yle.fi


YLE TV2 draaman sisällölliset tavoitteet ja ohjelmapaikat

YLE TV2 draaman sisällölliset tavoitteet ja ohjelmapaikat

9. syyskuuta 2009 Kommentit: 0

Sisältölinjaukset

YLE TV2 draaman ohjelmisto on pääsääntöisesti suunnattu ns. suurelle yleisölle, mikä tarkoittaa, että pyrimme löytämään sellaisia aiheita ja käsittelytapoja, jotka voivat melko helposti avautua laajalle yleisölle.

Draamatuotantomme lähtökohtana on sarjamuotoisuus ja pitkäikäiset merkkituotteet, mikä tarkoittaa sitä, ettemme tee yksittäisiä näytelmäelokuvia ja minisarjoja (3-6 osaa) kun vain erityisistä syistä ja poikkeuksena perussääntöön.

Etsimme suomalaisia nykyaikaan sijoittuvia selviytymistarinoita, jotka kuvaavat rehellisesti ja koskettavasti suomalaista todellisuutta ja tekevät merkityksellisiä ja oivaltavia havaintoja siitä maailmasta, jonka keskellä elämme.

Pyrimme antamaan toivoa ja uskoa tulevaisuuteen ja etsimään tarinoita, joissa ihmiset vakavienkin vaikeuksien keskeltä löytävät tien eteenpäin. Toivomme, että tarinat sisältävät myös huumoria ja että ne perustuvat humaaniin ihmiskäsitykseen. Sarjoissamme on pääsääntöisesti myönteinen elämännäkemys; haluamme tuoda lohtua arkeen, iloa ja oivallusta elämään. 

Merkittäviä ja koskettavia tarinoita kerromme käyttäen draaman eri genrejä (draama, komedia, jännäri) ja hyödynnämme suomalaista maisemaa koko sen rikkaudessa etsimällä aiheita, jotka sijoittuvat eri puolelle Suomea (esim. Taivaan tulet – Kemijärvi, Pirunpelto – Häme, Karjalan kunnailla – Pohjois-Karjala, Puolustuksen puheenvuoro – Turku).

Ohjelmapaikat

Sarjadraamoja esitämme kahdella eri ohjelmapaikalla ja kahdella erilaisella kerronnan tyylillä.  Suomi-draaman paikka on keskiviikkoisin klo 21.00- 21.50 (48 minuutin osapituus) ja syksyllä 2010 alkavan Perhesarjan kolmena päivänä viikossa klo 20.00–20.30 (28 minuutin osapituus).

Keskiviikon Suomi-draaman paikalla esitämme pitkäkaarisia ihmissuhdetarinoita, joiden osakaaret ovat 6-12 osan mittaisia, mutta pitävät sisällään mahdollisuuden jatkaa tarinaa samanmittaisilla osakaarilla. Tästä esimerkkeinä Pirunpelto (6+6+6 osaa), Karjalan kunnailla (12+12+12 osaa) ja Taivaan tulet (12+12+6 osaa).

Alkuviikon keski-illassa aloitamme syksyllä 2010 uuden Perhesarjan (3 x 28min./vk). Se on elämänmyönteinen koko perheelle suunnattu pitkäkestoinen huumorilla ryyditetty ihmissuhdesarja, joka kuvaa nykyaikaista Suomea ja suomalaisia tulevaisuuden haasteiden keskellä.  Sarjaa edeltää 2010 alusta ulostuleva perhekomedia Parasta aikaa (10x30min)

Perhesarjaa kirjoittaa kirjoitustiimi, joka tarpeen tullen täydennetään. Kaikki uudet kirjoittajat valitaan kirjoitustestien kautta. Lisätietoja antavat sarjan vastaava tuottaja Arttu Nurmi tai dramaturgi Anne Nissinen.

Näiden kahden vakiopaikan lisäksi etsimme myös uusia rohkeita oivalluksia ja huumoriin nojaavaa viistoa näkemystä suomalaisista ja yhteiskunnastamme ja sen eri ilmiöistä (esimerkkeinä Kummelit, Jopet-show, Kätevä emäntä, Hilander ja Pasila). Näitä sketsi- ja komediasarjoja esitämme maanantain myöhäisillassa (osapituus 25-28min).

Kokoillan elokuvat ja lyhärit

YLE TV2 on mukana joka vuosi kolmessa kotimaisessa Suomen Elokuvasäätiön (SES) tukemassa koko illan elokuvatuotannossa niin, että niiden tv-ensi-ilta on YLE TV2 kanavalla noin kahden vuoden päästä elokuvateatteriensi-illasta. Näitä ehdotuksia tilaaja käsittelee yhdessä yhteistuotantojen päällikön Erkki Astalan kanssa, joka sitten laatii viralliset sopimukset. Näissä kolmessa valinnassa nojaamme edellä mainittuihin sisältökuvauksiin, mutta pyrimme valitsemaan aina yhden lapsille suunnatun elokuvahankkeen vuosittain. Lisäksi etsimme komedioita ja suurelle yleisölle suunnattuja elokuvahankkeita.

Jos mahdollista, tilaamme elokuvista myös sarjaversion silloin kun se on sisällöllisesti ja tuotannollisesti perusteltua.

YLE TV2:n tilaaja myös ostaa muutaman (1-3 kpl) valmiin lyhytelokuvan vuodessa, joiden sisältö sopii edellä kuvattuihin sisällöllisiin raameihin.

Tarjoukset ja niiden käsittely

Tarjouksia voi jättää mihin aikaan vuodesta tahansa, mutta tilaajan lopulliset päätökset tulevan vuoden tuotantoon pääsevistä sarjoista tehdään yleensä aina kuluvan vuoden juhannukseen mennessä. Näin ollen käsikirjoitusten pitäisi olla päätösten edellyttämässä kunnossa viimeistään saman vuoden huhtikuun alkuun mennessä. Sarjojen tuotannon ja ulostulorytmin suunnittelu kulkee useamman vuoden etuajassa, joten tällä hetkellä jo tiedetään, mitä ajetaan ulos vuoden 2012 loppuun asti, vaikka tuotantopäätökset on tehty vain 2010 loppuun asti.

Tarjouksen tekemisessä selkein tapa on aloittaa tarinan konseptista, joka on tv-sarjan idean esittely. Se sisältää ohjelman teeman, tarinan, keskeiset henkilöt, osien lukumäärän, keskeisten kuvauspaikkojen esittelyn. Konseptin pituus on 1 – 3 liuskaa. Konsepti ei vielä sisällä  tarinan tarkkaa treatmentia eli käsittelytapaa, osakohtaisia juonia tai budjettia.

Konsepti-aloituksella vältetään samanaiheisten käsikirjoitusten päällekkäiset kehittelyt, voidaan ohjata ohjelmistosuunnittelun yleisiä teemoja ja saadaan yleiskuva kirjoittajilla kehittelyssä olevasta aiheistosta. Tällä menettelyllä vältetään mahdollisimman tehokkaasti kirjoittajan kannalta ”turha” kehittely ja kirjoittaminen. Kehittely on tehokasta myös tilaajan näkökulmasta – hän on mukana vain niissä jutuissa, jotka on hänelle idea-vaiheessa esitelty ja joihin hän on osoittanut kiinnostusta.

Tarjouksia voi jättää sivun alalaidasta löytyvän linkin kautta. Toimitamme ehdotuksesi eteenpäin oikealle henkilölle.

Käsikirjoitusten kehittelyä tehdään sekä tilaajan ja tarjoajien välillä että osaamiskeskuksen ja tarjoajien kesken ja tarpeen vaatiessa käytetään ulkopuolisia asiantuntijoita apuna (dramaturgit, script doctorit jne.).

Tuotanto

YLE TV2 kanava ostaa sarjoja sekä omalta  draaman osaamiskeskukselta (inhouse) että talon ulkopuolisilta tuotantoyhtiöiltä (indy). Tuotannot tehdään joko omana tuotantona YLEn sisällä(= YLE Draama + YLE Tuotanto), ns. avaimet käteen tuotantoina ulkopuolisten tuotantoyhtiöiden tekeminä (=Indy-yhtiöt) tai yhteistuotantoina näiden kolmen tahon kesken. YLE Tuotanto tarjoaa tuotantopalveluitaan omatuotantoisiin sarjoihin, mutta myös ostopalveluina tuotantoyhtiöille tai yhteistuotantoihin sovittavalla tavalla. 

 

 

Jos sinulla on tv-draama tarjottavana, voit tehdä sen täällä.

Lisää näihin:
0
tykkää tästä

Kommentit

Ei kommentteja.

Pertti

Pakko ja tyhjä pankkitili ovat erinomaisia motivaattoreita