Hyvät toverit, hyvät porvarit ja rakas poliittinen keskusta! Tänä vappuna Aristoteleen kantapään sitaattivinkkipartion palopuheen aihe on ytimekkäästi seuraava: vastakkainasettelun aika ei ole ohi! Vaikka muut yrittävät toista väittää, vastakkainasettelu hyvän suomen kielen ja huonon suomen kielen välillä ei ole kadonnut vaan elää voimakkaana!

Tämän huomaamme joka päivä monta kertaa. Huomaamme sen vaikkapa ilmiantaja-nimimerkki Harrin ilmiannosta, joka koskee Kokoomuksen ajatuspajan Suomen Toivon tulevan seminaarin aihetta. Se on:

Seminaari työn kysynnän ja tarjonnan kohtaanto-ongelmasta

Kuulitte aivan oikein, kohtaanto-ongelma! Sana kohtaanto ilmestyi kieleemme vuonna 1980, kun Pekkasen & Sutelan kansantalouden oppikirjassa kerrottiin, että verorasituksen kohtaanto tarkoittaa sitä veromäärää, jonka kukin yksilö tai yksilöryhmä viime kädessä joutuu maksamaan.

Sen jälkeen kohtaanto-sanasta innostuivat kaikki, jotka haluavat vaikuttaa fiksummilta kuin ovatkaan, ja myös kertoa sen kaikille käyttämällä sanaa kohtaanto suomen kielen sanan kohtaaminen sijaan. Sana on ollut menossa jo pois muodista, mutta nyt Suomen Toivo kaivaa sen esiin seminaarinsa nimeen.

Sitaattivinkkiosastomme suosittelee sanan kohtaanto käyttöä aina, kun haluaa antaa itsestään hienostelevan pölvästin vaikutelman! Jos Suomen toivo on kohtaanto-sanan käyttäjissä, kyseessä on pikemminkin suomen epätoivo!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Olemme viime vuosina oppineet arvostamaan uusien asioiden kehittelyä, koska vanhat asiat ovat tylsiä eikä niistä ole mihinkään. Niinpä innovaatiot ovat pitkän paasaamisen jälkeen vihdoin lyömässä läpi kansamme keskuudessa.

Tästä on ilahduttava esimerkki kuulijamme Kalkun Kroonikon lähettämä lehtileike tamperelaisesta Tamperelainen-lehdestä, joka kertoi viime viikolla näin:

Innovaatiosairaala Tampereelle.

Kalkun Kroonikko ihastelee tällaista uutta innovatiivista sairaalakonseptia, jossa mitä ilmeisimmin kehitellään uusia sairauksia! Siellä voisi kehittää vaikkapa flunssan, jonka oire on korvasta valuva räkä, innostuu Kroonikko maalailemaan.

Ne, jotka jaksavat lukea juttua pidemmälle palkitaan sillä tiedolla, että innovaatiosairaalassa ei kehitellä uusia sairauksia vaan uusia varaosia ihmisille. Esimerkiksi potilaan omista soluista kasvatettavat selkäydin- ja aivosiirrännäiset parantavat vammoista nopeammin, kun hylkimisreaktiota ei tule.

Aristoteleen kantapää toivottaa onnea uudelle yksikölle ja toivoo, ettei nimi innovaatiosairaala aiheuta potilaissa hylkimisreaktiota tai muita näppylöitä.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Sanontojen muuntelu on hauskaa hommaa. Kukapa ei olisi miettinyt, nauraako parhaiten se, joka toiselle nauraa vai se, joka viimeksi kuoppaa kaivaa. Juice Leskinenkin nimesi 23 vuotta sitten levynsä ratkiriemukkaasti Pyromaani palaa rikospaikalle.

Tämä Juicen ja hänen Grand Slaminsa levyn nimi lienee ollut mielessä Iltalehden formulaurheilutoimittajalla, kun hän helmikuussa kirjoitti seuraavan otsikkonsa:

Hamilton palaa rasismipaikalle.

Ilmaus rasismipaikka on aivan mystinen. Lukijan mielessä vilisevät kaikki tunnetut paikat rikospaikasta mansikkapaikkaan, housunpaikasta hampaanpaikkaa ja paalupaikan kautta takaisin yli 300 km:n nopeudella tunnissa.

Me kaikki tiedämme, että McLaren –tallin tummaihoinen brittikuljettaja Lewis Hamilton on ollut Espanjassa epäsuosiossa siksi, että hän takavuosina kritisoi silloista tallitoveriaan, espanjalaista Fernando Alonsoa. Tämän vuoksi Hamiltonia on Espanjassa haukuttu rasistisesti, kun hän on käynyt testaamassa autoaan Jerezin radalla.

Mutta ei ilmausta paikka, jossa joku on kokenut rasismia voi tiivistää sanaksi rasisimipaikka. Vaikka otsikolla miten haluaisi rinnastaa rasismia kokeneen tummaihoisen autoilijan rikospaikalle palaavaan rikolliseen. Ei rasismiin syyllinen ole sen kohde vaan rasisti.

Kiitämme: kuulija-ilmiantajaamme Nimetöntä tarkasta havaintoaineistosta. Moitimme: Iltalehden formulatoimittajaa lonksuvista kielenhallintalaitteista.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Lehtien kilpailu tilaajista on yhä kovempaa. Levikit laskevat, kun yhä useampi lukee uutisensa internetistä eivätkä kaikki kaipaa aamiaispöytäänsä tuttua printtimediaa.

Tästä huolimatta Iltalehden lukija hätkähti lukiessaan maaliskuun lopulla juttua miehen pahoinpitelystä. Jutun ingressi kun kertoi seuraavaa:

Kaksituntinen pakastimessa tuntui ikuisuudelta, kertoo Timo Reippainen dramaattisesti päättyneestä kyläilyreissustaan Satakunnan Kansassa.

Mitä!? Onko Porin legendaarinen maakuntalehti, Satakunnan Kansa, tuo ”Valtakadun vapaamielinen”, joutunut turvautumaan levikkikilpailussaan pahoinpitelemään potentiaalisen tilaajan ja telkeämään tämän pakastimeen, huudahtaa lukija tässä vaiheessa!

Ilmiantajanimimerkkimme Ikikatsoja palauttaa kuitenkin jalkamme maan pinnalle. Jutun päähenkilö Timo ei ollut joutunut pakastimeen Satakunnan Kansan toimituksessa, vaan hän oli kertonut tarinansa ikävän käänteen saaneesta visiitistään kyseisen lehden sivuilla, ja tämän jutun pohjalta Iltalehti sitten laati oman artikkelinsa.

Aristoteleen kantapää lähettää pelätyn fraasirikostuomionsa Iltalehden maakuntalehtien siteeraamisosastolle ja kehottaa toimittajia lukemaan omat juttunsa sata kertaa, ennen kuin he lähettävät ne painokoneen sisuksiin.
- - -
Aristoteles(at)yle.fi

Aristoteleen kantapää arvioi maailmaa ja ihmisiä sanontojen, kielikuvien ja sanojen perusteella, mutta on muitakin tapoja. Yksi nykyään varsin suosittu maailmankatsomus on arvioida kaikkea rahalla, vaikka se tuntuukin meistä varsin koomiselta ajatukselta!

Parisataa vuotta siten elänyt Adam Smith oli yksi varhaisista teoreetikoista, jotka kokeilivat kaiken mittaamista rahan avulla. Hänen villi ideansa siitä, miten omaan voittoon tähtäävä rajoittamaton talouselämä lopulta tuottaa kaikille yhteistä hyvää on jäänyt elämään, koska monen mielestä sen avulla voi kääriä merkittäviä voittoja.

Brittiläinen kirjailija P.J. O’Rourke on paneutunut Adam Smithin ajatuksiin ja kirjoittanut niistä nykylukijalle mainiosti avautuvan versionsa, joka on juuri ilmestynyt suomeksikin. Opus on terveellistä luettavaa, se muistuttaa, että Smithin tarkoituksena ei ollut puolustaa ryöstökapitalismia vaan kritisoida aikansa merkantilistista talousjärjestelmää. Itse asiassa Smithiä voi tulkita vaikkapa niin, että hän vastustaa julkisten palvelujen yksityistämistä.

Viikon sitaattivinkiksi kohotamme opuksesta seuraavan O´Rourken kiteytyksen, jossa hän alleviivaa sitä, miten raha tuottaa varallisuutta vain, kun sitä käytetään:

Aivan kuin Smith olisi todistettuaan ensin, että kaikki voivat saada lisää rahaa, todistanut seuraavaksi, ettei rahalla voi ostaa onnea. Eikä sillä voikaan. Sillä voi vuokrata onnea.

Nasevasti sanottu. Rahan vaikutukset ovat siis väliaikaisia! Jos haluamme pysyvää onnea, meidän ei kannata turvautua rahaan. Tässäpä miettimistä kaikille niille irwingoodmanilaisille talousteoreetikoille, joiden mielestä raha ratkaisee.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Talous se pitää kansakunnan pystyssä, tämä on yksinkertainen tosiasia. Talouselämä itsessään on kuitenkin niin monimutkaista hommaa, että onneksi taloustoimituksissa on alan rautaisia ammattilaisia selvittämässä asioiden kulkua meille tavallisille veronmaksajille.

Valtion rautatiet on hyvä esimerkki monisyisistä prosesseista. Ensin yhtiö tekee kaikkensa karkottaakseen tavalliset matkustajat raideliikenteen parista ja sitten valittaa, ettei kukaan kulje junalla. Ja ne Pendolino-junatkaan eivät aina kulje. Nyt kuitenkin tulee asioihin muutos, ainakin jos Helsingin Sanomien huhtikuun alun juttua on uskominen. Lehti nimittäin otsikoi VR-analyysinsä näin:

VR siirtyy matkustajavetoiseksi.

Kuulijamme Jynkka ottaa uutisen vastaan sekavin tuntein: että tämäkin vielä pitää kokea! Toivottavasti maksavat edes palkkaa vetämään joutuville matkustajille.

Aristoteleen kantapää on samaa mieltä siitä, että VR:n junien vetovoimaa täytyy lisätä. Niin kuin vanha sanonta sanoo, turha syyttää raideliikenteen vaikeuksista ulkopuolisia, jos syyt löytyvät raiteiden välistä!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Moni kuulija varmaan huomasi, miten valtakunnan jääkiekkoherruuden voitti äskettäin oululainen joukkue nimeltään Kärpät. Kakkoseksi tuli espoolainen Blues ja kolmanneksi tamperelainen Tappara.

Urheilua ja ruumiinkulttuuria pidetään perinteisesti älyn leiskauttelun ja verbaalisen lahjakkuuden vastakohtana, mutta kun miettii, että kärppä eli portimo on näätäeläimiin kuuluva peto, blues on mustan juurimusiikin laji ja tappara viikinkiaikoina käytetty kaksiteräinen asekirves, ei voi kuin ihastella urheilijoiden mielikuvitusta.

Eivätkä jääkiekkoilijat ole ainoita. Lentopalloa pelaa Orpo, jääpalloa Veitsiluodon Vastus sekä Narukerä ja Sotkamossa pelaa pesäpalloa Jymy. Esimerkkejä kiehtovista urheiluseuran nimistä on satoja.

Sataviisikymmentä vuotta sitten urheiluseurojen nimiviidakko oli ratkaisevasti erilainen, koska silloin perustettiin vasta ensimmäinen suomalainen urheiluseura. Kyseessä oli porilainen purjehdusseura Segelföreningen i Björneborg eli BSF.

Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Suomen Urheilukirjaston ja tietopalvelun osastonjohtaja Matti Hintikka — mies, jonka työpaikka on Olympiastadionilla — tietää, mitä kaikkea urheiluseurojen nimimaailmassa on tapahtunut.

Kuuntele ohjelma tämän sivun oikeassa palstassa olevasta Radiosoitin-ikkunasta. Ohjelma on kuunneltavana reilun kuukauden radiolähetyksestä.

- - -

aristoteles(at)yle.fi

Jalkapallokulttuuriin kuuluu kaikkialla maailmassa voimakas sitoutuminen suosikkijoukkueeseen. Tähän kuuluu lempinimen antaminen oman maan joukkueelle. Nigerian jalkapallomaajoukkue on Super Eagles eli superkotkat. Azerbaidzanin edustusjoukkueen lempinimi on runollisesti Odlar Yurdu eli Tulen maa. Maltalaiset jalkapalloilijat taas ovat Pyhän Johanneksen ritareita.

Suomalaisilla jalkapallon kannattajilla onkin ollut vaikeuksia seistä maajoukkueensa takana, kun joukkueella ei ole ollut vakiintunutta lempinimeä. Suomen joukkueen menestys ei kansainvälisten suurkisojen karsinnoissa ole ollut kehuttava, joten vielä muutama vuosi sitten maajoukkueen kutsumanimiksi ehdotettiin nimiä puppelit tai kansallisromanttisesti tontut.

Viime kesän Belgia-maaottelu kuitenkin toi avun tähän hätään. Helsingin olympiastadionille pesiytynyt Bubi-huuhkaja keskeytti ottelun noin kuudeksi minuutiksi lentämällä kentälle. Heti kun huuhkaja lensi tiehensä, Suomi meni pelissä 1-0 -johtoon.

Siitä lähtien Suomen jalkapallomaajoukkuetta on nimitetty Huuhkajiksi. Huuhkajat on oiva nimitys joukkueelle, jota leimaa tietty hitaus, mutta jota kuitenkin halutaan arvostaa. Aristoteleen kantapää kehottaakin kaikkia kuulijoitaan puhumaan tästä lähtien Huuhkajista ja toivoo joukkueelle viisautta kukistaa vastustajansa myös päiväsaikaan.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Kun ihminen antaa kaikkensa jonkin asian puolesta, johon hän uskoo, ympäriltä löytyy aina epäilijöitä ja ilkkujia. Etenkin aloitteleva pop-yhtye joutuu usein niin todistamaan epäilijöille haaveensa elinvoimaisuutta. Tälle on suomen kielessä erinomainen ilmaus: hakata päätään seinään.

Mutta sille, kun yrittäjä epäilijöiden ilkkumisesta huolimatta onnistuu hankkeissaan, kielestämme ei löydy selkeätä ilmausta. Tiedättehän sen tunteen: ähäkutti, onnistuinpa! Lähimmäksi osuu pitkän nenän näyttäminen, mutta siinäkin on mukana aimo annos lapsellisuutta.

Internetissä ilmestyvän viihdesivuston Plaza.fi:n kirjoittaja onnistui kuitenkin kielemme kuvaston uudistamisessa omalla tavallaan maaliskuun lopulla kirjoittaessaan heviyhtye Teräsbetonin taipaleesta maamme Euroviisuedustajaksi. Plaza.fi analysoi, näin:

Niille, jotka luulivat Teräsbetonia kertakäyttöiseksi projektiksi, on sankarihevinelikko näyttänyt pitkää kieltä.

Nimetön kuulijamme pohtii ilmausta: tässä on sekoitettu kaksi sanontaa, odottaa kieli pitkällä ja näyttää pitkää nenää, ja vaikka se kuinka on todennäköisesti vahinko, minulle siitä tulee mieleen toinen showhevipumppu Kiss, jonka tavaramerkkinä oli kielen roikottaminen ulkona. Sinänsä osuva assosiaatio.

Myös vanha hevidiggari ja kielimies Aristoteleen kantapää ihastelee lopputulosta. Toivotaan siis, että suomeksi laulavan heviyhtye Teräsbetonin pitkä suomen kieli kantaa Belgradissa hedelmää.
- - -
aristoteles@yle.fi

Modernit tiedotusvälineet hallitsevat elämäämme nykyään niin itsestään selvästi, että unohdamme helposti, miten tieto kulki muinoinkin. Kyllä ennen juorulehtiä, digi-kanava-multipleksejä ja laajakaista-portaalejakin pysyttiin perillä maailman menosta.

Tällaista suullista tiedonvälitystä on jälkikäteen leikkisästi kutsuttu viidakkorummuksi, koska Tarzan-kirjoissa afrikkalaiset kommunikoivat keskenään pitkien matkojen taakse rummutuksella, tai puskaradioksi.

Kuulijamme Huolestunut tiedottajaopiskelija lähetti meille leikkeen, jossa kerrotaan uudesta ruohonjuuritason tiedotusinnovaatiosta. Ilta-Sanomat nimittäin kirjoitti maaliskuun alussa Katariina Lillqvistin lyhytelokuvan ensi-illasta näin:

Kutsu elokuvan ensiesitykseen levisi viidakkopuhelimella, ja sali oli viimeistä sijaa myöten täynnä.

Huolestunut tiedottajaopiskelija pyytääkin: osaisitko, hyvä Aristoteles, kertoa, mikä on viidakkopuhelin? Se vaikuttaa tehokkaalta medialta.

Aristoteleen kantapää kiittää Tiedottajaopiskelijaa ja ihastelee teknisen innovoinnin mallimaan Suomen tienraivaajahenkeä myös tämän väheksytyn ihmiseltä-ihmiselle –tiedonvälityksen kehittämisessä viidakkopuhelimen muodossa!
- - -
aristoteles(at)yle.fi