To 12.04.2007 @ 13:44admin

Sven Jerring ja munkit

Tukholman radiotalon edessä Valhallavägenillä on kahta miestä esittävä patsas. Haastateltava on Gunder Hägg, Ruotsin Paavo Nurmi. Haastattelija mikrofoni kädessä on Sven Jerring.
 
Suomalaisittain katsottuna Sven Jerring (1895-1979) oli Pekka Tiilikainen, Niilo Tarvajärvi ja Markus-setä yhdessä persoonassa. Hän oli kaikkien aikojen kuuluisin ruotsalainen radiopersoona. Osittain tämä johtui siitä, että alkuvuosina radioääniä oli vähän, ja kaikki joutuivat tekemään kaikkia. Jerring oli mukana Ruotsin radion perustamisvuodesta 1925, hän veti lastenohjelmia, urheiluselostuksia ja kaikkea muutakin. Mutta aivan ilmeisesti hän oli Tiilikaisen tavoin radioselostajana luontainen lahjakkuus, joka ymmärsi vaistonvaraistesti uuden median mahdollisuudet ja kehitti niitä.
 
Yleisradion arkistossa on muutamia Jerringin Suomessa tekemiä ohjelmia, joiden avulla voi tutustua hänen tyyliinsä. Vuonna 1936 Jerring vieraili Valamon luostarissa haastattelemassa munkkeja ja kertomassa ruotsalaisille kuuntelijoille luostarielämästä. Yllättäen käy ilmi, että Valamossa oli 1930-luvulla monia ruotsia puhuvia munkkeja, jotka Jerring oli heti löytänyt joukosta. He olivat venäläisiä kauppiaanpoikia Helsingistä, jotka puhuivat kaunista sadan vuoden takaista suomenruotsia. Kaikesta kuuluu, että Jerring oli tehnyt erittäin tarkkaa pohjatyötä, vaikka ohjelmassa onkin suoran lähetyksen tuntu.
 
Vuonna 1936 oli jo mahdollista tallentaa radio-ohjelmia levylle. Tämän ohjelman materiaali oli äänitetty Valamossa, mutta lähetys tapahtui myöhemmin Tukholmasta. Lähetyksen lopussa Jerring lähettää terveisiä Valamon munkeille, kertoo heidänkin juuri sillä hetkellä seuraavan ohjelmaa omalla vastaanottimellaan ja muistuttaa kuuntelijoille, että tällä kertaa Valamon kellot kuuluvat radion välityksellä laajemmalle kuin koskaan ennen. Kuuntelijat ja esiintyjät kytketään samaan piriin.
 
Sodan aikana Valamon luostari joutui evakkoon, ja marraskuussa 1945 Jerring vieraili taas Uudessa Valamossa kyselemässä kuulumisia. Muuton mukana elämä oli muuttunut - kun aikaisemmin herättiin aamulla kolmelta, nyt nukutaan neljään asti. Munkkien kammioista hän löysi seinillä roikkumasta kuivattuja lehtikimppuja, saunavihtoja. Kesken igumeni Iisakin haastattelun taustalla kuuluvat yllättäen seinäkellon lyönnit. Jerring oivaltaa, että lyönnit kuuluvat myös radiovastaanottiin ja tuo ne salamannopeasti mukaan lähetykseen. "Olipa tuo kauniisti soiva seinäkello, Isä Iisakki. Kertoisitteko mistä te olette saanut sen?". Igumeni kertoo saaneensä kellon perintönä eräältä vanhassa Valamossa asuneelta erakkomunkilta. "Siis munkki Fjodorilta ? Minä muistan hänet hyvin. Tapasin hänet viime käynnilläni", kommentoi Jerring.
 
Edellisestä käynnistä on kulunut yhdeksän vuotta, sillä välin Jerring on tehnyt tuhat muuta reportaashia, mutta kuulija ei tätä huomaa. Jerring on patsaansa ansainnut.

Pekka Gronow

Pekka Gronow toimi asiantuntijana radion äänitearkistoissa. Hän kirjoitti blogissaan äänitteiden historiaan, arkistointiin ja tekijänoikeuteen liittyvistä asioista.

 

Blogiarkisto

2006

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu