Vanhan legendan mukaan suomen kielen sanajärjestys on vapaa. Tämä pitää paikkansa monessa tapauksessa, mutta aika monessa tapauksessa sanajärjestyksen muuttaminen aiheuttaa myös virkkeen merkityksen muuttumisen. Klassinen esimerkki tästä on seuraava Veikko Polameren runo:

Olet nuori, ja minä rakastan sinua. Vanhenet, ja minä vain rakastan sinua. Olet vanha, ja vain minä rakastan sinua.

Nimimerkki Vili Viikari lähetti meille malliesimerkin sanajärjestyksen taiasta. Vilin taloyhtiön ilmoitustaulun lapussa lukee näin:

Koirien piha-alueella tarpeiden teko on kielletty! Jos niin käy, kerääthän pois!

Aristoteleen kantapää on Vilin kanssa iloinen siitä, että samalla kun piha-alueella kielletään koirien tarpeiden teko, ihmiset kieltävät tarpeiden teon myös koirien piha-alueella.

Tasa-arvo hieno asia on, totta eikö!
- - -
Aristoteles(at)yle.fi

Taidekritiikki on vaativaa hommaa. Jos toinen on harjoitellut vaikkapa laulamista kahdeksan tuntia päivässä seitsemän vuoden ajan, ei konsertin jälkeen kannata mennä haukotellen tokaisemaan, että "olipa karmeaa kimitystä, voisitko vetäistä seuraavalla keikalla Puhelinlangat laulaa, se vasta on oikeaa musiikkia".

Liika varovaisuus voi sekin johtaa arvostelijan ojasta allikkoon. Näin kävi toukokuun lopulla Muusikko-lehden kriitikolle, kun hän arvioi Lotta Wennäkosken levyä. Arvio alkoi näin:

Levyn aloituskappale Nosztalgiaim, joka täytyy kirjoittaa kieli keskellä kämmentä, alkaa raisuilla vedoilla.

Aristoteleen kantapään fraasirikostuomioistuin putoaa melkein tuomioistuimeltaan kuvitellessaan kriitikkoa kirjoittamassa arvosteluaan kieli keskellä kämmentä. Kiitämme ilmiantaja-kuulijaamme nimeltään Nimetön ja yhdymme tämän kysymykseen: onko arvostelijalla lipsahtanut nyt peukalo hiukan liikaa keskellä suuta?

Muusikko-lehden musiikkiarvostelija imeköön hirmuiseksi rangaistukseksi peukaloaan kesäloman ajan ja tehköön koko ajan havaintoja siitä, mitä keskellä kämmentä kulloinkin sijaitsee.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Jos suomalaiset olisivat aina tienneet, mikä Sampo on, kansallinen itsetuntolitaniamme kuuluisi varmasti Sibelius, sauna, Sampo ja sisu. Sampo on keskeinen osa kansalliseepostamme Kalevalaa, mutta sen olemus on kuitenkin liian vertauskuvallinen ja hämärä jotta se mahtuisi yhteen iskulauseeseen.

Sampo tunnettiin jo ennen Kalevalaa. Carl Axel Gottlund julkaisi Taalainmaalta sävseniläiseltä Maija Turpiaiselta kuulleensa tarinan sampaan ryöstöstä vuonna 1818 kirjassaan Pieniä Runoja Suomen Poijille Ratoxi. Myös Topelius ehti mainita Sammon ennen kuin Lönnrot kirjasi ylös ensimmäisen Sampo-runonsa 1832. Kalevalassa Sampo mainitaan kymmenessä runossa, ja sen vaiheet takomisineen ja ryöstämisineen ovat eepoksen olennaisia taitekohtia.

Alunperin runonlaulajat ovat oletettavasti tunteneet Sammon merkityksen. Mutta enää 1800-luvulla eivät runonlaulajatkaan osanneet Sammolle täsmällistä selitystä antaa. Maksima Riikosen mukaan Sampo on kannel, Timo Karhusen mukaan laiva, Osmossa Pappisen mielestä Sampo on tähdet ja kuu ja Anni Lehtosen mukaan jauhinkivet. Lönnrot kertoo, miten eräs runonlaulaja selitti sen maaksi, jossa suomalaisten esi-isät asuivat. Runonlaulajat ovat selittäneet sen myös myllyksi.

Lönnrot itse esitti teorian, että Sampo olisi muinaissuomalaisten jumalkuva. Legendaarinen kielimies M.A. Castrén törmäsi sammakkoa tarkoittavaan Sampoon erään taudinmanausloitsun yhteydessä. Castrén päätyi matkoillaan buddhalaiseen temppeliin ja kuuli kertomuksen, jonka mukaan kaikkein vanhin ja arvostetuin buddhalainen temppeli on mongolilaisen ääntämyksen mukaan nimeltään sampo. Myöhemmin Castrén kuitenkin esitti, että sampo on se sankariyritys, josta suomalainen eepos kertoo, ja Väinämöinen se sankari, johon tapahtumien koko ketju on kiinnitetty, niin kuin ne Homeroksella kaartuvat Akhilleuksen ja Odysseuksen ympärille. Hänen mukaansa Sampo on jonkinlainen talismani.

Saksalainen professori Jacob Grimm teki Kalevalaa tunnetuksi maailmalla. Hän käsitti Sammon saksalaisen perinteen mukaan toivomusesineeksi. Carl Axel Gottlund julkaisi oman kansanrunoelmansa Otava kolme vuotta ennen Vanhaa Kalevalaa. Hän kritisoi Lönnrotin työtä ankarasti mm. pehmeröksi ja sekamelskaksi ja esitti, että Sammon idea on siinä, että sitä ei voi lopullisesti selittää.

Suomalaisen kansanrunoustieteen perustaja Julius Krohn ja hänen poikansa Kaarle ehdottivat, että Sampo oli aurinko. Teosofisen liikkeen merkkimies Pekka Ervast rinnasti Sammon tiibetiläiseen elämänpuu-myyttiin ja uskontotieteilijä Uno Harva jatkoi samaa linjaa.

Kuuluisa kielimies E.N. Setälä kirjoitti Sammosta kokonaisen kirjan, jonka mukaan Sampo on maailmanpatsas, ja kirjokansi tarkoittaa tähtitaivasta. Setäläkään ei kuitenkaan käsittänyt, miten maailmanpatsaan tai elämänpuun ajatus on voinut johtaa Sammon takomiseen Kalevalassa.

Paavo Haavikko esitti runoelmassaan Kaksikymmentä ja yksi, että Sampo on yksinkertaisesti Bysantin kultarahan valmistukseen tarvittava välineistö, jonka suomalaiset ryöstivät v. 1041. Ja kuuluisan huurupään Ior Bockin sukusaagassa Sampo on Pukin perheen esi-isä ja ihmisrodun yhteinen sukupuu sekä perimä. Ja onpa kuultu myös teoria siitä, että Sampo eli kirjokansi on yksinkertaisesti kirja, kirjoitettu sana, jonka viisaudella vauraus kertyy.

Tänään kysymme, mitä valoa Sammon pimeyteen voisi tuoda tähtitiede ja sen historiaa tutkiva haaransa arkeoastronomia. Yksi Suomen harvoja arkeoastronomeja on Marianna Ridderstad, joka on tutkinut sammon mysteeriä tähtitaivaan valossa ja yhdistänyt tuloksensa aiempaan, lähinnä kielitieteelliseen tutkimukseen jännittävin tuloksin.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Maailmanpoliittiset kriisit eivät ole naurun asia. Yleensä nuo miljoonien ihmisten elämän pilaavat häsläykset johtuvat aivan jonninjoutavista asioista kuten hallitsijoiden keskinäisistä erimielisyyksistä, turhamaisen kunnian puolustamisesta tai rikkaan lännen öljynsaannin turvaamisesta.

Siksi olikin hätkähdyttävää lukea huhtikuussa Helsingissä ilmestyvästä Naton pää-äänenkannattajasta Helsingin Sanomista juttua siitä, miten irlantilaisprofessori Padraig O'Malley uurastaa konfliktien ratkaisemiseksi. Lehti kirjoitti näin:

Suomessa Irak-neuvotteluja vetänyt professori kertoi kätilöineensä kriisejä 35 vuotta.

Kuulijamme Seppo kirjoittaa ilmiantonsa selitysosassa, että tässä ei varmaankaan tarkoiteta sitä, että kyseinen professori olisi kätilöinyt eli omalla toiminnallaan auttanut kriisien synnyttämisessä. Samaa toivoo Aristoteleen kantapää, vaikka olisihan se hauska löytää yhteinen nimittäjä kaikkien maailman kriisipesäkkeiden takaa ja panna ukko vankilaan.

Niinpä fraasirikososastomme tuomitsee Helsingin Sanomat viikoksi yhdyskuntapalveluun lähimpään synnytyssairaalaan seuraamaan, mitä kätilöinti tarkoittaa!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Kesä on lomamatkailun suurta juhlaa. Moni meistä pakkaa autonsa tai pyöränsä täyteen telttoja, makuupusseja ja kalavehkeitä lähteäkseen perheensä tai ystäviensä kanssa kiertelemään luonnonkauniin isänmaamme äidinkasvoja.

Valitettavasti moderni tekniikka uhkaa vakavasti yhtä kesämatkailun antoisinta puolta. Tarkoitamme tällä navigaattoreita. Auton vakiovarusteena tai matkapuhelimen lisäominaisuutena navigaattori saattaa olla kätevä apulainen, jos pitää löytää perille, eikä osaa lukea karttaa. Mutta minkä monotonisesti reittiä kommentoivassa navigaattorissa voittaa, sen kotimaan paikannimisivistyksessä häviää.

Kuka tahansa osaa ajaa vaikkapa nelostietä pohjoiseen, mutta vain hyvän tiekarttakirjan omistaja oppii, että Pihtiputaan kohdalla hiukan tien itäpuolella on Rummakko, länsipuolella Lumperi ja Elämäjärven kohdalla tien laidasta löytyy paikka nimeltään Makkara. Huikeaa, eikö totta!

Vielä enemmän kartasta ja kesämatkoista saa irti Karttakeskuksen julkaiseman Suomalaisen paikannimikirjan kanssa. Tuhti opus kertoo, mistä maamme paikannimet, kaupungit, vuoret ja laaksot ovat saaneet nimensä. Se kertoo esimerkiksi, että toinen nelostien varren paikka Lusi on saanut nimensä läheisen talon nimestä, joka taas on nimetty isännän ristimänimen Brusi mukaan. Tuosta nimestä on muovautunut Blusi ja vihdoin Lusi, jossa on enää etäinen muistuma siitä, että Brusi on lyhentymä nimestä Ambrosius! Huikean kiehtovaa, eikö totta!

Myykää siis navigaattorinne ja hankkikaa tilalle Suomalainen paikannimikirja! Sen avulla tavallisesta mökkireissustakin saattaa tulla etymologinen suurseikkailu!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Yksi kevään kiinnostavimmista kielellisistä sammakoista tuli helmikuussa vastavalitun Miss Suomen, Satu Tuomiston suusta. Pirkanmaalaisen yrittäjämissin kouliintumattomat kommentit saivat osakseen arvioita, joissa kiteytyivät ennakkoluulot missien älykkyysosamäärää kohtaan. Aristoteleen kantapääkin sai ilmiannon Tuomiston kuuluisimmasta kommentista, joka julkaistiin aikoinaan Iltalehdessä:

Mielestäni yhteiskunta kuitenkin tarvitsee toimiakseen myös vähäosaisempia. Jos kaikilla olisi asiat hyvin, niin menettäisimme työpaikkoja. Se on fakta, tarvitsemme heitä, jotta paletti pyörii.

Nimimerkki Nimetön uumoilee ilmiantonsa ohessa, että missillä olisi paletti karannut käsistä, kun hän lausui tämän yhteiskunnallisen analyysinsä. Mutta oikeastaanhan missi tuossa lausui selkokielellä vain sen, minkä Suomen Yrittäjät julkilausuu mm. nettisivujensa tavoiteohjelmassa: työvoimareservi on saatava nykyistä tehokkaampaan käyttöön muuttamalla sosiaaliturvan mitoitusta ja saamisen ehtoja siten, että jatkossa ei ole kannattavaa olla vastaanottamatta työtä, josta maksetaan jopa suomalaisten työntekijöiden keskimääräistä palkkatasoa vastaavaa palkkaa.

Tästä ei kuitenkaan ole noussut samanlaista väheksyvää hymyilyä, kuin Tuomiston lohkaisusta. Myöskään professori Juha Siltalan muutaman vuoden takainen väite: kapitalismin logiikkaan sisältyy tarve työvoimareservistä, josta alipalkattua työvoimaa saadaan ei saanut iltapäivälehtiä riemastumaan, eikä edes netin Anarkistisessa kirjastossa bloggaavan Reko Ravelan kiteytys: köyhyys on kapitalistisen kasvutalouden edellytys.

Missien on siis yhä mahdoton osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ilman vähätteleviä huomautuksia. Ikävä kyllä, näin paletti pyörii yhä tasa-arvoisessa Suomessakin.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Suomessa on paljon vesistöjä ja niinpä useimmilla meistä on ainakin hiukan kokemuksia vapaa-ajan kalastamisesta. Vaikka eri kalalajien liikakalastus, vesien saastuminen ynnä muut harmilliset syyt ovat tekemässä kalastamisesta Suomen vesillä tuottamattoman ammatin, vapaa-ajan kalastus eli urheilukalastus tai virkistyskalastus on yhä suositumpi harrastus. Onkiminen jokamiehen oikeus ja monen kesään kuuluu mökkeilyn ohessa virvelöinti laiturin nokassa, jollei jopa katiskan kokeminen ja verkkokalastus.

Harva enää kuitenkaan tietää, että turo on muutakin kuin pukutehdas: pieni havupuu, jonka kalakannasta huolehtiva kalamies sujauttaa talvella jään alle veteen sopivaan paikkaan ahvenille kutupaikaksi. Eikä monikaan enää käytä rysää muuhun kuin rysän päältä kiinni jäämiseen noin niin kuin kuvaannollisessa mielessä.

Nykyajan kalamies tietää paremmin, mitä tarkoittaa jerk bait –kalastus, osaa käyttää plaanereita ja osaa sanoa suorat sanat catch and release –ideologiasta. Niille kuulijoille, jotka eivät ole nykyajan kalamiehiä tulkattakoon, että jerk bait eli jerkki-kalastus on viime vuosina yleistynyt vaappukalastuksen muoto, plaanerilla saa vetokalastuksessa uistimen kulkemaan veneen sivulla ja catch and release eli suomeksi pyydystä ja vapauta on englantilaisten onkimiesten sata vuotta sitten aloittama tapa suojella paljon kalastettujen jokien kaloja ja samalla jatkaa kalastusharrastusta.

Vaikka kalastus muuntuu ja uudistuu, kalamiesten jutuilla on kuitenkin oma maineensa, joka pysyy. Saaliskalojen pituutta kuvailtaessa kädet eivät mukamas aina riitä, puntarien koneistot paukkuvat ja se karkuun päässyt kala olisi hämmästyttänyt biologian laitoksen dosenttiakin. Ennakkoluuloilla on syynsä, mutta toisaalta kalamiesten juttujen takana on yhteinen elämänasenne, olivat he sitten tusinan vavan intohimouistelijoita tai sunnuntaionkijoita: teit mitä tahansa, et välttämättä saa kalaa ja silti reissun täytyy olla onnistunut. Saaliin saamisen sattumanvaraisuutta voi pienentää opiskelemalla kalojen elämäntapoja, vesistön olemusta ja oikeilla välineillä, mutta siltikään kalan nappaaminen ei ole sataprosenttisen varmaa. Ja silti kalamies kerta toisensa jälkeen lähtee kyhjöttämään vesistön äärelle.

Kesän kalamiesten kannattaa ottaa lukemistoksi kaksi kirjaa. Jyrki Jahnukaisen ja Veikko Rinteen vastailmestynyt Kalastuksen pikkujättiläinen on painavampi vonkale kuin monen virvelöijän koko kesän saalis. Tuhti tietoteos selvittää innostuneesti kaiken kuviteltavissa olevan modernista kalastamisesta. Se selvittää perinpohjaisesti lainsäädännön, kalapaikat ja sen miten solmitaan silakkalitka.

Toinen kirja antaa perspektiiviä virkistyskalastuksen juurille. Izaak Waltonin Oivallinen onkimies ilmestyi ensimmäisen kerran Englannissa vuonna 1653. Kirjassa Onkimies selvittää kävelyretkellä Linnustajalle ja Metsästäjälle kaiken, mitä tietää onkimisesta ja se ei ole vähän. Onkimies tietää mm. että huhtikuussa, jos ilma on pimeä tai hiukan tuulinen tai pilvinen, on parasta onkia karvamadon näköisellä toukalla. Tietosisällön seurana on runsaasti aina antiikista ja Raamatusta periytyviä näkökulmia kalastamisen jaloon taitoon sekä perussanomaa täsmentäviä runoja.

Kiroilla / seurassa / kielletty. / Hillitty / arvokkuus / hiljaisuus / niin saalis varma on, runoilee Walton.

Onko kalamiesten oma kieli yritys ymmärtää amerikkalaisia kalastustarvikeluetteloita vai kalojen elämää ja elinympäristöä? Kalamiehen pikkujättiläisen toinen kirjoittaja, toimittaja Jyrki Jahnukainen saattaa osata vastata.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Mitä vähemmän tunnemme menneisyyttä, sitä piittaamattomammin suhtaudumme sen merkitykseen meidän elämäämme. Toisaalta hieno asia on se, että mitä huonommin tunnemme menneisyyden, sen enemmän meillä on uutta opittavaa historiasta. Tällä kertaa uusia tuulahduksia historiasta välittää meille vanha ystävämme VPK. Hän kirjoittaa meille näin:

Pitkän linjan pilkunviilaajana tunnen aina vereni kuumemmaksi, kun kirjoittaja, joka muuten yrittää käydä sivistyneestä, yrittää juottaa jollekulle "karvasta kalkkia".

Hiljattain samaa ainetta tarjosi Helsingin Sanomien taloustoimittaja Juhana
Rossi Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtajalle Ben Bernankelle "Näkökulma" -kolumnissaan otsikolla "Ben juo katkeran kalkin loppuun asti", kas näin:

Todennäköisesti Bernanke juo koronalennuksen katkeran kalkin viimeistä
pisaraa myöten ja toivoo, että inflaatio pysyy aisoissa.

Mitenkähän tuo mahtaa onnistua. Saattaa olla, että "kalkki" tarttuu kurkkuun jo ennen viimeistä pisaraa. "Katkeralla kalkilla" kun ei tarkoiteta mitään litkua vaan astiaa, esimerkiksi maljaa tai -pikaria, kreikaksi khalkos, latinaksi calix, esimerkiksi sellaista, mistä Sokrates otti myrkkynsä. Hän tyhjensi katkeran kalkin, ei juonut kalkkia.

Näin voi sivistynyt taloustoimittajakin aina nauttia lisäsivistyksen ilahduttavasta eliksiiristä! Rangaistukseksi fraasirikostuomioistuimemme määrää talousskribenttimme viettämään joka viikko kalkkipäivää ja tyhjentämään tällöin koko kalkkipussin!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Kesäisten harrastusten parissa voi joskus yllättää luovuuden puuska. Esimerkiksi purjehtiminen tarjoaa nykyajan sisäihmiselle runsaasti uusia virikkeitä. Yksi kiehtova vesillä liikkumisen ulottuvuus laajakaistoihin tottuneelle on viestitys viestilippujen avulla.

Tiedättehän ne kansainväliset signaaliliput, joilla on paitsi oma aakkos-merkityksensä, myös oma erityinen viesti muille vesillä liikkujille. Esimerkiksi A-lippu tarkoittaa myös, että sukeltaja vedessä. Lippujen merkityksiä lukiessa voi vain ihailla, miten suurin osa merkittävistä laivasta laivaan –viesteistä on saatu kiteytettyä pariinkymmeneen lippuun.

Lipuilla voi laatia myös modernia runoutta. Esimerkiksi Urpo voi lukea lipuista nimensä tarkoittavan seuraavaa tiheätunnelmaista runoa:

Olette menossa kohti vaaraa.
Risto,
pyydykseni ovat tarttuneet esteeseen.
Mies yli laidan.

Runoilun keskellä kannattaa muistaa, että mastoon lippuja ei kannata mielivaltaisesti nostella, ettei tule aiheutettua paniikkia muissa veneilijöissä vaikkapa lipulla J, jonka merkitys on: pysytelkää etäällä: aluksella on tulipalo, ja lastina on vaarallisia aineita.

Ja muistutetaan vielä kaikkia juhlintaan valmistautuvia veneilijöitä, että juhlaliputuksessa liput eivät ole sikin sokin vaan järjestyksessä: A, B, C, 1, D, E, F, 2, G, H, I, 3, J, K, L, 4, M, N, O, 5, P, Q, R, 6, S, U, V, 7, W, Y, Z, 8, 1. korvausviiri, 2. Korvausviiri ja 3.korvausviiri. Lippuja T ja X ei tietenkään käytetä, koska ne muistuttavat liikaa Ranskan ja Suomen kansallislippuja.
- - -
Aristoteles(at)yle.fi

Kalat, nuo vesielementin iloiset vipeltäjät, ovat aina kiehtoneet ihmisiä. Tärkein kiehtovuuden taso on koskenut kalojen pyydystämistä ravinnoksi. Sitä ihminen on tehnyt jo kymmenien tuhansien vuosien ajan ja onpa vanhasta Suomesta, Antreasta, löytynyt maailman vanhin, 10 tuhatta vuotta vanha kalaverkko.

Jokaisella kalastusmenetelmällä on oma kannattajakuntansa. Verkolla ja katiskalla saaliit ovat suuremmat, virvelöinti on helppo ja toiminnallinen tapa yrittää saada saalista, perhokalastuksessa heittäminen kosken rannalla taas yhdistyy perhojen sitomiseen ja koko harrastuksen esteettiseen kauneuteen.

Onkiminen on se yksinkertaisin tapa kalastaa. Siitä yleensä aletaan harrastus, ja se kuuluu jokamiehen oikeuksien piiriin. Onkimista usein hiukan väheksytään, mutta toisaalta onkimisessa, punaisen kohon hypnoottisessa tuijotuksessa kalastaminen kohoaa aivan omille filosofisille tasoilleen.

Tämän oli oivaltanut jo 1600-luvulla elänyt Izaak Walton, joka kirjassaan Oivallinen onkimies analysoi ongen olemusta näin:

Onkemme on kuin raha, joka tuottaa korkoa meidän huvitellessamme.

No huhhuh. Tätäpä ajayusjärkälettä kelpaa pohtia poukamassa ongella ennen kuin ahven nappaa, kun vielä on aikaa pohtia kaiken maailman asioita.
- - -
aristoteles(at)yle.fi