Miten ihminen oppii eri iässä, testissä laskettelu, osa 5

ryhmäkuvassa 5 ihmistä

Keräsin testiryhmän testatakseni miten ihminen oppii eri iässä. olemme harjoitelleet laskettelua reilun kuukauden ajan kerran tai kaksi viikossa Kirkkonummella. Mukana Kimmo Pulkkinen 69v, Aurora Ståhlberg 14v, Pauliina 44 v (minä siis!), Otso Kärki 9v, Lotta Tikkanen 6v.

Olemme harjoitelleet Kirkkonummella Peuramaa Skissä reilun kuukauden ajan kerran tai pari viikossa. Apuna muutaman kerran on ollut hiihtokoulun Pernilla Stenbäck ja Mathias Dahlqvist.Mathias opettaa lapsia leikin kautta. Pernillakin painottaa, ettei liikaa pidä suorittaa ja pingottaa, vaan hauskan kautta myös oppii. Tosin hän muistuttaa, että varsinkin  epämukavuusalueella oppii! Ja hän jaksoi työntää meitä sinne epämukavuusalueelle- ja siellähän aina välillä pyllähdin lumeen. Mutta täytyy sanoa, että opin kuukaudessa todella paljon ja se on pitkälti opetuksen ansiota. 

ihmisiä laskettelumäen päällä

Opetuksesta on apua varsinkin kun opettelee jotain teknistä kuten kailausta tai laskettelua. Pernilla sanoo että opetuksesta on apua jotta oppii saman tien asiat oikealla tekniikalla. Samaa vahvistaa erikoislääkäri, fysiatri Jarno Gauffin Kuntoutus Ortinilta. Hän painottaa, että myöhempääkin oppimista helpottaa monipuolinen liikunta ja eri lajien kokeilu.   

Mathias sanoo, että toisin kuin yleisesti luullaan, on ihan ok aloittaa lumilaudalla vaikkei vielä hiihtämistä hallitsisikaan. Lautailu ja hiihto ovat eri lajeja, ja tärkeintä on, että mäessäolosta nauttii.

lotta ja pernilla laudoilla

Lotta halusikin kokeilla lautailua ja onneksi Pernilla taitaa myös sen opettamisen. 


 Juttu kuuluu viisi-osaiseen sarjaan "Miten ihminen oppii eri iässä". Testissä laskettelu.

  1. Intro, ryhmässä 6-69 vuotiaita.
  2. Lääkäri kommentoi oppimista.
  3. Miten kuvataan rinteessä
  4. Rinneturvallisuus ja välineet.
  5. Harjoituksen tulos.

 

1 kommentti

Onneksi on pehmeä lumi. Minunkin kohdallani ainakin kerran hiihtokoulu on ollut leikinomaista. Hyvä, että kuvaan oli saatu monta eri-ikäistä.

Puoli seitsemän

Hyväntuulinen asiaohjelma tiistaista perjantaihin klo 18.30 Yle TV1:lla. Juontajina Mikko Kekäläinen ja Ella Kanninen

 

 

 

 

PS viikolla 11

Vieraat: 

  • Ti 11.3.  Jasper Pääkkönen
  • Ke 12.3. Jussi Raittinen
  • To 13.3. Tuukka Temonen
  • Pe 14.3. Kake Randelin

Instagram

instagram.com/puoliseitseman »

Seuraa blogia:

» Bloglovin
» Blogilista

 
 
 

Blogiarkisto

2013

marraskuu

lokakuu

syyskuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu