Pe 09.03.2007 @ 16:30admin

Listan kärjessä

Listan kärkeen nouseminen on monen äänilevyillä esiintyvän taiteilijan suurin toive. Äänilevyalan lehdet julkaisvat säännöllisesti tietoja eniten myydyistä ja soitetuista levyistä. Kun levy on listalla, lumipalloefekti alkaa vaikuttaa. Radioasemat Suomessa soittavat levyä, koska se Yhdysvaltain on listalla. Levykaupat nostavat sen etuhyllyyn, koska se on listalla. Levyä myydään entistä enemmän, ja se nousee listalla ylemmälle sijalle.
 
Kaikki alalla toimivat ihmiset tietävät, että osa listoista on puhdasta bluffia. CD-sinkkuja myydään niin vähän, että erillisen single-listan kokoamisessa ei ole mitään mieltä. Parhaimmillaan single-listalle saattaa nousta muutaman sadan levyn myynnillä, kun muita sinkkuja myydään vielä vähemmän. Näitäkin listoja tehdään.
 
Isompi juttu on kuitenkin se, että Yhdysvalloissa ja eräillä muilla suurilla levymarkkinoilla on jo kauan ollut maan tapa, että levy-yhtiöt maksavat radioasemille pimeää rahaa levyjen soitosta. Ilmiö tunnetaan nimellä payola, ja sitä on selvitelty viranomaisten voimin 1950-luvulta saakka. Pari vuotta sitten New Yorkin valtion syyttäjänvirasto julkaisi useita satoja sivuja puhtaaksikirjoittuja kopioita levy-yhtiöiden ja radiotoimittajien välisistä puheluista, joista kävi ilmi, että rahan ohella maksuna kävi esimerkiksi ilmainen loma Las Vegasissa ja pino pelimerkkejä. Radiossa soitettuja levyjä ei siis valittu ensi sijaisesti sillä perusteella, että toimittajan mielestä kyse oli hyvästä musiikista. Ei edes siksi, että levyä oli jo myyty paljon. Valinnan perusteena oli yksinomaan se, että toimittajalle maksettiin levyn soittamisesta, mutta tätä ei yleisölle kerrottu. Neljä suurta levy-yhtiötä ja kaksi radioasemaa tuomittiin New Yorkissa yhteensä yli 36 miljoonan dollarin korvauksiin.
 
Yhdysvaltain viestintävirasto FCC on jatkanut laittoman käytännön selvittelyä liittovaltion tasolla, ja totesi, että suurten levy-yhtiöiden ja radioketjujen yhteistyö on yleistä kautta maan. Associated press kertoo, että kaikkiaan 1653 radioasemaa oli sekaantunut juttuun. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että pienten levy-yhtiöiden on ollut erittäin vaikea saada omia tuotteitaan esiin radiossa - aivan riippumatta siitä, miten hyviä ne ovat olleet. Viraston päätöksen perusteella radioketjut joutuvat maksamaan 12,5 miljoonaa dollaria sakkoja ja antamaan korvauksetta pienyhtiöiden käyttöön 4200 tuntia mainosaikaa.
 
Alalla toimivien ihmisten käsityksen mukaan payolaa ei juuri esiinny Suomen kaltaisissa pienissä maissa. Se ei ole tarpeen, kun suurten maiden soittolistat heijastuvat meille omalla painollaan.  (Kiitos juttuvinkistä Marko Ala-Fossille).
 
 
 
 
 
 
 

Pekka Gronow

Pekka Gronow toimi asiantuntijana radion äänitearkistoissa. Hän kirjoitti blogissaan äänitteiden historiaan, arkistointiin ja tekijänoikeuteen liittyvistä asioista.

 

Blogiarkisto

2006

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu