Yksi Suomen merkittävimmistä rockfestivaaleista, Seinäjoen Provinssirock järjestetään tänä vuonna kolmannenkymmenennen kerran. Kun pohjanmaalainen rockjuhla aikoinaan perustettiin, rokkielämä oli juuri kokenut punkin myötä suurimman vallankumouksensa pitkään aikaan. Kulttuurimme ei vielä ollut rockin rämpytyksen kyllästämä; rokki ei raikunut ravintoloissa ja radiosta nuorison räminämusiikkia saattoi kuulla vain kolmena päivänä viikossa. Provinssirock on ollut osa tätä vallankumousta, joka arkipäiväisti rockin ja valtasi sille oman osansa suomalaisessa elämässä.

Myös rockyhtyeiden nimet ja niiden muutokset kertovat omaa kieltään tästä muutoksesta. Ensimmäisen Provinssirockin kotimaisia esiintyjiä vuonna 1979 olivat Ultima Thule, Finnforest, Spiders, Chicago Overcoat, Maarit & Hurmerinta Band ja Eppu Normaali. Nimien joukossa on jopa samaa tyylilajia kuin silloin, kun populaarimusiikki alkujaan saapui Suomeen 1920-luvulla. Musiikintutkija Maarit Niiniluodon mukaan Saksasta ja USA:sta saapunut kaupunkilainen tanssimusiikki muokkaantui ajan mittaan kotimaisten vaikutteiden myötä aivan omakseen, mutta ilman jazzia ei Suomessa olisi iskelmämusiikki alkanut 1920-luvulla kehittyä.

Yksi merkittävä kotimainen vaikute oli oma tapa painottaa maahan saapunutta jazz-musiikkia. Kun jazzin oma poljento painottaa tahdin toista ja neljättä iskua, suomalaiset painottivat luonnostaan ensimäistä ja kolmatta iskua. Näin syntyi kotoperäinen jazz-foksi alkuperäisen hotin jazzin oheen. Tämä ero näkyi myös yhtyeiden nimissä. Kun Ramblers tavoitteli alkuperäistä jatsimeininkiä, Rytmi-Pojat olivat jo antaneet musiikille suomalaisen vivahteen. Dallapé taas nappasi nimensä noiden aikojen modernista suosikkisoittimesta, hanurista. Yhtyeen alkuperäishanuristit Martti Jäppilä ja Erkki Majander kun soittivat italialaisilla Dallapé & Figlio –hanureilla.

Tanssiminen oli tuolloin musiikin pääasia. Kappaleissa oli laulettuja säkeistöjä yksi tai kaksi ja ne saattoi keikalla laulaa kuka tahansa yhtyeen laulutaitoisista muusikoista. Niinpä esiintyjien nimet olivat juuri yhtyeiden nimiä.

Sota-aika toi tähän muutoksen. Vuonna 1939 säädettiin tanssikielto, joka kesti lopulta liki vuosikymmenen. Tänä aikana musiikin painopiste muuttui tanssista kappaleen sanojen kuunteluun. Laulettu osuus kappaleissa kasvoi, nyt aivan tavallisessa iskelmässä saattoi olla 5-6:kin säkeistöä. Hyvä esimerkki muutoksesta on kappale Elämää juoksuhaudoissa. Alunperin sanoitukseton instrumentaali oli omistettu ensimmäisen maailmansodan kokemuksille, ja vasta toinen maailmansota ja Usko Kemppi antoivat kappaleelle sanat.

Sanoitusten roolin kasvaminen johti laulajan merkityksen paisumiseen ja kun sodan jälkeen taas alettiin kovalla innolla järjestää tanssitilaisuuksia, orkesterit huomasivat soittavansa laulajan taustayhtyeenä. Kun alunperin esiintyi Onni Gideonin yhtye ja Brita Koivunen, marssijärjestys muuttui 50-luvulla Brita Koivunen ja Onni Gideonin orkesteriksi.

On yllättävää, että suurten laulajatähtien aikaa kesti oikeastaan vain kolmen vuosikymmenen ajan. Jo 1980-luvulla alkoivat tanssiorkesterit tehdä paluutaan. Solistiyhtye Suomi, Finlanders ja muut tekivät tietä uudemmille yrittäjille, joiden nimet hehkuvat romantiikkaa: Yölintu, Taikakuu. Orkestereilla on mukanaan taas hanurit, vaikka välillä soitetaankin rautalankaa. Sodanjälkeisen kaupunkeihin suuntautuneen iskelmäkulttuurin on Maarit Niiniluodon mukaan taas korvannut 30-luvun tanssillisuutta ja sota-ajan romantiikkaa tavoitteleva tyyli. Levyttihän Olavi Virta kappaleen Yölintu 50-luvulla ja Satulinna-nimisen kappaleen jo vuonna 1939!

Entä mitä suomalaisten rockyhtyeiden nimet kertovat rockmusiikin ja maailman muuttumisesta? Pitkän linjan rocktoimittaja Juho Juntunen on oikea mies kertomaan.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Ps. Kerrottakoon vielä Juntusen haastattelussa mainitsemat Eppu Normaalin ja Hassisen Koneen nimien alkuperät niille, jotka eivät lukeneet Soundi-lehteä 1977-79: Ismo Alanko kavereineen nappasi yhtyeensä nimeksi joensuulaisen kodinkoneliikkeen Hassisen Koneen nimen punk-tyyliin lupaa kysymättä. Myöhemmin kyseinen liike sai niin paljon epämukavaksi kokemaansa huomiota, että muutti nimensä. Hassisen Kone jatkoi kunnes hajosi 1980-luvun alkupuolella.

Eppu Normaali sai nimensä Mel Brooksin elokuvan Frankensteinin morsian käännöskukkasesta. Elokuvassa Frankenstein lähettää apurinsa hakemaan laboratoriosta aivoja rakennettamalleen morsiamelle. Hyllyssä on vierekkäin Epänormaalin (Abnormal) ja Abbie Normal -nimisen henkilön aivot, joista apuri tietenkin ottaa Epänormaalin aivot. Abbie Normal oli aikoinaan suomennettu Eppu Normaali, ja mikä ilahduttavaa, kyseinen suomennos on säilytetty elokuvan tuoreissa dvd-julkaisussa!

Kirjapainotaito mullisti ihmisen elämän monella tavalla. Yksi näistä mullistuksista koski suhdettamme perimätietoon. Yli viidensadan vuoden ajan meidän ei ole enää tarvinnut opetella ulkoa isovanhempiemme ja opettajiemme viisauksia, kun olemme voineet lukea ne kirjoista.

Niinpä ymmärryksemme kansanperinteestä on ohutta ja vähäistä. Tämä käy ilmi Itä-Savon maaliskuisesta artikkelista, joka kertoi luonnonmukaisista hoidoista. Jutussa kansanperinteen taitaja Päiviö Kantola sanoi seuraavasti:

Luonnonmukaisia hoitomenetelmiä kohtaan tunnettavien ennakkoluulojen suhteen on tapahtunut kuitenkin vähitellen myös edistystä.
- Ennen kalevalaisen kansanperinteen oppi siirtyi sukurutsauksena eteenpäin. Nykyään näitä oppeja opetetaan jo monilla kursseilla.

Nimimerkki Paukkaukko ihmettelee lähettämänsä leikkeen mukana: onko luonnonmukaisia hoitoja antavien ulkomuodosta jotenkin nähtävissä sukupolvia jatkunut sukurutsa, jotta osaisi varoa.

Aristoteleen kantapään on pakko nostaa kädet pystyyn: emme voi olla täysin varmoja, miten kansanperinnettä Itä-Savossa on lopultakaan välitetty eteenpäin. Fraasirikostuomioistuimemme toivoo kuitenkin, että kyseessä ei ole erittäin arveluttava perinteenlevitysmenetelmä ja seksuaalirikos, vaan aivan tavallinen täydessä ymmärryksessä tehty fraasirikosoikeudenalainen verbaalirikos. Varmuuden vuoksi lätkäisemme Itä-Savon luontaisparantajille tuomion fraasirikoksesta ja heilutamme sellinovea, kas näin.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

On ilmeisesti luonnonlaki, että jokainen sukupolvi joutuu ihmettelemään seuraavan sukupolven huonoutta omaansa verrattuna. Ja jokainen uusi sukupolvi joutuu ällistelemään edeltäjiensä huonoutta ja kapinoimaan sitä vastaan jollain aivan uudella erinomaisuuden alalajilla. Tämän on huomannut myös kuulijamme Maalaismaisteri, joka on kirjoittanut meille seuraavasti:

Olemme varmasti kaikki panneet merkille, kuinka modernilla ihmisellä näyttää olevan patologinen tarve painottaa yhteyksiään alkeellisiin juuriinsa muun muassa urbaaneiden heimojen, TV-selviytyjien sekä tribaalitatuointien avulla. Markus Kajo esitteli hiljan lähetetyssä ohjelmassaan uudissanan, joka päivittää vanhat pakanariitit nykyaikaan varsin ansiokkaasti:

”Ja sitten täällä haahuilee semmosia terroristin näkösiä heppuja, jotka on vissiin tuolta nii YLE X:stä niitä rokkitoimittajia, tai sitte ne saattaa olla jonkun toimittajan lapsia jotka on täällä päässy kasvamaan tommoseen lävistysikään.”

Nyt laitettiinkin luterilaisen Suomen vanhahtava käsite "rippikouluikä" kerralla uusiksi selvästi nykyaikaan sopivammalla käsitteellä "lävistysikä"!

Maalaismaisteri osuu huomiossaan neulan kantaan, jos sanonta sallitaan. Ehkä lävistysikä ei tule olemaan yhtä pitkäikäinen perinne kuin rippikoulu ja konfirmaatio, joilla on takanaan yli tuhannen vuoden perinteet. Mutta tällä hetkellä lävistysiässä moni nuori korostaa pesäeroa lapsuuteensa hankkimalla reiän nenäänsä, kieleensä, napaansa tai ihan mihin haluaa. Tällöin kaikki katsovat ja huomaavat, että tuossa menee nuori, joka on korostanut pesäeroa lapsuuteensa hankkimalla reiän nenäänsä, kieleensä, napaansa tai ihan mihin on halunnut.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Tähtitiede on viime vuosina mennyt eteenpäin suurin harppauksin monella eri rintamalla. Tavallinen Telluksentallaajakin on luonnollisesti kiinnostunut taivaan mysteerien paljastumisesta. Kun kuitenkin puhutaan vieraista olosuhteista ja kaukaisista asioista, joudutaan usein sellaisille tiedon alueille, joilla kokenut journalistikin on niillä niin sanotuilla vierailla vesillä.

Näin kävi toukokuun alussa Tampereella, kun uutinen näkymättömästä aineesta saavutti Aamulehden toimituksen. Lehti uutisoi asian näin:

Näkymätöntä ainetta löytyi kaukaisesta avaruudesta - katso kuvat.

Kuulijamme Nimetön kommentoi Aamulehden otsikkoa näin: Sitä luulisi, että näkymättömän aineen perusidea olisi se, ettei sitä näe. Seuraavaksi saanemme kuvat Kekkosen tukasta ja teekkarin älystä.

Aamulehden kuva esittelikin tietysti kaasumaista ainetta, joka hehkui 2 300 miljoonan valovuoden päässä hehkuvan kuumana. Toivottavasti teekkarin älyn hehkua ei tarvitse etsiä yhtä kaukaa.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Lehtien yleisönosastot on ainutlaatuinen kurkistusreikä aktiivisten kansalaisten elämänmenoon. Ja kenestä ei tulisi sopivan epäkohdan edessä sen verran aktiivinen kansalainen, että tarttuu kynään ja kirjoittaa paikalliseen tai suurempaan lehteen puistojen hölmöstä roskaamisesta, törpöistä autoilijoista tai tv-toimittajien tohelosta kielenkäytöstä.

Tunteet ovat usein pinnassa kun yleisönosastolle kirjoitetaan. Tämä saattaa johtaa lukijan kannalta haastaviin ilmauksiin. Näin kävi alkuvuodesta Iisalmen Sanomissa, kun kansalainen otti kantaa Luuniemen alueen lisärakentamiseen. Kirjoittajan tomera mielipide oli tämä:

Mahdollinen Luuniemen lisärakentaminen on totaalisti tuhoon tuomittu usean
mahalaskun tehnyt harha-askel, joka on moneen kertaan ammuttu alas
demokratian tykillä.

Kyllä: mahalaskun tehnyt harha-askel, joka on ammuttu alas demokratian tykillä. Aristoteleen kantapää ei ota kantaa Iisalmen rakennushankkeisiin, mutta ampuu fraasirikoksentorjuntatykistöllään kaikkia näin kömpelöjä kliseiden yhdistelemisiä. Mitä painavampi yleisönosastokirjoituksen asia on, sitä tärkeämpää on, että kirjoitus on laadittu niin, ettei lukijan tarvitse ohittaa sitä ymmärtämättä, tai mikä pahinta, naureskellen ilmausten kömpelyydelle.

Kiitämme siis kuulija-avustajaamme Ilmaheikkiä ilmiannosta ja jyrähdämme kaikille yleisönosastokirjoittajille: odottakaa, että tunnekuohu laskee ja lukekaa teksti läpi vielä kerran seuraavana aamuna. Ampukaa kliseet alas itse!

- - -

aristoteles(at)yle.fi

Aina eivät pappismiehetkään kykene elämään niin kuin saarnaavat. Tästä juontaa vanha armoa ja anteeksiantoa huokuva inhimillisen sanonta älkää tehkö niin kuin minä teen vaan tehkää niin kuin minä sanon.

Näin voisi sanoa myös se Valtion rautateiden julkaiseman Matkaan-lehden valokuvaaja, joka oli käynyt Turussa tekemässä juttua kirjailija Reijo Mäestä. Artikkelin kainalojutussa tämä raideliikenteen pää-äänenkannattajan valokuvaaja nimittäin valitteli, miten vaikea Turusta oli löytää parkkipaikkaa autolle, jolla hän oli Turussa kuvausreissulla käynyt.

Ystävämme Mikko-Oskari kirjoittaa lähettämänsä herkullisen leikkeen ohessa näin:

Matkaan-lehden kuvaajan yksityisautoilu on jo sellaisenaan julkaisu
ideologian kyseenalaistamista ja sen kertominen mainitussa aviisissa niin kyseenalaista toimintaa, että herää kysymys, miksi VR ylipäätään moista julkaisua edes kustantaa. Jos lehden tekijätkään eivät vaivaudu junalla matkustamaan.

Mikko-Oskari on aivan oikeassa. Toisaalta Aristoteleen kantapää myös ymmärtää Matkaan-lehden matkustusohjesääntöä, onhan VR tehnyt junamatkustamisesta niin kallista, että ilmaisjakelulehden täytyy hiukan miettiä, miten työntekijänsä lähettää tiedonhankintamatkoilleen. Jos nimittäin junalippujen hinnat nousevat totuttua vauhtia, VR:n on pian halvempi lähettää veturinkuljettaja ja konduktöörit määräasemalle henkilöautolla Matkaan-lehden kuvaajan kanssa.

- - -

aristoteles(at)yle.fi

Toukotöiden kunniaksi Aristoteleen kantapää tekee nyt hiukan käsitteitä selviksi. Kaikkihan me tiedämme, että kasvit kasvavat maan mullassa. Kasvien siemenet kylvetään ja sipulit sekä mukulat istutetaan maahan. Sieltä ne sitten itävät kunnes on aika korjata vihannekset ja juurekset käyttöä varten.

Tästä aiheesta vantaalainen kuulijamme Teuvo onkin kirjoittanut meille tunteikkaan kirjeen:

Kun puhutaan vihanneksista niin monet sanovat kaikkia kasviksia vihanneksiksi. Lantut ja nauriit, porkkanat ja punajuuret, samaan syssyyn keräkaalit, herneet, tomaatit, salaatit, mitä niitä olikaan, brysselinkaali, kiinankaali. Mielestäni se syötävä kasvis, joka kasvaa maanpinnan yläpuolella on vihannes, josta tehdään mm. salaattia. Maan sisällä muhiva kasvin syötävä osa on juures.

Teuvo on oikealla asialla. Ja mikä parasta, hänen neuvoaan noudattamalla ruokavaliomme monipuolistuu, kun emme syö pelkkiä vihanneksia vaan sekä vihanneksia että juureksia!

- - -

aristoteles(at)yle.fi

Kuten me kaikki tiedämme, huumori on hauskaa hommaa. Humoristinen ote tekee elämän iloiseksi ja kaikilla on hauskaa. Mutta huumorillakin on rajansa. Kun huumori tuottaa kanssaihmisille harmaita hiuksia, kannattaa miettiä, pitäisikö huumorinsa sittenkin vakan alla.

Malliesimerkki tällaisesta pulmatilanteesta julkaistiin oululaisessa Kalevassa alkukeväällä. Toimittaja oli siunannut juttunsa, joka käsitteli sähkömuuntajien kuorien muuttamista sellaiseksi, että jänikset ja muut eläimet eivät kuole sähkölinjoihin, tällaisella otsikolla:

Huputtajat pelastavat puputtajat.

Kalevan lukija, ystävämme herra Lauri ällistelee äänneleikin mieltä: puputtavatko puput? Tietääkseni vain jotkut pöllölajit puputtavat.

Ja aivan oikein. Maamme yleisimmän pöllön, helmipöllön soidinääni on semmoista puputusta, että jäniksen väitetään saaneen siitä nimen pupu.

Jäniksen humoristinen nimittäminen puputtajaksi on toimittajalta siis hätiköity päätös, joka pikemminkin johtaa harhaan kuin ilahduttaa. Siksi Aristoteleen kantapään fraasirikostoimitus lähettää tällä kertaa kauhua herättävän rangaistusmääräyksensä Kaleva-lehden pöllöille humoristeille!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Kauhavan rauta ei ruostu ja siksi onkin aina kiinnostavaa saada kuulijapalautetta Kauhavalta. Anu Nahkala kirjoittaa meille parin viikon takaisesta fraasirikostuomiosta, jossa tuomitsimme urheilutoimittajan hänen käytettyään ilmausta mennä kuppi nurin jääkiekkoilijan suuttumuksesta. Anu kirjoittaa näin:

Annoitte äskettäin tuomion viikon sitaattirikoksesta hätäisesti. Kun Kauhavalla, Etelä-Pohjanmaan ytimessä, menee kuppi nurin,
kyseessä ei välttämättä ole kuolo vaan joskus sekin, että päreet palavat.
Tein pikaisen gallupin suvun piirissä ja työpaikallani. Tulos oli se, että
osan mielestä ilmaus tarkoittaa kuolemaa, kuten te väititte, joillekin oli
itsestään selvää, että hermothan siinä menivät. Itse olen ehdottomasti
jälkimmäisen kannalla. Rikosta ei siis kaikkien osavaltioiden lainsäädännön
mukaan ole tapahtunut; tuomittu vapaaksi!

Aristoteleen kantapään fraasirikosoikeusasiamies on järkyttynyt syyttömänä tuomitun fraasirikollisen kohtalosta. Soitto Kielitoimistoon nimittäin valaisee, että kun kuppi menee nurin, ihminen saattaa eri sanakirjojen mukaan paitsi suuttua ja kuolla, myös väsyä ja luovuttaa pelin! Kyseessä on siis yllättävän monella tavalla käytetty ilmaus ja tuomio on ollut oikeustermeillä ilmaistuna hiukan hätäinen.

Sitaattivinkkinämme olkoon siis se, että aina ennen kuin käytämme jotain ilmausta, jonka merkityksen luulemme tietävämme varmasti ja tarkkaan, soittakaamme kuitenkin Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen murreosastolle ja kysykäämme, pitääkö tietomme paikkansa. Oli kyse sitten suuttuneista urheilijoista tai värikäskielisistä urheiluskribenteistä.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Kulutusyhteiskunnassa liike-elämä ja yritysmaailma koskettavat ihmisiä kaikilla elämänalueilla. Jos emme osta firmoilta palveluita, syömme niiden valmistamia tuotteita, liikumme yritysten linja-autoilla, ostamme yritykseltä remonttipalveluja ja ehkä jopa olemme itse yrittäjiä.

Oli tästä kehityksestä mitä mieltä tahansa, ympärillämme toimivien yritysten määrä on kasvanut ja kasvaa edelleen. Kun Suomessa vielä viisitoista vuotta sitten oli 191 000 rekisteröityä yritystä, toissa vuonna niitä oli 250 378 eli yli 30 prosenttia enemmän.

Samassa mitassa on kasvanut ympäristöään valppaasti tarkkailevien ihmisten ärtymys pölhöjä yritystennimiä kohtaan. Nimen keksiminen lapselle on vaikeaa, joten miksi oman yrityksen nimen kehittäminen olisi helpompaa? Ja jos ihmiset antavat nykyään lapsilleen mitä omituisempia nimiä, miksi he nimeäisivät firmojaan vähemmän hölmösti?

Eikä helppoa ole suuryrityksilläkään. Niissä ei riitä toimitusjohtajan keittiön pöydän ääressä kotiväen kanssa pitämä aivoriihi illansuussa. Etenkin isommat pörssiyhtiöt joutuvat turvautumaan ulkopuolisiin mainostoimistoihin ja konsultteihin, jotka kehittelevät uuden nimen lisäksi nimeen sopivan brändin yrityksen logoa, pääkonttorin aulan väritystä ja nettisivujen kirjasintyyppiä myöten.

Vilkasta keskustelua ovat herättäneet etenkin vanhojen valtionyhtiöiden Postin ja Tielaitoksen uudet nimet Itella ja Destia. Nimet eivät ole suomea eivätkä oikein mitään kieltä, vaikka ne kuulostavat hiukan latinankielisiltä.

Suomen yrittäjien nettisivuilla yrityksen nimen kehittelijöitä neuvotaan kääntelemään omaa nimeään takaperin, tekemään siitä anagrammeja ja muutenkin leikkimään kirjaimilla. Yrittäjät kehottavat myös sana- ja karttakirjojen tutkimiseen luotettavan nimen keksimisessä. Latinan kieli on jo Suomen Yrittäjienkin mielestä poissa muodista, tilalle tarjotaan esperantoa. Nettisivut kertovat esimerkiksi että Meritaro on esperanton kielellä ansioluettelo, jolloin yrityksen nimeksi voisi rakennella nimen Merit Aro Ky. Voisi myös soveltaa uraa merkitsevää "kariero"-sanaa ja perustaa firman Toiminimi Kari Ero.

Miten suomalaiset firmojen nimet ovat vuosien varrella eläneet? Milloin englanninkieli tuli Suomeen? Onko kukaan lainannut firmalleen brändiä Kalevalasta? Paula Sjöblom on tutkinut suomalaisyritysten nimien historiaa, joten kysytäänpä häneltä.
- - -
aristoteles(at)yle.fi