You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.

MOT: Riivaajat kirkossa

Julkaistu torstaina 21.02.2013 53 207

Kirkko sallii saleissaan opetuksen, että saatana aiheuttaa sairauksia.

TV1 maanantaina 25.2. klo 20.00 - 20.30, uusinta keskiviikkona 27.2. klo 16.30

Yle Areenassa 30 päivää

Suomen evankelisluterilainen kirkko kärsii väkikadosta, mutta parantaja vetää kirkkosaleja täyteen.

Esimerkiksi kirkkoja kiertävä maallikkosaarnaaja Pirkko Jalovaara sanoo osaavansa erottaa, milloin syöpä on demonin aiheuttama.

Hän väittää, että masennusta ja syöpää aiheuttavat pahat henget.

Teologin ja psykologin mukaan kyse on harhaisesta opetuksesta, joka voi vahingoittaa apua tarvitsevia herkkiä tai sairaita ihmisiä. Kirkon johto puuttuu vaimeasti ääriaineksien toimintaan.

MOT näyttää, miten paholaista karkotettiin helsinkiläisessä kirkossa. Ohjelman toimittaa Kirsi Skön.

A-studio jatkaa aiheen käsittelyä maanantaina 25.2. klo 21.00 lähetyksessään ja kysyy, sopivatko parantajasaarnaajat kirkkoon? Studiovieraana on Espoon piispa Tapio Luoma.

 

Muualla netissä:

Yle Uutiset: Mielenterveyspooli: Maallikkosaarnaajan toiminta jopa hengenvaarallista

MOT

 

Suosittele207 Suosittelee

Kommentit

perjantaina 22.02.2013

Laiton taltiointi vastoin hyvää journalistista tapaa kirkkoherran kiellettyä etukäteen kuvaamisen ja ihmisten jouduttua tietämättään kuvatuksi ja vastoin tahtoaan televisioon, josta MOT:n toimitus saatettava vastuuseen.

sunnuntaina 24.02.2013

Kirkkoherra - siis vt Riitta Männistö ei tietojeni mukaan kieltänyt kuvaamista. Kysymys on julkisesta paikasta ja tapahtumasta.

maanantaina 25.02.2013

Kuvaaminen oli kielletty...

maanantaina 25.02.2013

Suomessa yleisellä paikalla tai julkisessa tapahtumassa saa kuvata vapaasti.
Tämän vapauden piiriin kuuluu mm. terveyskeskusten aulatilat, jne.
Vastaavasti tapahtumat, joihin on pääsymaksu, eivät ole yleisiä tapahtumia.

Minusta olisi hyvä idea laittaa kirkkoihin pääsymaksu.
Korkea sellainen.

maanantaina 25.02.2013

Julkaiseminen onkin sitten eri asia...

perjantaina 17.05.2013

Laiton henkinen hyväksikäyttö on vastoin hyvää kirkollista tapaa kohdella todella meitä oikeasti uskovaisia ihmisiä-erosin kirkosta juuri Pirkko Jalovaaran takia.Hän on mielestäni juuri se "pahin"demoni joka jakaa meidät ihmiset eri gategorioihin.Hän varmaan uskoo olevansa oikeassa mutta ei ymmärrä enään mitä kaikkea pahaa saa aikaan.Onko hän itsekään enään omissa opetuksissa jäljillään?Toivottavasti herätysliikkeet pestään kirkosta näistä henkisesti sairaista johtajista.Liityn kirkkoon heti takaisin kun näin tapahtuu!!

Terv.eräs oikeasti uskovainen

lauantaina 23.02.2013

"Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo." Joh. 10:1

lauantaina 23.02.2013

Hahaa, kirkko on julkinen paikka ja siellä saa kuvata miten huvittaa. Onkin oikein että viimeinkin paljastetaan suurelle yleisölle Jalovaaran harhaopetus ja itsensä jalustalle nostaminen. Kunnianloukkauksesta ei ole kysymys, vaan faktojen julkituomisesta. Ja Jalovaaran kannattajien on turha tulla suu vaahdossa sanomaan että älä koske herran voideltuun, koska Jumalalla ei ole mitään tekemistä Jalovaaran toimien kanssa.

lauantaina 23.02.2013

olen kuullut että kyseisen henkilön rukoukksesta ollut yhden miehen kohdalla täydellinen parannus syövästä vaikka kyseinen mies haki salaa apteekista lääkkeensä.vaimo otti erääseen tahoon yhteytä ja kertoi tapauksesta.miehen omaiset kuoleman jälkeen vaativat pirkkoa poistamaan parantumis ihmeen rjalovaaran nettisivuilta.jos pitää paikkansa niin tarviiko enempää tän ihmisen moraalista miettiä

sunnuntaina 24.02.2013

Annan kaiken tukeni Pirkko Jalovaaralle,koska hän on todella uskova ihminen ja haluaa pelastaa ihmisiä paholaisen sidoksista. Sillä olen itse joutunut taistelemaan näitä henkivaltoja vastaan kuukausia,jopa vuosia ja nyt tiedän todellä,että se vallitsee aviomiehiä tekien niistä impottentteja. Siis oletteko te miehet aivan varmoja siitä,että jos vaimonne on todella uskossa niin teistä tulee impotenttejä,sillä näin kävi minun aviomiehelleni,sillä hän uskoi olevansa impotentti,muttei mennyt lääkäriin. Ja nyt asia on kunnossa ja Raamattu on apunani Paavalin kirje Efesolaisille Luku 6. Sanomani on tämä,ettei koskaan pidä aliarvioida paholaisen valtaa.

maanantaina 25.02.2013

Kannattaisiko sinun käydä myös itse lääkärissä....mielummin psykologilla? Ja pian!

tiistaina 26.02.2013

Olen samaa mieltä Jalovaaran kanssa. Ei hän manaa eli kutsu paholaista esiin vaan kertoo totuuden, että ihminen kamppailee jatkuvasti kahden voiman välissä. Paha aiheuttaa sairaudet kuten Bruno Gröning (1906 – 1959) kertoi ja Jumalan parantava virta Heilstrom parantaa ne. Jos ihminen haluaa eroon sairauksista niin täytyy pyrkiä noudattamaan se tapahtuu antamaansa oppia. Se on sama oppi kuin Jeesuksella mutta ihmisillä on aina tapana unohtaa ja muutella asioita ja siksi täytyy Jumalan lähettää tänne uusia alkuperäisen totuuden uusia lähettiläitä.

Ihmiskunnan korkeakulttuureissa on jo tuhansia vuosia puhuttu korkeamman voiman olemassaolosta, voiman, joka auttaa ja parantaa.Bruno Gröningillä oli siitä hyvin tarkka intuitiivinen tieto, jonka hän antoi kaikille ihmisille yksinkertaisella opillaan.
Bruno Gröningin ystäväpiiri on maailmanlaajuisesti suurimpia, henkistä tietä tapahtuvia, parantumisen hyväksi toimivia yhteenliittymiä. Ystäväpiirissä asiasta kiinnostuneet ja avunetsijät voivat oppia ottamaan tämän voiman itse vastaan. Tämä kehossa tuntuva ”Heilstrom” vaikuttaa avunsaantiin ja saa aikaan parantumisia jopa kroonisista, rappeuma- ja muista vaikeista elimellisistä sairauksista. Myös psyykkisistä sairauksista on parantumisia.
Riippumattomien lääkäreiden tutkimat ja dokumentoimat parantumiskertomukset todistavat, että Bruno Gröningin sanat ovat totta:
”Parantumatonta ei ole – Jumala on suurin lääkäri!”

Bruno Gröningin oppi
Yhteenveto

Bruno Gröningin oppi pohjautuu kahden henkisen, ihmiseen kohdistuvan voiman vaikutukseen. Näiden voimien vaikutus on suurempi kuin suurin osa ihmisistä olettaa. Bruno Gröning vertaa ihmistä patteriin. Jokainen ihminen menettää jokapäiväisessä elämässä voimaa. Mutta tarpeellista, uutta elämänenergiaa ei oteta useinkaan riittävästi vastaan. Samoin kuin tyhjä patteri ei ole toimintakykyinen, ei voimaton kehokaan voi täyttää tehtäviään. Siitä seuraa jännitystä, hermostuneisuutta, elämänpelkoja ja loppujen lopuksi sairaus.

Bruno Gröning siis selvitti, miten jokainen ihminen voi saada jälleen uutta energiaa. Usko hyvään on edellytys tähän yhtä lailla kuin tahto tulla terveeksi. Ihmisiä ympäröivät kaikkialla parantavat aallot, joita hänen on vain otettava vastaan. Parantumattomia sairauksia ei Bruno Gröningin mukaan ole olemassa, minkä lääkärien tarkastamat parantumiskertomukset todistavat. Parantumiset tapahtuvat tässä tapauksessa yksinomaan henkistä tietä eivätkä ne ole siitä syystä sidottuja Bruno Gröningin materiaaliseen kehoon.

Tätä parantavaa virtaa vastaanottaessaan avunetsijä istuu kädet avoimina. Käsivarret ja jalat eivät ole ristissä, jotta parantavan virran kulkeminen ei esty. Esteenä ovat sairauden ja huolen ajatukset. Sitä vastoin on jonkin kauniin ajatteleminen suureksi avuksi.

Parantavan virran kulkiessa kehon läpi se kohtaa elimiä, jotka ovat sairauden rasittamia. Niissä kohdissa se alkaa puhdistavan toimintansa. Siitä voi syntyä kipuja, jotka ovat kehon puhdistumisen merkkejä. Koska sairaus ei ole olemukseltaan Jumalan tahdon mukainen, se poistetaan vähitellen. Yksittäisissä tapauksissa se voi tapahtua myös spontaanisti. Tässä on tärkeää, että ihminen ei ajatuksissaan enää askartele sairauden kanssa, vaan uskoo siihen, että Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.

Pysyäkseen jatkossakin terveinä Bruno Gröningin ystävät virittäytyvät sen jälkeenkin päivittäin ottamaan parantavaa virtaa vastaan. Terve keho muodostaa perustan elämälle, jossa ihminen on sopusoinnussa itsensä, kanssaihmisten ja luonnon kanssa.

Bruno Gröningin opin päämääränä on tehdä sairaasta elämäniloinen ihminen, joka on vapaa fyysisistä ja psyykkisistä vaivoista.
www.bruno-groening.org/suomi

tiistaina 26.02.2013

Tämä Bruno vaikuttaa Okkultistiselta henkilöltä joka käyttää avaruuden henkivaltojen voimia ja kanavoi niitä. Itse kanavoin samoja henkivoimia jollaa voi joko paarantaa taikka vahingoittaa, mutta pelkäämpä etä kysessä ei ole Pyhä Henki joka Brunossa vaikuttaa, jos se ei ole Pyhä Henki ja Jeesuksen nimessä toimiva, niin se ei ole Isästä Jumalasta, Adonai, Elohim.istä. Mutta jos Bruno teki näitä Jeesuksen nimessä, niin asia on toinen. Varovainen siis kannattaa olla. Tässä dokumetisssa selviää että hän oli luontais terapeutti ja siksi epäilen. Toinen joka saa epäilemään on Jeesuksen puuttuminen tästä.
Siunausta ja antakoon Jumala viisautta erottaa henget sineulle ja muille.

sunnuntaina 24.02.2013

1 Ja kun eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat ja asettuivat Herran eteen, tuli myöskin saatana heidän joukossansa ja asettui Herran eteen.
2 Niin Herra kysyi saatanalta: "Mistä sinä tulet?" Saatana vastasi Herralle ja sanoi: "Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta".
3 Niin Herra sanoi saatanalle: "Oletko pannut merkille palvelijaani Jobia? Sillä ei ole maan päällä hänen vertaistansa; hän on nuhteeton ja rehellinen mies, pelkää Jumalaa ja karttaa pahaa. Vielä hän pysyy hurskaudessansa, ja sinä olet yllyttänyt minut häntä vastaan, tuhoamaan hänet syyttömästi."
4 Saatana vastasi Herralle ja sanoi: "Nahka nahasta; ja kaikki, mitä ihmisellä on, hän antaa hengestänsä.
5 Mutta ojennapa kätesi ja koske hänen luihinsa ja lihaansa: varmaan hän kiroaa sinua vasten kasvojasi."
6 Herra sanoi saatanalle: "Katso, hän olkoon sinun käsissäsi; säästä kuitenkin hänen henkensä".
7 Niin saatana meni pois Herran edestä ja löi Jobiin pahoja paiseita, kantapäästä kiireeseen asti.

tiistaina 26.02.2013

Vastuksena tähän ; Bruno Gröningin oppi

On olemassa Pyhä Henkin joka on taivaallisen rakastavan Isän lahjaa ihmisille, ja kun Hän parantaa on lopputulos hyvä.

On kuitenkin olemassa myös pimeyden voimia jotka parantavat, ja toimivat "valkeuden enkeleinä" vaikkeivat sitä ole, eli toimivat ns. hengellisinä voimina, new age käsitteitä yms, valitettavasti tämän Brunon oppi tulee mielestäni selvästi, sille pimeyden puolelle, muistuttaen suuresti spiritismiä jne

Suomessakin lisääntyvä Reiki ija hengellinen jooga yms aiheuttavat suunnatonta kräsimystä saadessaan otteen niiden harrastajasta. Itse tunnen miehen joka spiritismin myötä sairastui, toisen joka reikin myötä ajatui psykoosiin, eli ei Jalovaara ihan väärässä ole kun saarnaa vapautuksen tarpeellisuudesta. Tosin olen sitä mieltä ettei saarnatuoli ole paras paikka tällä julistukselle, sielunhoito huone ja pastorin toimisto paremminkin, turvallinen rauhallinen ympäristö ..

Jeesus tuli, jotta meillä olisi elämä ja rauha, Hän haluaa vapauttaa ihmisen kaikesta synnistä ja kaikista siteistä ja kahleista, ja tätä voi kukin pyytää kotona, yhtä hyvin kuin kirkossa, kuitenkin ihminen on luoty yhteyteen ja siksi uskovat kokevat kirkoissa käynnit tärkeänä osana elämäänsä. Ja mikään syy, tai ryhmä tms ei saisi lähteä "vainoamaan" uskovia jonkin aatteen tai idean vuoksi.

sunnuntaina 24.02.2013

Ei mitään uutta auringon alla. Tätä on ollut aiemminkin, vajaa 1000 vuotta sitten.

Sitä ajanjaksoa kutsuttiin Piemeäksi Keskiajaksi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pime%C3%A4_keskiaika

sunnuntaina 24.02.2013

http://www.youtube.com/watch?v=p5MEACVhNlc

Mitäs luulette, kenestä Juntunen yrittää varoittaa?

maanantaina 25.02.2013

ketä määrittelee kuka on herran voideltu.ainakun näistä uskonnollisista hörhöistä löytyy jotain vikaa tai jopa ovat syyllistyneet rikoksiin,niin niitten tukijat ottavat herran voideltu aseman heille.kuka sen määrittelee? please yksinkertainen vastaus jo on mahdollista

maanantaina 25.02.2013

Olin aikaisemmin helluntaipiireissä. Paljon puhuttiin, miten oli ihmeparantumisia jne. Kumma kyllä, en tuntenut itse yhtäkään yliluonnollisesti parantuneita - paitsi pari sellaista, jotka julistivat parantuneensa masennuksesta yhdellä rukouksella. Nämä kertoivat Jumalan eheyttäneen. Valitettavasti olemus kieli enemmänkin maniasta... Yksi syövästä parantunut ihminen osoittautuikin edelleen syöpäsairaaksi...

Afrikassa kuulemma tapahtui paljon ihmeparantumisia. Kuolleitakin herää henkiin. Suomessa mm. Markku Koivisto yritti herättää kuollutta henkiin Oikeuslääketieteellisellä (tästä oli juttu iltapäivälehdessä, sekä salaa kuvattu video).

the rockille: sinä määrittelet ihan itse, onko jonkun saarnaajan antama ohje tai sairauden määritelmä ym. ok vai ei. Käytä omaa järkeäsi, vaistoasi. Ne on sinullekin luotu. Tämän yksinkertaisempaa vastausta ei ole.

tiistaina 26.02.2013

Oma selkäni parantui rukouksessa, evankelista (tosin ei ollut Jalovaara) laittoi kätensä selkäni päälle ja rukoili ehkä 2 minuuttia, ja nyt on selkä kestänyt jo noin 15 vuotta, menemättä paikoiltaan. Ennen tätä selkä kuvattiin ja todettiin että alin nikama puuttui kokonaan, joten olin vähän väliä n. viikon kaksi hurjissa kivuissa, niin etten juurikaan voinut väliin edes liikkua asunnostani ulos tms.

Eli, kyllä Jumala parantaa rukouksen kautta yhä tänään!

maanantaina 25.02.2013

Matt. 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

Kaatajapappien toiminta on mesmerismiä ja kudalini- eli käärmevoimaa eli noituutta. Se ei ole kristillistä. http://www.inplainsite.org/html/slain_in_the_spirit_1.html

maanantaina 25.02.2013

Mietin, että kenen aloitteesta ja miksi tämä ohjelma tehdään. Jalovaara on kiertänyt vuosikymmenet Suomen kirkkoja ja toiminta on ollut hyväksyttyä, sillä muutenhan hän ei olisi ollut kirkkoihin tervetullut. Ihmisiä on riittänyt tilaisuuksissa sankoi joukoin. He ovat myös saaneet avun lukemattomiin eri vaivoihnsa Jumalalta.
Onko tässä takana ajojahti, jonka kautta maassamme yritetään sammuttaa kirkoistamme kaikki elävä kristillisyys, mikä turvaa Jeesuksen Kristuksen ristinkuolemaan ja sitä kautta saatuun pelastukseen ja parantumiseen?
Suhtaudun kriittisesti ohjelmaan. Mutta katsotaan missä sävyssä asiat tuodaan esille.

maanantaina 25.02.2013

Jalovaaran julistus on radikalisoitunut viime vuosina tosi paljon. Aikaisemmilla vuosikymmenillä hän oli kirkon linjassa, muttei enää. Tänä päivänä on virhearvio, jos hänet päästetään opettamaan luerilaiseen seurakuntaan. Se miksi sitä tapahtuu edelleen johtuu siitä, että hän on ollut tolkullisempi aiemmin.

Tulee myös muistaa, että Jalovaaran maine ja nykyinen julistus on tunnettua eikä hän ole monessakaan seurakunnassa toivottu vieras. Enemmänkin se on poikkeus ja aiheuttaa myös erimielisyyttä työntekijöiden keskuudessa.

tiistaina 26.02.2013

Toimittaja puhui eilisessä A-studiossa että Pirkko Jalovaaran Rukousystävillä on paljon rahaa. Ne ovat vapaaehtoisesti ihmisten antamia tilavuokriin ym.materiaalin painatuskustannuksiin. Ei hän itselleen niitä kerää kuten piispan puheesta saattoi ymmärtää, että Jumalaa käytetään hyväksi rahan keruussa.

maanantaina 25.02.2013

Raamatussa lukee näin: Markus 16:17-18 Nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: Minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä. Jos he juovat jotakin kuolettavaa, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä tulevat terveiksi.
Ihmisten vapauttaminen ja paranemisen puolesta rukoileminen ovat asiota, joiden tulisi itsestään selvästi seurata Jumalaan uskovaa ihmisistä, asiassa ei ole mitään Raamatun vastaista ja kirkon opetuksen ja toiminnan tulee pohjautua Raamattuun, ei ihmisten mielipiteisiin.

maanantaina 25.02.2013

"Kirkko sallii saleissaan opetuksen, että Saatana aiheuttaa sairauksia." Sanoo kuvateksti. Ja MOT:n toimittajat siis tietävät ihan varmasti, että näin missään tapauksessa koskaan ei ole? Kertoisitteko vielä lähteen, että me muutkin tietäisimme, mihin tämä tieto perustuu? Btw, toimittajatko nykyään määrittelevät kirkon opetuksen eikä Raamattu?

Lääketiede on muuten dokumentoinut paljonkin "selittämättömiä" parantumisia esim. magneetti- ja röntgenkuvia, joissa ensin on näkynyt kasvain ja sitten kun kasvainta on pitänyt lähteä hoitamaan, se onkin ihmeellisesti kadonnut. Ja tällaisia parantumisia tapahtuu ihan ilman Jalovaaran kokouksiakin. Itsekin tiedän tapauksen, jossa kasvain todistetusti katosi, kun ihmisen puolesta rukoiltiin. Harvinaistahan tämä on, mutta ihan mahdollista.

Jotenkin tuntuu äärimmäisen kurjalta, että toimittajat eivät osaa tehdä kirkosta ja kristinuskosta mitään muita kuin negatiivisia juttuja. Voisitteko joskus vaikkapa tehdä ongelman päihteiden väärikäyttäjistä tai rikoillisista, joiden elämä on muuttunut jälleen elämisen arvoiseksi uskoontulon myötä. Muutokset ovat joskus niin suuria, että on päivän selvää, että niihin ei ole päästy ihmisen omilla lihaksilla!

maanantaina 25.02.2013

Onhan noita ohjemia tehty uskolla raitistuneista.

maanantaina 25.02.2013

Eiköhän kirkon perimmäinen kriisi löydy ainakin siitä, että liberaaliteologinen opetus on päässyt vaikuttamaan kansankirkon sisällä tunnetuin seurauksin. Siinä, että rukoillaan sairaiden puolesta tai että ajatus sairauksien takana olevista henkivalloista tunnistetaan, ei ole mitään kummallista. Joskus joku on parantunut esim. vain annettuaan toiselle henkilölle anteeksi. Katkeruus voi sairastuttaa, se kyllä tunnistetaan, mutta entä sitten henkivallat? Joskus ihmiset parantuvat, kun sairauksien taustalla vaikuttavat henkivallat tunnistetaan. Tästä varmaan kuka tahansa ev. lut. lähetystyöntekijä olisi voinut kertoa toimittajalle. Karismaattisissa kristillisissä tilaisuuksissa, hyvin usein, kun esille tuodaan henkilön parantuminen, viitataan myös lääkärin lausuntoon. Eivät kristityt sairaiden puolesta rukoilevat ihmiset ole vastuuttomia toimijoita, jotka kehottaisivat niitä joiden puolesta rukoilevat, noin vaan jättämään pois lääkkeensä tms, mutta parantumistodistuksia siitä mitä Jumala tekee sinänsä on valtavasti ympäri maailmaa ja Suomessa. Aika harvoin kuitenkin henkivalloista puhutaan kun sairaiden puolesta kristillisissä kirkoissa rukoillaan,joten sitäkään ei pidä liioitella. Eniten minua tässä järkyttää se, että Yle lähtisi jonkinlaiselle sotaretkelle aivan normaaleja kristittyjä vastaan ev. lut. kirkon sisällä. Kannattaisi varmaan käydä Ylessä sisäistä keskustelua toiminnan luonteesta. Kirkossa kyllä tiedetään, että Jalovaaran kokouksissa on ihmisiä jonoksi asti, karismaattisissa tilaisuuksissa muutenkin. Niitäkö nyt kutsutaan jo ääri-ilmiöiksi? Vaikea uskoa todeksi.

maanantaina 25.02.2013

Uskosta osattomille ei kannatta selittää sen enempää Helvetistä, Saatanasta kuin riivajistakaan, koska he eivät voi näitä asioita ymmärtää. En minäkään ymmärtänyt, mutta nyt uskossa ollessani ne ovat jopa niin ilmiselviä, että olen järkyttynyt että en tätä hengellistä todellisuutta nähnyt.

Jalovaaran savustaminen kirkosta on siis alkanut ja tämänkin dokumentin on varmaan luterilainen (liberaali) kirkko itse tilannut, koska Jalovaara on viimeisiä luterilaisen kirkon pelastukseen ohjaavista saarnaajista. Myös Erkki O. Auranen kertoo kirjassaan "Henkivaltojen taistelu Suomessa" riivaajien ulosajamisesta eikä se sen ihmeellisempää ole, kuin Jeesuksen nimessä uskossa oleva ihminen komentaa riivaajia. Liberaalit kun puhuvat yleismailmallisista hyveistä ja rakkauden Jumalasta, joka sallii kaiken, mutta he eivätkään vedä kirkkoja täyteen. Monet tämän päivän perhesurmista, jossa asianosainen ei osaa selittää käytöstään ja on lopuksi halunnut vielä tulella tuhota koko talon, ovat juuri esimerkkejä riivaajien työstä. Jeesuksen nimi kuitenkin voi vapauttaa nämäkin ihmiset ja riivaajat ihmiset itse kutsuvat sisään. Lukekaa Derek Princeä tai katsokaa TV7:lta "Taistelu maailmassa" dokumentti.

Samalla ihmiset hakeutuvat okkultismin, new agen ja idän uskontojen pariin, koska he kaipaavat hengellistä evästä, mutta valitettavasti kyseiset uskonnot ja opit tarjoavat juuri sitä sielun vihollisen oppia, joka kyllä osaa pukeutua myös valkeuden enkelin vaatteisiin. Eihän Saatana tule sarvet päässä hiilihangon kanssa koputtelemaan. Tähän voisin suositella entisen noidan ja Saatanan palvojan Doreen Irvinen kirjaa "Olin noita", jossa hän kertoo järkyttävistä kyvyistään noitana sekä pelastuksesta tulleessa Jeesuksen omaksi.

maanantaina 25.02.2013

Kyllä jotain on kirkossamme pahasti pielessä, kun Jalovaaran kaltaiset henkilöt pääsevät ääneen. On suorastaan rikollista, että heikkoja ja sairaita käytetään näin hyväksi. Ja rahaa kerätään surutta tähän toimintaan. Järkytyin uskovana ihmisenä, että tälläiset todella sairaat fundamentalistit ilmiöt ovat tulleet koko kansan yhteiseen kirkkoon. Kuuntelin Motista Jalovaaran haastattelua ja hän kyllä itse todallakin sairas ihminen ja päästään pahasti vinksahtanut. Uskokoon ken tahtoo, minä en. Toivotaan että kirkkokansasta suurin osa ajatella omalla järjellään ja jättää nämä sairaat ilmiöt omaan arvoonsa. Kyllä tälläiset Jalovaarat puheineen vieraannuttavat ihmiset tehokkaasti kirkostamme. Ei ihme, että kirkosta eroaminen on huipussaan.
Toivottavasti tämä mätäpaise puhkaistaan pian!

tiistaina 26.02.2013

Uskonnollinen henki, ns. farisealaisuus oli Jeesuksenkin kimpussa kaiken aikaa, milloin ei saanut tehdä sitä, milloin muka teki jotain väärin, ja Jeesusta ristille naulitsemassa olivat myös fariseukset joiden ääni kuului kovimmin: Ristiinnaulitse!

Kannattaa hetki miettiä , älkää tuomitko, ja armahtkaa, Isä anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät! Tämä oli Jeesuksen mielenlaatu.

maanantaina 25.02.2013

Matti A. Miettinen on tutkinut ihmeparantumisia 10 vuoden ajan 80-luvulla. Hän ei löytänyt YHTÄÄN tapausta, jolle ei olisi löytynyt lääketieteellistä selitystä. Kirkko on tiennyt tämän, eikä he ole puuttunut näihin ihmeparantumisilla ratsastaviin kaatajapappeihin. Ellei kirkko ole välittänyt asiasta tutkimuksen julkistamisen jälkeen, niin miksi odotettaisiin heillä nytkään olevan mielenkiintoa puuttua asiaan. Aikaa heillä olisi ollut puuttua tapahtumiin, mutta ei tahtoa. Ei tarvitse olla suurikaan ennustaja, että piispa luoma pesee tänään kätensä tuosta asiasta. Kertonee ihmisille sen mitä ihmiset odottavatkin kirkon vastaavan. Kirkko ei pidä sairauksia Saatanasta lähtöisin olevina asioina. Kirkko pitää kuitenkin option itsellään, että Jumala voi parantaa sairaita.

Vastuuhan tuossa on se pääasia. He kun hyväksyy tuollaiset tilaisuudet tiloissansa, niin samalla kirkko tulee hyväksyneeksi siellä esitetyt asiat. Kyllähän heillä on tietoa mitä saarnaajat puhuu. Ei voi paeta vastuutansa sillä, että he eivät usko näin asioiden olevan. Silloinhan kirkon pitäisi kieltää saarnaamiset. Siitä on olemassa kyllä näyttöä, että kirkko ei tilojansa anna ihan kelle vain. Heillä kyllä toimii tuo itsesensuuri. EIkä tässä voi vedota myöskään yksittäiseen mokaan. Tuollainen toiminta on kuitenkin järjestelmällistä.

"A-studio jatkaa aiheen käsittelyä maanantaina 25.2. klo 21.00 lähetyksessään ja kysyy, sopivatko parantajasaarnaajat kirkkoon? Studiovieraana on Espoon piispa Tapio Luoma."

Tuohan on jo käsitelty asia siinä vaiheessa, kun kirkon tiloissa toimivat nämä parantajat. Kirkon poliitkan mukaista on hyväksyä parantajien toiminta. Kirkko haluaa ruokkia tuollaisilla eväillä sitä haluavia jäseniään. Toimittajien tulisi enää keskittyä kysymykseen MIKSI?

maanantaina 25.02.2013

Risto J Reippaalle: Kummallista, että Matti A Miettinen ei löytänyt 10 vuoden aikana lainkaan ihmeparantumisia. Tai voihan kyse olla siitä, että kaikelle löytyy kuin löytyykin jokin kummallinen selitys, jos ihmeen mahdollisuuden lähtökohtaisesti poissulkee? Itse olen todennut ystäväpiirissäni jo 2 ihmeparantumista, eli kasvaimen omituista katoamista, jota eivät kyllä lääkäritkään osanneet selittää muuten kuin "joskus tällaista vaan tapahtuu"... Mutta ehkä Matti A Miettisellä olisi ollut pätevä selitys näillekin!;)

tiistaina 26.02.2013

Vaikka on saanut "ihmeparantumisen" henkistä tietä, henkihän on materian yläpuolella ja voi muuttaa sitä, niin sen voi menettääkin, jos alkaa noudattaa taas vanhoja epäterveellisiä elämäntapoja. Ihmisen on itsensäkin tehtävä kaikkensa terveyden eteen ja sen noudattamiseen löytyy opastusta monelta suunnalta.

maanantaina 25.02.2013

Joka vielä tällä vuosituhannella sanoo syövän ja masennuksen tai edes osan niistä olevan demonien aiheuttama, pitäisi Suomessa nostaa syytteeseen ihmisten hädänalaisen tilanteen väärinkäytöstä.

Uskonto voi parhaimmillaan auttaa ihmistä jaksamaan esim. vakavan sairauden aiheuttamat koettelemukset ja kantamaan läpi pahojen päivien. Uskonto voi myös lohduttaa silloin, kun kuolema on väistämätön. Mutta demonien karkoitus....

Lukekaa historianne ja ymmärtäkää, mitä tällainen pelleily on aiheuttanut. Suorastaan häpeällistä toimintaa verorahoin ylläpidetyissä kirkoissa. Mitä seuraavaksi? Inkvisitiot? Noitaroviot?

maanantaina 25.02.2013

Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen

Joka oikeudettomasti

1) joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai

2) muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville

esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L24P8

maanantaina 25.02.2013

Jaahas...nyt on tullut aika erota kirkosta. Pirkko Jalovaara julistaa kansankirkossamme että sairaudet kuten syöpä on saatanan aiheuttama. Huh huh!
Milloin tälläinen huruakka on päässyt kirkkoon saarnaamaan?
Nyt piispa ääneen ja Jalovaara pois kansankirkostamme!
Nyt eletään 2010 lukua....ei pimeää keskiaikaa!

perjantaina 17.05.2013

juuri näin!!

maanantaina 25.02.2013

Ei huhhuh, ja tähän toimintaan maksan kirkollisveroa pienistä tuloistani 200-300 euroa vuodessa, demonien saarnausta 2010 -luvulla?? WTF??

maanantaina 25.02.2013

Salovaaran demonijutuilla ei pitäisi olla mitään tekemistä ev.lut. kirkon kanssa.

Kirkkoherran tehtävä on valvoa, että seurakunnan tiloissa julistetaan/opetetaan kirkon opetuksen mukaisesti. Millaisia ovat kirkkoherrat nykyään? Tietämättömiä, laiskoja, välinpitämättömiäkö?

Isäni oli aikoinaan maalaisseurakunnan kirkkoherra ja joutui silloin tällöin kieltämään joiltakin Salovaaran kaltaisilta ryhmiltä tilaisuuksien pitämisen kirkossa tai seurakunnan muissa tiloissa. Sanomistahan siitä tuli heidän kannattajiltaan, mutta oppi pysyi puhtaana.

Ryhtiä kirkkoherrat!

maanantaina 25.02.2013

Te olette kuulleet Jeesuksesta, nasaretilaisesta, jonka Jumala voiteli Pyhällä Hengellä ja voimalla. Hän kulki ympäri maata, teki hyvää ja paransi kaikki jotka olivat joutuneet Paholaisen valtaan, sillä Jumala oli hänen kanssaan. Apt. 10:38.

maanantaina 25.02.2013

Kriittinen journalismi olisi hyvä asia.
Kritiikkini tahdon kohdistaa tämän illan MOT ohjeman tarkoituksenhakuisuuteen, koska se oli jälleen räikeän puolueellista. Ns. "totuuden" torveksi nostettiin alleviivatusti liberaali kirkkovaltuutettu. Toivoisin Ylen uutis- ja ajankohtaistoimitukselta laajempaa näkökulmaa ja puolueettomampaa uutisointia.

Pirkko Jalovaaran puheesta irrallisina otetut asiat antavat hänen opetuksestaan vääristyneen kuvan.
Jalovaara puhuu ja opettaa Jumalasta, Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä. MOT ohjelma antoi kuvan, että Jalovaara saarnaa pelkästään riivaajista. Henkimaailman asiat ovat edelleen tämän päivän todellisuutta siitäkin huolimatta, että länsimainen "sivistynyt" ihminen ei siitä pidä.

Ihmisen elämän peruskysymyksiä ovat edelleen hyvän ja pahan välinen taistelu, synti, syyllisyys ja anteeksisaaminen ja anteeksiantaminen. Totuus tekee kipeää mutta se vapauttaa.
Kaikki kirkossa annettava opetus tulee arvioida Raamatun sanan pohjalta. Toivottavasti oikeamieliset piispat ja kirkkoherrat sekä muut Jalovaaran opetuksia säikähtäneet eivät nyt usko pelkkiin kuulopuheisiin ja asiayhteydestä irrotettuihin lauseisiin. Kannattaa itse ottaa selvää, mitä Raamattu opettaa ja sen perusteella arvioida Jalovaarankin opetus.

"Hedelmistään puu tunnetaan."

maanantaina 25.02.2013

Herätkää te uskossa olevat ihmiset. P. Jalovaaran toiminta ei ole Jumalasta vaan pimeydestä.
Vaikka Jeesus ajoi ihmisistä ulos riivaaja henkiä, ei Hän ollut demoni henki keskeinen, vaan
saarnasi ja opetti Jumalan valtakunnasta ja levitti Evankeliumia. P. Jalovaara on sortunut demoni henkisyyteen ja keskeisyyteen, joka on kauhistus Herralle. Toiminnallaan Jalovaara tekee aina vain sairaampia ja pelokkaampia ihmisiä, kun olettavat, että heissä asuu demoneja. Toiseksi, uudesti syntyneessä uskovassa ei voi asua riivaajia. On myös harvinaista, että ei uskovassa majailisi riivaajia.
Mikä ihmisiä vetää menestysteologien oppeihin, ihmeiden ja kokemusten pariin.
Esim. Uudesta testamentista ei löydy yhtäkään ainoaa kohtaa missä ihminen olisi kaatunut taaksepäin. Kaatuminen on tapahtunut polvilleen pudoten ja silloinkin Jumalan Henki on
käskenyt nousta ylös ja pysymään pystyssä. Joten P. Jalovaaraan kaataminen ei ole Jumalsta,
koska sellainen ei löydy raamatusta.

tiistaina 26.02.2013

No, ohjelma on katsottu ja kyllä täytyy ihmetellä kuten edelläkin todettiin, sen selkeää tarkoitushakuisuutta. Ei vain Jalovaaraa, vaan myös esim. KRS:ää kohtaan. Aivan järkyttävää! Jalovaaralle sentään annettiin mahdollisuus puhua edes hieman omasta puolestaan, mutta tuskinpa Jalovaarakaan tiesi, miten hänen kommenttinsa aseteltaisiin ohjelmakokonaisuudessa. Mistä lähtien on uutinen, että kun sairaiden puolesta rukoillaan, joskus (siis korostan, joskus, ei suinkaan aina) törmätään henkivalloista johtuviin ongelmiin? Tämä on aivan tuttua kristityille jotka ovat olleet hieman pidempään uskossa. Aivan varmasti jokainen esim. Afrikassa ollut lähetystyöntekijä tämän tunnistaa. Kun ihmisiä tulee uskoon erilaisten alkukantaisten uskomusten piiristä, he ovat monesti kovinkin sidottuja. Mutta länsimaissa tämä todellisuus tuppaa unohtumaan. Niillä, jotka rukoilevat sairaiden puolesta, on tietenkin oltava rakkaudellisuutta ja ymmärtämystä, suurta herkkyyttä kaikkia kärsiviä ja sairaita kohtaan. Ei henkivalloista voi edes puhua kaikille, joiden puolesta rukoillaan. Liiallinen keskittyminen henkivaltojen todellisuuteen voi olla vääristynyttä, mutta koko asian kieltäminen osoittaa vain sen, että henkilö ei tunne asiaa, josta hänellä on kuitenkin mielipide. Psykologi esim. voi antaa kyllä lausunnon psykologina, mutta ei pappina. Juuri sen vuoksihan sielunhoitajia kurssitetaan, että he osaavat kohdata oikeanlaisella herkkyydellä ne, joiden puolesta rukoilevat! Suomi ei ole kommunistimaa, jossa ateismi olisi kaikkein korkein aate eräiden mielestä, eihän?

tiistaina 26.02.2013

Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa... Toki MOTin ohjelma oli tarkoituksenhakuinen, mutta kyllähän siinä osoitettiin aivan selvästi, ettei Jalovaaran toiminta ole terveellä pohjalla. Hän käyttää härskisti sairaita ihmisiä hyväksi ja saattaa heidät hengenvaaraan demonisoimalla lääkkeet. Hyvänä esimerkkinä toimi ohjelmassa esitelty eturauhassyöpää sairastanut mies.

tiistaina 26.02.2013

Parantumistodistuksia kuulee jatkuvasti kaikkialta, ei suinkaan vain Jalovaaran tilaisuuksissa käyneiltä. Ylen ohjelma sen sijaan oli tarkoitushakuisen oloinen ja ihmetyttää kyllä, mihin sillä pyritään. Kirkon tulisi olla vapaa tällaisista ohjailijoista kuin yle.

tiistaina 26.02.2013

Aikonaan Karpo oli hyvin pidetty, tuodessaan julki epäkohtia jne, mutta hän teki sen kunnioittavasti silloinkin kun epäkohta oli selvä. Nykymaailmaan vaan ei kuulu "kunnioitus", "hyvä maku" jne. Siksi jäi todella paha maku suuhun tavasta jolla MOT oli tämän ohjelman tehnyt. Asiallista olisi ollut keskustella kunnolla (etukäteen mielipidettä luomatta) Jalovaaran kanssa, piispojen kanssa, Kansan Raamattuseuran edeustajien kanssa jne. On kohteliasta kysyä ensni ja vasta sitten "tuomita", eikös? Vielä, salassa kuvatessa ollaan käsittääkseni menty liian pitkälle, hyvän tavan mukaista on jopa antaa sen jota on kuvattu ensin nädä otos ennenkuin se julkaistaan, varsinkin kun sitten julkaistaan vain tarkoitushakuisesti se otos josta saadaan pahin mahdollinen aihe ohjelmaan.

Yle jos haluaa nyt olla rehti jne, tulisi hyllyttää MOT toimittaja muutamiksi kuukausiksi miettimään ohjelmien tekotapoja, ihmisten kunnioitusta ja oman ura kehityksensä suuntaa. Jos sitten valitsee "paskankaivuun ja lobbauksen jne" se on sitten oma valinta. Ylelle sellainen ei mielestäni kuulu eikä sovi!

Siksi ei ole enää edes kyse siitä, mitä Jalovaaran tilaisuuksissa puhutaan tai ei puhuta, sen selvittäkööt piispat ja papit jne hehän edeustavat sitä mitä usko ja Raamattu ja kirkko haluavat olla ja opettaa. Annetaan heidän tehdä työnsä rauhassa.

Mutta nyt on Ylen aika näyttää onko se suomen kansalle sitä mitä se esittää, puolueeton jne...

tiistaina 26.02.2013

Parantumistodistuksia kuulin ex-naapurinkin suusta jatkuvasti. Herra itsekkin parantui pari kertaa tuollaisessa parantumisillassa. Huonona puolena tosin oli se, että placebo efektin häivyttyä ukko kinkkasi kipeän jalkansa kanssa pari päivää.
Noita paranemisiltojen "ihme parantumisia" on tutkittu ja eipä niistä yksikään tarkempaa raapustelua kestä. Jalovaaran tapaiset huijarit vain rahtaa lavalle semmoisia "sairaita", jotka liikkuvat ilman pyörätuolia/rollaattoria jo lavalle mennessään. Klassinen eripituisten jalkojen "ihme parantuminenkin" on ihan triviaali temppu ilman ihmeparanjan "voimia", mutta näyttää uppoavan ongelmitta sokeasti uskoviin. Juutuupista löytää yllin kyllin esimerkkejä tuon tempun tekoon.
Ironisesti voisi kyllä todeta, että isoin demoni taitaa olla Jalovaara itse kun opettaa tuommoisia ei-kristillisiä kaatumisia raamatun oppeina.

tiistaina 26.02.2013

Kun parantumistapauksista kuulee henkilökohtaisesti ihmisiltä joiden kanssa on tekemisissä, kyse on aivan eri asiasta kuin jos tällaista tapahtuisi vain jossain megakokouksissa, tms. Mitä taloudelliseen puoleen tulee, moni hengelliseen työhön lähtenyt on pärjännyt taloudellisesti paljon paremmin ennen lähetystyöhön tms. lähtemistä. Jalovaara ei tietääkseni myöskään opeta mitään "kaatumisoppeja". Siellä, missä ihmisten puolesta rukoillaan, jotkut kaatuvat, jotkut eivät. Kaatumiset tms. eivät ole asian ydin vaan se, että ihmiset etsivät ja saavat kohdata rakastavan Jumalan.
Jalovaara ei ole täydellinen kuten ei kukaan kristitty, mutta hän on suostunut Jumalan kutsusta rukoilemaan työkseen sairaiden puolesta. Ei varmasti ole ihan helppo kutsumus, ja nyt sitten vielä tämä.

tiistaina 26.02.2013

Kuinka kauan tällaista toimintaa on kirkossa ollut? Ei kait se nyt yhtäkkiä ole sinne putkahtanut ja MOT-ohjelma siinä samassa sen sieltä bongannut ja käynyt kiinni? Eli toisin sanoen kirkossa ei olla oltu tietävinäänkään koko huuhaasta, kunhan vaan on oltu hissuksiin ja kirjattu kirkossakävijöitä tilastoihin. Entä jos ei ohjelmaa olisi tehty, niin kuinka kauan tämä demonien jahtaaja olisi saanut mellastaa ja käyttää sairaita ihmisiä oman egonsa pönkittämiseen? On aivan turha höpistä rukousavusta, kun kyse on silkasta vallankäytöstä ja rahanahneudesta. Odotan lisää tutkivaa kriittistä journalismia.
Onneksi itse älysin erota kirkosta jo muutama vuosi sitten.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä