Bruttokansantuote sen kun laskee ja vakavan näköisiä alkavat olla ekonomistien lisäksi myös poliitikot ja irtisanotut työläiset. Mutta se on vain elämää! Ne journalistit, joilla vielä on työpaikka, koettavat pitää tunnelman korkealla kehittelemällä hauskoja otsikoita!

Yksi hauskimpia asioita on erilaisten ilmausten kehittely taloudelliselle taantumalle. Olemme päässeet nauttimaan taloussivuilla jo vertauksista uppoamiseen ja talouden yskimiseen, talouden sukeltamisesta puhumattakaan.

Lama on kuitenkin tunkeutunut pikkuhiljaa jo teollisuudesta palveluihin ja aivan tavalliseen kielenkäyttöön. Tämän osoitti Aamulehti otsikoimalla vuodenvaihteessa Ellivuoren laskettelukeskuksen tilanteesta näin:

Laskukausi alkoi Ellivuoressa.

Ilmiantajakuulijamme Ikikatsoja kirjoittaa, että

”näin finanssi- ym. markkinoiden kurimusaikana moni pörssihai ympäri maailman varmasti hieraisi silmiään lukiessaan Aamulehden otsikon. Onneksi kyse oli vain laskettelukauden avauksesta, joten Wall Streetin kaverit voivat huokaista helpotuksesta ja olla tyytyväisiä erorahoihinsa”.

Aristoteleen kantapää toteaa, että huumoria se on kyseenalainenkin huumori. Odotammekin kiinnostuneina, mikä lehti lyö Aamulehden otsikkotoimituksen lumilaudalta.
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Monen mielestä television saippuaoopperat kuten Kauniit ja rohkeat eivät edusta todellisuutta vaan ovat eskapismia eli pakoa todellisuudesta. Yhdessä asiassa boldis on kuitenkin aivan kuin suoraan meille kaikille tutusta modernista elämästä: sarjan henkilöiden perhesuhteet ovat kuin suoraan uusperheiden käsikirjasta.

Uudet perhemuodot ovat olleet puheenaihe Suomessa jo muutaman vuoden ajan. Avioerot ovat yleisiä, ja tämä merkitsee myös sitä, että usein toista kertaa yhteen menevät aikuiset tuovat perheeseen lapsensa aiemmista liitoista. Samalla liittoon tulevat mukaan tietenkin myös lasten toinen biologinen vanhempi uusine suhteineen, biologiset mummut ja vaarit entisen puolison puolelta ja niin edelleen. Vaikka tätä on tapahtunut kaikkialla maailmassa aina, ilmiön laajuus on tehnyt siitä erityisen nimen väärtin.

Ja sanakirjan arvoisen. Vastailmestynyt Anne Kurjen laatima Uusperhe – suomi -sanakirja kokoaa yhteen pienen kirjallisen sanoja ja tarinoita aihepiirin ympäriltä. Kirja kertoo, että sana uusperhe tulee englannin sanasta newfamily; että nykyistä elämänkumppania tarkoittava sana nyxä on muunnelma entistä tarkoittavasta sanasta exä; että lasten elämän liialliseen helpotukseen kuuluvat sirkustelu ja kurlaus (sanasta curling-vanhemmuus) ovat virheitä ja muistuttaa, että nykyisen aviomiehen rasittava ex-puoliso naakka on kuitenkin joskus ollut oikea joutsen tälle miehelle.

Kirja tarjoaa realistisen kuvan uusperheen arjesta. Tämän kirjan pitäisi jokaisen parisuhteeseen halajavan lukea, samalla tavalla kuin synnytysvalmennuksen pitäisi olla pakollinen jokaiselle sukupuoliyhdyntää suunnittelevalle.
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Maanantain piristykseksi Kajo tarjoilee arkistojen kätköistä hauskoja tarinoita. Liikkeelle lähdetään radiokommelluksista - sellaisia on sattunut jopa siihen aikaan kun Yleisradiotoiminta oli kokolailla vakavahenkistä perussävyltään. Kuulemme kuinka Pekka Tiilikainen ja Yrjö Luomamäki muistelevat mm. miten kävi Ukko-Pekan puheelle ja St. Moritzin sotkuisille olympiaselostusnauhoille.

Hauskaa on osattu pitää ennenkin ihan tarkoituksella. Niilo Ihamäki haastatteli vuonna 1955 silloin 70-vuotiasta Johanne Suomea, joka tässä muistelee lapsuutensa huvituksia, eli muistot vievät 1800 -luvun viimeisille vuosikymmenille. Tuolloin ei ollut mitään kokoontumispaikkoja nuorisolle tarjolla, mutta kyllä nuoret silti kokoontuivat yhteen kuten myöhempinäkin aikoina. Teeiltamissa päästiin tyttöjä tapaamaan ja piirileikkiä lyömään.

Uutelan Taavi kertoo puolestaan entiajan taikojen tekemisestä. Kokonainen kyläkin saatiin palamaan taikatempuilla Lapinjärven pitäjässä. Oolannin sodan aikoihin koitettiin hätyyttää riivaajaa lehmistä ampumalla tussarilla, ruuti sytytti olikaton palamaan kohtalokkain seurauksin.

Päätteeksi kuullaan Pekka Tiilikaisen ja Kustaa Vilkunan toimittama kalajuttu, ohjelmassa muistellaan nuotanvetoa Rymättylässä 1880 -luvulla. Viinan kanssa peijaisia pidettiin ja nuottaporukka palasi kalalta ihan juovuksissa. Ohjelmassa kuullaan myös sanattomia nuottalauluja.

(YLE Radio 1 maanantaina 9.3.2009 klo 9.05 - 10.00)

Kuinka yhteisöllisesti kehittynyttä käyttöjärjestelmä Linux:a ja kaupallisia käyttöjärjestelmiä voi verrata? Onko kaupallinen käyttöjärjestelmä kuin suljettu hillopurkki, käyttää voit, mutta resepti säilyy salaisuutena ( joskin hakkerit saavat sen suhteellisen helposti selville). Poimitaanko Linux:ssa marjat itse ja sekoitetaan haluamakseen hyytelöksi; - luonnollisesti pohjaan palamisen vaara lisääntyy keittotaidottomuuden myötä.

On hämmentävää, että ilmaista Linux:a myydään hyvinvarustetuista tietotekniikkaliikkeistä. Miten se ylipäänsä on mahdollista ja toisaalta miksi Sun Enterprices antaa ohjelmistojaan vapaasti käyttöön. Mistä, milloin ja miksi Linux:a alettiin kehittää. Miten olla nykypäivänä puhdas Stalmanisti? Kollektiivisen ja vapaan radio-ohjelman toimittaa Heikki Niskanen

Tsirk, tsirk! Kuulostaako tutulta? Ihan tavallinen suomalainen nainen, eli lama-Suomen seksitipunen, siellä mediassa sirkuttaa!

Kun seuraa joukkotiedotusvälineitä näin lama-aikaan, niin tulee hyvin äkkiä seuraavanlaiseen johtopäätökseen: naisia tarvitaan yhteiskunnassa a) seksiin, eli siis täysin viettiensä vietävissä olevien miesten hallitsemattoman seksinnälän tyydyttämiseen, joihin näillä miehillä on täysi oikeus, sekä b) kodin ja lasten hoitamiseen. Näyttää siltä, kuin perinteinen madonna-huora -asetelma olisi muodostunut jokaisen naisen kuvaksi, ja kaikki muut ulottuvuudet jätettäisiin tarkoituksella näkemättä.

Otetaan politiikka. Feminismiä tai edes naisnäkökulmaa on turha hakea siitä politiikasta, jota tämä Suomen tähän saakka naisvaltaisin hallitus toteuttaa. Mitä naisministerit hallituksessa edes tekevät? Sirkuttavat vissiin valtionvarainministerin polvella, samaan aikaan kun hän niistää hyvinvointivaltion naisille tärkeät palvelut minimiin ja puhuu valtiosta ”mahdollistajana” – eli siis Suomesta sellaisena maana, jossa naiset tekevät ilmaiseksi mahdollisimman suuren osan hoiva-alan työstä.

Jo nyt hallitus on kunnostautunut naisten ajamisessa työelämästä kotiin. Eläkeiän korotuksen hallitus kyllä saa aikaiseksi, mutta ei sitä, että perhevapaajärjestelmä muutettaisiin sellaiseksi, että siitä osa korvamerkittäisiin isille! Alle kolmevuotiaan lapsen paikka on kotona, sanoo pääministeri, mutta ei sitä, että kuka sitä lasta siellä kotona hoitaisi! No kukahan? Ei ainakaan isä, kuten ei tähänkään asti, ainakin jos hallitukselta kysytään! Ja kappasta vaan, kuin pisteenä i:n päälle, hallitus päätti vielä korottaa lasten kotihoidon tukea – mikä Suomessa tarkoittaa käytännössä naisten kotiäitiyden entistä suurempaa tukemista!

Sen sijaan kansantaloudelliset elvytystoimet, ne myös meidän naisten yhtä lailla maksamat miljoonien ja miljardien verotulot, suunnataan pelkästään miesvaltaisille aloille, kuten rakentamiseen!

Naiset olkoot kotona hoitamassa lapsia, tärkeintä on, että miehille riittää niin sanottuja oikeita töitä!

Tsrk, tsrk! Entäs tämä seksipuoli sitten? Noi voi hellanduudelis, miehillä on niin rankkaa, he eivät nimittäin Suomessa saa tarpeeksi – eivätkä varsinkaan tarpeeksi sellaista nuorta laatutavaraa, jota haluaisivat, ja joka kaikille Suomen miehille jo ihmisarvon nimessä kuuluisi! Nuoren naisen paneminen ihmisoikeudeksi jokaiselle Suomen miehelle – siinäpä sitä on manifestia kerrakseen näille viiden pennin populistisille miesasiamiehille, joita näyttää nyt kaivautuvan esiin joka kolosta.

Mikäli lama-Suomen mediaa on uskominen, miehet, nuo gorillasta seuraavat yksiaivosoluiset viettioliot, ovat hätää kärsimässä. Muuta vaihtoehtoa heillä ei ole, kuin herkeämättä vongata ja pettyä, eikä naisilla muuta kohtaloa, kuin pihdata, tietenkin silkkaa vittumaisuuttamme. Tsrk, tsrk!

Tänä vuonna tuli kuluneeksi 30 vuotta siitä kun Iranissa tehtiin vallankumous ja syrjäytettiin shaahi Mohammad Reza Pahlav. Iranista tuli islamilainen valtio, jonka perustana on shiialainen islam. Islamin laki, sharia, ohjaa koko yhteiskuntaa.

Toimittaja Liisa Liimatainen on seurannut Irania lukuisilla reportaasimatkoilla. Näistä kokemuksistaan hän on kirjoittanut tänä keväänä julkaistavan kirjan "Iran - huntu ja haaste, yritys ymmärtää Iranin yhteiskuntaa".

Kirjan alkupuheessa Liimatainen kirjoittaa näin:

"Mitä enemmän perehdyin Iraniin, sitä enemmän minua häiritsi ulkopuolelta maata tarkkailevien rajaton tietämättömyys. Tällä vuosikymmenellä Iranista on tullut pahuuden akselin keskeisin maa. Siksi on poliittisesti vaarallista tietää niin vähän maailmanpolitiikan syntipukista."

Tätä tietämystä ja ymmärrystä haetaan Enbusken johdolla torstaina, jolloin Liisa Liimataisen lisäksi lähetyksessä on vieraina 23-vuotiaana Suomeen Iranista muuttanut Alexis Kouros ja Lähi-Itään perehtynyt dosentti Pertti Multanen.

Toimittajana Tuomas Enbuske.

(YLE Radio 1 torstaina 5.3.2009 klo 9.05 - 10.00. Lähetyksen jälkeen ohjelma on kuunneltavissa tämän sivun oikean palstan Radiosoitin-ikkunasta.)

Ovatko sanomalehdet ja Yle kilpailijoita vai yhteistyökumppaneita? Kuinka paljon Ylen tulee kuulua ja näkyä internetissä? Ylen elintilasta väittelevät Sanoma Newsin toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen ja Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner.

Mikael Pentikäinen sanoo:"Olen huolissani siitä, että Yle on lähtenyt laajentamaan vallinnutta käsitystä julkisesta palvelusta. Tämä uhkaa viestinnän moniarvoisuutta ja vääristää kilpailua."

Mikael Jungner vastaa:"Lupamaksuvaroilla tuotetun tiedon pitää olla kaikkien suomalaisten käytettävissä. Tuntuisi oudolta, jos Yleisradio pitäisi sisältöjään piilotettuina."

Väittelyn erotuomari on Terttu Lensu.

(Keskiviikkona 4.3. klo 17.20 - 17.50 ja torstaina 5.3. klo 11.00 - 11.30.)

Keskiviikkona 4.3. klo 13.25 ja uusinta torstaina 5.3. klo 17.20. Ohjelma on viikon ajan kuultavana sivun oikealta palstalta.

Johann Wolfgang von Goethen Wilhelm-maister –romaani on myös suuri runoteos, johon sisältynyt lyriikka on vedonnut useiden säveltäjien mielikuvitukseen. Harpunsoittajan laulut ovat kiehtoneet myös Hugo Wolfia, ja hän on säveltänyt kaikki kymmenen Wilhelm-maisterissa esiintyvää runoa.

Harpunsoittajan lauluista viimeinen henkii runon kokijan syvää yksinäisyyttä ja erillisyyden kokemusta, jonka taustalla on romaanissa esiintyvän Harpunsoittajan kammottava menneisyys. Wilhelm-maisterin suojatti Mignon paljastuu vähitellen hänen tyttärekseen, joka on syntynyt sukurutsaisesta avioliitosta.

Asiantuntijana vieraileva Teivas Oksala tulkitsee Goethen rujot henkilöhahmot elämän irrationaalisen ja julman puolen kuviksi. Pianotaiteilija Ilkka Paananen erittelee Wolfin kromaattisia sävelkulkuja traagisuuden tulkkeina.

Ohjelman toimittaa Paula Nurmentaus.

(YLE Radio 1 keskiviikkona 4.3.2009 klo 9.05 - 10.00)

Kaikkialla maailmassa, kaikilla ihmisillä on jumala. Primitiivisillä,
edistyneillä, yksinkertaisilla ja älyköillä; kaikissa yhteiskunnissa on
jumala.
Mutta yhdessäkään yhteiskunnassa jumala ei ole näyttäytynyt, vaan tekee
tekojaan salaperäisyyden varjossa.
Ihminen pyytää jumalalta voimaa ja opastusta. Jos jumala kerran ON
kaikkivoipa, miksi emme pyydä häneltä oikeaa lottoriviä tai parasta
elämänkumppania? Miksi tämä kaikkivoipa ja -tietävä jumala on niin kaukana
tavallisen elämän realiteeteista?
Ennen kaikkea: kuka sellaisesta jumalasta edes tykkää? Joka loppukädessä
jättää kaiken ihmisen harteille - vaikka muka onkin kaikkivoipa.

Pakina: Pia Rask

Nykyään puhutaan paljon vallan ja vallan vaiheilla lipuvien ilmiöiden, elinten tai päätösten "läpinäkyvyydestä". Vain todella vanhanaikaiset puhuvat enää demokraattisuudesta, solidaarisuudesta, tasa-arvosta tai oikeudenmukaisuudesta. Nyt on muodikasta olla avoin ja yhteisöllinen, joustava ja rakentava. Mielellään ei oltaisi koskaan vihaisia tai tyytymättömiä meihin koskeviin päätöksiin, vaan tietysti nöyriä ja mukautuvaisia. Eduskunnastakin viime aikoina kuuluneet epäasialliset mutta rehelliset kommentit pyydetään heti ensi tilassa mitä nöyrimmin kaikilta osapuolilta anteeksi.

Olen vihainen ja ärsyyntynyt sen vuoksi, että koin mielestäni taas suurta vääryyttä, kun nyt viimeksi taiteilijoille maallista mammonaa jaettiin. En ole katkera Placido Domingolle siitä, että miljoonan dollarin Birgit Nilsson -palkinto meni tällä kertaa minulta sivu suun (en edes tietäisi mitä niin suurella summalla rahaa voisi tehdä), vaan syynä katkeruuteeni on apurahahakemukseni hylkääminen maakunnallisessa taidetoimikunnassa. Hain apurahaa kokonaista 1500 euroa kuukauden työskentelyyn kotipaikkakunnalleni jo sovitun lastenkonsertin käsikirjoittamista varten. Hakemukseni hylättiin, eikä valitusoikeutta ole. Hakemukseni edelle menivät muun muassa saksalaisen Bach-kuoron kolme konserttia Itä-Suomessa viime vuonna, erään tuttavani oopperalauluopinnot Bulgariassa, oman oppilaani sähköpianon hankinta ja kuvataiteen kesänäyttelyn järjestäminen Rovaniemellä.

Vaikka kansanmusiikin kenttä koostuukin edelleen suurimmaksi osaksi harrastajista, siitä tosiasiasta ei päästä mihinkään, että tälläkin musiikilla ansaitsee maksalaatikkonsa entistä suurempi osa muusikoista Suomessa, kiitos (tai kyseenalainen kunnia) tehokkaalle alan koulutukselle. Entisaikain hääsoittajapelimannin rinnalle on tullut teatterimuusikoita, järjestötoimijoita, opettajia, kustantajia ja toimittajia, joista edelleen suurin osa hankkii elantonsa free lancereina ja panee vuodesta toiseen toivonsa apurahahakuihin. Ja yhä edelleen kansanmuusikko saa huomata olevansa vielä porstuan puolella, kun salonkikelpoisia apurahansaajia kuulutetaan.

Yhä edelleen kansanmuusikko saa sekä kokea kollegoiden alentuvaa suhtautumista musiikkiopistojen opettajainhuoneissa, että heiltä opetettavakseen niitä oppilaita, joita ei "harjoittelu kiinnosta". Keikkaliksojaan joutuu maakunnassa polkemaan senkin vuoksi, että kuukaudessa ei muutoin olisi sitä yhtäkään keikkaa. Kansanmuusikolle tutut opetusansiot kurssien "ruohonjuuritasolla" tai sekalaiset hommat teatteririntamalla eivät juuri ikälisiä nosta niilläkään harvoilla, jotka viransyrjään ovat päässeet kiinni.

Näin ainakin maakuntatasolla. Kurkistus valtion säveltaidetoimikunnan alkuvuodesta tekemiin päätöksiin kertoo onneksi vähän toista: kansanmusiikin nimiä saamapuolella ovat ainakin Suden aika, Hehkumo, Frigg, Karoliina Kantelinen, Hannu Kella ja Tsuumi, Rauno Nieminen, Markus Rantanen, Ketsurat, Milla Viljamaa, Suo, järjestöistä Kanteleliitto, Juurijuhla ja Kansanmusiikkiliiton kiertuetoiminta. Onnea voittajille! Mutta katkeruuden puuskassani olen myös yrittänyt ottaa selvää miten nämä toimikunnat ja lautakunnat oikein nimetään, millä tavoin asiat tuodaan käsittelyyn ja miten paljon niistä siellä keskustellaan.

Mielenkiintoisinta näissä toimikunnissa on se, miten ne valitaan. Kansalaisjärjestöjen,oppilaitosten ja instituutioiden nimeämistä ehdokkaista kootaan itse toimikunta, mutta millä tavoin? Itse en ole koskaan päässyt tilaisuuteen, missä asiaa olisi otettu esille. Nämä päättäjät ovat ison kahvan varressa vaikka itse homma ei heille paljoa merkitsisikään. Luulen, että paljon mennään ihan kaveripiirissä. Erikoista on myös se, että päätöksenteosta ei pidetä kirjaa, eikä kukaan tunnu ottavan kantaa siihen, kuka asian loppujen lopuksi esittelee tai nuijii. Toimikunnan työjärjestyksestä en löytänyt mistään selkoa. Taidetoimikunnan päätöksistä ei ole valitusoikeutta, mutta onneksi ihmettelyn vapaus meillä vielä on. Ja kannatti ihmetellä, vaikka joistakin saamistani vastauksista minun kannattaakin olla ihan hiljaa…

Ettei tämä nurina nyt menisi pelkästään savolaisen kateellisuuden piikkiin (ja kyllähän niitä apurahojakin alkaa ehkä sitten tippumaan, jos on vaan tarpeeksi hyvä)niin haluan kuitenkin kannustaa kaikkia kansanmusiikin ympärillä toimivia vielä aktiivisia ihmisiä katsomaan ympärilleen, ihmettelemään ja kyseenalaistamaan vanhoja totuttuja rakenteita ja päätöksentekoa sekä vaikuttamaan silloin, kun jäseniä valitaan toimikuntiin ja lautakuntiin, älähtämään silloin kun vähiä vielä vapaina olevia työpaikkoja jaetaan tai valitaan rehtoreita ja menemään vaikka itse mukaan, jos ei muu auta.

Kirjailija Umayya Abu-Hanna on monikulttuurisuusjaoston puheenjohtajana jakamassa seuraavaa isoa pottia, jonka taiteen keskustoimikunta jakaa monikulttuurillisuutta ja kulttuurien välistä vuorovaikutusta edistäville hankkeille, eli esim. maahanmuuttajamuusikoille tai omille kansallisille vähemmistöillemme. Vaikka hänkään ei kuulostanut kovin vakuuttuneelta siitä, pitääkö nämä ryhmät eristää omaksi apurahansaajaryhmäkseen, on hänen mielestään aina parempi vaikuttaa asioihin sisältäpäin.

Mutta - siihen asti kun minut valitaan läänini taidetoimikuntaan tai edes joitain murusia aletaan herrojen pöydästä jakamaan aion jatkaa ihmettelyä, nurinaa ja räksytystä. Aion jatkaa hakemuspommitustani vaikka motivaatio ja näytöt vähenevätkin. Ehkäpä jopa asetun taas ehdokkaaksi kunnallisvaaleihin Joka tapauksessa olen jo kaivamassa esiin kaikki vanhan liiton tunnusmerkkini punaista junanlähettäjälippua myöten lähestyvän vapun kunniaksi. Periksi ei anneta!

Pia Rask
kansanmuusikko MuM, toimittaja