Ke 06.09.2006 @ 11:06admin

Ostaisitko Hopeisen kuun nettikaupasta?

Musiikin nettikauppa eli äänitiedostojen ostaminen netistä on tänä vuonna lähtenyt Suomessakin liikkeelle. Tekniset ratkaisut ovat kohtuullisen toimivia, ja tarjolla on huomattava määrä musiikkia. Ostospaikkoja on jo useita. Musiikkilataamo ilmoittaa, että valittavana on miljoona teosta. iTunes lupaa, että varastoista löytyy ladattavaksi kolme miljoonaa musiikkikappaletta.

Kolme miljoonaa musiikkikappaletta vastaa suunnilleen Yleisradion äänilevystön koko varastoa (jokainen levyn ura erikseen laskettuna). Miljoonakin on paljon. Onkin mielenkiintoista katsoa, miten kattavasti nettikauppojen hyllyiltä löytyy musiikkia. Niinpä syötin Musiikkilataamon hakemistoon nimen Olavi Virta. Mieshän on tehnyt yli kuusisataa levytystä, jotka kaikki on julkaistu myös CD-muodossa. Hakutulos on kuitenkin tasan nolla. Olavi Virran sijasta minulle tarjotaan vain Olavi Uusivirtaa.

Musiikin nettikauppojen selailumahdollisuudet ovat nettikirjakauppoihin verrattuna heikot. Klassisen musiikin ostajia ei ole ajateltu lainkaan, koska säveltäjän nimi ei ole erillinen hakukriteeri. Musiikkilataamossa vapaatekstihaku ”Beethoven” antaa ensimmäisenä tuloksena Morriseyn albumin Beethoven was deaf. Hakusana ”Bach” tuottaa 56 osumaa, mikä on todella vaatimaton tulos, kun muistaa, että Johann Sebastianin sävellysluettelossa on yli tuhat teosta, joista kaikista on lukuisia levytyksiä. Muun Bachin suvun tuotanto tietysti tulisi tämän lisäksi…

Puutteellisten hakumahdollisuuksien takia asiakkaan on vaikea muodostaa kokonaiskuvaa siitä, mitä musiikkia nettikaupoissa on tarjolla ja mitä ei. Pikainen selailu kuitenkin osoittaa, että vanhempia äänitteitä on tarjolla sattumanvaraisesti. Kansainvälisesti tunnetuilta nimiltäkin löytyy vain muutama näyte, eivätkä ne ole aina edustavia. Jazzin suurelta mestarilta Charlie Parkerilta löytyi viisi osumaa, joista puuttui jokseenkin kaikki olennainen. Soitin siis Musiikkilataamoon ja kysyin, miten heidän miljoona musiikkikappalettaan on valittu.

Sain kuulla, että Musiikkilataamolla on yhtä lukuun ottamatta sopimus kaikkien suurten monikansallisten yhtiöiden kanssa. Independent -yhtiöitä on mukana kymmenittäin. Äänitevalikoimasta vastaavat kuitenkin levy-yhtiöt itse. Musiikin nettikaupat ovat siis samassa tilanteessa kuin K-kaupat, joiden hyllyistä löytyy kaikkea, mitä Keskon tukusta saa. Olavi Virran puuttumiseen he eivät osanneet ottaa kantaa.

Seuraavaksi siis soitto Warner Music Finlandin toimitusjohtajalle Marita Kaasalaiselle, joka kertoi, että yhtiö on kyllä tietoinen tilanteesta. Mutta vaikka Warner omistaakin suurimman osan Olavi Virran tuotannosta, sen julkaisemiseen tarvittavat viimeistelyneuvottelut ovat loppusuoralla. Tämän jälkeen Warner voisi avata suuren osan kotimaisesta back catalogistaan nettimyyntiin.

Kaasalainen piti tärkeänä vanhemman aineiston saamista nettijakeluun, koska vanhat levyt häviävät hyllyiltä. Jos nettikaupassa on tarjolla vain uutta musiikkia, vanhempi ostajakunta ei totu käyttämään sitä. Pitkällä tähtäimellä Warner uskoo, että nettijakelu laajentaisi merkittävästi musiikin saatavuutta, ja siitä voisi tulla tärkeä kanava myös klassisen musiikin jakelulle.

Pekka Gronow

Pekka Gronow toimi asiantuntijana radion äänitearkistoissa. Hän kirjoitti blogissaan äänitteiden historiaan, arkistointiin ja tekijänoikeuteen liittyvistä asioista.

 

Blogiarkisto

2006

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu