"Miksi naista on niin vaikea ymmärtää?" huokaa mies. "Mitä mies oikein tuolla tarkoittaa?" kysyy nainen. Miesten ja naisten erilaiset tavat ymmärtää kielen vivahteita herättävät hilpeyttä, mutta myös ahdistusta molemmissa sukupuolissa. Aamulehti otsikoi vast'ikään juttunsa miehen ja naisen kommunikaatiovaikeuksista näin:

Miehen kieli ei viihdy naisen suussa.

Kevät on leikin aikaa. Yksi leikki, joka liittyy vahvasti vapun juhlintaan on tietenkin vapun omineiden teekkarien sananmuunnostelu.

Alunperin vappu ei ollut möykkäävien haalariteekkarien terrorisoima karnevaali vaan 700-luvulla eläneen pyhimys Valborgin kunniaksi vietetty juhla. Pohjalla lienee kuitenkin ollut jokin pakanallinen kevään juhla, koska kirkkopyhänä vappua ei pitkään aikaan ole vietetty. Siitä onkin tullut varsin kaupunkilainen työväkeä, opiskelijoita ja kevään ystäviä yhdistävä riemujuhla synkän talven päätökseksi.

Nykyaikaisessa maailmassa usein tuntuu siltä, että monelle riittää se, että tuntee voikukan ja tietää, että muut kukat luokitellaan lahkoon ”muut kukat”. Eläinopissa taas riittää, kun tuntee hiiren ja oravanpyörän oravan.

Suomen kansallisooppera on yksi hienoimpia taidemuotoja. Koska kyseessä on kallis taiteen laji, kansallisoopperan johtaminen nostattaa intohimoja suuntaan jos toiseenkin.

Intohimot tarttuvat usein toimittajiin, vaikka journalistit pitävätkin itseään tyynenä ja kaiken nähneenä sakkina. Kun Suomen pankista tutun Sirkka Hämäläisen kiinnityksestä kansallisoopperan uudeksi puheenjohtajaksi uutisoitiin, ainakin Helsingin Sanomien verkkotoimittajan mieleen purjehtivat muistikuvat oopperan ohjelmiston Lentävästä hollantilaisesta. Toimittaja nimittäin otsikoi juttunsa seuraavasti:

Kansallista itsetuntoamme hivelee muutama seikka, joka tekee suomalaisista erityisiä. Eskimotkin osaavat juoda viinaa, unkarilaiset osaavat tehdä itsemurhia, mutta vain suomalaiset juovat kahvia ja syövät banaaneita niin kuin suomalaiset.

Ja kahvin takia jokaisen suomalaisen kannattaa lukea Stewart Lee Allenin kirja Paholaisen juoma, jossa mies omalla tavallaan matkustaa kahvin matkassa Etiopiasta Jemenin ja Turkin kautta Eurooppaan, josta viimein laivalla Brasiliaan ja Yhdysvaltoihin. Kirja kertoo lukemattomia tarinoita kahvin historiasta.

Valtiot haluavat erottua toisista valtioista selkeiden rajaviivojen ja aitojen avulla. Maa-alueella se on helppoa, mutta vesialueilla maiden väliset rajat eivät olekaan enää niin selviä. Viimeisin kuumia tunteita herättänyt rajaviivakiista käytiin Iranin ja Britannian välillä, kun väännettiin kättä siitä, olivatko pidätetyt brittisotilaat Irakin vai Iranin aluevesillä. Helsingin Sanomat otsikoi uutisen aiheesta näin:

Iranin ja Irakin välinen meriraja on kuin veteen piirretty viiva.

Satiainen ja täi. Jo pelkästään näiden hyönteisten nimet saavat aikaan epämääräistä kutinaa siellä ja täällä. Epäilyttävästä kutinasta huolimatta satiaiset ja täit ovat kuitenkin hyödyllisiä pikkuloisia. Niiden dna-eroja tutkimalla geenitutkijat ovat selvittäneet milloin ihmisestä tuli lähes karvaton, josta taas voidaan päätellä se, milloin aloimme käyttää vaatteita. Toimittaja Timo Paukku kirjoittaa aiheesta Helsingin Sanomissa näin:

Karvattomuuden alkua on nyt ajoitettu kutkuttavasti – satiaisiakin
tutkimalla.

Pääsiäinen sopii Mikael Agricolan juhlimisen ajankohdaksi mainiosti, onhan sana pääsiäinen hänen kehittämänsä uudissana; alunperin päsieinen. Kun monessa muussa kielessä pääsiäinen johtuu juhlan hepreankielisestä nimestä pesah, suomessa juhlitaan pääsiäistä edeltävän 40 päivän paastosta pääsemistä.

Sankarimme muistetaan uusien sanojen kehittäjänä, mutta hänellä oli myös kauneustajua kielen suhteen, kuten tämä runonpätkän käännös osoittaa:

Surullinen sydän, toistuva viha
ja harvoin iloa hakeva mieli

Vuosisatojen ajan myrkyttyneen ja saastuneen Itämeren tila on rikollisen huono. Aristoteleen fraasirikostuomioistuimen valta ei yllä Pietarin kehnon jätevedenpuhdistuksen rankaisemiseen, mutta hommia riittää surullisen paljon kotimaassakin.

Nimimerkkikuuntelijamme Mälikkälän Mimmi on lähettänyt meille Tampereella ilmestyvän Aamulehden taannoisen jutun, joka on otsikoitu vähintäänkin raflaavasti:

Itämeressä muhii kuuttisoppa.

Mikael Agricola on yksi Suomen tuntemattomista suurmiehistä. Viitisensataa vuotta sitten elänyt pappismies herättää juhlallisia tunteita niissä, jotka herkistyvät suurmiehistä yleensäkin, mutta suuri osa kanssaihmisistämme muistaa Agricolan vain pölyisenä hahmona koulun historiankirjasta.