Toimittajien epäkiitollisena tehtävänä on koettaa saada lukijat kiinnostumaan asioista, joiden kiinnostusarvo ei aina ole aivan täysi sata jokamiehen kiinnostusmittarissa. Yksi tapa saada moneen kertaan vatvotut käsitteelliset monimutkaiset prosessit kiehtomaan lukijaa on käyttää räväkkää kieltä. Tästä tehokeinosta yksi käytetyimpiä esimerkkejä on sanan pommi liittäminen tylsään asiaan. Ilmiö on kaikille tuttu: esimerkiksi eläkepommi -sanan takana olevan ilmiön selvittämiseen ei riitä päälause vaan siihen tarvitaan nivaska paperia. Sana eläkepommi taas tuo jaarittelevan ilmiön uhkaavuuden iskevänä kansalaisen mieleen.

Koska todellisuus harvoin on kuitenkaan yhtä räjähtävä kuin toimittajan tehostesana, joudutaan prosessien kulusta raportoinneissa usein hiukan arveluttaviin kielenkäyttötilanteisiin. Tällaiseen törmäsi äskettäin kuulijamme Nimetön Suomen Kuvalehdessä, joka pohti sairaanhoitojärjestelmäämme. Pitkäpiimäisen asian dramatisointi johti toimittajan hämmentävään pohdintaan siitä, kyteekö terveyspalvelujen rahoituspuolella pommi.

Nimetön kirjoittaa:

”Eikö pommi kuitenkin ole sellainen vekotin, että siinä on sytytyslanka, joka johtaa tuohon mustaan kuulaan. Se sitten räjähtää esim. Kelju K. Kojootin käsissä piirretyistä elokuvista tunnetuin seurauksin. Ei kai pommi siis voi kyteä?”

Aristoteleen kantapään fraasirikostuomioistuin on samaa mieltä. On kuitenkin erinomaista kehitystä, että elämme yhteiskunnassa, jossa pommien tuntemus on unohtunut. Räjähtelemättömässä maailmassa voidaan jaella tumpeloille toimittajille fraasirikostuomioita, kuten vaikkapa tämänkertaisen armottoman terävän oikean kulmakarvan kohotuksen totisen tuijotuksen säestämänä!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Mainonta ei enää ole niin yksinkertaista, että pannaan lehteen ilmoitus, joka innostuneena kehuu vaikkapa kalosseja runoilija Vladimir Majakovskin tapaan:

"Ankea on askelmitta, kumitehtaan kalossitta.
Tuote tuntuu mukavalta, vesi pärskyy jalan alta. Saatavana kaikkialta."
(Vapaa suomennos: M. Rintakoski 1975)

Nykyään ennen mainoksen tekemistä tehdään laajoja kuluttajatutkimuksia, joiden perusteella päätellään, mitä kohderyhmä ajattelee maailmanmenosta ja mikä on asiakasrajapintaympäristö. Sitten vasta aletaan miettiä miten mainostetaan. Mainonnan välineitä on nykyään myös muitakin kuin lehden ilmoitusosa ja kadulla huutava poika. On viraalimarkkinointia, sissimarkkinointia ja hakukonemarkkinointia, joilla kuluttajalle pyritään tuottamaan brändielämys.

Kaikille markkinointivälineille ei ole löytynyt suomenkielistä vastinetta. Yksi näistä on kaupungilla ohikulkijan käteen työnnettävä flaijeri. Tiedättehän tuon pienen mittakaavan massamarkkinointikeinon, jolla tavallisesti mainostetaan popkonsertteja, klubeja tai tapahtumia. Flaijerit yleistyivät silloin, kun taitto-ohjelmat saapuivat jokamiehen tietokoneisiin. Kaikkitietävän Wikipedian mukaan ensimmäinen flaijerifirma on 1980-luvun alussa aloittanut san franciscolainen The Thumbtack Bugle.

Sanassa flaijeri on nuorison arvostamaa kansainvälisyyttä, mutta se ei riitä perusteeksi Aristoteleen kantapään vaativalle sitaattivinkkitoimitukselle. Niinpä otamme nyt käyttöön toisen sanan, joka nousi esiin korvaamaan sanaa reklaami Suomen Kuvalehden vuoden 1928 sanakilpailussa. Kyseessä on tietenkin sana tyrkky. Mitäpä muuta viattoman kaduntallaajan kouraan työnnettävä flaijeri on kuin tyrkky! Joten ei muuta kuin kaikki tekemään ja jakamaan tyrkkyä ensi lauantain konsertista!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Nykyajan lamaa vartoilevan yleistunnelman sävyttämässä vauhdikkaassa tiimellyksessä unohdamme usein, että leikinlasku ja vakavat asiat voivat sopia yhteen, jos vain sanansa osaa sommitella sopivasti. Otetaan nyt vaikka verenluovutus. Vuosittain verensiirroilla jopa 60 000 potilaan henki pelastetaan tai toipumista sairaudesta nopeutetaan verensiirrolla. Tuo on lähes sama määrä ihmisiä kuin Joensuussa on asukkaita.

Kyseessä on siis vakava asia. Mutta koska verenluovutus aiheuttaa pienellä vaivalla suuren helpotuksen, kyseessä on myös iloinen asia. Niinpä tänä vuonna 60 vuotta täyttävän SPR:n veripalvelun verenluovuttajille lähettämä muistutuskortin teksti ansaitseekin olla iloinen, tarmokas ja rohkaiseva. Ja niinpä siinä lukeekin:

Nyt on aika kääriä hiha.

Näinhän se on! Koska verenluovutuksessa luovutettava 450 millilitraa verta saadaan yhdestä kädestä, kumpaakin hihaa ei tarvitse kääriä! Kun monia muita ponnistuksia varten täytyy kääriä molemmat hihat, kanssaihmisen hengen pelastaminen verta luovuttamalla on puolet helpompaa!

Ei siis muuta kuin veripalveluun hihaa käärimään!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Yhdyssanojen sanojen oikea järjestys on aihepiiri, josta perinteisesti löytyy peistä taitettavaksi ja kanoja kynittäväksi. Useimmiten asia on täysin ongelmaton, onhan päivänselvää kumpi on kumpi, elinkeinoasiamies vai miesasiakeinoelin.

Mutta joskus yllättävistäkin paikoista löytyy mietittävää. Kuuntelijaystävämme Esa Kuismanen kirjoitti meille näin:

”On särähtänyt korvassa kun juustoleipää sanotaan leipäjuustoksi. Hieman taustaa sanalle. Anoppini kuvasi juustoleivän tekoa seuraavasti: maito juoksetetaan juustonjuoksuttimella, juusto kerätään juustoliinaan ja juusto muotoillaan laudalle leivän muotoon, siis tehdään juustoleipä. Juustoleipää seisotetaan jonkin aikaa ja sitten leipä paistetaan - perinteisesti avotulen paahteessa. Siis juustoleipä on juustosta tehty leipä, ei leivästä tehty juusto.

Vertailukohta löytyy helposti. Esimerkiksi rautanaula on raudasta tehty naula. Naularauta taas on rautaa josta tehdään rautanauloja. Naula tässä viittaa esineen muotoon. Samoin leipä sanassa juustoleipä viittaa juuston muotoon kuten edellä kuvattiin. Muita leipiä voitaisiin luetella: vehnäleipä, ruisleipä jne.”

Tekisi mieli väittää Esalle vastaan, että juustoleipä on leipä, jolla on juustoa, mutta sehän on juustovoileipä. Aristoteleen kantapää jääkin maistelemaan leipäjuuston ja juustoleivän eroa laatimalla kokeeksi herkullisen juustoleipäsalaatin.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Oltiin sanavalinnoista mitä mieltä tahansa, yleensä kaikki kielenkäyttäjät ovat samaa mieltä siitä, että silloin kun on mahdollisuus sanoa, pitää sanoa.

Ystävämme Maalaismaisteri lähetti meille tähän teemaan liittyvän lehtileikkeen Pohjalainen-lehden etusivulta elokuun lopulta. Lehden Sunnuntaisuomalainen-osiossa käsiteltiin kirkkojen paloturvallisuutta, joten etusivun otsikko julisti näin:

Kirkkojen paloturvallisuus on edelleen Herran hallussa.

Maalaismaisteri kirjoittaa, että ”Mitäpä tähän enää lisäämään? Otsikko aiheuttaa järjetöntä mielihyvää!”

Mikäpä Aristoteleen kantapääkään on mitään tähän lisäämään, muuta kuin että toivottavasti kirkkojen paloturvallisuus on niin korkeaa tasoa, että hiilihankomiehiä ei niiden ympärillä tarvita.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Ilmastonmuutos on vaikuttanut ilmastoomme jo enemmän kuin luulemmekaan. Säätilojen ääri-ilmiöt ovat yleisempiä kuin ennen. Purjeveneilijät manaavat, kun sopivia tuulia ei kesän aikana tahdo puhallella niin millään. Joko on kovan tuulen varoitus tai sitten aivan rasvatyven.

Ilmastonmuutos on jo ehtinyt vaikuttaa myös kieleemme. Vielä muutama vuosi sitten ilmaus myrskyn silmässä oli harvinainen erikoisilmaus, kun puhuttiin pyörremyrskyjen fysiologiasta. Mutta esimerkiksi kuluneena syksynä myrskyn silmässä -ilmausta on käytetty tuhkatiheään kuin sieniä sateella.

Koska Suomessa ei pyörremyrskyjä, hurrikaaneja, sykloneita tai taifuuneja esiinny, myrskyn silmä -ilmauksen toiminta ja käyttö on kuitenkin usein pikemminkin tunnevaraista kuin tietopohjaista. Kuulijanimimerkkimme ET kirjoittaa meille, miten toimitusjohtaja Jouko Karvinen kertoi alkusyksystä Uuden Suomen haastattelussa seuraavaa:

Stora Enso on kuitenkin matkalla myrskyn silmästä.

ET tulkitsee, että ”asiayhteyden perusteella Karvinen lienee tarkoittanut sitä, että parempaan päin ollaan menossa. Mikäli kuitenkin oikein ymmärsin keskikoulun maantietoa, myrskyn silmässä on tyyntä, kun tuuli kiertää ympärillä. Sinne pääseminen ja sieltä pois pääsy voi sitten olla hyvinkin kuoppaista kyytiä.” ET on oikeassa. Jos Stora Enso siis on poistumassa myrskyn silmästä, niin tuulet yhtiön huipulla eivät ainakaan tyynny.

ET päättää kirjeensä kysymykseen: ”Valitettavasti Hra Karvinen ei taida olla väärinkäsityksineen yksin. Jotain asialle on tehtävä. Muutetaanko ilmaisua vai fysiikan lakeja?”

Aristoteleen kantapään fraasirikospassipoliisi pohtii asiaa perinpohjaisesti ja päätyy siihen, että koska puunjalostusteollisuus on Suomelle elintärkeä ala, muutamme fysiikan lakeja niin, että Karvisen versio myrskyn silmä -ilmauksesta on oleva oikea.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Todellisuutemme ja kielen vuorovaikutus heijastuu puheessamme koko ajan. Ihmisen valitsemista sanoista näkyy hänen elinpiirinsä laajuus ja suppeus, erikoisalat ja jokapäiväisen elämän kirjo.

Tämän konkreettisen maailman vaikutuksen ajatteluumme ja kieleemme vahvisti Ilta-Sanomien syyskuinen lehtijuttu otsikoltaan Viivi Avellan putosi hevosen selästä. Tuossa artikkelissa tämä Sinkkunaisen käsikirja -kirjastaankin tunnettu kirjailija Avellan valotti laajasti hevosen selästä tapahtunutta putoamistaan Tallitähdet-nimisen laatusarjan kuvauksissa. Laajalti niin sanottuna blondina tunnettu juonto- ja toimitusalan yksityisyrittäjä kertoi aiheesta näin:

Laskeuduin kuin vaahtokarkki.

Vaahtokarkki! Kyllä, aivan itsestään selvästi! Mistäpä noin kolmekymppinen vaaleatukkaisena tunnettu nuori naimaton kaupunkilainen nainen muualta löytäisikään vertauksen pehmeälle putoamiselle kuin vaahtokarkista, tuosta sokerista, liivatteesta ja siirapista rakennetusta makeisesta! Trasselipussista? Vauvan pepusta? Ei, ei, ei! kyllä vaahtokarkki tuo Avellanin puheeseen heti sellaisen karskin todellisuuden ja känsäkouraisen uskottavuuden, että tekee mieli todeta Tapio Rautavaaran äänellä, että tämä tarina on tosi!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Vanha kansanviisaus parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla on yhä elinvoimainen ja kovassa käytössä. Eri muodoissaan kaikkialla maailmassa tunnettu sananparsi elää, vaikka harva nykysuomalainen on eläissään syönyt pyyn lihaa tai nimittänyt syliään pivoksi missään muussa yhteydessä.

Syy sanonnan ikivihreyteen on selvä. Se ottaa nasevasti selvän asenteen ihmisen ahneuteen. Ahneus ei ole maailmasta kadonnut, eivätkä ahneuden seuraukset, vaikka monet poloiset yhä uudestaan näin luulevat. Juuri myllertävä pankkikriisikin olisi kyetty välttämään, jos finanssihaiden vanhemmat olisivat kyenneet tolkuttamaan lapsilleen sen opetuksen, että parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla.

Vaikka tähän viime kuukausien tilanteeseen sopisi paremmin sananparren muunnelma parempi säästötilin maltillinen korko kuin kymmenen volatiilia vipurahastosijoitusta oksalla, pitäkäämme kiinni pyistä ja pivoista. Ne olivat aikoinaan täsmällisiä arjen tavaroita, mutta nykyään ne ovat muuttuneet symboleiksi, jotka kelpaavat kaikkiin elämäntilanteisiin.

Vaikka siis sijoitusneuvoja väittäisi, että pyy pienenee maailmanlopun edellä, muista aina, että parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Kokemamme pitkä rauhanaika ja metsästysharrastuksen kuihtuminen näkyvät jokapäiväisessä kielessämme. Monella meistä on vaikeuksia hahmottaa sanonnoissa niin suositun räjähdysaineen ruudin toimintaa. Ei kuitenkaan tarvitse olla mikään ruudinkeksijä ymmärtääkseen, että tämän kiinalaisten kehittämän, maailman vanhimman räjähtävän aineksen pitää olla kuivaa, jotta se räjähtäisi.

Toisin luuli Uutislehti 100:n urheilutoimittaja, joka yritti harjoittaa räjähtävää jalkapallojournalismia syyskuun alussa kirjoittamalla, miten Mikael Forssellin seuran Hannoverin kausi jalkapallon Saksan Bundesliigassa ei ota tulta
alleen sitten millään. Lehti otsikoi jutun näin:

Forssellin ruuti rutikuivaa.

Nimimerkkikuulijamme Aristoteleen kantapäätä iPodin täydeltä kirjoittaa, että tämä ilmaus on

”vakava fysiikan lakien vastainen fraasikuperkeikka. Artikkelin otsikon luettuani kuvittelin, että se sisältää hyviä uutisia. Pian kävi kuitenkin ilmi, että Hannoverin ruuti on paremminkin litimärkää, kun ei syty sitten millään.”

Myös Aristoteleen kantapään fraasirikospartio suosittelee suurta varovaisuutta, kun aletaan leikkiä niin tulenaroilla ilmauksilla kuin ruudin eri muodot. Tässäkin tapauksessa oli vain millimetrien kysymys, että Uutislehden ruudilla leikkijä olisi menettänyt peukalonsa. Partiomme viekin pahantekijän kotiinsa ja pitää hänen vanhemmilleen puhuttelun.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Näin YK:n päivänä olemme kansainvälisellä tuulella. Onnittelemme tietysti 63-vuotiasta järjestöä ja muistamme sen edeltäjää Kansainliittoa, jonka perustamisesta tulee ensi tammikuussa 90 vuotta.

Eri valtioiden liittoutumia oli nähty ennen näitä kahta ja on nähty näiden perustamisen jälkeenkin. Monet isommat ja pienemmät kansakunnat ovat kautta aikojen koettaneet turvata menestyksensä sodassa ja kaupassa liittoutumalla muiden kanssa toisiaan vastaan. Olennaista Yhdistyneissä kansakunnissa ja sen edeltäjässä onkin se, että ne olivat ensimmäiset järjestöt, joihin haluttiin saada kaikki maailman valtiot ja näin eräällä tavalla ylittää kunkin valtion oma yksityinen etu.

Tavallaan YK on siis seurausta 1700-luvulla alkaneen kansallisvaltioaatteen noususta. Parissa vuosisadassa kansallisvaltio yhdessä teknisen kehityksen kanssa oli tullut sille tasolle, että toisessa maailmansodassa muutaman maan eduntavoittelu johti kymmenien miljoonien ihmisten kuolemaan ympäri maailman. Vasta silloin tajuttiin, että yksittäisten valtioiden paras etu on kaikkien valtioiden yhteinen etu.

Modernin ihmisen näkökulmasta Yhdistyneet kansakunnat lähti viemään maailmaa kohti uutta vaihetta, sellaista aikaa, jolloin rajat eivät estä meidän tai ajatustemme kulkua. Mutta toisaalta noiden tiukkojen rajojen pystyttäjien eli kansallisvaltioiden aika ei tosiaankaan ole järin pitkä.

Meidän on vaikea kuvitella aikaa ennen kuin ylipäänsä syntyi idea siitä, että jokainen omaa kieltään puhuva ryhmä on kansa, joka tarvitsee tai jopa ansaitsee oman valtionsa. Joskus 1600-luvulla ja sitä ennen liikenne oli hitaampaa, tiedonvälitys nykyiseen verrattuna olematonta ja etenkin maanviljelijäväestön elämä oli paikallisempaa kuin nykyään.

Toisaalta on ylimielistä kuvitella, että historian ihmiset olisivat eläneet samassa talossa koko onnettoman nokinaamaisen elämänsä. Muutkin kuin ylimykset ja merikapteenit liikkuivat, kävivät kauppaa ja tekivät pyhiinvaellusmatkoja pyhiin paikkoihin. Englannin Salisburyn tasangolla sijaitsevan Stonehengen lähistöltä löytyi taannoin tuhansien vuosien ikäinen vanhan miehen luuranko. Kun luiden alkuperää tutkittiin, selvisi että mies oli syntynyt Alppien juurella jossain nykyisen Itävallan seudulla.

Yksittäistapaus ei välttämättä todista laajasta kotimantereen matkailusta, mutta monet muutkin seikat puhuvat sen puolesta, että Eurooppa ei ennen kansallisvaltioiden syntymistä ollutkaan niin nurkkakuntaisten kylien sikermä, kuin nykyään usein luullaan.

Yksi tapa tutkia sitä, miten kosmopoliittista seutua vanha maailma oli, on tutkia eri maiden kansanviisauksia. Nyt pyydämme studioon sananparsien tutkijan Outi Lauhakankaan, esitämme hänelle muutaman pesunkestävän taatusti suomalaisen sananlaskun ja pyydämme häntä kertomaan, miten kansallisista viisauksista on kysymys.
- - -
aristoteles(at)yle.fi