Terrorisminvastainen sota on uusi hämmentävä asia, joka vie meidät kauas tavanomaisen sodankäynnin turvallisen vakaasta maailmasta. Myös terrorisminvastaisen sodan terminologia on alue, joka vie meidät kasvotusten ennennäkemättömien käsitteiden kanssa.

Erinomainen esimerkki tästä oli taannoinen Al Qaida –päällikkö al-Zarqawin kuolema Irakissa. Kun Radio Suomen uutistoimittaja haastatteli asiasta komentajakapteeni Puistolaa Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitokselta, uuden sodankäynnin kieli lipsahti kuulijoiden korviin saakka. Puistola vastasi ammattitermein:

Al-Zarqawi oli vain yksi palapeli väkivallan paletissa.

Kesä ei ole mikään syy olla puhumatta politiikkaa! Niinpä Aristoteleen kantapään sitaattivinkkiryhmä tarjoaa tänään järeän luokan poliittisen lyömäaseen Porin suunnalta!

Länsirannikolla nousi alkuvuodesta pieni kohu, kun Satakunnan Kansa julkaisi paikallista kunnallispoliitikkoa kritikoivan mielipidekirjoituksen. Kyseinen poliitikko oli kannattanut Reposaaren koulun lakkauttamista, mikä sai erään ukijan kirjoittamaan tekstarit-palstalle seuraavanlaisen vastalauseen:

Herää pahvi ja pienet koulut kunniaan!

Kunnallispoliitikko hermostui viestistä ja valitti siitä Julkisen sanan neuvostoon. Neuvosto antoi vapauttavan päätöksen ja muisteli perusteluissaan, että tokaisu herää pahvi! on peräisin viidentoista vuoden takaisesta lasten suosimasta tv-ohjelmasta nimeltään Hugo. Aina välillä Hugo-peikko herätteli katsojia huudahtamalla: herää, pahvi!

"Terveisiä taiteesta", aloittaa Jukka Kuikka Ilta-Sanomien taannoisen Kuikan lento -palstansa. Hän ruotii kolumnissaan Sipoon Nikkilässä olevaa Hulluuden ylistys- taidenäyttelyä, jossa vanha potilastaide kohtaa nuoret nykytaiteen lupaukset.

”Hassusti käyttäytyvä ihminen, jota normiriemuinen painepesuriväestö sanoo höperöksi, voi olla jonkun boheemiksi itsensä julistaneen potkuripipon mielestä nero.

Nyt laitetaan romukoppaan kaikki perinteiset nimitykset keski-ikäisistä keskivertokansalaisista ja nuorista vaihtoehtoajattelijoista ja laajennetaan sanavarastoa painepesuriväestö ja potkuripipo –termeillä.

Nyt jysähti tämän kesän kulttuurimatkailijan sanavarasto kertalaakista uusiksi Aristoteleen kantapään sitaattivinkkiosaston ansiosta! Kyllä, tällä kerralla tarkistamme sanavarastoamme ennen kuin pakkaamme kesäreppumme ja lähdemme kesän kulttuurikierrokselle musiikkijuhlan, kesänäyttelyn ja taidenavetan lumoihin.

Liian kauan olemme mutisseet taideteosten äärellä latteita tuntoja tyyliin ihan kiva!, tykkään!, en kyllä tykännyt! ja tuon kyllä minäkin osaisin tehdä! Kyllähän katsojien pitää pystyä hieman parempaan! Meidän pitää pyrkiä samalle henkiselle tasolle kuin taiteilija!

Kerrostaloelämä on niin hienoa hommaa, että miljoonat ihmiset maailmassa unelmoivat asumisesta päällekkäin. Mutta ei niin hienoa hommaa, ettei siinä olisi omat pikku epäkohtansakin.

Yksi vakavimmista kerrostaloasukasta vaivaavista haitoista on muutaman kymmenen vuoden välein tehtävä putkiremontti. Tämän on huomannut myös Helsingin Sanomien kaupunkitoimittaja Päivi Punkka-Hänninen, joka taannoin aloitti putkiremonttia käsittelevän kolumninsa nimeltään Kerrostaloelämän antikliimaksi seuraavalla fraasirikosryppäällä:

Tietysti haukkuvat koirat ja motkottavat naapurit kuorivat kermaa kerrostaloelämän päältä, mutta siltikään kerrostaloelämän antikliimaksin määrittelyyn ei mene silmänräpäystäkään.

Innokas kuulijamme Liisa ilahtui Helsingin Sanomien taannoisesta taloustoimittaja Jarmo Aaltosen kolumnista, jossa kirjoittaja tilitti mynkään menneitä kokemuksiaan tomaatinviljelijänä.

Aaltonen kirjoittaa: ”Toukokuun alun poudilla kiikutin ne ulos mahloja juoksuttavaan luojan lämpöön, mutta yksi toisensa jälkeen taimenalut alkoivat löpsöttää ruukun reunalla kuin prekariaatin housunpersukset skeittirampilla.”

Liisan ja Aristoteleen kantapään mielestä se on laittamattomasti sanottu. Kukapa olisi kymmenen vuotta sitten edes tiennyt, mikä on a) prekariaatti ja b) skeittiramppi? Niinpä.

Näin juhannuksen ja kesän tanssilavakauden siimeksessä Aristoteleen kantapää kohdistaa analyysikorvansa vähemmän tutkittuun, mutta paljon keskusteltuun kieli-ilmiöön: iskelmälaulajien välipuheisiin. Kyllä, iskelmälaulajan esiintyjäntyöhön niveltyy usein paitsi laulutulkintojen työstäminen silmät kiinni ja itseilmaisu kehon välityksellä lanteita heilutellen, myös illan kokonaistunnelman johdattelu eli puhuminen biisien välisillä tauoilla.

Klassisen musiikin esitysperinteessä tällainen säveltaiteen pilaaminen turhalla jorinalla on vierasta. Poikkeuksena ovat erikoiskonserttisarjat, joissa saattaa olla asiaan erikseen valmistautunut juontaja. Kun Tampereen kaupunginorkesteri vuosia sitten aloitti mainion kamarimusiikkikonserttisarjansa, esitelmiä piti Hannu Taanila, joka sitoi satoja vuosia vanhan musiikin nykypäivään leikiten: ”Seuraavassa sävellys on laadittu harpulle, joka on yksi kauneimmista soittimista. Se on myös yksi kalleimmista, harpun hinta on yli 20 000 euroa. Eli Jorma Ollilan päiväpalkan verran.”

Ylöjärvellä menee lujaa. Uusia asukkaita muuttaa Tampereen kyljessä sijaitsevaan kaupunkiin tiuhaan tahtiin, kun suuresta naapurista on rakennuskelpoinen maankamara loppumassa.

Tämän on huomannut myös Ylöjärvellä ilmestyvä ilmaisjakelulehti Kolmosväylä. Kuluvan vuoden numerossa kymmenen lehti otsikoi etusivullaan nasevan lakonisen ytimekkäästi:

Asukkaita tulee ovista ja ikkunoista.

Vanha runsaudensarvisanonta rahaa tulee ovista ja ikkunoista on Ylöjärvellä valjastettu joko rikollisen kekseliäästi tai rikollisen huolimattomasti uuteen käyttöön. Viattomien lukijoiden mieleen istutetaan kuva Ylöjärven uudisasutuksesta, jossa ovet eivät riitä tyydyttämään kolmen prosentin kokoisen muuttovirran sisäänpääsyn tarvetta, vaan väki tunkeutuu kuntaan myös ikkunoista.

Kun taas on suvi suloisin, Aristoteleen sitaattivinkkijaostokin herkistyy kesäisen luonnon äärellä! Miten ylistää alkukesän tunnelmaa, kun puiden lehdet havisevat ensimmäisen kerran, kukkien tuoksu täyttää sieraimet ja varovainen vihreys täyttää maiseman?

Gotlannin piispan Israel Kolmodin oli saman ongelman äärellä juhannusaamuna 1693. Toiminnan miehenä hän sanoitti vanhaan ruotsalaiseen kansansävelmään laulun, joka tunnetaan nykyään suvivirtenä. Suvivirttä on Suomessa hoilattu jo 306 vuotta ja yhä se kaikuu monen koulun kevätjuhlassa niin meillä kuin Ruotsissa.

Kevät on vaihtunut jo kesäksi, mutta muusikko-runoilija A.W.Yrjänä palaa Uusimaa –lehden kolumnissaan vielä hetkeksi siihen hetkeen, kun talvi taittuu kevääksi. Hän kuvaa välivaiheen tunnelmia seuraavalla tavalla:

"Talvi höyrystyi verkkarin läpi taivaan tuuliin, kun ensi kertaa pääsi rääkkäämään itseään lenkkipolulla."

Aristoteleen kantapääkin on joskus tuntenut kuinka talvi suorastaan höyrystyy verkkarin läpi taivaan tuuliin ja palkitsee A.W.Yrjänän kielikuvan Viikon sitaatin arvonimellä.