YLE

 

YLE A-Ö

YLE24 Sää
Ohjelmaopas Yle etusivu
Etusivulle

Atlas aihearkisto

TV1 Atlas 17.03.2005 klo 21.30

  • Poliisin väkivaltaisuus yhä este Turkin EU-pyrkimyksille
  • Ihmiskauppa koko EU:n ongelma

POLIISIN VÄKIVALTAISUUS YHÄ ESTE TURKIN EU-PYRKIMYKSELLE
Atlaksessa nähtiin 17.8. toimittaja Kirsi Crowleyn reportaashi Turkin kurdialueelta. Kun EU hyväksyi Turkin jäsenneuvotteluihin joulukuussa, Turkin edistymistä ihailtiin. Nyt vain parin kuukauden kuluttua huoli maan edistyksestä etenkin ihmisoikeussaralla huolestuttaa. Kaakkois-Turkissa nähdään, on neljä poliisia oikeudessa syytettynä terroristeiksi väittämiensä 12-vuotiaan pojan ja tämän isän surmasta.

Myös Euroopan Unioni seuraa tarkkaan, kun Turkki selvittää miten ja miksi rekkakuski Ahmet Kaymaz ja 12-vuotias poika Ugur kuolivat tien poskessa viime marraskuun pimeänä iltana. Ruumiinavauksen mukaan suurin osa kurdilapseen ammutuista 13 luodista osui selkään lähietäisyydeltä. Ahmet makasi rekan vieressä kahdeksan luotia sisässään. Tulitaistelusta ei ole jälkeä. Kaakkos-Turkissa uutiset turvallisuusjoukkojen terroristeina tappamista ihmisistä eivät ole harvinaisia, mutta 12-vuotiaan surman jälkeen puhutaan jo teloituksesta.

Turkissa poliisi yhäkin usein vapautetaan virkarikossyytteistä uusista laeista huolimatta. Köyhän kaakon arjessa turvallisuusjoukot pitävät yhä valtaa terrorismin uhan nojalla. Yli kolmekymmentä tuhatta ihmistä kuoli 1980-90 -luvuilla armeijan ja PKK:n sissien taisteluissa.

Mutta nyt uudistuksia odottaa Turkin alistettujen ohella myös Eurooopan Unioni. Ankarassa EU:n yhteisprojektissa Turkin poliisi opiskelee inhimillisiä kuulustelutapoja, samalla kun Turkkia kovistellaan uudistusten hidastumisesta ja äskettäisestä Istanbulin poliisiväkivallasta mielenosoituksessa.

Viime vuoden lopun kehut uudesta Turkista ovat jääneet huonojen uutisten alle. Kaymazin perheen tragedian selvitys on Turkille näytön paikka, ovatko asenteet oikeasti muuttumassa.

IHMISKAUPPA KOKO EU:N ONGELMA
Atlas palasi vielä Tshekin lapsikaupparaporttiin. Georgialaisten naisten kuljetus Suomen kautta osoittaa, että ihmiskauppa ulottuu kaikkialle unionin alueelle. Lähetyksessä haastateltiin Suomessa prostituutiota tutkinutta yliassistentti Elina Penttistä Tampereen yliopistolta.


Sivun yläreunaan