Taide on ikuista ja niin myös taidekritiikki, piti siitä tai ei. Palautamme kuitenkin nyt mieliimme yhdysvaltalaisen vaihtoehtometalliyhtyeen Kornin viime helmikuisen Suomen konsertin. Yhtyeen murisevan soiton kaiut ovat jo vaienneet Tampereen Hakametsän jäähallissa, mutta nimimerkki Ikikatsojan viesti muistuttaa meitä vielä konsertista. Hän lähetti meille leikkeen, jossa Petri Silas arvioi Aamulehdessä Kornin konsertin. Silas kirjoitti jutussaan mm. näin:

Sittemmin Korn on laventanut ilmaisuaan goottivaikuttein ja jylhin laajakangaskoskettimin.

Ikikatsoja kommentoi sitaattia: Jylhät laajakangaskoskettimet - tämähän menee ohi hilseen molemmin puolin! Haluan nähdä ne laajakangassormet, jotka tuon soundin tekevät!

Myös Aristoteleen kantapää kiinnostuu uudesta soittimesta. Pedantti voisi jäädä pohtimaan yleistynyttä tapaa lyhentää sana kosketinsoitin koskettimiksi, mutta me emme jää nyt niuhottamaan vaan ilahdumme noiden sähköisten soitinten yhä uudistuvista käyttötavoista.

Joku muistaa vielä kosketinsoitinmatot, joita taannoin saattoi musiikissa kuulla. Monet kosketinsoitinvelhot ovat maalailleet kosketinsoittimillaan kappaleen taustalle ulappaa luodakseen lauluun eteerisen vaikutelman. Ja nyt tulee Korn laajakangaskoskettimineen!

Tavallinen haitarinsoittaja ei voi kuin kadehtia moisia ulottuvuuksia otsa kurtussa!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Nykypoliitikkoja syytetään värittömyydestä, mutta tänään tarkastelemme miestä, jonka puheiden värikkyydessä ei ole pisaraakaan harmaata virkamiesmäisyyttä. Tänään puhumme turkulaisen 33-vuotisen kansanedustajan Ilkka Kanervan puheista.

Ilkka Kanervan ainutlaatuinen poliittinen retoriikka on herättänyt laajasti huomiota ja sille on annettu sellaisia nimityksiä kuin Ike-talk ja kanervismit. Sitä on luonnehdittu niin, että ”kolmannen kielikuvan kohdalla kuulija putoaa kyydistä”. Image-lehden toimittaja taas pyysi laajan Kanerva-juttunsa alussa lukijoilta anteeksi sitä, että jutussa ei ole montaa suoraa lainausta. ”Haastattelutilanteessa puhe kuulostaa vielä jokseenkin selvältä ja uskottavalta. Kun kuuntelen haastattelunauhaa myöhemmin työhuoneessani, saan Kanervan puheesta edelleen hyvin selvää, mutta paljonkaan tolkkua siinä ei ole”, selitti Imagen Panu Räty suorien sitaattien puuttumista.

Tavallinen kansalainenkaan ei ole voinut olla huomaamatta ja ihastelematta, miten Kanerva lähti urheilujohtajan vaaliin asiakylki edellä. EU taas on Ikelle se naulakko, johon olemme takkimme ripustaneet. Kanervan oma poliittinen olemus taas sai mieheltä itseltään seuraavan analyysin: jos omaa syvällä uivan yhteiskunnallisen kölin, miksi pitää venettä rannalla.

Villit laatusanat, yllättävät vertauskuvat ja ytimekkäät teonsanat yhdistyvät Kanervan puheessa parhaimmillaan niin, että politiikka kapulakielineen tuntuu olevan jossain kovin kaukana. Eikä mies edes ammenna suomalaisten poliitikkojen perinteisistä retoriikan lähteistä, Raamatusta, Tuntemattomasta sotilaasta ja Seitsemästä veljeksestä.

Ilkka Kanerva on niin tunnettu puhetyylistään, että Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen piti hänen 60-vuotispäivillään puheen, jossa parodioi taitavasti kanervamaista tapaa katsella maailmaa:

Olet kokenut sellaiset politiikan turbulenssit ja joutunut sellaiseen suohon, ettei siinä ole auttanut edes köliin nojaaminen. Olet elämässäsi kokenut sellaiset myrskyt ja tuulet, joissa ennätyksiä ei olisi enää hyväksytty ja joissa monelta olisi sauva katkennut ja piikkari tarttunut kurkkuun, mutta sinulla vain on kokemus karttunut. (...) Politiikan linjanvetäjänä et mittaa saavutuksia millimetripaperilla, vaan teet töitä löytääksesi uuden suunnan ja sen henkisen kurkihirren, jonka varaan Suomi voisi tulevaisuutensa ripustaa.

Mikä on Ilkka Kanervan persoonallisen puhetavan salaisuus? Tiivis yhdessäolo äänestäjäkunnan kanssa? Pitkä ura urheilumaailmassa? Lyhyt ura yliopistossa? Vai lakiopintojen välttäminen? Jyväskyläläiset politiikantutkijat Jari Peltola ja Timo Tuikka syventyivät kanssamme Ilkka Kanervan retoriseen maailmaan.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Nykyaikaisen kaupunkilaisen elämäntavan etääntyminen luonnosta on jo vanha keskustelunaihe. Vielä surullisempi ilmiö on kaupunkilaisen vieraantuminen myös omasta elämänpiiristään.

Hyvän esimerkin kummastakin julkaisi äsken Uusi Suomi.fi:n verkkosivusto automainoksessaan. Mainos mainosti menopeliä näin:

Voimalla tuuleen ja tuiskeeseen!

Nimimerkki-avustajamme Erkkituula paheksuu mainoksen sanavalintaa: minusta tuiskeessa olo viittaa vahvasti jonkinasteiseen humalatilaan, ja sehän ei sovi autoiluun ollenkaan.

Tässä Erkkituula on aivan oikeassa. Tuiske on humalatila, itse asiassa Matti Virtasen klassisen luokittelun mukaan tuiske sijoittuu lievän humalan eli huppelin ja kovan humalatilan eli änkyrän väliin. Ja sinne ei autoilu totisesti sovi lainkaan.

Tuuleen ja tuiskuun autoilu sen sijaan voi sopia. Fraasirikospartiomme puhalluttaakin Uusisuomi.fi:n alkoholinhuuruisen automainoksen läpi päästänyttä tahoa ja antaa ehdottoman tuomion ilmasto-olosuhteen ja humalan vastuuttomasta sekoittamisesta.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Katselin äskettäin omenapuiden ammattilaisen, herra Nylundin kanssa sotkuiseksi rönsynnyttä omenapuutamme. Nylund ei halunnut leikata oksia liikaa. ”Jos oksia karsii liikaa, puu työntää esiin rumia lehtiversoja. Jostain se vanha lehtimassa ulos tulee, koska puulla on samat juurensa.”

Nyökyttelin ymmärtäväisesti, vaikka ajattelinkin jo omenapuun sijasta yhteiskunnallisia epäkohtia. Ei rikollisuudestakaan päästä eroon poliisien ja vankiloiden avulla, jos niiden juuriin ei puututa. Sama yhteys pätee moniin muihinkin elämän ilmiöihin. Tajusin, että tämä herra Nylund on totisesti mies, joka ymmärtää maailman menoa syvällisesti!

Kevään tekstiviestikohu ministerin ja stripparin viestinnästä on nostanut kaksimielisen puutarhanhoidosta puhumisen jopa erään sorttiseksi muoti-ilmiöksi. Ja mikäs siinä, luonnon suurista voimista ja niiden hallitsemisesta on kyse niin seksuaalisuudessa kuin kasvimaan hoidossakin.

Mutta herra Nylundin puhuessa tajusin, että puutarhanhoito on enemmän kuin niljakkaita vihjauksia. Puutarhan ja luonnon ilmiöiden ymmärtäminen aittaa meitä näkemään, miten koko maailma toimii.

Puutarhanhoitopuheelle pitää siis palauttaa sen luontainen arvovalta. Ja nyt pitää kaivaa esiin puolalaissyntyisen Jerzy Kosinskin vuonna 1971 suomennettu kirja Mukana kuvassa. Kirja tunnetaan parhaiten elokuvasta Tervetuloa Mr Chance, jossa Peter Sellers esitti ikimuistoisesti hieman yksinkertaista puutarhuria, josta lopulta leivottiin Yhdysvaltain presidenttiä.

Mr Chancen viisaus perustui hänen ammattiinsa. Kun presidentti kysyi häneltä, kannattaisiko maan taloutta herätellä tilapäisellä elvytyksellä, mr Chance vastasi: niin kauan kuin juuret eivät ole vahingoittuneet, kaikki on hyvin.

Aristoteleen kantapään sitaattivinkkitoimitus suositteleekin siis tällä viikolla kuulijoille puutarhanhoitoa.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Kovat kohtalot vaativat kovaa kieltä. Ja monimutkaiset kohtalot tarvitsevat monimutkaista kieltä. Näin on pakko päätellä kun lukee kuulijamme Nimettömän lähettämää lainausta Ilta-Sanomien urheilusivuilta. Jutun aihe on aina yhtä kiehtova hiihtourheilumme doping-kiemurat.

Kyrölle elämä ei ole Lahden MM-kisojen jälkeen vain hymyillyt. Muutaman
muun hiihtoihmisen kyynärpäät olivat yhtä syvällä hunajapurkissa, mutta
yksi mies on kantanut vastuun ja likapyykin.

Toimittaja kuvailee Kari-Pekka Kyrön niskoille langetettua takavuosien doping-sotkua yhden virkkeen aikana sekä hunajapurkiksi että likapyykiksi. Tähän ei tavallinen toimittaja kykene, joten Aristoteleen kantapää nostaa Iltiksen urheilutoimitukselle hiihtopipoaan ja kaivaa hyllystä esiin hunajapurkkinsa!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Keväällä luonto ja hormonit heräävät eloon talven horroksen jälkeen. Moni ihminen huomaakin loppukeväästä olevansa korviaan myöten rakastunut tai sitten mielen vallitsee tuska siitä, että sopivaa mielitiettyä ei löydy. Sattuma on useimmiten paras naittaja, mutta kärsimätön ihminen on koettanut jouduttaa joskus tuskaisen hitaasti toimivaa sattumaa.

Monessa kulttuurissa lemmentuskan kärsiminen on koetettu minimoida niin, että lasten vanhemmat sopivat jälkeläistensä naimakaupoista jo pariskunnan varhaislapsuudessa. Toisaalla taas on koettu, että itsekehu ei ole ihmisarvon mukaista eikä johda parhaaseen lopputulokseen ja naimisiin aikoville on järjestetty puhemies tai –nainen. Tämä välikäsi on sitten hoitanut avioliittoon tähtäävät puhumiset halutun parin ja tämän suvun kanssa.

Suomalaisille puhemieskulttuuri on tuttu Aleksis Kiven näytelmästä Nummisuutarit, jossa Mikko Vilkastus saa tehtäväkseen hoitaa Esko naimisiin. Herra Vilkastus ei tuota ammatilleen suurta kunniaa, hän ryyppää Eskon äidin antamat häärahat ja yllyttää Eskon tappelusta toiseen.

Talonpoikaisessa Suomessa naimaikäiset ihmiset tapasivat toisiaan sunnuntaisin kirkonmenon jälkeen kirkonmäellä. Nykyään, kun perhe ja kirkko ovat menettäneet otteensa pariutuvan nuorison tutustumispuuhista, yksinelävien ja kumppania hakevien määrä on suurempi kuin koskaan.

Kaikki eivät viihdy ravintoloiden alkoholinhuuruisessa melskeessä pitkäaikaisen tai edes väliaikaisen kumppanin epävarmassa etsinnässä.
Vaiheittainen riiailu yhteisissä harrasteissa on korvautunut sinkkuristeilyillä ja puhemiehet on korvattu lehtien ja internetin kontaktipalstoilla.

Professori Pirkko Muikku-Werner on tutkinut syksyllä ilmestyvää kirjaansa varten lehtien kontaktipalstoja kautta aikojen. Hän on oikea ihminen kertomaan henkilökohtaisten palstojen värikkäästä maailmasta, tositarkoituksella.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Meille kaikille on tuttu kaikkivoipaisuuden tunne, jolloin luulemme voivamme tehdä mitä tahansa. Lastenpsykologit tietävät, että erityisen suuri tämä tunne on toisen ikävuoden vaiheilla. Täysi-ikäisten lehteen kirjoittavien aikuisten pitäisi kuitenkin tietää, että omilla kyvyillä on kuin onkin rajat. Niin kuin nyt vaikka sillä, miten paljon voimme muuntaa totuttuja ilmauksia sen mukaan, onko kyseessä talviurheilu vai kesäurheilu.

Ystävämme Jussi Ruokolahdelta on lähettänyt meille leikkeen valtakunnan päälehden urheilusivuilta. Siellä toimittaja raportoi jalkapalloilijoiden kauden aloitusotteluista näin:

Liigacupin aloittanut RoPS on talviterässä, joka selittyy yhdellä yhteisharjoituksella.

Suomessa jalkapalloa pelataan kesällä, jolloin jalkapalloilijat siis ovat ketterimmillään. Silti emme voi alkaa sormeilla mielemme mukaan yleistä haparoivaa otetta ilmaisevaa sanontaa olla kesäterässä. Jos huonokuntoisuutta ilmaisevia teriä aletaan vuodenaikojen mukaan vaihtaa, kuulijan pitäisi aina tietää, onko kyseessä toimi, joka sujuu parhaiten kesällä, talvella, keväällä vai syksyllä.

Kielen tehtävänä on lisätä ymmärrystä ihmisten välillä, jjoten päämääränämme ei voi olla tällainen jokaisen puhujan omien merkitysten mielivaltainen käyttö.

Kesäterät siis kunniaan ja talviterien käyttäjille sakkoja, jalkapuuta ja julkista häpeää!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Ihmisen pariutumisvietti on valtava voima, jota kaikki ihmisyhteisöt pyrkivät kanavoimaan yhteisön kannalta rakentavaan suuntaan rajoittamalla sitä jollain tavalla. Tästä syystä esimerkiksi seksuaaliasioista puhuminen on länsimaisissa yhteiskunnissa enemmän tai vähemmän tabu.

Tabuja pitää olla, koska ne luovat kulttuuriin syvyyttä, kun kaikki ei ole banaalia ja arkista. Mutta seksuaaliasioiden kohdalla ihmisten elämää helpottaa ja parantaa, jos tästä tabusta oppii hiukan joustamaan ja jakamaan ajatuksiaan kumppaninsa kanssa hienotunteisesti.

Kuin tilaustyönä tähän tarkoitukseen ovat Outi Popp ja Päivi Björkenheim julkaisseet hiljattain olennaisen suomi-englanti-suomi seksisanaston nimeltään Kättä pidempää — Harder Than Rock. Kattava opus sisältää kaikki sanat, joita kukaan haluaa seksihommista sanoa suomeksi, slangiksi ja englanniksi. Ja paljon myös sellaista, mitä ei välttämättä koskaan halua kenellekään sanoa, mutta jonka tietäminen on yleissivistyksellisesti avartavaa.

Kättä pidempää kertookin, mitä on vaakaduetto, millainen mies on fruittari, kuka on jalanlämmittäjä ja että siansolmu tarkoittaa avoliittoa. Ja muistuttaa, että G-piste on saanut nimensä 1881 syntyneen lääkärin ja tiedemiehen Ernst Gräfenbergin mukaan.

Kirja tarjoaa avun myös siihen viime vuosikymmeninä yleistyneeseen ongelmaan, millä vähänkään luontevalla nimityksellä kutsua avopuolisoa. Avovaimo on tietenkin vaimoke, mutta avomies olkoon limpputoukka!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Turha luulla, että kunnallispolitiikka olisi tylsää hommaa. Saati sitten kunnallinen liikennepolitiikka. Pienissä piireissä intohimot kärjistyvät ja tässä tunteiden tuiskeessa myös kielellinen ilmaisu terästyy.

Näin on pakko päätellä Helsingin joukkoliikennelautakunnan keskustelusta, josta Helsingin Sanomat raportoi huhtikuussa. Lautakunnalla oli kaikkiaan kahdeksan eri mielipidettä siitä, mitä reittiä raitiolinja kolmonen voisi kulkea Kampissa. Ja kunkin reittivaihtoehdon taustalla tietenkin omat eturyhmänsä. Lehti kiteytti ratikkalinjakeskustelun seuraavasti:

Tässä haluttiin nyt kristallisoida lautakunnan kipupisteet, lautakunnan puheenjohtaja Jessica Karhu linjaa.

Kuulijamme paremiologi pohtii, millä hiontamenetelmillä reittien raakadatasta joukkoliikennekristalleja oikein jalostetaan. Aristoteleen kantapää ihastelee kipupisteetkin kristallisoivaa kunnallispolitiikkaa ja toivottaa onnea kaikille luottamusmiehille, jotka kovassa kuumuudessa ja paineessa luovat kunnallispoliittisia timantteja.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Tänään ohjelmamme keskittyy todella vanhoihin vitseihin, kommarivitseihin. Nyt emme tietenkään naura millekään poliittisille mielipiteille vaan pohdimme sitä historiallista vitsien, anekdoottien ja kaskujen lajityyppiä, joka syntyi Neuvostovenäjän ja sen itä-eurooppalaisten satelliittivaltioiden kansalaisten keskuudessa kommunismin valtakaudella ja joka käsitteli noiden maiden oloja kriittisesti huumorin keinoin.

Kommunismi ja sosialismi eivät sinänsä ole sen enempää naurettavia asioita kuin muutkaan ismit, nehän ovat päinvastoin varsin hyvin perusteltuja tapoja ratkaista monet ihmisyhteisöjen ongelmista. Kommunistisen Neuvostoliiton syntyajatkaan eivät ole varsinaista komiikan ilotulitusta. Tsaarinvallan loppuaikoina Venäjän hallinto oli kaaoksessa, kansa näki nälkää ja bolsevikkien valtaannousu edusti toivoa paremmasta. Olihan valtaan nousijoiden mukana humaani ideologia, joten kyseessä ei ollut pelkästään valtapolitiikka.

Pian vallassa säilyminen tuli kuitenkin kommunistisen hallinnon pääasiaksi ja ideologia kutistui ihanteellisesta utopiasta kansalaisten painostuskeinoksi. Nälkäkään ei helpottanut. Kaikesta muusta paitsi aseista oli pula. Tässä vaiheessa Venäjän huumorintajuisena tunnettu kansa reagoi ainoalla mahdollisella tavalla: huumorilla.

Kysymys: "Kuka päätti, että Neuvostoliitossa siirrytään kommunismiin? Kansa vai tiedemiehet?"
Vastaus: "Kansa. Tiedemiehet olisivat ensin tehneet eläinkokeita."

Kaikissa yhteiskuntajärjestelmissä harrastetaan huumoria, jolla kansa tekee johtajansa naurunalaiseksi. Neuvostoliitossa maan julkista kuvaa koetettiin kuitenkin pitää niin yhtenäisenä, että järjestelmää ivaava huumori ei siihen sopinut. Stalinin aikana vitsien kertojia alettiin rangaista ankarasti.

-Mitä harrastatte, toveri Stalin?
-Kerään itsestäni kertovia vitsejä.
-Kuinka monta olette jo saanut kokoon?
-Kaksi ja puoli leirillistä.

Moskovassa on keksitty aivan uudenlainen venäläinen ruletti. Ryhmä kokoontuu iltapimeällä kertomaan poliittisia vitsejä toisilleen. Kukaan ei tiedä kuka ryhmästä on KGB:n agentti.

Kenties juuri ankarien rangaistusten vuoksi sinänsä harmittomista vitseistä syntyi suosittu toisinajattelun muoto. Ne levisivät kaikkialle itäblokin maihin ja saivat erilaisia sävyjä eri maissa kunkin maan hallitsijan erityispiirteiden mukaan. Puolassa huumorivastarinta kanavoitui 1980-luvulla mm. tonttuaiheisiksi graffiteiksi ja mielenosoituksiksi, joissa osallistujat pukeutuivat punaoransseiksi tontuiksi.

Romaniassa huumorin kohteena oli luonnollisesti Nicolae Ceausescu. Eräs romanialaisen tutkijan mukaan hallintoa pilkkaavia vitsejä oli kahtatoista eri tyyppiä. Ensin yleistyivät tarvikepulaa irvailevat kaskut ja pian mukaan tulivat diktaattoria pilkkaavat vitsit. Tutkijan mukaan nämä suoraan hallitsijaa ivaavat vitsit yleistyivät räjähdysmäisesti juuri ennen Ceausescun hallinnon romahtamista 1989.

Aatami ja Eeva olivat varmaan ensimmäiset neuvostokansalaiset. Kuinka niin? No kun heillä oli vain yksi omena jaettavanaan, heillä ei ollut vaatteita ja he luulivat elävänsä paratiisissa.

Miten vakavasta idealistisesta utopiasta, kommunismista, tuli naurunaihe? Miten vitsit saattoivat kaataa suuren imperiumin? Venäjäntutkija Ilmari Susiluoto osaa varmaan ainakin kertoa muutaman hauskan kommarivitsin.
- - -
aristoteles(at)yle.fi