Tuloerojen lisäksi myös suomalaisten aikaerot ovat kasvaneet viime vuosina. Aikaerolla tarkoitan tässä sitä, miten toisilla on aikaa käytettävissään aivan pitkästymiseen saakka ja toisilla aika taas ei meinaa riittää mihinkään. Usein nämä ilmiöt kulkevat rinnakkain: niillä joilla on aikaa, ei ole rahaa, ja niillä joilla on rahaa, ei ole aikaa. Kaikki siis kärsivät tasapuolisesti.

Ajan puute vaikuttaa myös meihin lehtien lukijoihin, jotka joudumme lukemaan hätäisesti hutaistuja artikkeleja maailman makaamisesta. Aina kaikilla lukijoilla ei ole yhtä kiire kuin hutkivilla toimittajilla, ja tällöin saattaa jäädä vaivaamaan vaikkapa sellainen sana kuin harjakurki. Sana löytyi Talouselämä-lehdestä kesällä:

...toiveet pankkien tänään käynnistyvästä tuloskaudesta kohosivat kohti harjakurkea.

Kuulijamme Nimetön kommentoi ilmiantoaan näin: ”Kaiken toimittajan kuvaaman nosteen ja dynamiikan keskellä on onnistuttu hienosti risteyttämään lintulajiston upea edustaja ja perinteisen hirsirakennuksen harjahirsi.”

Aristoteleen kantapään fraasirikostuomioistuin ei kuitenkaan katso hyvällä niitä, jotka omin lupineen menevät risteyttelemään kurkihirsiä ja katonharjoja – oli tuloksena sitten miten hauskasti kompuroiva mutantti tahansa. Niinpä langetamme Kauppalehden hutiloijatoimittajalle mitä ankarimman rangaistuksen, joka on tietenkin kolme kuukautta luritushuonetta!
_ _ _
aristoteles(at)yle.fi

Kuusikymmentä vuotta sitten ranskalaisessa Pilote –lehdessä alkoi ilmestyä sarjakuva nimeltään Asterix, josta sittemmin on tullut rakastettu kaikkialla maailmassa. Sarjan tekijät käsikirjoittaja René Goscinny ja piirtäjä Albert Uderzo olivat tuolloin hiukan yli 30-vuotiaita ja heillä oli kokemusta jo monenlaisesta sarjakuvasta. Varsinkin Coscinnyn ura on muutenkin merkittävä pala ei vain ranskalaisen vaan eurooppalaisen sarjakuvan historiaa.

René Coscinnyn vanhemmat olivat puolalaissiirtolaisia, jotka tapasivat Pariisissa ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Vähän Renén syntymän jälkeen perhe muutti Argentiinaan ja niinpä tuleva sarjakuvalegenda vietti toisen maailmansodan vuodet Buenos Airesin ranskalaiskoulussa. Perheen pään kuoltua Coscinnyt muuttivat New Yorkiin, josta René kävi suorittamassa asepalveluksen Ranskassa.

Palattuaan Yhdysvaltoihin hän tutustui amerikkalaisen sarjakuvan tuleviin suurmiehiin, Mad-lehden perustajiin Will Elderiin, Jack Davisiin and Harvey Kurtzmaniin. New Yorkin tuttavuuksia oli myös hänen maanmiehensä Maurice de Bevere eli Morris, jonka luomaa Lucky Lukea hän alkoi muutama vuosi myöhemmin käsikirjoittaa.

World Press –lehtitoimiston johtaja houkutteli hänet vihdoin Pariisiin yhtiön konttorin johtajaksi ja siellä hän vihdoin aloitti yhteistyön Albert Uderzonkin kanssa. Parivaljakko teki sarjakuvia naistenlehtiin, lastenlehtiin ja kollegojensa kanssa perustaman Édifrance/Édipresse -sarjakuvasyndikaatin lehtiin.

Vuonna 1959 Édifrance/Édipresse perusti oman sarjakuvalehden nimeltään Pilote. Lehdestä tuli sittemmin koko eurooppalaisen klassisen kauden sarjakuvan pioneeri, suunnannäyttäjä ja menestystarina, mutta alkuvaiheissa se piti rahavaikeuksien vuoksi myydä ranskalais-belgialaiselle Dargaudille, joka tunnettiin naisille suunnattujen romaanien ja Tintti-sarjakuvien kustantajana. Coscinnystä tuli lehden päätoimittaja seuraavaksi neljäksitoista vuodeksi ja hän myös käsikirjoitti paljon lehden tuotannosta.

Pilotésta tuli kuin tuli menestys, ilmestyihän lehdessä sellaiset meilläkin tutut sarjakuvaklassikot kuin Jean Giraudin Blueberry, Jean-Claude Mézières´n Valerian ja Laureline, Coscinnyn ja Jean Tabaryn Ahmed Ahne ja Fredin Philemon. Ja tietenkin Asterix, joka alkoi ilmestyä myös albumimuodossa jo vuonna 1960.

Tarinan mukaan 51-vuotias Coscinny meni lääkärintarkastukseen vuonna 1977. Lääkäri määräsi ylipainoisen käsikirjoittajan rasitustestiin polkemaan kuntopyörää. Vähän aikaa poljettuaan mies sai sydänkohtauksen ja kuoli. Tuohon mennessä ilmestyneen 24:n yhdessä tehdyn Asterix-albumin jatkoksi sarjan toinen luoja ja piirtäjä Uderzo on jatkanut albumien tekemistä tähän asti yhdeksällä teoksella.

Kohderyhmä-ajattelu ei merkinnyt Pilotén sukupolvelle kovinkaan paljoa, heidän sarjakuvansa kelpaavat niin vasta lukemaan oppineille kuin älykkäille aikuislukijoille. Tämä pätee myös Asterixin seikkailuiden suomentajien, Outi Wallin ja Jorma Kaparin työhön: he ovat tuoneet sarjakuvan vivahteet ja sanaleikit nautittavasti esille siitä lähtien, kun Asterix ja Kleopatra julkaistiin ensimmäisenä suomeksi vuonna 1969.

Tänään keskitymme Asterixia tutkineen Keijo Karjalaisen kanssa Asterixin kylän asukkaiden nimiin. Mitä tarinoita nimien taakse on ladattu? Mikä on Idefixin pakkomielle? Mitä on Akvavitix englanniksi? Otetaanpa selvää.
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Fraasirikos on silmiinpistävä sammakko. Fraasirikollinen erehdyttää lukijansa tai kuulijansa ja aiheuttaa huimausta.

Viikon fraasirikoksen tekijät nostetaan häpeäpaaluun! Ilmianna fraasirikolliset alla olevista "kommentoi"- tai "vastaa"-linkeistä!

Missä ovat aikaisemmat ilmiannot?
Aikaisempia ilmiantoja voit lukea fraasirikos-arkistosta.

Entä tuomiot? Aristoteleen kantapään fraasirikos-tuomiot löytyvät täältä.

Eskimoiden monet sanat lumelle on samanlainen legenda kuin vaikkapa se, että takavuosien suosikki-iskelmän havaijinkielinen lause:

putti putti kannehana e

tarkoittaa suomeksi:

rauhaton sydämeni on nyt vuokses sun.

Vai onko se totta?

Putti puttihan on Uudessa-Seelannissa vuonna 1932 syntyneen ja sittemmin Yhdysvaltoihin muuttaneen entisen nyrkkeilijän Jay Epaen säveltämä kappale ja hänen ensimmäinen levytyksensä vuodelta 1960. Siitä ei tullut hittiä USA:ssa, mutta Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa se myi satojatuhansia kappaleita, vaikka Putti putti oli singlen b-puoli. Alkuperäisessä sanoituksessa kappaleen eksoottinen aloitussäe on käännetty näin:

Pretty pretty baby sugar fine, you make me right out of my mind

eli:

nätti tyttöni, saat minut sekaisin.

Onko tämä lähempänä alkukielisten rivien oikeaa merkitystä?

Havaijin kieltä ei opeteta Suomessa, eikä havaijinkielen taito ole näillä seuduilla edes yhtä yleinen kuin latinan osaaminen. Onneksi asia tuli puheeksi erään tuttavani Jurin kanssa, ja hän taas muisti erään yhdysvaltalaisen tuttunsa olevan syntyisin Havaijilta.

Siispä sähköpostia Atlantin taakse ja yöllä herra Masonilta saapuukin vastaus: Putti putti –kappaleen teksti ei voi olla havaijia, koska havaijin kielessä ei ole lainkaan t-kirjainta eikä t-äännettä. Kieli on maoria, sitä, jota Uuden-Seelannin alkuasukkaat puhuvat. Ja itse asiassa koko Putti puttin tunnetuin säkeistökin löytyy uudenseelantilaisen kansanmusiikin arkistoista. Arkiston nettisivut kertovat, että säkeet:

Putiputi kaneihana e, Māku koe e kato e

tarkoittavat, että:

olet kuin neilikan kukka, tahdon poimia sinut.

Neilikoiden kanssa ollaan siis aika kaukana siitä Putti Puttista, jonka havaiji-tyylinen kitaristi Onni Gideon ja lauluyhtyeet Kukonpojat sekä Four Cats tekivät tutuksi suomalaisille 1960-luvun alussa. Idean sanojen havaijilaisuudesta lienee keksinyt suomenkielisen sanoituksen laatinut Sauvo Puhtila, ja kuin aavistaen sanojen alkuperäisen merkityksen, laulussa lauletaan myös, että:

Kukka sä oot etelän maan.

Mutta fraasirikos on lähes viisikymmentä vuotta vanha ja Jay Epaekin menehtyi muutama vuosi sitten vaivoihinsa, joten tällä kertaa Aristoteleen kantapää ei langeta tuomiota vaan kannustaa kaikkia kuulijoita kaivamaan esiin hulavanteensa.
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Yksi kielenkäytön poliittisen korrektiuden merkkejä on halu kutsua maailman kansoja niiden oikeilla nimillä. Koska meillä on nykyään enemmän tietoa maailman asukkaista, miksemme olisi kohteliaita ja toisaalta myös tarkkoja. Eri kansojen kutsumanimien tarkistaminen lisää yleensä myös tietoa kyseisistä kansoista, joten samalla kun opimme olemaan korrekteja, saatamme oppia maailmasta jotain uutta.

Ovatko siis eskimot eskimoita, vai onko kyseessä imperialistinen siirtomaatermi? Ensinnäkin on muistettava, että eskimoita asuu eri paikoissa ja he puhuvat eri kieliä. Grönlannissa ja Kanadassa eskimot puhuvat vain inuitti-kieliä, Alaskassa sekä jupik- että inuitti-kieliä ja Siperiassa vain jupik-kieliä. Toiseksi on huomattava, että sana eskimo ei ole eskimoiden omaa kieltä vaan algonquin-intiaanien antama nimitys ja tarkoittaa alunperin ”vierasta kieltä puhuvaa”.

Eskimologi Ernest S. Burch Jr:n mukaan jokaisella eskimoryhmällä on jokin sana itselleen. Toiset eskimot käyttävät itsestään sanaa inuiitti, joka tulee grönlanninkielen ihmistä tarkoittavan sanan inuk monikkomuodosta inuit. Mutta kaikkia maailman eskimoita tarkoittavaa sanaa ei eskimoilla ole; hajallaan asuneet ryhmät eivät ole tienneet, että heidän kaltaisiaan asuu koko kalottialueella. Niinpä mikä tahansa kaikkia eskimoita tarkoittava sana on keinotekoinen. Burch suosittaakin käyttöön satojen vuosien aikana vakiintunutta sanaa eskimo.

Huh, kerrankin ei tarvinnut opetella huonon omantunnon kannustamana uutta sanaa, kuten vaikka eskaleutti, jupiget tai naukaninijupikit!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Aina kun suomalainen tapaa ulkomaalaisen, hän kysyy, mitä mieltä vieras on Suomesta ja suomalaisista. Nyt kysymykseen löytyy tieteellistä vastausta. Kyseessä ei ole tietenkään kaikkien maailman ulkomaalaisten keskuudessa tehty mielipidetiedustelu, vaan Oulussa asuvan antropologi Edward Duttonin analyysi maastamme. Dutton kirjoittaa kirjassaan The Finnuit – Finnish Culture and the Religion of Uniqueness, että me suomalaiset olemme kohottaneet myytin omasta ainutlaatuisuudestamme uskonnon asemaan. Tähän myyttiin kuuluvat vaikkapa suositut väitteet siitä, että suomi on maailman vaikein kieli ja että Suomi on välittäjä idän ja lännen välillä.

Ainutlaatuisuutemme hurmiossa olemme Duttonin mukaan kuin japanilaiset, mutta vielä parempi vertailukohta löytyy Grönlannista: "Suomi on laimennettu Grönlanti, tai Grönlanti on liioiteltu Suomi". Kumpikaan kansa ei ole sopeutunut moderniin maailmaan ongelmitta, joita ovat liiallinen alkoholinkäyttö, melkoiset itsemurhaluvut ja menneisyyden ihannointi. Niinpä hän kutsuu suomalaisia Grönlannin inuiitteja mukaillen finuiiteiksi.

Huraa! Enää meidän ei tarvitse selitellä ulkomaalaiselle suomalaisten sisua, joulupukkia ja sotakorvausten tunnollista maksamista, riittää kun sanoo, että olemme finuiitteja! Haittana saattaa olla se, että kaikki luulevat meidän asuvan igluissa, mutta niinhän kaikki luulevat nykyäänkin!

Viikon kirjapalkinto, hohdokas tietolipas Aristoteleen kantapää – fraasirikos ei kannata, meneekin Ouluun hra Duttonille, you are welcome!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Ilmastonmuutoksesta huolimatta Suomessakin sataa vielä talvisin jonkin verran lunta. Takana ovat silti ne ajat, jolloin Etelä-Suomessakin hanget kohosivat korkealle, kaikki osasivat hiihtää ja lumi oli suomalaisille elementti, joka muovasi kansan identiteettiä.

Grönlannissakin jäätiköt sulavat ilmaston lämpenemisen seurauksena, mutta varsinaista pulaa lumesta ja jäästä siellä ei vielä tarvitse kärsiä. Ja niin kuin legenda kertoo, eskimoilla ei ole pula myöskään lunta tarkoittavista sanoista, heillähän löytyy niitä joka lähtöön.

Eskimoiden lukuisat sanat lumelle ovat hyvin käytetty esimerkki siitä, miten länsimaissa jokin asia on ajateltu näin, kun taas primitiivinen kansa ajattelee asian aivan toisella tavalla. Mutta onhan suomessakin lunta tarkoittavia sanoja vaikka kuinka monta: nuoska, räntä, hanki, kinos, nietos, tykky, hankikanto, jalkarätti, lumihiutale, pyry, tuisku jne. Eikä angloamerikkalaisen maailmankaan tarvitse tyytyä pakkaslunta tarkoittavaan sanaan snow, onhan heilläkin sohjonsa eli slush, räntänsä eli sleet, lumimyrskynsä eli blizzard ja puuterilumensa eli powder. Kyllä lumet ovat järjestyksessä muillakin kuin eskimoilla. Itse asiassa kyseessä onkin yksi kielitieteen suurimpia väärinkäsityksiä. Edinburghin yleisen kielitieteen professori Geoffrey K. Pullum on kirjoittanut aiheesta tylyn kirjoituksen, jonka perusteella tiedeyhteisön kyky tarkistaa faktoja ei ole järin suuri.

Kaikki alkoi vuonna 1911, kun Franz Boas kirjoitti johdannon Pohjois-Amerikan intiaanien käsikirjaan. Siinä hän kirjoittaa jotakuinkin niin, että kun eskimot ilmaisevat tietynlaisia lumia yhdellä sanalla, muissa kielissä ne pitää ilmaista fraaseilla. Hänen mukaansa esimerkiksi eskimoiden yksi sana aput vaatii vaikkapa suomessa ilmauksen maahan satanut lumi. Eskimoiden naseva gana taas vaatii selityksekseen sanat satava lumi. Boasin esittää kirjoituksessaan tästä ilmiöstä neljä esimerkkiä.

Liki kolmekymmentä vuotta myöhemmin yksi tieteen historian kuuluisimmista harrastajatiedemiehistä, vakuutusmies ja kielitieteilijä Benjamin Whorf kirjoitti, että eskimoille on mahdoton ajatella, että lumelle olisi yksi yleissana, koska heillä on kaikkiaan seitsemän erilaista sanaa erilaisille lumille. Viisikymmentäluvun lopulla Roger Brown siteerasi Whorfia ja mainitsi eskimoiden kolme sanaa lumelle. Pari vuosikymmentä myöhemmin Lanford Wilson kirjoitti jo eskimoiden viidestäkymmenestä sanasta lumelle. Pullum raportoi, miten muissa tieteellisissä julkaisuissa on vuosien varrella käytetty myös lukuja yhdeksän, sata ja kaksisataa kuvailemaan eskimoiden lumi-sanojen moninaisuutta. Lumisanojen määrä oli lähtenyt kasvamaan lumipallon lailla.

Ja kuten Pullum kirjoituksessaan toteaa, oli eskimoilla lumelle miten paljon sanoja tahansa, ei sillä ole mitään väliä. Ihmisillä on paljon sanoja asioille, jotka ovat heille tärkeitä. Hevosmiehillä on kymmeniä sanoja hevosten rodun, sukupuun ja iän täsmentämiseen, kasvitieteilijöillä taas on monia sanoja kasvien lehtien muodon määrittelyyn. Mitä merkittävää tai kiinnostavaa tässä on, kysyy Pullum ja vastaa: ei mitään.

Mutta mitä nuo eskimoiden sanat lumelle ovat? Onko jään eri muodoille monia sanoja? Mille asioille eskimoilla on vähän sanoja? Eskimologi Eva Jansson vastaa.
– – –
aristoteles(at)yle.fi
- - -
Haastattelussa mainittu Sermitsiaq-lehden otsikko on seuraava:

Oqimaaqatigiissaarluartariaqartoq

Konjunktio eli sidesana on kielitieteellinen termi, joka tarkoittaa sanaa, joka yhdistää lauseita tai sanoja. Konjunktio on kuitenkin myös tähtitieteellinen termi. Kun vaikkapa Aurinko ja Saturnus ovat Maasta katsoen samassa linjassa, sanotaan, että Saturnus on konjunktiossa.

Tänä vuonna kolme historiallista taivaantutkimuksen merkkipaalua ovat eräänlaisessa historiallisessa konjunktiossa. Tänä vuonna tulee kuluneeksi neljäkymmentä vuotta ensimmäisestä kuulennosta ja neljä vuosisataa sekä siitä kun Galileo Galilei tutki taivaankappaleita ensimmäisiä kertoja kaukoputkella että siitä kun Johannes Kepler julkaisi teoksensa Astronomia Nova.

Aikoinaan ihmiset olivat vakuuttuneita siitä, että tähdet vaikuttavat jokapäiväiseen elämäämme jumalien tavoin. Moni alkuaikojen astronomi oli myös astrologi ja muutenkin monet arjen askareista ajoitettiin tarkasti eri taivaankappaleiden liikkeiden mukaan. Nykyään tähtitiede on tutkimusala muiden joukossa, mutta erilaiset luotaimet ja kaikensorttisten mönkijöiden välittämät tiedot avaruuden paikoista ovat niin paljon yleisempiä kuin milloinkaan aikaisemmin, että tähtitiede edistyy vauhdilla ja uudistaa vähän väliä käsitystämme maailmankaikkeudesta. Samalla sen sanastoa tihkuu arkikieleemme.

60-luvun lopun kuulennot opettivat meille tekokuuta merkitsevän sanan sputnik, vakiinnuttivat raketeille nimen Apollo ja levittivät kaikelle kansalle sen, mikä on kuumoduli. Pian tähtitiede toi yleiseen tajuntaan kasaan romahtaneen tähden nimen musta aukko, mille termille löytyi arkista käyttöä kaikkialla, missä kammat ja kuulakynät katoavat jälkiä jättämättä.

Maailmankaikkeutemme syntyyn viittaavaa alkuräjähdystä tarkoittava termi big bang syntyi jo vähän toisen maailmansodan jälkeen, kun alkuräjähdysteoriaa vastustanut astronomi Fred Hoyle kuvaili teoriaa radiolähetyksessä pilkallisesti sanoilla big bang. Eikä kannata unohtaa myöskään USA:n avaruusvirasto NASA:n 1981 lentonsa aloittaneita lentolaitteita avaruussukkuloita, joiden avulla on mm. rakennettu kansainvälinen avaruusasema ISS. Viimeistään laulajatar Kikan kappale Sukkula Venukseen toi planetaarisen tutkimuksen jokamiehen tajuntaan.

Viime vuosien astronominen tutkimus on keskittynyt paitsi lähiplaneettojen tutkimiseen vaikkapa marsmönkijöillä myös yhä enemmän aurinkokunnan ulkopuolisten planeettajärjestelmien etsimiseen. Niinpä muiden tähtien kuin oman Aurinkomme ympärillä pyöriviä kiertolaisia merkitsevä sana eksoplaneetta on tuttu yhä useammalle, onhan niitä löydetty tähän mennessä jo 373 kappaletta, vaikka ensimmäinen varma havainto tehtiin vasta 1992. Eikä olisi mikään ihme, vaikka hämmentävät tutkimustulokset siitä, miten valtaosa universumin koostumuksesta koostuu pimeästä aineesta ja pimeästä energiasta alkaisivat kiehtoa arkikielen käyttäjiä.

Yksi tärkeimmistä tähtitieteen popularisoijista viime vuosina on varmasti maata jo vuodesta 1990 kiertänyt Hubble-teleskooppi, joka kykenee kuvaamaan taivasta ilman että ilmakehä vääristelee valonsäteiden kulkua. Hubblen kuvat ovat teräviä, värikkäitä ja sadunomaisia, eikä niissä ole jälkeäkään harmaudesta. Mutta miksi teleskoopin nimi on Hubble? Mitä teleskooppien, tekokuiden ja luotainten nimet kertovat meille tähtitieteen historiasta? Tietokirjailija Markus Hotakainen selvittää.
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Lehtiyhtiöillä ei mene hyvin. Ilmoitustulot romahtavat harva se päivä, kun kansa lukee BB-talon kuulumiset internetistä ilmaiseksi eikä enää jaksa tavata mainoksia lehtien printtiversioista. Tämän vuoksi moni lehti on joutunut talousvaikeuksiin.

Näiden talousvaikeuksien seuraukset näkyvät jopa Yleisradion uutisissa. Pahin näistä rahapulan aiheuttamista asioista on se, ettei enää ole varaa erotella otsikon objektia ja subjektia selvästi. Kuulijamme Timo Lohjalta on toimittanut Aristoteleen kantapään fraasirkostuomioistuimelle kaksikin raskauttavaa todistuskappaletta tästä rikollisesta ilmiöstä viime heinäkuulta. Tässä ensimmäinen:

Humalaisten uhkailu työllistää Marian sairaalassa.

Timo kommentoi: ”Luulisi sairaaloilla olevan mökkiläisten jalkojen katkomisessa
moottorisahalla jo kylliksi töitä etenkin kesäaikaan. Vielä pitää kuitenkin löytyä aikaa humalaisten uhkailuunkin!” Ja tässä toinen:

Miesten ahdistelu on yleistymässä.

Timo ällistelee: ”Vasta tarkempi lukeminen osoitti, että miehet olivat tällä kertaa objekteja”.

Aristoteleen kantapään fraasirikostuomioistuin tuomitseekin tiedostusvälineiden talouspäälliköt lukemaan työnantajansa tuotteita, joista budjettileikkaukset ovat tehneet ymmärtämiskelvottomia, kokonaisen tunnin ajaksi!

Timo taas saa tuomion lukea viikon kirjapalkintoa, joka on hekumallinen tietolipas Aristoteleen kantapää – fraasirikos ei kannata! Objektiivisia lukukotvia!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Harvoin sitä pääsee nykyaikana sanomaan korkealle kehittyneestä kotimaisesta lehtitekstistä, että taas olisi paikallaan hiukan syvällisempi tutustuminen hevosenhoitokulttuuriin, mutta nyt on tällainen hetki.

Kyseessä on suurimman sanomalehtemme Helsingin Sanomien raportti Hymy-lehden 50-vuotisjuhlista. Juhlia käsitelleessä artikkelissa toimittaja veteli suuria poliittisia linjoja ja kirjoitti näin:

Nyky-Hymy on perussuomalaisten aisankannattaja.

Ilmiantajakuulijamme Nimetön on äimän käkenä. ”Ovatko perussuomalaiset ja Hymy olleet naimisissa, ja nyt puolue on löytänyt uuden mielitietyn ja pettänyt siippansa?”, kysyy Nimetön aiheesta.

Ja aivan oikeutetusti, aisankannattaja on yksiselitteisesti petetty aviomies. Aisankannatin taas on selustimeen kiinnitettävä hevosvaljaiden osa ja kuljetusvälineen vedossa käytettävä tankomainen esine aisa on sanana ilmeisesti slaavilaislaina, joka ensimmäisen kerran esiintyi suomen kielessä Ericus Schroderuksen sanakirja 1637. Sitä, milloin maassamme ensimmäistä kertaa esiintyi petetty aviomies, Kaisa Häkkisen Etymologinen sanakirja ei kerro.

Pidetään siis avioelämä, hevoshommat ja politiikka erossa toisistaan ja puhutaan aina siitä, mitä tarkoitetaan!
– – –
aristoteles(et)yle.fi