Parasta juuri nyt - ruokasesonkien paluu

Suomalaiset tunsivat aikanaan hyvin ruokasesongit. Mansikoita sai vain mansikka-aikaan, mämmiä pääsiäisenä. Toisin on nyt. Supermarketeista saa mansikoita lähes ympäri vuoden ja pakastealtaasta mämmiä vaikka syksyllä. Käsitys ruokasesongeista on päässyt hämärtymään.

Viime syksynä päätin paneutua ruokasesonkeihin toden teolla. Otin oppaakseni intohimoisen kausiruoan ystävän Outi Kuittisen, joka on kirjoittanut aiheesta kirjan yhdessä ystäviensä kanssa. He etsivät ruokaa, joka olisi samalla maukasta ja ympäristölle ystävällistä. Näiden kahden tavoitteen leikkauspiste löytyi kausiruoasta. Kun syö sitä, mikä on parasta juuri nyt, saa nauttia tuoreista mauista ja syö samalla ekologisesti.

Moni miettii, miksi ilmastonmuutos ja syömämme ruoka täytyy sotkea keskenään. Syy on kuitenkin selvä. Asumisen ja autoilun rinnalla ruoka on kovin kasvihuonepäästöjen aiheuttaja, kun katsotaan yksityistä kulutusta. Sillä mitä syömme on siis ihan oikeasti väliä.

Mitä minä olen oppinut kausiruokaretkeni aikana? Tässä huoneentauluni.

SYKSY
Käy torilla, käy metsässä. Nauti syksyn sadon koko kirjosta, erilaisista kaaleista, sienistä ja juureksista. Sienistä opettele käyttämään muitakin kuin kanttarellia ja tattia. Säilö seuraavaa kautta varten. Lainaa mehumaijaa ja kokeile umpiointia. Kun tekee mieli syödä lihaa, suosi riistaa.

TALVI
Etelän hedelmät ovat talvella parhaimmillaan ja niitä voi syödä hyvällä omallatunnolla. Laivarahtina Suomeen kuljetetun appelsiinin hiilijalanjälki on yllättävän pieni. Sen sijaan kasvihuoneessa viljellyt tomaatit ja kurkut voivat olla ruokapöydän pahin päästöpommi. Suosi niiden sijaan juureksia salaattipöydässäkin.

KEVÄT
Suomessa juureslaarien pohjat jo häämöttävät, mutta onneksi Välimeren maista puskee meille jo uutta satoa. Manner-Euroopasta tuodaan meille laivoilla ja rekoilla uuden sadon kesäkurpitsaa, parsaa, pinaattia, fenkolia, kevätsipulia, munakoisoa, retiisejä, varsiselleriä ja varhaiskaaleja. Muista, että kevät on hyvää kala-aikaa, sillä silloin on monien kalojen kutuaika. Käy vaikkapa pilkillä.

KESÄ
Kesällä on naurettavan helppoa olla kausiruokailija. Kannattaa ahmia uusia perunoita. Oikeastaan vain kraanaveden hiilijalanjälki on pienempi kuin perunan. Myös tomaattien ja kurkkujen paras aika koittaa kesän puolivälissä. Ja mansikan. Jopa grillimakkara - tuo kesän klassikko - saa kausiruoka-asiantuntijalta synninpäästön. Kesäisenä juomaknoppina mainittakoon myös se, että oluen hiilijalanjälki pienempi kuin esimerkiksi maidon.

Lisätietoa ruokasesongeista ja hiilijalanjäljestä saat mm. kirjasta Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmastonystäville (Teos 2011).

Kesä on kausiruokailijan juhla-aikaa

1 kommentti

Meillä usein vihannekset ja juurekset hankitaan kaupasta, joskus toriltakin, jos joku sille päälle sattuu.

Puoli seitsemän

Hyväntuulinen asiaohjelma tiistaista perjantaihin klo 18.30 Yle TV1:lla. Juontajina Mikko Kekäläinen ja Ella Kanninen

 

 

 

 

PS viikolla 11

Vieraat: 

  • Ti 11.3.  Jasper Pääkkönen
  • Ke 12.3. Jussi Raittinen
  • To 13.3. Tuukka Temonen
  • Pe 14.3. Kake Randelin

Instagram

instagram.com/puoliseitseman »

Seuraa blogia:

» Bloglovin
» Blogilista

 
 
 

Blogiarkisto

2013

marraskuu

lokakuu

syyskuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu