Keskusteluun ulkoavaruuden mahdollisten asukkaiden kanssa on hankala varautua etukäteen, koska heidän kommunikoinnin tavoistaan ei tiedetä tarpeeksi. Ihmiskunta on kuitenkin tehnyt jo aloitteen ensi kohtaamisen valmistelussa.

Kun Yhdysvaltain avaruushallinto NASA lähetti Pioneer-luotaimensa Jupiteria ja Saturnusta tutkimaan, luotaimen mukaan laitettiin kullattu kyltti, johon on kuvattu muutamia perustietoja Maan asukkaista ja aurinkokunnastamme. Hauskaa asiassa on se, että ajatuksen isä oli tiedemies-kirjailija Carl Sagan, joka myöhemmin kirjoitti kirjan Ensimmäinen yhteys. Siinä ulkoavaruudesta vihdoin kuuluu signaali. Kun tutkijat saavat purettua signaalin, he tyrmistyvät, koska se on televisiokuvaa natsien voitonmarssilta. Pian he tajuavat, että kyseessä on natsien kuvaama maailman ensimmäinen televisiolähetys, joka lähti 1940-luvulla matkaamaan avaruuteen. Ulkoavaruuden äly oli vuosien jälkeen napannut sen antenneillaan ja laittanut matkalle takaisin.

Monien tutkijoiden mukaan myös avaruuden eläjät ovat jo käyneet Maassa kirjoittamassa viestejä. Kiehtovimpia näistä kiistellyistä sanomista ovat viljapeltokuviot. Viljapeltoihin ilmestyneitä laajoja erimuotoisia kuvioita on kenties esiintynyt aina, mutta niiden kirjoitettu historia yltää noin kolmenkymmenen vuoden taakse. Kuvioita on esiintynyt enimmäkseen Isossa Britanniassa ja niiden kultakausi oli 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Osa kuvioista on tietenkin ihmisten tekemiä, mutta kuten parhaisiin ufo-havaintoihin, viljapeltokuvioidenkin selityksiin jää pieni mahdollisuus, että kaikki eivät sittenkään olisi ihmisälyn laatimia. Aristoteleen kantapään viikon sitaattivinkkinä onkin humanoidien kielen opiskelu viljapeltokuvioiden avulla, vaikka internetin kuvasivustoilta.

Kun ensimmäisen yhteyden aika tulee, on hienoa osata ainakin muukalaisten kielen alkeet!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Muodonmuutokset ovat kiehtoneet ihmiskuntaa aina. Ajatus siitä, että jotkin olennot voisivat muuttaa aineellista muotoaan ei enää nykyään ole alkemian haaratiede vaan se on suodattunut klassisten lastensatujen tematiikaksi prinsseineen ja sammakoineen.

Joskus kaiken nähneet rationaaliset lehtimiehetkin ovat kuitenkin valmiita uutisoimaan tällaisia modernin luonnontieteen mahdottomaksi todistamia tapahtumia. Kuulijamme Nimetön löysi tällaisen uutisen tammikuisesta Ilta-Sanomat -lehdestä. Jutussa kerrottiin, miten kissa oli matkannut kenenkään huomaamatta lentokoneen mukana Amerikan mantereen halki. Otsikko kirkui näin:

Kissa lensi jäniksenä Floridasta Teksasiin

Muodonmuutosuutisen taustalla on tietenkin idiomi matkustaa jäniksenä eli salamatkustajana. Ilmauksen alkuperä on englannin salamatkustajaa ja kaniinia tarkoittava sana rabbit, joka ilmeisesti tulee purjelaivojen aikakaudelta, jolloin kaniinit matkustivat jäniksinä uusiin maihin ja nopeasti sikiävinä valtasivat nopeasti nurmikot ja metsiköt.

Jänis on muutenkin aktiivinen sanontojen otus. Milloin joku pelkää eli jänistää aivan jänishousuna, milloin asia ei ole kiireellinen eli ei olla jäniksen selässä.

Mutta Aristoteleen kantapää iloitsee jäniksen osuvasta käytöstä kissan lentämistapauksen uutisoinnissa ja toimittaa Ilta-Sanomien toimitukseen Viikon sitaatti –kunniakirjan ihan tikkana!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Näin Viron kansallispäivän kunniaksi sanomme kuulijoille tere tere ja tutustumme sukulaiskielemme sanaston erääseen kiinnostavaan erityispiirteeseen. Kuten tiedämme, viron ja suomen kielet muistuttavat toisiaan hyvin paljon. Kielten nuotti on hyvin samankaltainen ja suuri osa sanoistakin on lähes identtisiä. Viron kielessä on kuitenkin myös satoja sanoja, jotka ovat samannäköisiä kuin suomen kielen sanat, mutta merkitsevät aivan muuta.

Esimerkiksi viron kannike ei tarkoita suomeksi kanniketta vaan orvokkia. Viron piim ei tarkoita piimää vaan maitoa. Kun Tallinnassa tulee kova hätä, ei kannata mennä veskiin, koska se ei ole vessa vaan mylly.

Asian tekee opiskelijalle haastavaksi se, että niin monet viron ja suomen sanat ovat samoja sanoja myös merkitykseltään. Esimerkiksi meri, vesi ja puu ovat Suomenlahden kummallakin puolella aivan samoja.

Tampereen yliopiston viron kielen lehtori Lembit Vaba kertoo, että syitä näiden niin sanottujen riskisanojen merkityssekamelskaan on useita. Lähes joka sanan kohdalla selitys on erilainen. Vaikka viro ja suomi ovat sukulaiskieliä, molemmilla on oma historiansa. Ja ensinnäkin: suomen kielen lähin sukulaiskieli on inkeri, viron taas vatja. Sukulaisuussuhde ei siis ole aivan välitön.

Viro on Vaban mukaan moderni kieli siinä mielessä, että sen sanat ovat muuttuneet paljon äänteellisesti ja lyhentyneet rajusti. Ja vaikka viro on monessa suhteessa moderni kieli, sen sanastossa on paljon merkityksiä, jotka ovat vanhempia kuin suomen kielessä.

Myös maidemme erilaiset naapurikansat ovat lyöneet leimansa kielten sanastoihin. Kun suomessa on lainasanoja eniten ruotsista ja venäjästä, viron kieleen on vaikuttanut eniten 1200-luvulla alkanut muutaman sadan vuoden mittainen saksalainen valtakausi. Seuraavaksi tulevat lainat muista balttilaisista kielistä, liettuasta ja latviasta sekä tietenkin vatjasta. Venäjästä viron kirjakieli on lainannut Lembit Vaban mukaan hyvin vähän, enemmän sanoja on neuvostovalloituksen aikana tarttunut puhekieleen ja murteisiin. Mutta esimerkiksi suomen kielestä tuttuja venäläislainoja savotta, urakka ja tolkku ei tunneta virossa lainkaan.

Suomen kielessäkin on vahva germaanisten lainasanojen linjansa, mutta suureksi osaksi saksalaisvaikutus on tullut kieleemme ruotsin kautta. Ruotsin kieli ei viroon ole vaikuttanut kovinkaan paljoa. Virollakin on kuitenkin länsirannikollaan ruotsinkielinen vähemmistönsä, esimerkiksi Ruhnun saari on täysin ruotsinkielinen.

Hiidenmaan ruotsalaiseen vähemmistöön liittyy tarina siitä, miten kyläläisten ja kartanonherran välille syntyi riita, jonka seurauksena koko kylä muutti Etelä-Ukrainaan. Ja siellä on vielä nykyäänkin kylä nimeltään Gammelsvenskby, Vanharuotsalaiskylä.

Myös Ulvi Wiren törmäsi suomea opiskellessaan viron ja suomen kielen riskisanoihin. Esimerkiksi viron sana homeelle on johdos harmaata tarkoittavasta sanasta halli. Home on siis viroksi hallitus. Aivan loogista!

Muutamien väärinkäsitysten ja selkkausten jälkeen hän päätti koota sanat kirjaksi, jonka nimeksi tuli Hääd pulmapaeva eli hyvää hääpäivää. Hän on aivan oikea ihminen vastaamaan, mitä on tapahtunut, kun mu naine on riisunud.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Kuten me kaikki mainonnan ystävät ja ihailijat tiedämme, englannin kieli on tehokkaampaa ja kiehtovampaa kuin tylsä arkinen suomen kieli. Sotien jälkeen englannista on tullut oikea maailmankieli, joka on merkki siitä, että sen avulla kaikki asiat voi ilmaista paremmin, ytimekkäämmin ja kansainvälisemmin.

Me syrjäisessä maassamme asuvat suomalaiset ymmärrämme, miten tärkeätä kansainvälisyys on. Etenkin vaatteiden hankinnassa ei auta jumittua kansallisiin poteroihin ja vanhoihin luutuneisiin käsitteisiin. Erityisen tehokasta on englannin ja suomen kielen yhdistely. Yhdistelmän suurten tehojen vuoksi siinä piilee kuitenkin myös suurimmat vaaransa. Tämä on huomattu myös Imatralla, jossa paikallinen housujen erikoisliike Sipari ilmoitti Uutisvuoksessa näin:

No hätä ihmehousuja. Superhousut 59 euroa.

Samalla kun lukija miettii, onko mainoksen ensimmäinen sana englanninkielen kieltosana no vai suomen kielen huudahduspartikkeli no!, leikkeen lähettäjä, nimimerkki Helpotuksen huokaus miettii, mitä ihmettä nämä housut oikein pitävät sisällään. Piileekö ihmehousujen ihme siinä, että näissä housuissa ei tule ollenkaan hätä vai siinä, että hädän tullen ihmehousut toimittavat toiletin tehtävää superhousumaisen luotettavasti?

Samaa jäävät miettimään Aristoteleen kantapään fraasirikostuomioistuimen lautamiehet lähettäessään tuomion Imatran hätähousuille. Mutta no hätä, tuomio on vain symbolinen!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Harvoin pääsee ihmisen lapsi todistamaan sellaista historiallista hetkeä, että voi seurata uuden kulkuneuvon nimeämistä tässä ihanassa reaaliajassamme! Kyllä, ja tästä harvinaisesta kunniasta saamme kiittää ystäväämme Veikkoa, joka lukee Turun Sanomansa huolella.

Veikko lähetti meille leikkeen tammikuisesta Turkkarista. Leikkeessä kerrotaan turkulaisesta kunnallisaloitteesta, jolla pyritään edistämään kävelevien koulubussien toimintaa. Kyllä, kulkuneuvon nimi on kävelevä koulubussi.

Kävelevän koulubussin idea on yksinkertainen: saman seudun koululaiset menevät aamulla läheiseen kouluun kävellen parijonossa niin, että oppilaiden vanhemmat toimivat kukin vuorollaan oppaana eli bussikuskina.

Ja nyt on turha hymyillä vinosti ja ajatella kaikkia muita hassuja turkulaisia asioita. Kävelevä koulubussi on kohta 20 vuotta vanha idea, ja se syntyi Brisbanessa Australiassa liikenneongelmien ratkaisuksi. Siitä lähtien walking school bus on levinnyt ympäri maailman, ensin angloamerikkalaisiin maihin ja nyt myös Skandinaviaan. Monessa maassa vietetään lokakuussa jopa kävelevän koulubussin teemaviikkoa.

Vuosien saatossa idea on saanut yhä uusia perusteita: nyt hankkeiden taustalla on paitsi yhä pahenevat liikenneongelmat, myös lasten ylipainon ehkäiseminen. Molemmat tuttuja ongelmia myös meille suomalaisille.

Joten nyt vaan tekemään koulumatkasta omille ja lähiseudun lapsille hosumisen sijasta hilpeä tapahtuma! Perusta sinäkin kävelevä koulubussi!
- - -
aristoteles(at)sci.fi

Kansalliset katastrofit tempaavat aina myös niitä raportoivat toimittajat mukaansa, sehän on selvää. Ihmisiä toimittajatkin vain ovat, vaikkakin pressikortilla varustettuja.

Nokian jätevesikatastrofi kosketti meitä kaikkia. Myös Helsingin Sanomien toimittajaa, joka raportoi kriisialueelta tammikuun lopulla näin:

Aikaisemmin illalla mikrofoniauto kierteli asuinalueiden kaduilla muistuttamassa puhdistuksen aloittamisesta.

Aristoteleen kantapää ei voi kuin ihastella sitä, miten toimittaja taidokkaalla sananvalinnalla antaa tehokkaasti sen vaikutelman, että asiat ovat Nokialla huonosti. Kun kovaäänisauton sijasta puhutaan mikrofoniautosta, ei siis autosta, joka huutaa kaiuttimillaan informaatiota ympäristöönsä, vaan autosta, jossa on äänitykseen tarkoitettu mikrofoni, lukija ymmärtää heti kouriintuntuvasti, että nyt Nokialla on meneillään kvartaali, josta jää paha maku suuhun.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Tänään puhumme numeroista, numeroiden merkityksistä ja numerologiasta. Ehkä parhaiten numerologiaa on suomalaisten keskuudessa tehnyt tunnetuksi Tapio Rautavaaran esittämä klassikkokappale Korttipakka. Muistattehan sen tarinan, joka on tosi, sotamiehestä, joka joutuu puhutteluun siksi, että hänellä on jumalanpalveluksessa kädessään rukouskirjan sijasta korttipakka. Sotamies puolustautuu esimiehelleen selvittämällä, miten pakan ässä muistuttaa häntä vain yhdestä Jumalasta, kakkonen testamenttien määrästä, kolmonen pyhästä kolmiyhteydestä jne.

Korttipakan sanoittaja Seppo Virtanen ei ole ensimmäinen korttipakan lukusymmetrian avulla maailmaa selittänyt ihminen. Amerikkalainen T. Texas Tyler sanoitti vuonna 1948 kappaleen nimeltään The Deck Of Cards ja jo vuodelta 1788 on peräisin ranskankielinen painettu versio samasta tarinasta.

Numerot edustavat meille nykyihmisille tarkkuutta ja tieteitä, matematiikkaa, taloutta sekä fysiikkaa. Numeroita pidetään täsmällisinä, ja niitä käsittelevät tiedemiehet; fyysikot, talousmiehet ja matemaatikot, ovat meille mitattavan ja konkreettisen todellisuuden asiantuntijoita.

Numeroille on kuitenkin aina annettu myös muita kuin tarkkoja maailman mittaamiseen tai rahamääriin liittyviä merkityksiä. Pythagoras tunnetaan geometrisistä innovaatioistaan, mutta miestä kunnioitetaan myös numerologian isänä. Numerologeille ei riitä geometrian ja matematiikan maailmojen täydellinen kauneus, vaan he soveltavat matematiikan malleja konkreettiseen elämään niin, että ajattelevat esimerkiksi ihmisen syntymäpäivän numeroista laskettujen lukujen luonteiden kuvastavan tuota ihmistä.

Yksi numerologian pisimmälle edennyt haara on juutalainen kabbala-perinne. Kabbalistien mukaan suora tie paratiisiin ohi sen vartijoiden ja porttien löytyy juutalaisten pyhän kirjan tooran tekstien ja Talmudin suullisen perinteen numerologisista tulkinnoista. Nuo tekstit eivät kabbalistien mukaan ole merkityksellisiä sellaisinaan, vaan vasta kun ne on tulkittu numerologisten
avainten avulla. Kabbalismi on sukua monille muille mystiikan lajeille ja esimerkiksi vapaamuurariudessa on runsaasti kabbalistiikan piirteitä.

Myös raamattu on numerologien suosiossa. Raamatusta on peräisin monia tärkeitä lukuja: Jumaluus on kolmiyhteinen, neitsyitä oli seitsemän, opetuslapsia oli kaksitoista ja ilmestyskirjan pedon luku on tietysti 666.

Taiteen tekemisessä numerot ja matematiikka ovat olleet apuna aina. Etenkin arkkitehtuuri, kuvanveisto, maalaustaide ja musiikki ovat hyödyntäneet lukusarjoja ja geometrisia muotoja. Mutta miten numerot sopivat yhteen nykyaikaisen runouden kanssa? Vastikään seitsemännen runokirjansa Eisnteinin viimeiset sanat julkaissut Panu Tuomi kertoo.

- - -

aristoteles(at)yle.fi

Aristoteleen kantapään fraasirikostoimitus saa joka talvi tuhansia huolestuneita yhteydenottoja kuulijoilta, jotka ovat huolissaan suomen kielen monikollisten sanojen puolesta. Tiedättehän ne ihmiset, jotka ovat repiä pelihousunsa, kun jossain on revitty pelkkä pelihousu.

Tänä vuonna koskettavin kirjeistä tulee Vuokolta Espoosta. Hän kirjoittaa näin:

Olin viime lauantaina urheilukaupassa, jonne tuli isä poikansa kanssa. Isä ilmoitti myyjälle, että:

tultiin ostamaan pojalle luistelusuksi.

Vuokko on järkyttynyt isän pojalleen antamasta huonosta mallista. Syylliseksi yksiköllisestä suksesta puhumiseen hän löytää tv:n ja radion urheilutoimittajat kommentaattoreineen. Ja aivan totta, liian usein tiedotusvälineen urheilumies tosiaan ihaileekin, että tänään suksi pelaa erinomaisesti.

Ehkä yksi syyllinen tähän ikävään vaivaan on vanha sanonta: se on sukuvika, kun suksi ei luista. Tässä sanonnassa suksi toimii kuitenkin enemmänkin viittauksena suksen ideaan kuin konkreettisena suksena.

Yhdellä suksella ei tee mitään, saksi on muinaisen goottiheimon kieli ja housut ovat yksikölliset toisesta päästään vain siinä vanhassa vitsissä. Joten Aristoteleen kantapään fraasirikostuomioistuin määrää rikollisille suksesta puhujille viisi sakkokierrosta, hopi hopi!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Vaikka monella taholla nykyaikaa ja oloja etenkin meillä länsimaissa pidetään vapaampina kuin koskaan, kielenkäyttöämme säätelevät monet tiukat rajoitukset. Kosolti miettimisen aihetta antaa ilmiö nimeltään poliittinen korrektius. Termi on lähtöisin marxilais-leninistisestä perinteestä, jossa ihmisten mielipiteitä mitattiin sillä, ovatko ne linjassa puolueen linjan kanssa.

1970-luvulla käsite levisi Yhdysvaltoihin ihmisoikeuskeskusteluun, etenkin sukupuoli- ja rotukysymyksen pariin. 80-luvulla termiä alettiin käyttää Yhdysvaltain demokraattien piirissä jo ironisesti, ja 1990-luvulla se nousi uudelleen eloon USA:n konservatiivien koulutuspolittisissa hankkeissa. Ja tämän uuden elämänsä aikana termi on rantautunut myös tänne Pohjolaan.

Poliittisella korrektiudellahan tarkoitetaan pyrkimystä löytää kieli ja ilmaukset, jotka eivät loukkaa ketään. Runoilija Panu Tuomi ottaa viime vuonna Kerberos-lehdessä ilmestyneessä esseessään käsittelyyn tämän ”yleisen moraalin” ja asettaa sen vastakkain yksilön ja taiteilijan oman moraalin kanssa. Tuomi kirjoittaa:

...olen lanseerannut oman termini poeettinen korrektius; sen tarkoitus on korostaa henkilökohtaisen moraalin tärkeyttä suhteessa yleiseen moraaliin (eli poliittiseen korrektiuteen), joka helposti tuudittaa ihmisen laiskuuteen ja saa tämän hokemaan pelkkiä ulkoa opittuja lainaviisauksia.

Aristoteleen kantapään sitaattivinkkijaosto suositteleekin meitä kaikkia arkipäivän runoilijoita olemaan tarkkana: kun poliittinen korrektius menee niin pitkälle, että tosiasioista pitäisi poliittisen korrektiuden nimissä vaieta, on aika ottaa käyttöön poeettinen korrektius!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Ilmastonmuutos on aiheena vaativa haaste journalistille. Teoriassa asia on yksinkertainen, mutta kun puhutaan koko maapallon ilmastosta, jäätiköistä, ilmakehän hiilidioksidipitoisuuksista, maiden välisestä päästökaupasta ja hiilinielusta, vaarana ovat sekä hoopo yksinkertaistaminen että turhantarkka tieteellisyys.

Maantiedon erikoislehti National Geographicin suomenkielinen laitos ei anna tällaisten sudenkuoppien häiritä objektiivista tiedonvälitystä. Upeasta kuvajournalismistaan tunnettu lehti on kiitettävästi ottanut ilmastonmuutoksen ja ympäristötietouden yhdeksi tärkeäksi teemakseen. Viime joulukuun numerossa NG kertoi pienessä artikkelissa havainnollisesti, miten ilmaston lämpeneminen haittaa Alpeilla sijaitsevien hiihtokeskusten toimintaa. ”Jos ilmasto lämpenee 4 astetta, Alppien laskettelukeskusten määrä putoaa kolmannekseen 609:stä 202:een” kertoi lehti.

Tätä vakavaa tiedonjyvää oppimaan lukijan tempaisi kuitenkin malliesimerkki vauhdikkaasta tiedejutun otsikosta, joka kuului näin:

Laskettelun alamäki

Tuohon ei ole mitään lisättävää eikä pois otettavaa. Aristoteleen kantapää jää miettimään, millainen on termin after ski merkitys Alpeilla sitten, kun lumiset rinteet ovat vaihtuneet liejuiseksi kivikoksi ja hiihtohissit ruostuneet möykyiksi alppiruusujen lomaan.
- - -
aristoteles(at)yle.fi