Ilmastonmuutos, jonka luultiin alkavan joskus hamassa tulevaisuudessa, alkaa näkyä yhä paremmin. Syksy oli pitkä sekä pimeä ja talvi oli niin lyhyt, että monen sukset eivät latua ehtineet nähdä.

Ilmastonmuutoksen aiheuttamat mullistukset perinteisissä elinkeinoissa antavat uusia mahdollisuuksia myös kielenkäytön saralla. Imatralla ilmestyvä Uutisvuoksi innostui maaliskuun lopulla ilakoimaan otsikossa näin:

Sula maa piti metsätyöt jäissä.

Oletteko huomanneet, ketkä ruskettuvat keväällä ensimmäisenä? Aivan oikein, ensimmäisinä terveen päivetyksen kasvoilleen saavat ne joilla on varaa matkustella talven aikana kaukomailla ja toisaalta ne, joilla ei ole varaa muuta kuin elää ulkona kesät talvet.

Monet kotieläimemme vaativat aivan omanlaisensa käsittelyn. Sikoja ei lypsetä, lehmiä ei oteta syliin ja kissoille ei syötetä jyviä.

Kielessämme on myös paljon eläimiin liittyviä sanontoja, jotka vaativat käyttäjältään samaa tarkkuutta kuin maatalon kotieläinten hoitajilta. Kuten nyt esimerkiksi vanha riidanratkontatermi kyniä kana. Kun kahdella ihmisellä on riita jostain asiasta heillä tosiaan on kana kynittävänä eikä silloin nyljetä karhua.

Kirjallisuuden kääntäminen on omituista hommaa. Kaikkihan tietävät, että niin kuin laulussakin sanotaan: hevonen on häst, suola on salt ja piano on westerlund. Mutta sitten kun hevosen, suolan ja pianon merkitys kirjoittajan kulttuurissa onkin eri kuin kohdemaan kielessä, kääntäjältä vaaditaan muutakin kuin sanakirja.

Lännenelokuvat ja lännensarjat eivät moneen vuosikymmeneen ole nauttineet sellaista suosiota kuin kulta-aikoinaan. Länkkärien tehtailu on loppunut, mutta tämä takaa toisaalta sen, että harvat tehtävät westernit ovat sitten sitäkin laadukkaampia.

Monesti käytämme sanontoja ja kielikuvia, joissa mainitaan jokin esine tai asia, jota ei enää ole olemassa oikeastaan muualla kuin kyseisessä sanonnassa. Tällöin tarvitaan hyvää muistia ja kielikorvaa, jotta sanonta menee oikein. Muussa tapauksessa niille, jotka muistavat vielä esineen tai asian, voi syntyä hassu tai peräti harhainen mielikuva tapahtumien kulusta.

Me kaikki emme voi olla arkeologian ylijumalia ja tuntea kaikki vanhat esineet kuin kotiseutumuseon elinikäinen hoitaja. Mutta jotkin vanhat esineet kuuluvat yhä siihen kuuluisaan yleissivistykseen.

Pysyvyys halki vuosisatojen on aina kiehtonut ihmisen mieltä. Tälle harvinaislaatuiselle ikimuistoisuuden lajille on myös koetettu kehittää ikuisuuden arvolle sopivaa ilmausta. Tiedämme marmoriin kaiverretut sanat ja historian lehtien kääntämiset, mutta Etelä-Saimaa -lehden toimittaja Anu
Pyyhtiä ylsi Boris Jeltsinin kuoleman jälkeen aivan uusiin sfääreihin, kas näin:

Neuvostoliiton vallankaappausyritys ja panssarivaunun päälle noussut
Jeltsin välittyivät CNN:n kautta lähtemättömästi maailman verkkokalvoille.

Tänä vuonna tulee täyteen tasan 116 vuotta siitä, kun USA:n armeijan joukot — tarkemmin sanottuna 7. ratsuväen 500 sotilasta johtajanaan majuri Samuel Whitside — surmasi Etelä Dakotassa Wounded Knee –joen luona joulukuisessa paukkupakkasessa yli 300 dakota-intiaania Suuri Jalka –nimisen päällikön heimosta. Traaginen ja julma verilöyly oli Pohjois-Amerikan parisataa vuotta kestäneiden intiaanisotien päätös mutta siihen loppui myös se Yhdysvaltain sisällissodasta alkanut kolmenkymmenen vuoden ajanjakso, jota perinteisesti pidetään Villin Lännen aikana.

Urheilu on kovaa peliä jo divisioonatasolla. Tai siellä kilpailu on kaikkein kovinta, puoliammattilaistasolla kynnys potkaista nilkkaan, koukata kylkeen tai estää poikittaisella kyynärpäällä on matalin. Kun voima ja nopeus eivät kinnerjänteissä ihan riitäkään ylivoimaiseen omaan suoritukseen, monenlaiset tunteet pulpahtavat pintaan ja jäljelle jää vastustajan pelin tai jopa pelaajan jäsenten rikkominen.

Samanlaista kykyjen loppumista kesken tapaa usein lehdistössäkin. Maaliskuun alussa Koillis-Hämeen toimittaja IP otsikoi paikallisen joukkueen menestyksestä näin:

Viime vuosina suomalaisissakin ryypiskelyjuhlissa, kuten vappuna, juhannuksena ja loppukesän rapujuhlissa, on alettu lainata vaikutteita suomenruotsalaisesta juhlaperinteestä. Moni perinteiseen suomalaiseen juhlintaan tottunut on yllättynyt, kun innokas isäntäväki alkaa umpisuomalaisilla kutsuilla laulattaa vieraillaan snapsilaulu helan gåria ynnä muita posket innosta hehkuen, vaikka kyseessä ei olisikaan teekkariseurue.