Kesäkuussa julkistettiin ruotsalaistutkimus, jonka mukaan lasten pelastusliiveissä on yllättävän paljon ongelmia. Mikään tutkituista 13 liivistä ei kääntänyt lasta vedessä oikeinpäin eikä läpäissyt vuonna 2006 voimaantulleita turvasäädöksiä.

Ikävä uutinen välitettiin myös Suomessa. Tarkkaavainen kuulijamme Henna kuuli, miten Yleradio Ykkösen uutistoimitus kertoi asian seuraavasti:

Uudet määräykset tulivat voimaan 2006. Liivit oli valmistettu ennen niiden käyttöönottoa.

Aristoteleen kantapää iloitsee uutistoimituksen perinpohjaisesta toiminnasta. Hiukan hassuahan se olisi, jos liivit olisi valmistettu vasta sen jälkeen, kun ne on otettu käyttöön. Pitkäähän siis huolta lapsistanne, etteivät he joudu veden varaan ennen heidän pelastamistaan.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Muistiin ei aina voi luottaa, mutta ei hätää, Aristoteleen kantapää tulee apuun ja kertoo, mitä tänä vuonna on tähän mennessä tapahtunut! Ja vuoden alkupuoliskollahan on tapahtunut aivan kauheasti, ainakin jos kuuntelee Aristoteleen kantapää –ohjelman puffeja joissa ohjelman vieraat kiteyttävät tietonsa omasta alastaan.

Suuri osa puheestamme ei vastaa todellisuutta millään lailla. Osa vastaamattomuudesta on tahatonta tietämättömyyttä mutta osa on tahallista ja sitä sanotaan ironiaksi. Mitä ironia on? Onko ironiaa olemassa, jos kuulija ei ymmärrä sitä? Onko ironiaa olemassa silloin kun kuulija ymmärtää, mutta puhuja ei tarkoita? Millaista maailmankuvaa ironia edellyttää? Näin suuria kysymyksiä ei edes Aristoteleen kantapää osannut yksin hallita joten avuksi pyydettiin ironiaa Sekä että –kirjassaan tutkinut Toini Rahtu.

- - -

Kaikki liikkuvat joskus paikasta A paikkaan B. Harvoin tajuamme, että kadut, joilla kuljemme, on nimetty jonkun ihmisen kunniaksi tai muistuttavat asioista, jotka olivat olemassa jo ennen asvaltin ja betonin keksimistä. Isoimmissa kaupungeissamme katujen nimistöä suunnittelevat ja pohtivat asiaan vihkiytyneet ihmiset.

Tampereella nimistötoimikunnan sihteerinä on toiminut jo liki 30 vuoden ajan projektiarkkitehti Juha Jaakola. Hän on ollut mukana monen alueen suunnittelussa, viimeksi Tampereen ja Lempäälän rajoille rakennettavan Vuoreksen alueen katujen nimien laadinnassa. Oli mukava kuulla Jaakolalta haastattelussa, että suurten linjojen lisäksi kadunnimistön laatijat pitävät mielessään myös arkisemmat näkökulmat.

- - -

Suomalaisessa kirjallisuuden historiassa on ollut vaihe, jolloin kirjailijoilla on ollut salanimiä kuin kylmän sodan vakoojalla konsanaan. Kaikki tuntevat runoilija P. Mustapään, joka oikeasti oli tutkija Martti haavio. Joku saattaa muistaa, että Esaijas Kohennuskeppi oli oikeasti Urho Kekkonen, mutta harva tietää, että Eino Leinon oikea nimi oli Armas Einar Leopold Lönnbohm. Useimmiten suomalaiskirjailijat eivät ottaneet salanimiä vakoilun tai salamurhien suunnittelun vuoksi, vaan he tähtäsivät arkisesti kirjailijapersoonansa eri profiilien erottamiseen.

Maija Hirvonen on tehnyt jättimäisen urakan selvittäessään suomalaisten kirjailijoiden salanimiä. Hän johdatti Aristoteleen kantapään suomalaisen kirjallisuuden salatulle osastolle helmikuussa.

- - -

Runoilijat ja numerot kuulostaa aluksi yhteen sopimattomalta yhdistelmältä. Kaikkihan tietävät, että boheemi poetiikka on kaukana numeroiden täsmällisestä maailmasta, oli sitten kyse atomin painosta tai seuraavasta tilipäivästä.

Tamperelaisen nuoren lyyrikon Panu Tuomen tuotanto on kuitenkin todiste siitä, että numeroista voi olla apua runokokoelmienkin laadinnassa, kun pyritään harmoniaan, symmetriaan ja muihin uusiin ulottuvuuksiin. Lukumystiikkaa ei saa jättää itseparodiaa tihkuvien hevirokkareiden pedonluvulla leikkimiseen!

Kun muut runoilijat kirjoittavat vapaata mittaa tai jambista trokeeta, Panu Tuomi kertoi laskevansa runomittansa itse.

- - -

Mitä tapahtuu, kun viidestä sukulaiskielestä kaksi kaukaisinta kasvaa suurimmiksi, niiden puhujat elävät satoja vuosia aivan eri kulttuuripiireissä ja sitten yhtäkkiä laivaliikenne niiden välillä on vilkasta? Syntyy hassuja tilanteita, kun kielet muistuttavat toisiaan, mutta huolimatta samankaltaisuuksista, sanat saattavat merkitä täysin eri asioita.

Näin on käynyt suomen ja viron kielille. Virolaissyntyinen Ulvi Wirén päätti uppoutua sukulaiskieltemme samankaltaisuuksien hassuimpiin esimerkkeihin ja kokosi niistä kirjan nimeltään Hääd pulmapaeva eli hyvää hääpäivää. Siitä selviää mm. mitä tarkoittaa, kun mu naine on riisunud ja majas on hallitus eli vaimoni on haravoinut ja talossani on hometta.

Haastattelu selvitti myös muita eroja suomalaisten ja virolaisten suhteesta kieleensä.

- - -

Aristoteleen kantapäälle eivät riitä totutut selitykset kielen ja kommunikaation rajoista. Ei, Arska ottaa ja menee sinne, mihin muut eivät uskalla, välitä tai tajua mennä, ja kysyy suoraan, miten asia on.

Kun tähtitiedekin on vihdoin ottanut yhdeksi tärkeimmistä tavoitteistaan Maan ulkopuolisen elämän etsimisen, Aristoteleen kantapää alkoi jo valmistautua kommunikointiin tuon jollain eksoplaneetalla kykkivän elämänmuodon kanssa. Ja kenelläpä olisi paremmin tietoa yhteydenpidosta vieraan älyn kanssa kuin Suomen ufotutkijoiden yhdistyksen puheenjohtaja Tapani Koivulalla. Hän on tutustunut satoihin ufokohtaamisiin ja tutkinut itse kymmeniä väitettyjä tapaamisia humanoidien kanssa.

Opimme, että vieraan älyn suurin huoli koskee sitä, että ihmiset pilaavat planeettansa saasteilla ja sotimisellaan. Pienet vihreät miehet ovat siis vihreitä asenteiltaankin!

Muitakin yhteisiä piirteitä keskusteluissa ufojen kanssa löytyy.

- - -

Minna Canth on ensimmäinen suomalainen nainen, jolla on oma liputuspäivänsä. Joku saattaa muistaa, että hän oli ensimmäinen merkittävä suomalainen naiskirjailija, mutta jos kaikki siteeraavat ensimmäistä suomenkielistä mieskirjailijaa Aleksis Kiveä, miksei kukaan lainaa puheissaan Minna Canthia?

Lahjakas teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija Laura Ruohonen innostui Canthista vahingossa. Hän sai käsiinsä Canthin kirjekokoelman, jossa tämä uhosi lainaavansa rahaa, jotta pääsisi Saksaan ampumaan idioottina pitämänsä kirjoittajan. Ruohonen tajusi löytäneensä Canthista verevän ihmisen, joka oli yhtä aikaa yksi darwinismin ensimmäisiä puolestapuhujia ja kristillisen moraalin vankka kannattaja. Köyhien puolesta saarnannut näytelmäkirjailija sai päälleen monen poliitikon vihat, ja samalla hän oli menestyvä kuopiolainen kauppias.

Mutta ennakkoluulonsa Ruohosellakin oli aluksi.

- - -

Ja Aristoteleen kantapään kevään kertauskurssi jatkuu suuren pyhän merkeissä. Pääsiäinen on kristikunnassa paitsi elämän ja ylösnousemisen juhla, myös kuoleman juhla. Kuolemaan liittyy paljon erilaisia pelkoja, perinteitä ja tapoja, vaikka nykyaikamme on koettanut raivata koko asian pois näkyviltämme kuoleman ammattilaisten käsiin sairaaloihin.

Silti monen suomalaisen kuolemasta ilmoitetaan nykyään lehdissä. Toiset lukevat lehtien kuolinilmoitukset kuin tärkeimmän uutispalstan, toiset ohittavat sen kokonaan. Oululainen suomen kielen tutkija ja hevikitaristi Sami Lopakka luki vuoden ajan Kaleva-lehden kuolinilmoituksia tutkijan näkökulmasta ja sieltähän löytyi yllättäviä asioita kaikennähneelle Aristoteleen kantapäällekin. Niin kuin esimerkiksi se, pitääkö kuolinilmoitus laatia vakiintuneiden kaavojen mukaan.

- - -

Suomen kieli on ollut ylioppilaskirjoitusten alusta saakka yksi tärkeimmistä aineista, jollei tärkein. Sillä on mitattu kokelaan kypsyyttä ja sen avullahan abiturientit ovat osoittaneet oppineisuuttaan muillakin tiedon aloilla.

Ylioppilaskokeen suomen kielen testi koki viime vuonna suurimman uudistuksensa pitkään aikaan, kun siitä tuli kaksiosainen. Ystävämme kokenut sensori Lasse Koskela pyydettiin studioon kertomaan, miten uudistus on vaikuttanut ja millaisia ovat nykykokelaiden ainekirjoituskliseet.

- - -

Urheiluväen edustajia pidetään aivottomina lihaskimppuina, jotka ymmärtävät vain senttimetrien, ennätysaikojen ja pistemäärien päälle. Päivittäin kuulemme kuitenkin Saarijärven Pullistuksen, Liedon Parman ja Lahden Reippaan saavutuksista tajuamatta, mistä nuo hupaisat, kuvailevat ja komeat urheiluseurojen nimet ovat kummunneet.

Tässä asiassa täytyy pyytää apua urheilutietäjältä, ja sellainen löytyi Suomen Urheilukirjaston ja tietopalvelun osastonjohtajan pallilta. Matti Hintikan työpaikka on Helsingin Olympiastadionilla ja hänen opastuksellaan urheiluseurojen nimien takaa avautui uusia näkymiä aatehistoriaan, menneiden aikojen ajanviettotapoihin ja paljon muuhunkin.

- - -

Koska vappu on työväenliikkeen iloinen juhla, Aristoteleen kantapää juhlisti aiiaa muistelemalla kommari- ja neukkuvitsejä. Nämä kylmän sodan aikaan erittäin hauskoilta tuntuneet vitsit eivät olleet lännen propagandaa vaan niitä kehiteltiin Neuvosto-Venäjällä, kun kansa alkoi aineellisen puutteen ansiosta tajuta järjestelmän koomisuuden ideologian takaa.

Toisten historioitsijoiden mukaan kommari- ja neukkuvitsit olivat se tekijä, joka lopulta johti kommunistivallan murtumiseen 1980-luvun lopulla. Pienet vitsit ehkä mursivat juhlallisen suurvallan, mutta kyllä suurvaltakin yritti murskata vitsit tai ainakin niiden kertojat. Kokenut Venäjän ja huumorin tuntija Ilmari Susiluoto kertoi, miten vitsien taakse kätkeytyi myös murhenäytelmiä.

- - -

Keväällä niin hormonit kuin miehet ja naisetkin alkavat hyrrätä pariutumisvietin vallassa. Oma kulta ei kuitenkaan aina löydy sattumalta omasta elinpiiristä tai edes ravintolareissulta. Maallistuneessa yhteiskunnassamme ei enää tutustuta kiinnostaviin parisuhdenäkymiin sunnuntaisin kirkonmäellä tai kylän yhteisissä riennoissa. Yhteiskuntamme on niin kehittynyt, että kaikilla on vihdoin varaa katsoa televisiota kaiket illat yksin kotonaan, jolloin kivojen poikien ja mukavien tyttöjen tapaaminen ei ole itsestäänselvyys.

Onneksi lehdissä ja internetin sivustoilla on paikkoja, joissa voi hakea seuraa kontakti-ilmoitusten avulla. Mutta miten tuollainen ilmoitus kannattaisi tehdä? Miten tuollainen ilmoituksia tehdään? Millaisia kontakti-ilmoitukset ovat? Ovatko kaikki miehet autoilevia ja huumorintajuisia? Suomen kielen professori Pirkko Muikku-Werner on tutkinut vanhoja ja uusia kontakti-ilmoituksia, joten pyysimme häneltä tietoa, sataprosenttisella luottamuksella, totta kai.

Suomalaiset ilmoitukset ovat kansainvälisessä vertailussa omaa luokkaansa, ainakin joiltain osin.

- - -

Aristoteleen kantapään kevätkauden kertauksessa päästään vihdoin sesongin poliittiseen osuuteen. Poliitikkojahan syytetään usein värittömyydestä ja tylsistä puheista. Heitä moititaan virkamiesmäisen kapulakielen käytöstä ja samalla kaipaillaan vanhan hyvän ajan värikkäitä politiikantekijöitä kuten Vennamoa, Kekkosta ja Poutiaista, jotka osasivat puhua ja puhuivat kanssa.

Mutta on nykypoliitikoissakin kielellisiä persoonallisuuksia. Turkulainen pitkän linjan poliitikko Ilkka Kanerva on jalostanut aivan omanlaisen politiikanteon puhetyylin, joka on oikeastaan jo käsite. Villit rinnastukset ja kansanomainen sanavarasto yhdistettynä klassisiin kapulakielen muotoihin on tuottanut Ilkka Kanervalle äkkiväärän tyylin ilmaista asioita, jota ei voi olla ihailematta, vaikka siitä ei tolkkua aina saisikaan.

Aristoteleen kantapää ei puuttunut kevään tekstiviestikohuun vaan lähti asiakylki edellä selvittämään Ilkka Kanervan kielen aatehistoriallisia juuria jyväskyläläisten politiikantutkijoiden Jari Peltolan ja Timo Tuikan kanssa. Ja selvää jälkeähän siitä syntyi.

- - -

Harva asia on saanut suomalaisia niin närkästyneeksi ja huvittuneeksi kuin viime vuosien muoti nimetä yrityksiä muka-latinalaisin nimin. Etenkin valtionyritysten kuten Postin Itella, entinen Tielaitos Destia ja vaikkapa teknologiakeskus Hermia ovat saaneet osakseen ansaitsemansa naurut ja kyyneleet.

Mutta on sitä osattu ärsyttäviä firmojen nimiä laatia ennenkin. Homma ei ilmeisestikään ole niin helppoa kuin tuntuisi, joten toukokuussa kutsuimme vieraaksemme Paula Sjöblomin, joka on tosissaan tutkinut suomalaisten yritysten nimiä kautta aikojen. Nimien muotivillitysten monet puolet olivat tutkijan tiedossa.

- - -

Kaukana ovat ne ajat, kun musiikkiviihdettä kansalle tarjoili lähinnä kotikylän VPK:n torvisoittajat, Kaustisen purpuripelimannit tai vaikkapa Niinisalon varuskunnan soittokunta. Siitä lähtien kun jazz saapui Suomeen ja populaarimusiikki alkoi syntyä, yhtyeiden nimet ovat kokeneet monet murrokset.

Etenkin rockyhtyeiden nimistössä on koettu rajuja murroksia 50-luvulta tähän päivään tultaessa. Pitkän linjan rocktoimittaja Juho Juntunen opasti Aristoteleen kantapäätä läpi hippiaikojen, punk-vallankumouksen ja lääkärinkirjasta napattujen heviyhtyeiden nimien halki.

Juntunen kertoi mm, että kaikilla rockyhtyeiden nimillä on jotain yhteistä, oli nimi sitten vaikka Tasavallan presidentti.

- - -

Kalamiehillä on maine melkoisina liioittelijoina. Kädet eivät muka riitä, kun kalastaja kuvailee saaliitaan ja etenkin niitä irti päässeitä.

Piti tuo paikkansa tai ei, kalamiehillä on aivan oma kielensä. Viime vuosina virkistyskalastuksen harrastajamäärät ovat kasvaneet ja samalla vanhan uistelijapuheen rinnalle on noussut uutta kieltä, jossa vilisevät uusien amerikkalaisperäisten kalastusmenetelmien nimet.

Kalastuskirjailija ja toimittaja Jyrki Jahnukainen on kirjoittanut kalastuksesta muutamia kirjojakin, joten pyysimme häntä valaisemaan meitä siitä, mikä on jerkki, millainen vesistön kohta on lompolo ja kannattaako penkalle mennä heittämään jigiä. Selvisi, että perho-, mato- ja viehekalastus ovat oikeastaan yritys ymmärtää kaloja ja kommunikoida niiden kanssa. Eivätkä ne hassut sanatkaan tyhjästä synny.

- - -

Suuret on ruudut sano lasimestari on monelle tuttu lausahdus korttipöydästä. Itse asiassa korttipöydässä muuten aivan normaalit ihmiset alkavat hokea mitä omituisempia tokaisuja korteista, maista, kuvakorteista ja niin edelleen.

Aristoteleen kantapää on kauan yrittänyt saada otetta korttipelikielen perinteestä ja vihdoin eteemme astui Aki Pyysing, suomalainen pokeriammattilainen, joka on pelaamisen ohessa myös kirjoittanut oppaan pokerinpelaajalle. Selvisi, että pokeripöydässä puhuminen on paitsi tiedonvälitystä, myös tiedon pimitystä ja harhautusta. Puheiden tulkinta on tärkeässä roolissa pelissä, joka ei ole pelkkää tilastollista kalkyyliä vaan ainakin puoliksi psykologisen silmän käyttämistä.

Juhannuksen ohjelmassamme Pyysingin ohjeet aloittelevalle korttihaille olivat tylyt mutta selkeät.
- - -

Näin kesän keskellä on virkistävää tutkia fraasirikosta talvisista ympyröistä. Ilmiantajamme Keijo on nimittäin lähettänyt meille pitkän syytekirjelmän, joka kuuluu näin:

”Arvoisat tuomioistuimen jäsenet. Havaitsin sattumalta, että tunnettua suomalaista kansansävelmää "Talvihalla" on viime vuosisadan puolivälissä vääristelty paikoin jopa niin, että ajatus katoaa. Lapsena Tyydyin laulamaan laulua muiden mukana, vaikka en kunnon selitystä koskaan saanutkaan.”

Seuraavaksi Keijo esittelee todisteet: laulun sanat vuosisadan alusta ja sen puolivälistä. Kun alunperin laulettiin lumiviitta, härmäsukka, myöhemmin hoilattiin lumiviitta, harmaasukka. ”Miksi ihmeessä”, kysyy Keijo. ”Härmässä on särmää, mutta harmaasukka on melkein raasukka!”

Keijo jatkaa: ”Kolmannessa säkeistössä sanottiin ennen, että puhui metsät puhtahiksi, jääti järvet kantaviksi. Mutta meille opetettiin jo kansakoulussa
seuraavasti: puhui metsät puhtahiksi, jäät ja järvet kantaviksi.” Tässä alkaa Aristoteleen kantapääkin ihmetellä: metsien puhtaaksi puhuminen on vielä runollista, mutta järvien puhuminen kantaviksi on totisesti oudompaa kuin järvien jäätäminen.

Syytekirjelmä jatkuu: ”Pyydän kunnioittavasti tuomiota asiassani. En kuitenkaan vaadi korvausta vuosikymmeniä jatkuneesta henkisestä kärsimyksestäni sanoittaja Maija Konttiselta tai muilta mahdollisilta syyllisiltä.” Eikä korvausta voisi saadakaan, jollei vaatija ole itse Lumiviitta Talvi Halla, josta laulun uusi versio on levittänyt väärää tietoa. Nielkäämme me muut kärsimyksemme ja palatkaamme vanhoihin sanoihin, jahka härmäsukka taas on ajankohtainen.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Kuulijallamme Tuurella on ongelma. Hän on lähettänyt meille kysymyksen, joka varmasti on käynyt monen muunkin mielessä. Tuure kysyy:

Haluaisin tietää minkä takia räjähtämätöntä pommia kutsutaan suutariksi?

Eivätkä suutarit tähän lopu, eläähän vesissämme myös suutari-niminen kala. Ei ihme, jos sekaannuksia syntyy! Saattaahan vaikkapa pikasuutarin luukulta löytyä nopea kengänkorjaaja, vauhdikas räjähtämätön pommi tai tanakka särkikala.

Kaisa Häkkisen etymologinen sanakirja tarjoaa valoa suutarien sekamelskaan. Kaikki suutarit ovat sukua toisilleen. Vanhin on jalkineseppä-suutari, josta löytyy maininta asiakirjoista jo vuodelta 1561. Sana juontuu latinan suutaria merkitsevästä sanasta sutor, ja se on saapunut meille tyypilliseen tapaan vanhan saksan ja sitten muinaisruotsin sutare-sanan kautta.

Kala-suutari on seuraavaksi vanhin, se on mainittu sanakirjassa vuonna 1637 muodossa sutari. Siihen malli lienee saatu vanhasta saksasta, jossa sana Schluster saattoi merkitä joko jalkineseppää tai kalaa.

Pommihommiin suutari taas ennätti vasta 1800-luvun lopulta. Merkityksen muuttumisen taustana on maaseudun suutarien hätäilemätön liiketoimintatapa: he kiersivät töissään talosta taloon ja joskus jossain talossa riitti korjattavaa pidemmäksikin aikaa, jolloin he luonnollisesti saapuivat seuraaviin taloihin sovitusta aikataulusta myöhästyneenä. Ilmaus jäädä suutariksi levisi ensiksi kivityömiesten puheeseen räjähtämättömän pommin synonyymiksi ja sittemmin sotilaskieleen.

Ikävä kyllä Tuuren ongelmat eivät jää tähän. Suomessa nimittäin esiintyy kolme tukkijäärälajia, joiden nimet ovat räätäli, ranskanräätäli ja suutari. Joten tarkkuutta niiden suutarien kanssa, rakkaat kuulijat!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Yleensä ihmiset lukevat ja kuuntelevat aivan mitä haluavat. Monet aivan kovimmista faktoistakin voidaan lukea ja ymmärtää monella tavalla, kunkin lukijan tajunnantason mukaan.

Sama pätee taidearvosteluihin. Ilta-Sanomat otsikoi kanadalaislaulajatar Celine Dionin konserttia analysoineen juttunsa kesäkuussa näin:

Täydellinen kuin Titanic

Kuuntelija-ilmiantajamme Nimettömän kommentit ovat paljonpuhuvat: "Odottaako Iltasanomat laulajan törmäävän jäävuoreen ja uppoavan? Vai onko kyseessä vertaus Titaniciin, jota pidettiin uppoamattomana?"

Aivan oikein, rouva Dionin taiteen ystävät lukevat otsikosta kauniin rinnastuksen James Cameronin täydelliseen elokuvaan Titanic, jonka tunnussävelmän laulaminen siivitti Dionin uran uuteen nousuun. Dionin taiteeseen kriittisesti suhtautuvat taas näkevät otsikossa viittauksen neitsytmatkallaan uponneeseen uhmakkaan mahtipontiseen Titanic-laivaan.

Tässä yhteydessä on pakko onnitella moneen kertaan palkittua Celine Dionia viimeisimmästä tunnustuksesta, joka tuli brittiläiseltä Total Guitar –musiikkilehdeltä. Lehti arvioi Dionin Las Vegasissa esittämän version rockyhtye AC/DC:n You Shook Me All Night Long –klassikosta Maailman kaikkien aikojen huonoimmaksi cover-esitykseksi. Lehti kutsui Dionin esitystä musiikilliseksi hyökkäykseksi ja suositteli, että rouva Dion pysyisi uppoavien laivojen parissa. Näin merenkulun historia innoittaa kirjoittajia yhä!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Ulkonäkö on modernissa maailmassa arvossapidetty asia. Vaikka vanha kansa miten yrittää muistuttaa, että ei ole koiraa karvoihin katsomista, nuoremmat investoivat kiivaasti ulkoiseen olemukseensa kosmeettisen kirurgian, bioflavonoidien tai Kuolleen Meren mineraaleja sisältävän Mineral Skin Osmoterin avulla.

Ystävämme Nimetön törmäsi Tampereella aivan uuteen tai pitäisikö sanoa hieman perinteisempään ihonhoitomenetelmään. Erään paikallisen kauneushoitolan ikkunassa tuo skin bar mainosti näin:

Tarjoa virkistävä hetki ihollesi! Kosteuttava cocktail kasvoille, 10 e.

Nimetön intoilee kosteuttavasta cocktailista näin: ”liikuinhan minäkin nuoruudessani sellaisissa seurapiireissä, joissa joku sai tuopillisen kosteuttavaa cocktailia kasvoilleen vähän väliä. Mutta kun katselin noiden ihmisten uurteisia ja pöhöttyneitä kasvoja, en osannut kuvitella, että kosteuttavasta cocktailista kasvoille kehkeytyisi joskus kosmetologinen hoitomuoto.”

Aristoteleen kantapää arvelee, että kasvoille lennähtävän cocktailin virkistävä vaikutus perustuu siihen, että ulkoisesti nautittuna alkoholijuoma ei tule juoduksi. Tuollaiselle keksinnölle pitää kyllä kohottaa malja ja kaataa se kasvoille Pohjanmaan kautta, kippis!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Modernin tiedostavan ihmisen elo on yhtä nuorallakävelyä. Elämä on kuluttamista, ja kaupan hyllyjen välissä raha, tarpeet ja etiikka kohtaavat niin, että monelta menee sormi suuhun ja jää sinne pysyvästi.

Otetaan nyt vaikka esimerkiksi kanamunat ja kananliha. Ensin kaupunkilaiset valittivat, että ne ovat liian kalliita. Nyt kun ne ovat halpoja, kaupunkilaiset valittavat, että niiden teollinen tuotanto ahtaissa häkkikanaloissa on epäeettistä.

Onneksi meillä on sananvapaus, jolla kanojen asiaa voidaan edistää. Ja mikäpä lehti olisi parempi lintujen puolestapuhuja kuin Aku Ankka! Kaikki Akunsa lukeneet muistavat varmasti vapaiden kanojen ystävän Mummo eli Vieno Ankan tokaisun, joka jo suomenkielisen Aku Ankan varhaisvuosina otti kantaa vapaiden lattiakanaloiden puolesta, kas näin:

Kauhistuksen kananhäkki!

Kyllä! Jos tyydymme teolliseen ruokaan, olemme itsekin teollisia liukuhihnaotuksia! Pois siis roskaruoka, joka muuten on Aku Ankan esittelemä uudissana 1980-luvulta, ja vaatimaan kauppiaalta pöytään kunnon munaa eikä mitään kauhistuksen kananhäkkejä!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Taannoiset jalkapallon EM-kisat saivat monet innokkaimmat sauhuamaan suu vaahdossa. Kuten tiedämme, sauhu eli savu on pieniä kiinteitä hiukkasia kaasussa ja vaahtoa taas muodostuu, kun nesteessä on kaasua pieninä kuplina. Isompaan kaasuyksikköön nesteessä eli kuplaan törmäsi Iltalehden urheilutoimittaja raportoidessaan Ruotsin ja Kreikan välistä ottelua. Toimittaja otsikoi juttunsa näin:

Ruotsi jyräsi Kreikan - Zlatanin kupla puhkesi.

Ottelua seurannut lukija ällistyy. Ruotsin supertähti Zlatan Ibrahimovichan teki Ruotsin voittomaalin, miten niin hänen kuplansa olisi puhjennut? Tarkoittaahan kuplan puhkeaminen sitä, että kuvitellut kyvyt osoittautuvat pienemmiksi kuin todelliset kyvyt, ja nyt mestaripelaaja Zlatanin kykyjen oli nimenomaan havaittu olevan tallella.

Vasta Aristoteleen kantapään fraasirikosyksikön kaiken nähneet tutkijat osaavat tulkata, mistä on kysymys. Kuplan puhkeaminen viittaa siihen, että Zlatan ei ollut tehnyt maaleja pitkään aikaan, mutta Kreikka-pelissä hän vihdoin teki maalin. Jos tarkkoja ollaan, tälle ilmiölle ei ole nimeä urheilumaailmassa. Kirjailijat sentään tuntevat valkoisen paperin kauhun, mutta jalkapalloilijoille vastaavanlaista termiä ei ole olemassa.

Se ei kuitenkaan oikeuta käyttämään vanhaa vakiintunutta idiomia uudessa yhteydessä ilman laajaa kansalaiskeskustelua, komiteamietintöä ja neuvoa-antavaa kansanäänestystä. Kiitämme siis ilmiantaja-kuuntelijaamme Nimetöntä ja tuomitsemme Iltalehden urheilutoimituksen otsikkomaakarit puhaltamaan saippuakuplia kunnes niiden puhkeamismekanismi on selvillä.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Alkuvuodesta silmiin osui omituinen uutinen. Pohjanmaalla oli alettu muuttaa suomalaisia sukunimiä ulkomaalaisiksi, etupäässä ruotsinkielisiksi. Aivan kuin ei riittäisi enää se, että annetaan lapsille mitä erikoisimpia etunimiä, nyt pitää valita Virtasen tai Korhosen tilalle erikoisempi sukunimikin.

Pohjanmaalaisuus tietenkin hiukan helpotti arvoituksellisen ilmiön ymmärtämistä. Länsirannikolla puhutaan paljon ruotsia ja ero kahden yleisimmän kotimaisen kielen välillä ei ole niin raju. Mutta kuitenkin asia jäi vaivaamaan: eikös yksi suomalaisuuden nousun tärkeitä eleitä ollut sukunimen suomalaistaminen? Onko nyt kyseessä jokin suurempi liikahdus kansan isänmaallisuusmittarissa? Vai onko kyseessä vain hienostelunhalu; koetaanhan ulkomaankieliset nimet yhdenmukaisen suomenkielisessä nimiympäristössämme hiukan hienommiksi kuin tutut ja arkiset nimet. Vai onko ihmisten pinnallistuminen vihdoin saavuttanut sen rajan, että luovutaan suvun nimen mukana suvun tarinoista ja sukuyhteydestä vain sen vuoksi, että saadaan itselle ja perheenjäsenille komeampi brändi?

Esimerkkejä nimenmuutoksista ei Pohjanmaalta herunut, mikä on ymmärrettävää, onhan kyseessä aivan oikeat suvut, perheet ja ihmiset. Piti alkaa tutkia sukunimen olemusta muuten. Ja sehän oli helppoa, koska lahjakkaammat olivat ehtineet ennen.

Sirkka Paikkala tutki alunperin paikannimiä. Hän kuitenkin ajautui tekemään ystävänsä kanssa kirjaa suomalaisista sukunimistä ja pian häntä alkoi mietityttää Virtasten myytti. Virtaset ovat pitkään olleet maamme yleisin sukunimi ja heitä pidetään savolaisina. Kuitenkin kun mennään muutama sata vuotta taaksepäin, Virtaset katoavat lähes täysin. Tämän asian ihmettely johti parin vuosikymmenen tutkimustyöhön ja väitöskirjaan vihdoin vuonna 2004.

Paikkalan väitöskirja Se tavallinen Virtanen, Suomalaisen sukunimikäytännön modernisoituminen 1850-luvulta vuoteen 1921 on läkähdyttävä selvitys suomalaisten sukunimistä. Eikä vain sukunimistä, vaan koko yhteiskunnasta. Eiväthän ihmiset keskenään sukunimiä välttämättä tarvitse, mutta kun järjestäytyneen yhteiskunnan ote alkoi yltää yhä syvemmälle suomalaisten elämään, sukunimiasiakin piti laittaa järjestykseen.

Hämmästyttävää on tavallaan myös se, miten tuore asia jokaisen ihmisen sukunimi on. Kuten Paikkala erään artikkelinsa otsikoi: Kun isoisän isä sukunimen otti. Se on sama henkilö kuin isämme isoisä, joten sukunimemme ei välttämättä ole kolmea polvea vanhempi asia.

Tutkija Paikkalan oman sukunimen tarina kuvastaa hyvin maamme kahden vanhan sukunimijärjestelmän, itäisen ja läntisen toimintaa. Alunperin hänen sukunsa oli Savosta ja ilmeisesti nimeltään Tikkanen. Tikkasen perhe lähti sitten 1600-luvun alussa Pohjois-Pohjanmaalle Pyhäjärvelle läntisen talonnimikäytännön puolelle Parviaisen taloon, ja nimi muuttui Parviaiseksi. Muuttojen mukana sukunimi muuttui seuraavina aikoina kulloisenkin talonnimen mukaan Heinoseksi, Ruotostenmäeksi eli Ruotaseksi ja lopulta Laitiseksi. Tässä vaiheessa elettiin 1800-luvun puoliväliä ja Laitisen perhe muutti takaisin itäisen sukunimikäytännön alueelle Kiuruvedelle. Nyt sukunimi jäi Laitiseksi, vaikka perhe muuttikin eri taloihin, koska idän puolella sukunimi kulki ihmisten eikä talojen mukana. Ja Laitinen on myös Sirkka Paikkalan tyttönimi.

Nyt homma menee niin värikkääksi, että on pakko kysyä Sirkka Paikkalalta nimiasioista tarkemmin.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Uusien perunoiden kausi on nyt kiivaimmillaan. Pohjoismaiden oma herkku viehättää etenkin pohjoismaalaisia itseään ja toreilla varhaisimman perunan timon kausi alkaa vaihtua siiklin valtakaudeksi. Mutta hetkinen: kuka timo? Mikä siikli?

Perunalajikkeiden maailma on kiehtova. Lammilla Hämeessä on perunantutkimuslaitos, jonka johtaja Paavo Kuisma tietää perunasta enemmän kuin meillä on nyt lähetysaikaa kertoa. Meille uusien perunoiden ystäville on kuitenkin oleellista tietää, että timo ei tule jalostajansa nimestä, joka on Eero Varis. 1970-luvun alkuvuosina Varis oli töissä Hankkijalla ja kehitti siellä tämän uuden perunalajikkeen, joka kestää varhaisen istutuksen, jonka kasvukausi on sopivan pituinen ja maku oivallinen. Leikkisä sanonta sanoo, että timo kasvaa vaikka lumihangessa. Hankkijalla oli tuohon aikaan tapana nimetä uusia kasveja Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen mukaan, joten eräs ohralajike sai nimen eero, eräs puna-apilalajike nimen venla ja tämä varhaisperuna sai nimen timo. Aivan, se Laurin yksinkertainen mutta pidetty kaksoisveli.

Siikli taas ei ole sukua siklaukselle eikä työkalu siklille, vaan se on kotoisa versio 1930-luvun saksalaisesta sieglinde -perunalajikkeesta. Ja kuten kaikki oopperan ystävät muistavat, Sieglinde on yksi keskeisistä henkilöistä Wagnerin vuonna 1870 ensiesitetyssä oopperassa Valkyyria. Äänilajiltaan dramaattinen sopraano Sieglinde on Ylijumala Wotanin ja jumalatar Frickan ihmistytär, jonka kaksoisveli on Siegmund.

Tässäpä sulattelemista, kun seuraavan kerran keitämme perunoita. Jos taas pataan osuu kappa bintjeä, muistettakoon sen hollantilaista jalostajaa, opettajaa nimeltään de Vries, joka takapihallaan kehitteli uuden mainion perunalajikkeen 1900-luvun alkuvuosina ja risti uuden herkun bintjeksi erään teini-ikäisen tyttöoppilaansa Bintje Jansmanin mukaan. Kuka vielä väittää, että perunat olisivat tylsiä!
- - -
aristoteles(at)yle.fi