Suomalainen itsenäisyyden juhliminen on sota-aikojen muistelua, vaikka maassamme olisi paljon hienoja asioita, joilla olemme itsenäisyyttämme käyttäneet ja täyttäneet rauhan aikana. Yksi syy itsenäisyyspäivän ja sotien yhdistymiseen on tietenkin Väinö Linnan 55 vuotta sitten ilmestynyt romaani Tuntematon sotilas ja Edvin Laineen vain vuotta myöhemmin ilmestynyt samanniminen elokuva: kumpikin ilmestyi julkisuuteen joulukuun alussa, itsenäisyyspäivän paikkeilla. Laineen mainiota elokuvaa esitetään televisiossa yhä säännöllisesti joka itsenäisyyspäivä.

Niinpä Tuntemattomasta sotilaasta on pikkuhiljaa kehittynyt osa suomalaisuuden virallista liturgiaa. Tämä on sikäli hassua, että Väinö Linna kirjoitti Tuntemattoman sotilaan alunperin kritiikkinä sille juhlallisuudelle, jonka läpi sodat ja sotilaat oli virallisessa julkisuudessa esitetty. Nyt Tuntematon on itse osa sitä juhlallisuutta.

Jo 1970-luvun aatteellisesti kiivaina vuosina Linna joutui puolustamaan teoksensa sodanvastaisuutta, kun jälkipolvet olivat alkaneet nähdä sen sotaa puolustavana ja inhimillistävänä teoksena. Linna totesikin asiasta näin: ”Onhan todellisuus kaikkien ihmisten käytettävissä, se on eri asia, mihin kukin sitä haluaa käyttää.”

Tuntematon sotilas on joka tapauksessa yksi niistä harvoista kirjoista, jotka näkyvät ja kuuluvat jokapäiväisessä puheessamme. Oma lukunsa on sitten kirjan lukuisien sitaattien käyttäminen puheissa, oli sitten kyse politiikasta tai juhlapuheista.

Mutta mitä nuo Tuntemattomasta tutu lohkaisut ja lentävät lauseet ovat? Ovatko ne Väinö Linnan keksimiä vai ovatko ne kansanperinnettä? Pyysimme toimittaja Ilkka Malmbergiä tutkimaan asiaa ja keskustelemaan aiheesta kanssamme, onhan mies kirjoittanut kirjan sotilaiden persoonallisuuksista mainion opuksen nimeltään Tuntemattomat sotilaat.
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Klassinen sivistys on meille nykyajan oppineille huvittuneisuutta herättävä asia: kuka sitä nyt Euripideksen satyyrinäytelmiä kaipaa, kun meillä on Idols ja Reikä seinässä! Mutta jälleen törmäämme siihen vanhaan sääntöön, että tutustuminen Aamulehteen saa nämä vakiintuneet käsityksemme heittämään häränpyllyä. Kuulijamme Anne lähetti meille seuraavanlaisen leikkeen Tampereen suurlehdestä:

Ruovesi on kuvaajalle kuin Pandoran lipas.

Anne ihmettelee: ”Itsekin kauniilla Ruovedellä vierailleena ihmettelin, että miten niin muka Pandoran lipas. Jutussa kerrotaan: "Ja onhan tämä tosi kiinnostava kohde ainutlaatuisine maisemineen ja tapahtumineen, vanhoine sukuineen ja historioineen. Oikea Pandoran lipas".

Ruoveden kauniit maisemat ovat saaneet Aamulehden reportterilta unohtumaan kreikkalaisen Hesiodoksen myytin Pandorasta, maailman ensimmäisestä naisesta, ja tämän lippaasta, jota kiellettiin avaamasta lähes yhtä tiukasti kuin Aatamia ja Eevaa nauttimasta hyvän ja pahan tiedon puun hedelmiä. Ja kun Pandora lippaansa aukaisi, niin kaikki maailman vitsauksethan sieltä maailmalle livahtivat.

Aristoteleen kantapään fraasirikoslautamiehet nyökkäävät yksimielisesti: toimittaja on syyllinen vertauksen jatkettuun väärinkäyttöön ja määräävät hänet opiskelemaan ulkoa Hesiodoksen teoksen Naisten luettelo ennen kuin seuraavan kerran ylittää Ruoveden rajan!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Vaikka Väinö Linnan Tuntematon sotilas on yhä yksi siteeratuimpia romaaneitamme, on turha luulla, että muista suomalaisista romaaneista ei siteerattavaa löytyisi. Itse asiassa on jopa kirjailijoita, joiden ilmaisu keskittyy sorvaamaan henkilöiden repliikit puhtaaksihiotuiksi aforismeiksi tai sloganeiksi. Joskus niistä tehdään teatteriversioita, joissa näyttelijät laukovat näitä totuuksia toistensa ohi tuijottaen samalla yleisöä.

Mutta löytyy nykykirjallisuudesta kultakimpaleitakin, jotka ovat valmiita valloittamaan koko suomea puhuvan kansan vertausvaraston. Yksi näistä löytyy Petri Tammisen surullisenhauskasta kirjasta Enon opetukset. Kirja pyörii sen ympärillä, milloin ihminen on menestyvä. Päähenkilö pitää enoaan menestyvänä miehenä, vaikka tämä on tavallaan pelkkä juoppo. Menestymiseen liittyy rääväsuisen enon sattuva kuvaus ihmisistä, jotka eivät ole menestyjiä:

Vaikka ihmiset ei päätä mistään. Saatana oman elämänsä Minardi-kuljettajia kaikki, perässä ajellaan.

Niin, Minardi-talli. Sympaattinen italialaistalli, joka kilpaili Formula 1 –sarjassa kaksikymmentä vuotta ilman yhtään paalupaikkaa, palkintosijoitusta tai voittoa. Kahden vuosikymmenen aikana talli saavutti 21 pistesijaa ja yhteensä 38 pistettä. Kukapa meistä tavallisista tallaajista voisi olla samaistumatta Minardi-tallin menestykseen? Ei muuta kuin kovaan käyttöön!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Suomalaiseen itsenäisyyden juhlintaan kuuluu jopa hiukan omituisen määrätietoinen viime sotien muistelu. Nyt muistelemme noiden sotien kiehtovinta kielellistä sovellutusta, josta tähän mennessä on vaiettu. Saimme viime keväänä seuraavanlaisen kirjeen:

”Äskeisessä sananmuunnosohjelmassa haastateltavanne sananmuunnostieteilijä Jussi X. Hämäläinen esitti idean, että sananmuunnostekniikkaa käytettäisiin salasanomien koodaukseen esimerkiksi puolustuslaitoksessa. Idean toimivuuden todistaa historia; sitä on jo käytetty tositoimessa.

Edesmennyt isäni osallistui jatkosodassa moniin taisteluihin tykistön tulenjohdon viestitehtävissä. Aina kiivaissa taistelutilanteissa ei tulenjohdon puheviestejä ehditty koodata minkään virallisen koodin mukaan. Oli kuitenkin suuri riski, että vihollinen kuunteli puhelinlinjoja. Silloin kenttäpuhelimessa käytettiin salakielenä risakieltä ja kontinkieltä, joiden koodiavain oli suomalaisen viestimiehen päässä luonnostaan, eikä venäläinen hevin ymmärtänyt mitään – ainakaan ilman vaivalloista dekoodausta.

Risakielessähän jokaisen sanan jälkeen lisätään ”risa” ja sitten tehdään sananmuunnos. Kontinkielessä taas lisätään ”kontti”. Vihollinen lähestyy on siis kontinkielellä ”kohollinen vintti kohestyy läntti”.

Kiitämme kuulijaamme Heikkiä tästä kiehtovasta paljastuksesta upealla tietoniteellä Aristoteleen kantapää – fraasirikos ei kannata ja kohotamme maljat kontinkielelle – koppis kintti!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Tänään juhlimme Lasten oikeuksien päivää oikein olan takaa, kun YK:n lasten oikeuksien julistus täyttää kokonaiset 20 vuotta. Kyllä, lapsille saatiin erilliset ihmisoikeudet vasta 1989, nelisenkymmentä vuotta sen jälkeen kun yleiset ihmisoikeudet hyväksyttiin YK:ssa.

Lasten pitäminen muina kuin pieninä aikuisina ei muutenkaan ole aivan kauhean vanha ilmiö. Lasten oikeuksia ajavia artikkeleita ja järjestöjä alkoi Euroopassa ilmestyä vasta 1800-luvun loppupuolella. Toisaalta tuon ajan oloissa, joissa n. 300 lasta tuhannesta kuoli alle viisivuotiaana, suhtautuminen ei olekaan voinut olla yhtä erityistä kuin vaikkapa nykyään, kun vastaava luku esimerkiksi Suomessa on 4,9.

Lapsia uhkaavat maailmalla yhä sellaiset taloudellisesta epäoikeudenmukaisuudesta johtuvat asiat kuin ihmiskauppa, joutuminen riistetyksi lapsityövoimaksi tai lapsiarmeijan jäseneksi. Meillä kehittyneempinä pidetyissä maissakaan ei kuitenkaan eletä ilman uhkia. Usein lapset ovat – usein taloudellisista syistä – vaarassa joutua henkisesti heitteille ja itsenäistymään liian varhain. Joskus tuntuu, että yhteiskuntamme muutenkaan ei ole suunniteltu lapsia varten.

Yksi YK:n lapsen oikeuksista sanoo, että lapsella on oikeus tulla kuulluksi ja osallistua. Tätä varten jokaisen lapsen pitää oppia puhumaan. Tänään pohdimme, miten lapsi oppii tuon taidon. Oppiiko joka lapsi sen geeniensä määräämänä ilman ulkopuolista vaikutusta? Hidastaako lapsen liikkuminen puhumaan oppimista? Auttaako television ja tietokoneen ruudun katselu lapsen ilmaisun tasapainoista kehitystä? Kysytään vuorovaikutustutkijalta ja Jyväskylän yliopiston professorilta Marja-Leena Laaksolta.
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Suomea pidetään yhtenäisenä kansana, mutta itä-länsi –jakoakin jyrkempi on jako kaupunkilaisten ja maaseudun asukkaiden välillä, ainakin lehtiä ja keskustelupalstoja seuratessa. Viime vuosina suosituin valituksen aihe on ollut Itämeren pilaantuminen maatalouden lannoitteiden vuoksi. Harva muistaa, että avokätisen lannoituspolitiikan syynä on saattanut olla yritys tuottaa kaupunkilaisille halvempia elintarvikkeita ja näin vastata vuosikymmenien ”Suomi on Euroopan kallein maa” –itkuvirteen.

Ei ihme, että monenlaisen paineen alla menevät joskus kielikuvat sekaisin. MTK:n johtaja kirjoitti kesällä Maaseudun tulevaisuudessa maatalouden tukitilanteesta näin:

Kansallinen tuki on ainoa pelastusrengas, mutta sitäkin on määrätietoisesti rapautettu.

Nimimerkki Kielikuvataiteen rakastaja pohtii ilmiannossaan, että ”Jos pelastusrengas rapautuu, sen materiaali lienee jotakin muuta kuin kumia, betoniako?”

Saattaa olla, että tukiaisilla elävä elinkeino on lopultakin betoninen pelastusrengas, mutta näin komea tulkinta lienee optimismia. Kyseessä on mitä ilmeisimmin lievä fraasirikos, jollaisia syntyy, kun latomerenkulun käsitteistöön tottunut suu lainaa merenkulun käsitteitä. Tuomitsemmekin MTK:n kipparin latomerenkulkuopiston täydennyskurssille nimeltään ”avomerenkurkkulaivurin merihenkiset sanonnat sekstantilla tarkasteltuna”.
– – –
aristoteles(at)yle.fi

YK:n lasten oikeuksien julistus ei ole pelkkää juhlavaa tekstiä. Se on ensimmäinen kansainvälinen juridisesti sitova alle 18-vuotiaiden oikeudet määrittelevä asiakirja. Sopimusta pidetään YK:n yksimielisimmin ja nopeimmin hyväksyttynä ihmisoikeusasiakirjana ja jotain syvällistä maailman menosta kertoo se, että sopimuksen ulkopuolella on ainoastaan kaksi maata, Somalia ja Yhdysvallat.

Lasten oikeuksien sopimuksessa on 60 artiklaa ja kolme lisäpöytäkirjaa. Lisäpöytäkirjat kieltävät alle 18-vuotiaiden osallistumisen sotatoimiin ja kriminalisoivat lapsikaupan, lapsiprostituution ja lapsipornografian.

Muutenkin sopimuksen sävy on se, että pahimmin lapsia uhkaava asia on aikuiset, mikä tietysti pitää paikkansa. Mutta on sopimuksessa valoisakin kohtansa:

Tämän yleissopimuksen sopimusvaltiot (...) tunnustavat, että lapsen tulisi persoonallisuutensa täysipainoisen ja sopusointuisen kehityksen vuoksi kasvaa perheessä onnellisuuden, rakkauden ja ymmärtämyksen ilmapiirissä (...)

Siinähän se on: YK:n asiakirjan pykälä, jossa kaikki maailman lapsiperheet sitoutuvat olemaan onnellisia! Ja oikeassahan sopimus on: mukavintahan lasten on kasvaa onnellisessa ympäristössä, ja myös aikuisten lapsia kasvattaa! Tarvitaanko enää muita sopimuksia? Ei tarvita, joten olkaamme siitä onnelliset!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Joskus terävät aivot voivat löytyä yllättävästä paikasta. Polkupyöräilyn maailmassa liika terävyys puhkaisee renkaat helposti ja ehkä siksi tämänkertainen terävä sitaatti löytyykin amatööripyöräilijän sanomisista.

Syyskuussa Ilta-Sanomat otsikoi mielenkiintoa nostattavasti:

Mestaripyöräilijä piikitti dopingselittelijöitä.

Hämmentynyt lukija ilahtuu, kun juttu ei kerrokaan, miten mestaripyöräilijä on annostellut injektiospruutalla hormooneja dopingin harrastajien elimistöön. Piikittäminen on ollut henkismoraalista laatua: Tour de Helsinki -pyöräilykilpailun voittaja Kimmo Kananen nimittäin kantoi kisan läpi pyöränsä päällä kylttiä, jonka toisella luki "ei urheilija voi tietää kaikkea" ja toisella "löysin ne metsästä". Nämä kaksi kommenttiahan ovat urheilun seuraajille tuttuja kahden dopingista epäillyn atleetin selittelyistä kuluneen vuoden ajalta.

Kiitos kuulijallemme Ju-kka:lle tästä positiivisesta urheilijan kielenkäytön näytteestä, otsikonlaatijaa unohtamattakaan. Viikon kirjapalkinto on sivistyksen virstanpylväs nimeltään Aristoteleen kantapää – fraasirikos ei kannata ja se singahtaa Ju-kkalle kaikin tuomariäänin, ole hyvä!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Tasa-arvoasiat ovat viime vuosikymmenten aikana olleet länsimaissa ahkeran keskustelun kohteena. Naisten asema on ollut niin eriarvoinen miehiin verrattuna, että naisasialiikkeellä on ollut ja on yhä paljon työtä tehtävänä löytääkseen ja kyseenalaistaakseen yhteiskunnasta ne mekanismit, joissa alistamista tapahtuu.

Viime vuosina naisliikkeen rinnalle on alkanut nousta miesliike. Aluksi sovinistiselta huumorilta kuulostanut hanke on nostanut esiin asioita, jotka osoittavat, ettei kurjuus ole naisten yksinoikeus. Kun vaikkapa naisten euro on 80 senttiä, miehet sen sijaan kuolevat nuorempina ja näin heidän elämänsä on vain 92 prosenttia naisten elämästä.

Kuitenkin se, että ääriliikkeen rinnalle perustetaan toinen ääriliike, ei välttämättä kuulosta muulta kuin kinastelun jatkamiselta. Nyt Helsingin yliopisto on ottanut rohkean askeleen kohti tasapuolisempaa kielenkäyttöä. Opinahjo ilmoitti syyskuussa seuraavaa:

Lähes 20 vuotta naistutkimuksena tunnettu oppiaine kulkee alkavasta lukuvuodesta lähtien Helsingin yliopistossa nimellä sukupuolentutkimus.

Oppiaineen sisältö ei nimenmuutoksen yhteydessä muutu mihinkään. Lopultakaan kyse ei oikeastaan ole siitä, onko sukupuolentutkimus tasapuolisempi nimi kuin naistutkimus, vaan siitä, että uusi nimi on osuvampi ja täsmällisempi. Joten hyvät sukupuolet ja henkilöt: kumuloituvaa tieteentekoa ja emansipatorista päivänjatkoa itse kullekin!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Kovaksikeitetty salapoliisiromaani on tyylilaji, jossa adjektiiveja kartetaan ja toimintaa painotetaan nasevaksi karsitulla ilmaisulla. Tällainen tyyli ei sovi joka paikkaan, mutta joskus törmää tilanteeseen, joissa kirjoittajan olisi toivonut seuraavan Dashiell Hammettin ja Ernest Hemingwayn linjaa ja pidättäytyvän laatusanoista kokonaan, kun ei kerran niitä osaa käyttää. Kuulijamme Pirjo törmäsi tällaiseen heinäkuun lopulla, kun Helsingissä ilmestyvä Helsingin Sanomat kirjoitti uusien asuntojen hinnoista näin:

Nuorten asuntojen hinta nousi Helsingissä.

Ei, kyseessä eivät ole nuorille ihmisille tarkoitetut asunnot, vaan suhteellisen hiljattain valmistuneet asunnot. Sanaa nuori on siis käytetty viittaamaan asunnon uutuuteen.

Ei tarvitse olla vanha kettu tietääkseen, että eihän näin voi sanoa! Nuorihan on tietenkin elävän olion – kuten ihmisen tai karjan – tai kehittyvän ilmiön – kuten vaikka luonnonmuodostelman tai teollisuudenalan – ominaisuus. Niinpä viini, vuorijono ja jopa asuntokanta voivat olla nuoria, mutta yksittäiset asunnot ovat joko uusia tai vanhoja. Poikkeuksen muodostavat tietenkin virkeät ja aktiiviset seniorikansalaiset, jotka eivät enää voi olla ikänsä puolesta nuoria, mutta ovat silti ikinuoria!

Kuulijamme Pirjo taas tuntee nuortuvansa lukiessaan viikon palkintokirjaa, joka on tietenkin informaation kolossi: Aristoteleen kantapää – fraasirikos ei kannata!
– – –
aristoteles(at)yle.fi