhemetodia ja viittomakieli kiellettiin. Vasta 70-luvulla viittomakieli alkoi yleistyä opetuksessa ja vuonna 1995 viittomakieli sai perustuslaillisen aseman.

Tänään kysymme, onko viittomakielessä fraaseja. Vastaajana on viittomakielen tutkija Päivi Rainó, joka kiinnostui viittomakielestä siksi, että hänen kuurot vanhempansa puhuivat viittomakieltä. Rainó ei kuitenkaan oppinut viittomakieltä lapsena vaan kiinnostui siitä vasta aikuisena opiskeltuaan suomen kieltä. Suomen kielen maisterina Rainó tajusi, että hänen äidinkielensä on suomi, jota hänen viittomakieliset vanhempansa puhuivat hänen lapsuudenkodissaan kuten vieraskieliset.
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Meillä ei ole tietoa siitä, onko suomalaisten lisääntynyt maallistuminen nostanut tai laskenut taivaaseen pääsevien määriä, mutta elossa olevien kommunikaation sekavuutta se joka tapauksessa on lisännyt. Niin sanottu iso kirja on niin tiukasti eurooppalaisen ja suomalaisen kulttuurin ja sivistyksen pohjalla, että paatuneinkaan ateisti ei voi montaa lausetta sanoa siteeraamatta vahingossa vaikkapa evankelistoja. Raamattua pidetään Suomessa vain vakaumuksellisena kirjana, vaikka se on avain viimeisten kahden tuhannen vuoden aikana kerrottuihin kertomuksiin, filosofisiin keksintöihin ja vaikkapa elokuvien ja mainonnan vaikutusmekanismeihin.

Tai sitten tämä seuraava esimerkki kertoo vain viime vuosien finanssikriisin takana olevien finanssi-ihmisten maailmankuvasta. Helsingin Sanomat raportoi helmikuussa Handelsbankenin uuden johtajan ajatuksista näin:

On puuttunut sellainen profeetta omalla maalla -tunne. Nyt on kivaa tulla takaisin profeetaksi.

Kuulijaystävämme Fevronia Orfanos siteeraa Luukkaan evankeliumia ja pohtii pankki-ihmisen ajatusmaailmaa:

”Totisesti minä sanon teille: ei kukaan profeetta ole otollinen kotikaupungissaan".
(Luuk. 4:24)
Varsinainen masokisti, tämä johtaja!”

Aristoteleen kantapään fraasirikospyhäkoulu jättää pankkiirin tällä kertaa ilman lammas-aiheista tarraa ja määrää hänet ensi sunnuntaihin mennessä lukemaan kotiläksyksi raamatun läpi sata kertaa, ole hyvä!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Pahaa aavistamaton kolumnistikin voi osua samaan vanhaan viisauteen kuin ikivanha edeltäjänsäkin. Viime vuosien aikana Suomi on nimittäin ollut kauhuissaan, kun kansalaisille on paljastunut se, miten politiikkaa tehdään ja se, että lihan matka sikalan pahnoilta marketin marinoituun muovirasiaan onkin teollisuutta.

Viimeksi nämä asiat yhdisti Helsingin Sanomien kolumnisti A. Silfverberg, joka kirjoitti huhtikuun puolivälissä, että:

”Suomalaisessa tehotuotannossa ilmeiset ja helposti tarkistettavat valheet ovat yhtä yleisiä kuin sisäpolitiikassa.”

Kauhistelun keskiössä ovat tiedotusvälineet, joiden toimittajille on yhä uudelleen karmaiseva järkyttävä yllätys, että päätöksiä ei tehdäkään pelkän idealismin voimin, ja että halpoja elintarvikkeita saa markettien hyllyille vain soveltamalla eläinten hoitoon teollisen tuotannon menetelmiä.

Kaikille nämä asiat eivät ole yllätyksiä. Jo rautakanslerina tunnettu Saksan yhdistäjä Otto von Bismarck tiesi 1800-luvulla asian, joka saksasta vapaasti suomennettuna kuuluu näin:

”Joka tietää, miten lakeja ja makkaraa tehdään, ei enää voi nukkua öitään rauhassa”.

Olisivatko asiat paremmin, jos lakien säätäminen eli politiikka olisi verrattavissa luomuruisleivän valmistamiseen? Lannan levittämiseen luomupellolle ja jyvien väkivaltaiseen murskaamiseen?

Tämän jätämme kansan mietittäväksi unettomina öinään.
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Aistimme ja sanontamme ovat tottuneet toimimaan maailmassa, jossa vallitsevat klassiset mekaniikan lait. Nämä newtonilaiset fysiikan lait eivät nykyään ole läheskään koko totuus maailmankaikkeudesta, mutta arjessa ne riittävät aivan hyvin. Kuten nyt vaikka kuvailmauksessa lumipalloefekti. Sehän tarkoittaa sitä tilannetta, kun pieni partikkeli lähtee pyörimään vuorenrinnettä nuoskalumessa ja kasvaa pian huikeisiin mittoihin, niin kuin lumipallo. Lumipalloefekti syntyy vain, kun kaikki osatekijät – lumen lämpötila, rinteen kaltevuus ja partikkelin alkuvauhti – ovat suotuisat. Niinpä ilmausta käytetään usein ns. menestyskierteen synonyyminä: kun kaikki asiat toimivat, kaikki asiat vaan toimivat ja lopputulos on iso lumipallo.

Mitä sanonnan merkitykselle tapahtuu, kun sen käyttäjä murtaa perinteiset luonnonlait ja käyttää sitä niin kuin MTV3:n urheilutoimitus Vancouverin talviolympialaisten mitaliodotuksia käsitelleessä jutussaan helmikuussa:

Liian suuret tavoitteet kääntyvät itseään vastaan ja lumipallo alkaa pyöriä väärään suuntaan.

Kun lumipallo pyörii väärään suuntaan eli ylöspäin, seurauksena on ilmeisesti negatiivinen lumipalloefekti, jossa kaikki lumipalloon vaikuttavat voimat kumoavat toisensa ja tuloksena on painovoimaa vastustava ylöspäin vierivä pienen pieni partikkeli.

Haastava kuvailmaus, mutta osoittaa, että jo pienetkin annokset fysiikkaa antavat kielenkäyttöön runsaasti ainutlaatuista lisäväriä.
– – –
aristoteles(at)yle.fi

En ole varmaan ainoa liioitellun poliittisen korrektiuden uhri, joka on lapsena miettinyt, onko soveliasta viedä äidille kimppu leskenlehtiä – eihän minun äitini ole leski. Onneksi kevään ensimmäisten kukkien keltainen säteily oli lapsenkin silmiin niin lumoava, että pohdinnat jäivät kukkakimpun vastaanottajalle.

Enkä varmaan ole ainoa, jota leskenlehden nimi on aina mietityttänyt. Miten niin kaunis kukka voi liittyä leskeyteen? Niillä edeltävillä sukupolvillamme, jotka kutsuivat leskenlehteä eli Tussilago farfaraa, tuota asterikasveihin kuuluvaa monivuotista kasvia vilukukaksi, oli helpompaa, tuon nimen taustanhan nyt ymmärtää kuka tahansa. Harmi vaan, että vilukukaksi on suomen murteissa nimitetty lähes kaikkia muitakin alkukevään kukkia.

Ruotsissa leskenlehti on hästhov, hevosenkavio, ja englannissa coltsfoot, varsankavio. Myös kasvin virolainen nimi paiseleht, eli paiselehti, viittaa suuriin lehtiin. Mutta mitkä suuret lehdet, leskenlehtihän on siro pieni keltainen kaksisirkkainen ja koppisiemeninen kukka!? Niin aluksi, mutta jokin aika leskenlehden kukinnan jälkeen maasta nousevat leskenlehden suuret, ehkä juuri hiukan kaviomaiset lehdet, jotka tukahduttavat altaan muun kasvillisuuden. Tässä on leskenlehden nimen salaisuus: kun lehti tulee esiin, kukka on jo kuihtunut, kuin ennen aviopuolisoaan.

Lähelle tätä merkitystä tulevat kasvin nimitykset Suursaaresta ja Äyräpäästä, joissa sen nimi oli armottomanlehti – armoton merkitsi noilla main orpoa. Myös englannista löytyy sukulaisuuteen viittaava vanha leskenlehden nimi: Son-before-father, poika ennen isää.

Tieteellisen nimen leskenlehdelle antanutta Carl von Linnétä nämä sukulaisuussuhteet eivät hämänneet. Hän antoi tieteellisen nimen jo Pliniukselta tutun leskenlehden käyttötarkoituksen mukaan: tussis on latinaksi yskä ja agere karkottaa. Leskenlehden lehtiä ja juuria on muinoin käytetty laajalti hengityselinvaivojen lieventämiseen.

Nimi leskenlehti löytyy jo Flora Fennicasta, joka on ensimmäinen suomenkielinen tieteellinen selvitys maamme kasveista. Kyseinen kirja ilmestyi tasan 150 vuotta sitten ja hei, tämänhän on kirjoittanut mies nimeltään Elias Lönnrot. Eikös Lönnrot kirjoittanut Kalevalan? Nyt on pakko kääntyä Suomalaisen kirjallisuuden seuran erikoistutkija Raija Majamaan puoleen ja kysyä, onko tässä kasviston kannessa nyt sattunut harmillinen painovirhe.

– – –

aristoteles(at)yle.fi

Kiitos tiedoista: Kirsti Aapala & Mirja Aapala: Pääskynhattu, päivänkämmen (Otava 2007)

Vertaukset ja sanonnat ovat hyvä tapa ilmaista asioita suoraan. Miksi esimerkiksi selvittää alusta alkaen sitä, että uusien asioiden oppimiseksi kyseisiä asioita kannattaa käydä läpi useamminkin kuin kerran, kun voi sanoa nasevasti: kertaus on opintojen äiti. Joskus sanonta kuitenkin onnistuu vain sekoittamaan kuulijoiden pienet päät. Näin kävi ministeri Sirkka-Liisa Anttilalle metsänhoitoseminaarissa, josta Maaseudun Tulevaisuus siteerasi ministeriä tammikuun lopulla näin:

Tähän asti metsänuudistamista on ohjattu sakoilla ja sanktioilla. Itse haluan siirtyä ohjaamaan toimintaa kannusteilla, siis kepeillä ja porkkanoilla.

Kuulijailmiantajamme Nimetön kommentoi vahingoniloisesti, että ”Keppihän on tunnetusti hyvä kannustin!”. Ja näinhän se on, keppi sinänsä edustaa uhkaamista ja kaikki tunnetut psykologiset tutkimukset todistavat, että uhkailemalla ei kovin hyviin tuloksiin pääse muiden toiminnan ohjaamisessa. Mutta nyt onkin puhe kepistä ja porkkanasta, ja näiden käytöstä sanalaskussa ollaan tasan kahta mieltä. Toiset kannattavat Winston Churchilliä, joka vuonna 1943 käytti sanontaa näin: ”jatkamme operaatiota Italian aasin kanssa sekä etu- että takapäässä, niin porkkanan kuin kepinkin avulla”. Toinen puoli taas näkee kepin vain telineenä, jossa porkkana roikkuu ja houkuttaa aasin etenemään. Keppi siis takaa sen, että aasi ei koskaan saa porkkanaa; se on siis katteeton lupaus.

Vaikka ensimmäinen vastakohta-asettelu tuntuu järkevimmältä tulkintatavalta, niin joka tapauksessa ministerin ilmaus herättää kummallakin selityksellä lähinnä lisää kysymysmerkkejä, joten alueellinen fraasirikostarkastajamme määrää sanktioksi ministerin luovuttamaan hämärän fraasin valtiolle!

– – –

aristoteles(at)yle.fi

Kuu kiurusta kesään ja niin edelleen, sanoi vanha kansa ja yllättävän hyvin on sanonta säilynyt uudenkin kansan suuhun saakka. Ehkä syynä on lähestyvän kesän odotus, joka saa suomalaiset vuosi vuoden jälkeen iloitsemaan lentävistä kevään merkeistä.

Mutta onhan kevään merkkejä muitakin. Myös kasveilla on oma järjestyksensä, jossa ne nousevat keväisestä maasta ja osoittavat havaitsijalle, miten pitkällä kevät on. Vanhalla kansalla on varmaan kevääseen liittyvä kasvipohjainenkin sanonta. Ei siis muuta kuin virka-avunpyyntö Lönnrotin arkistoja penkovalle erikoistutkija Raija Majamaalle, joka käy pyynnöstä kiinni Lönnrotin keräämään suomen kansan sananlaskokoelmaan.

Tulos on kuitenkin yllättävästi täysi nolla. Kuten Majamaa asian ilmaisee: ”Suomen kansa ei ole ihastellut kevään tuloa luonnon kauneuden kautta. Nälkä vaivasi, kun talven ruokavarastot oli syöty eikä uutta satoa näkyvissäkään”. Tarkinta luonnon havainnointia edustaa sanonta: Kaksi on kaunista kesällä:/ lehti puussa, ruoho maassa/ tuomen kukka kolmantena. Melko ylimalkaista. Me vaadimme tarkempaa otetta kukintojen etenemiseen. Me tartumme toimeen itse.

Kuu sinivuokosta kesään, puoli kuuta ketunleivästä
voikukasta vähäsen, pihlajasta ei päivääkään.

Vau, siitähän tuli hyvä! Uunituoretta kansanperinnettä parhaimmillaan!

– – –

aristoteles(at)yle.fi