Sopimusyhteiskunnan aika on ohi. Näin sanotaan Suomessa kansakunnan kaikilla kahvitunneilla.

Tämän hetken eläkekeskusteluista huolimatta maailman markkinavoimat ovat vieneet jo ajat sitten vallan paitsi hallituksilta myös ammattiyhdistysliikkeeltä.

Vaikka lomautus- ja irtisanomisbuumi on juuri nyt pahimmillaan, ihmiset mielellään uskovat, että joku jossain suojaa pysyvyyttä työelämässä.

Miten Sinä ajattelet?

Ay-liike on työntekijän turva -väitteestä taittavat peistä valtiotieteitten tohtori Anu Suoranta ja toimittaja Jukka Arvassalo YLE Radio 1:n Ennakkoluuloja -ohjelmassa torstaina 12.3.2009 klo 12.15. Uusinta kuullaan perjantaina klo 18.00.

Lauantaina 14.3.2009 klo 12.15 - 13.57
Vieraana ympäristöministeri Paula Lehtomäki

Miten toimii nainen politiikassa? Kuinka tasa-arvoinen politiikan maailma on? Voiko feminismiä toteuttaa politiikassa, pääseekö feministi politiikan kabinetteihin? Moilanen haastaa kevään aikana kolme politiikassa näkyvää naista pohtimaan asiaa. Sarjan aloittaa ympäristöministeri Paula Lehtomäki. Millainen feministi on keskustalainen, karaokesta pitävä ministeri, kahden lapsen äiti? Millainen on Paulan Unelmien Herrahissi?

Viikon ajankohtaisen vieraan lisäksi lähetyksessä ovat mukana tuttuun tapaan mukana myös studioisäntä Jussi, Baariäijä, Huijarimies, Ruuhkanainen, Riku Siivonen sekä Feministitesti, Juupas-Eipäs, Viikon motto ja Viikon feministipalkinto. Ja tietysti kuuntelijat, jotka voivat soittaa suoran lähetyksen numeroon (09) 144 800 tai kirjoittaa kommenttinsa ohjelman nettisivulle yleradio1.fi/tultamunille.

Pääministeri Matti Vanhasen esitys eläkeiän nostamisesta 65 vuoteen laukaisi kiihkeän keskustelun. Ammattiyhistykset pitävät tiukasti kiinni nykyisestä 63 vuoden eläkeiästä, yleislakollakin on jo uhattu. Yksimielisyys tuntuu kuitenkin vallitsevan siitä että suomalaisten on jatkossa jaksettava pidempään töissä kuin nykyään.

Mutta mikä on oikea eläkeikä itsekullekin? Miksi suomalaiset tuntuvat haluavan mahdollisimman varhain pois työelämästä? Millä meidät saataisiin pysymään kauemmin töissä? Lähetyksessä pohditaan myös ylipäätään vanhenemista ja asenteita vanhuuteen. Nuoruutta ihailevassa maailmassa tuntuu olevan kovin vaikea ymmärtää mitä se vanheneminen tarkoittaa. Kiinassa suhtautuminen vanhuuteen on aivan erilaista kuin Suomessa, Pekingistä saadaankin lähetykseen Katri Makkosen raportti.

Keskustelijoina studiossa ovat gerontologian professori Marja Jylhä Tampereen Yliopistosta, professori Kari Lindström Työterveyslaitokselta ja osastopäällikkö Mikko Kautto Eläketurvakeskuksesta.

(YLE Radio 1 torstaina 12.3.2009 klo 9.05 - 10.00)

Pakina: Tove Djupsjöbacka

Kun tekee töitä kansanmusiikin parissa, joutuu kohtaamaan sanan perinne melko usein. Puhutaan perinnemusiikista, tanssiperinteestä, perinneleikeistä jne. Perinteet ovat osa elämäämme, perinteitä on jokaisella yhteisöllä – suurella ja pienellä.

Nykypäivän globalisoidussa maailmassa harva tunnustaa kuuluvansa yhteen ainoaan perinteeseen. Elämään kulkeutuu vaikutteita monelta eri suunnalta. Tutustuakseen oman maan perinteeseen on nähtävä vaivaa. Se mitä kutsumme tänään perinnemusiikiksi ei useimmiten enää olekaan luonteva osa ihmisten musiikillista arkea, vain sitä pitää lähteä hakemaan kiven takaa.

Ruotsinkielisellä ala-asteella ollessani suomalaisesta kansanmusiikista ei puhuttu kovinkaan paljon. Oppikirjoissakin oli suomalaisia kansanlauluja kokonaiset neljä – Minun kultani kaunis on, Taivas on sininen ja valkoinen, Tuku tuku lampaitani ja neljättä en enää muista.

Suomenruotsalaisena tottuu jo varhain elämään kahden kulttuuriperinteen rajapinnassa. Olla suomalainen, mutta ruotsinkielinen. Olla ruotsalainen, muttei ruotsalainen. Purjehtia kahdenlaisen kulttuurin välillä. Itse myönnän puutteeni suomalaisen populaarimusiikin suhteen – Eput, Hectorit ja Juicet tulivat tutuksi oikeastaan vasta opiskeluaikoina. Huomattavasti tutumpi hahmo lapsuudesta on esimerkiksi ruotsalainen humoristi Povel Ramel.

Tällaisessa kulttuurisekoituksessa eläessä tottuu poimimaan eri kulttuureista haluamansa piirteet. Suomenruotsalainen kulttuurikaan ei ole millään lailla yhtenäinen, erot ovat melko suuret esimerkiksi pääkaupungin ja Pohjanmaan suomenruotsalaisten välillä. Loppujen lopuksi jokainen muokkaa haluamansa kulttuurisekoituksen ja sisällyttää siihen vanhemmilta saatua, muualta haettua, puolisolta tarttunutta, työpaikalla opittua jne.

Vanhan sanonnan mukaan hääasuun pitäisi kuulua jotakin vanhaa, jotakin uutta, jotakin lainattua ja jotain sinistä. Samalla lailla nykyihmiset hakevat elämäänsä sisältöä perinteiden supermarketista, jossa voi poimia kauppakoriinsa haluamansa tavat ja musiikit. Uskonnonkin suhteen tuntuu että ihmiset yhä enemmän valikoivat eri uskonnoista haluamansa.

Tutustuakseen oman maansa perinnemusiikkiin pitää siis nähdä vauvaa. Ei kannata tyytyä ala-asteen musiikkikirjojen tarjontaan, vain etsiä itse lisää. Kansanmusiikki ei ehkä enää näy arjessamme, mutta sen harrastuksen voi aloittaa aikuisenakin.

Kun aikoinaan oman alueen soitot oppi kylällä, on nykyään kaikki maailman musiikit helposti saatavilla. Parilla napin painalluksella voi tutustua vaikkapa bulgarialaiseen kuorolauluun, japanilaiseen kabukiin tai senegalilaiseen sabariin. Moni löytääkin sydäntä lähimpänä olevan musiikkikulttuurin toiselta puolelta maailmaa. Monet suomalaiset ovat ottaneet omakseen esimerkiksi espanjalaisen flamencon, jossa pääsee ilmaisemaan itseään jopa primitiivisin tuntein. Moni ei välttämättä itse tiennyt omaavansa sellaisia ennen kuin tutustui kyseiseen lajiin.

Itse haluaisin poimia perinnemusiikkien supermarketista esimerkiksi ruotsinkieliset tuutulaulut, menevät viulupolskat, primitiivisen jouhikkosoundin, lyyriset kanteleen sävelet ja intensiiviset flamencorytmit. Kaikki rakastamani musiikkikulttuurit yhdessä paketissa.

Tove Djupsjöbacka
Filosofian maisteri, musiikkitiede
Projektisihteeri, Suomen Kansanmusiikkiliitto
Intohimo: flamenco

Jean Sibeliuksen laulu Demanten på marssnön on sävelletty J.J. Wecksellin runoon. Runossa päästään pienen lumikiteen kautta kaikkeusnäkyihin. Lumikede kokee kutsumuksekseen sulaa ja sulautua johonkin suurempaan. Onnellisimmillaan se on muuttuessaan kyyneleksi.

Laulajalle laulu ei ole helppo sillä se kulkee kunkin äänialan ylärekisterissä, mutta juuri tästä syntyy laulu kirkkaus. Jussi Björlingillä on ollut tapana esittää laulun sävelaskelta alkuperäistä korkeammalta, mikä antaa esitykselle ylimääräistä loisteliaisuutta.

Asiantuntijoina oopperalaulaja Margareta Haverinen-Barandt ja pianotaiteilija Ilkka Paananen.

(Keskiviikkona 11.3. 2009 klo 13.25, uusinta torstaina 12.3. klo 17.30. Ohjelma on viikon ajan kuultavissa sivun oikealta palstalta.)

Kun vasaroit, älä pidä naulaa sormilla, vaan pihdeillä. Näin voit välttää vakavat sormivammat.

Syö vain paksukuorisia hedelmiä, kuten banaania tai ananasta. Torjunta-aineet eivät läpäise niiden kuoria niin helposti.

Älä säilytä hammasharjaa vessanpöntön lähellä. Joka kerta kun vetäiset pöntön, ilmaan nousee miljardibiljardeja bakteereita ja ne kaikki pesiytyvät hammasharjaasi.

Jos mahdollista, aja aina keskikaistaa – se on tutkitusti turvallisin kaista.

Jos joudut menemään julkiseen vessaan, käytä aina sitä koppia joka on lähinnä ovea. Tutkimusten mukaan sitä käytetään vähiten, joten siellä on myös vähiten bakteereja.

Meitä varoitellaan monenmoisista asioista, vaikka maailma on muuttunut paljon turvallisemmaksi kuin mitä se oli ennen. Miksi silti pelkäämme?

(YLE Radio 1 keskiviikkona 11.3.2009 klo 9.05 - 10.00)

Jatkan vähän samasta aiheesta kuin kollegani J.-P. Pulkkinen äskettäisessä blogimerkinnässään. Olen samaa mieltä, että äärimmäinen hifistely ja aina vain uusin ominaisuuksin varustetuilla vastaanotinlaitteilla ylvästely ei ole sama asia kuin radio-ohjelman kuuntelu. On selvää, että radiosta tulee ääntä, jota ei voi ymmärtää tai josta ei voi nauttia, ellei siitä saa selvää tai sitä ei kuule. Mutta muutahan ei periaatteessa tarvita kuin että kuulee. Tämä on perusasia.

Sitten taas ohjelmien lähettäjäpuolella eli täällä missä ohjelmat tehdään, halutaan tehdä sellaista ääntä, jonka laatu on hyvä, sellaista jota on miellyttävää kuunnella, sellaisia akustisia ja tilallisia ympäristöjä, sellaisia äänitehosteita ja äänimaailmoja, jotka tuovat kuulijalle ymmärtämyksen lisäksi myös kokemuksellisen elementin. Tehdään siis erinomaisella laadulla ja toivotaan, että vastaanottajalla on hyvät vastaanottimet.

Kun Koskelan Jussi Täällä Pohjantähden alla –sarjan ensimmäisessä jaksossa raivaa suota, kuulija kuulee että ollaan ulkona, avarassa paikassa, jossa linnut laulavat, vesi lotisee ja ihminen liikkuu. Tämä kaikki on tehty studiossa erillisistä paloista: näyttelijät ovat nauhoittaneet käsikirjoituksen mukaiset repliikkinsä, äänisuunnittelija on luonut ulkoakustiikan, etsinyt erilaisia lintujen ääniä ja tuulen suhinaa, tehnyt veden litinän ja liittänyt nämä kaikki yhteen niin että kuulijalle syntyy käsitys siitä, missä ollaan, mitä tapahtuu ja mistä puhutaan. Mutta kuulija myös kokee korvillansa, näkee siulunsa silmin, missä Jussi on, mikä on se sosiaalis-henkinen tilanne ja tila, missä hän on.

Tässä mielessä soundit ovat kyllä olennainen asia. Niillä kuunnelmassa jäsennetään niitä maailmoja, joissa tapahtumat etenevät. Kuunnelmaa ei tehdä niin, että kaikki se äänellinen maailma, jonka kuulija kuulee, äänitettäisiin yhdellä kertaa. Kuten sanoin, näyttelijät äänitetään erikseen pienissä pätkissä, akustiikat, äänimaisemat, tehosteäänet, musiikit, kaikki tehdään ja äänitetään erikseen. Kuunnelman varsinainen tekeminen on sitten näiden erillisten elementtien miksaamista eli leikkaamista ja liittämistä yhteen, ja äänimassojen tasapainottamista. Näin luodaan rytmi ja tempo kokonaisteokselle eli luodaan teos.

Meidän alallamme, siis kuunnelman ja radiodokumenttien (featureohjelmien) tekijöiden keskuudessa puhutaan usein soundeista, surroundäänestä, radiofoniasta sellaisena enkelinä, joka pelastaa radioteokset tulevaisuudelle. Uskotaan että monipuolinen ja teknisesti edistynyt soundimaailma on se puuttuva rengas kuunnelman ja nykykuulijan välillä. Meidän on kuitenkin syytä muistaa, että on paljon ihmisiä, joilla on särisevä monoradio keittiön nurkassa, ja heidänkin on saatava radio-ohjelmista selvää.

Toiset siis luovat äänellisiä taideteoksia, joiden laatu on korkeinta luokkaa ja toiset ottavat niitä vastaan kidekoneen tasoisilla vehkeillä. Tässä se jännitekenttä, miinakenttä, jonka läpi jokaisen kuunnelmantekijän on kerta toisensa jälkeen juostava.

Suomi venäläisin silmin ja vice versa eli vuoroin vieraissa.

Da, da ,da. Jo riittää naistenpäivän juhliminen! Eikun hommiin siitä
rakentamaan meidän suomalaisten mielen mukaista demokratiaa ja
oikeusvaltiota. Kunnon suomalainen on venäläisin silmin katsottuna ahkera,
hiljainen ja hidas. Rehellinen, luotettava ja vaaraton. Venäläisten
mielikuva suomalaisista on muuttunut vuosien saatossa. Mutta suomalaisten
mielikuva moni-ilmeisestä imperiumista, Venäjästä on edelleen kohtalokas
ja vakava ja kielteinenkin.

Näyttää siltä, että eivät venäläiset niinkään demokratiaa janoa, vaan
vakautta ja ennustettavuutta kaaottiseen arkipäivään. Autoritaarinen
presidentin valta on vienyt siihen suuntaan. Venäläiset eivät tukeudu
vaikeuksissa viranomaisiin. Heidä apunsa on lähipiirissä, perheessä,
jonka yhteenkuuluvuutta he osaavat isokätisesti juhlia tarjoamalle
kaikille. Suomalainen tsuhna sen sijaan pihtailee eurojaan seurueessakin,
ja kantaa huolta hauskanakin iltana siitä, että saa maksaa vain oman
ravintolalaskunsa. Tämä on venäläisestä aivan ilotonta ja typerää.

Kahdeksan lihavan öljy- ja kaasuvuoden jälkeen keskiluokka on vaurastunut
ja materialismi on tullut todeksi. Silti Venäjällä nyt valtion ja kunnan
virkamiehiä ja byrokratiaa enemmän kuin koskaan. Virastojen jonoissa ja
käytävillä käydään armottomia paperi- ja leimaussulkeisia. Tutkintoja
tärkeämpää on tuntea oikeita ihmisiä ja luoda yhteyksiä sisäpiireissä. Yhä
enemmän näyttää siltä, että kuten Venäjä, Suomikin palkitsee sen joka osaa
olla nopein, röyhkeäkin.

Sitä joka on hiljaa, ei pidetä Venäjällä arvoituksellisena tai
filosofisena vaan pelkästään outona. Kannattaa avata siis suu jos on
jotain tähdellistä sanottavaa. Kuuntelemalla keskustelua ymmärrät
millaisia väittelytaitoja kahden eri kulttuurin välillä, venäläisen ja
suomalaisen välillä on.

Markku Heikkisen seurassa Suomea venäläisin silmin ja Venäjää suomalaisin
silmin tarkastelevat Venäjä-tutkijat Timo Vihavainen ja Marina
Vituhnovskaja, YLEn Moskovan kirjeenvaihtaja Anna-Lena Lauren, joka kertoo
avoimesti kokemuksiaan Nyky-Venäjästä kirjassaan "Hulluja nuo venäläiset"
sekä Vladimir Povoljajeff on toisen polven evakko, Venäläinen
Kulttuuridemokraattinen Liitto ry:n toiminnanjohtaja.

(YLE Radio 1 tiistaina 10.3.2009 klo 9.05 - 10.00)

Maaliskuun neljäs päivä on suuri juhlapäivä suomalaisissakin kodeissa. Se on nimittäin härmäläistenkin suuresti rakastaman näyttelijän, Ron Mossin syntymäpäivä. Ja Ron Mosshan tarkoittaa maailman televisiota katsovalle kansalle Ridge Forresteria, saippuasarja Kauniiden ja rohkeiden komeaa muotisuunnittelijaa.

Vuonna 1992 MTV3:ssa alkanut Kauniit ja rohkeat ei ollut ensimmäinen Suomen television saippuasarja, sen tittelin oli vienyt jo Peyton Place 1960- ja 70-lukujen vaihteessa. Mutta kun Peyton Placea esitettiin kerran viikossa myöhään illalla, Kauniit ja rohkeat eli Bold and Beautiful oli ensimmäinen tv-sarja, jota esitettiin saippuasarjan tyyliin iltapäivällä joka arkipäivä.

Kauniiden ja rohkeiden vaikutus oli ja on Suomessakin melkoinen. Se oli pitkään kanavansa katsotuin ohjelma ja sarjan juonipaljastukset lehdissä olivat himottua luettavaa. Entisen basistin Ron Mossin vierailut Suomessa olivat kansanjuhlia ja Kauniit ja Rohkeat lienee syy siihen, miksi Väestörekisteriin on merkitty 1990-luvulla kolme Ridgeä. Myös sarjan muiden keskushenkilöiden nimet ovat nimistössämme hyvin edustettuina. Stephanie-nimisiä lapsia on muuten kastettu harvoin, mutta Kauniiden ja rohkeiden aikana peräti 233 kertaa. Muuten Suomessa harvemmin esiintynyt nimi Brooke on myös löytänyt tiensä 14 naisen nimeksi.

On olemassa myös ihmisiä, jotka eivät ole seuranneet Kauniita ja rohkeita muualta kuin lehtien televisiosivuilta. Ohjelmakartan pieni tila on haaste jopa aforistikolle, mutta Kauniiden ja rohkeiden jaksojen nimet ovat silkkaa runoutta, joka paitsi leikkii oivaltavasti kielellä ja käsitteillä, myös seikkailee taitavasti melodraaman ja sarjaa rakastavan kuplivan huumorin maisemissa:

Mammografian varjo.

Tuoksumagnaatin mahtikatse.

Kerjäläisenä omassa makuuhuoneessa.

Valepuvussa muotitaloon.

Ja tietenkin oma suosikkini vuodelta 1999:

Puutarhaletkun kosto.

Kauniiden ja rohkeiden otsikoilla on aivan oman tyylinsä vähän Jerry Cottoneiden kovaksikeitettyjen otsikoiden tapaan. Tiedättehän: Ei ruumiita makuuhuoneeseen. Viuhahteleva viikatemies. Veripankki on eri pankki. Vaikka sisältö olisikin lopulta mitä tylsin, nuo otsikot saavat mielikuvituksen liikkeelle ja joskus jopa houkuttelevat tutustumaan sisältöönsä.

Kauniiden ja rohkeiden tuhansien jaksojen nimet löytyvät internetistä sarjan erinomaisesti toimitetuilta sivuilta. Ne ovat jokaisen otsikoiden ystävän aarreaitta näinä kalseina aikoina, kun monien elokuvienkaan nimiä ei enää vaivauduta suomentamaan.

Mutta miten syntyvät Puutarhaletkun kosto, Orpo kyyhöttäjä, Lisääntymishalut ja lakmus-testi? Kauniiden ja rohkeiden otsikoiden tekijä Beritta Markkula työskentelee toimittajana MTV Median ulkomaisen ohjelmamateriaalin käsittelyssä. Hänen elämäntöihinsä kuuluvat myös Sinkkuelämää-sarja, sen toimittaminen, jaksojen otsikointi ja nettisivujen ylläpito sekä Tunteita ja tuoksuja, mutta tänään keskitymme olennaiseen, Kauniiden ja rohkeiden jaksojen nimiin.

– – –
–
aristoteles(at)yle.fi

http://www.mtv3.fi/ohjelmat/kauniitjarohkeat/jaksot.shtml/V1992?29718
http://www.mtv3.fi/ohjelmat/kauniitjarohkeat/jaksot.shtml/V1993?29717
http://www.mtv3.fi/ohjelmat/kauniitjarohkeat/jaksot.shtml/V1994?29716
jne

Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Politiikkaan kuuluu siis kaikkien meidän asiamme. Niinpä politiikan kielikin imee vaikutteita kaikilta elämän aloilta, kaikkien meidän elämästämme, töistämme ja harrastuksistamme.

Koska politiikassa on kyse myös johtamisesta, erityisen mielellään politiikka imee termejä ja ilmauksia aloilta, joissa demokratiaa ei tunneta. Tällaisia aloja ovat paitsi urheilujoukkueen valmentaminen, myös merenkulku, jossa kapteenin sana on laki. Tuhansien järvien maassa, jonne jazzikin tuli laivalla, merenkulkusanasto on yleisesti tunnettua.

Niinpä harvan kuulijan kulmakarva kohosi, kun tammikuun alussa Radio Suomen toimittaja puhui

Kataisen reivaamasta Kokoomuksesta.

Reivaaminenhan on sitä, kun purjealuksen purjeen pinta-alaa pienennetään erityisin reivausköysin, kun tuuli yltyy niin kovaksi, että alus uhkaa kallistua liikaa. Niinpä osuva mielikuva oli heti valmis: lama-ajan puhurien beufortit alkavat olla sitä luokkaa, että Kokoomuksen puheenjohtaja Katainen johtaa puoluettaan matalalla profiililla.

Mutta kuten ilmiantajakuulijamme Tuomokin raportoi, tämä ei ollut toimittajan tarkoitus, vaan hän käytti sanaa reivata rikollisessa merkityksessä sanan johtaa synonyyminä. Koska myös Aristoteleen kantapään fraasirikostuomioistuimessa kapteenin sana on laki, määräämme tämänkin reivausrikollisen kävelemään lankulla ja hivutettavaksi kölin alitse.

Kaikki miehet kannelle!
– – –
artistoteles(at)yle.fi