Joitakin huippumalleja ja syömishäiriöisiä lukuun ottamatta, ihmiset syövät ainakin länsimaissa joka päivä. Ruoka kertoo myös paljon sosiaalisesta taustasta; osa ihmisistä hienostelee grana panado –juustolla ja Denti d'elefante -pastalla, osa lihoo roskaruoalla ja loput kuolevat nälkään. Joskus pelkän nimen luullaan parantavan ruuan makua, ainakin kun einesateria löytyy kaupan hyllystä nimellä cuisine creative. Ruoka ja seksi ovat kulutusyhteiskunnan parhaat artikkelit: osti kuluttaja tuotteen miten monta kertaa tahansa, seuraavana päivänä hänen tekee sitä taas mieli.

Tämän viikon sitaattimme tulee idästä, suoraan Itäväylä-lehden sivuilta. Itäväylä-lehden toimittaja tutustui Sipoossa sijaitsevaan mehuasemaan. Siellä todettiin, että vaikka kesä on ollut ennätyskuiva, niin ei helteinen kesä sentään kaikkea ole kuivattanut. Omenoista saadaan kuin saadaankin mehua, vaikka mehuisuusprosentti jää normaalikesää pienemmäksi. Juttu oli otsikoitu monimielisesti:

"Mehut pois Sipoossa"

Aristoteleen kantapää huolestuu ja pohtii onko Helsingin invaasio masentanut sipoolaiset niin, että mehuntekokin on voimatonta hommaa.

Aristoteleen kantapään sitaattivinkkijaosto haluaa virittää kuulijoitaan isänmaalliseen tunnelmaan jo näin kolme kuukautta ennen itsenäisyyspäivää ja mistäpä tähän tarkoitukseen paremmin löytyisikään sitaattivinkki kuin urheilun parista. Onhan urheilu suomalaisten leipälaji!

Maskulainen Jarkko Nieminen on kaikkien aikojen paras suomalainen tenniksen pelaaja, joten onkin aivan paikallaan kohottaa suomalaistunnelmia muistelemalla Wimbledonin turnauksen ottelua, jossa meidän Jarkkomme taisteli voitokkaasti venäläistä Dimitri Tursunovia vastaan.

Selostaja Jari Hedman oli koko ajan tilanteen tasalla ja ilma vilisi tenniksen ammattiterminologiaa:

Lehtijutun otsikolla on kaksi pääasiallista tehtävää. Ensimmäinen on välittää tietoa jutun tärkeimmästä sisällöstä. Toinen ja usein tärkeämpi lehtijutun otsikon tehtävä on tuottaa laatijalleen tyydytystä omasta vitsikkyydestään. Otsikonlaatijan vitsikkyyden sivutuotteena lukijalle syntyy sellainen olo, että hänen arvostelukykyään halveksitaan.

Elokuun lopulla Aamulehden etusivun laatijat ylsivät ainakin toiseen näistä tavoitteista. Jutulle, jossa kerrottiin, että tämän vuoden alkupuolella töissä oli 40 000 ihmistä enemmän kuin vuosi sitten, oli keksitty otsikoksi seuraavat kolme sanaa:

Muistatteko vanhan Krazy Kat –sarjakuvan, jossa Krazy Kat kysyy Ignatz-hiireltä, että miksi kieli on. Ignatz vastaa, että jotta ymmärtäisimme toisiamme. Tähän Krazy Kat jatkaa: ymmärrätkö sitten suomalaista, lappalaista, oshkosherilaista? Ignatz sanoo ei. Krazy Kat ei lopeta: ymmärtävätkö sitten suomalainen, lappalainen ja oshkosherilainen sinua? Ignatz joutuu taas vastaamaan ei. Nyt Krazy Kat pääsee päättelyn lopputulokseen: sanoisin siis, että kieli on siksi, että ymmärtäisimme toisiamme väärin.

Kielten sekamelska on häirinnyt ihmisiä jo vuosituhansien ajan. Vanhan testamentin aikaan vallalla oli käsitys, että ihmisen kielten moninaisuus syntyi Babyloniassa korskean Baabelin tornin rakentamisen seurauksena. Idyllisen yksikielisen paratiisin pilannut monikielisyys tulee olemaan ihmisen taakkana, eräänlaisena perisyntinä.

Ei Aristoteleen kantapäätä ilman vinkkaamisen arvoista siteerausta ja siteeraamisen arvoista vinkkiä! Tänään katsomme koulumaailmaan ja sen tulevaisuuteen. Kyllä, opettelemme käyttämään termiä eheytetty koulupäivä!

Aivan, olemme tottuneet jo eheyttämään tietokoneidemme kovalevyjä, joille bitit ovat tallentuneet hajanaisesti. Olemme tottuneet myös siihen, että puolueita tai muita hajanaisia ryhmiä eheytetään yhtenäiseksi nyrkiksi. Ja muistamme, miten pimeällä keskiajalla ihmisiä kidutettiin seksuaaliseen vähemmistöön kuulumisen vuoksi ja tätä operaatiota kutsuttiin eheyttämiseksi.

Tänään Aristoteleen kantapään kielellinen haukankatse kohdistuu yhteen lähihistoriamme lahjakkaaseen kirjoittajaan ja kielenkäyttäjään, jonka syntymästä tulee näinä päivinä täyteen tasan 106 vuotta. Kyllä, tänään puhumme kirjailijasta, toimittajasta, aforistikosta, pakinoijasta ja julkisten puheiden mestarista Urho Kekkosesta.

Sanankäyttäjä Urho Kekkonen sekoitetaan usein samannimiseen tasavallan presidenttiin, joka istui maamme johdossa vuosina 1956—1981. Tai samannimiseen pääministeriin, joka johti hallituksia 1950-luvun alkuvuosina noin 5 vuoden ajan. Ja usein lahjakas kirjoittajamme sekoitetaan menestykselliseen korkeushyppääjä Urho Kekkoseen, jonka omin laji oli vauhditon korkeushyppy.

Aristoteleen kantapään fraasirikostuomioistuin joutuu surullisena seuraamaan mitä ankeimpia tapauksia. Useimmiten raakoihin fraasirikoksiin syyllistyvät pinnalta aivan tavalliset ihmiset. Useimmista tekijöistä ei päälle päin voisi millään arvata, millaisiin fraasijulmuuksiin he kykenevät; jonain päivänä jokin vain naksahtaa heidän päässään ja pahimmillaan tuhannet ihmiset joutuvat kärsimään heidän fraasirikoksistaan ihmiskuntaa vastaan.

Niin kuin nyt taannoisesta Etelä-Saimaa –lehden otsikosta:

Lappeenranta haluaa pistää kaupungintalon takapihan lihoiksi

Aristoteleen kantapään pelätty Fraasirikostuomioistuimen kesä on kulunut kiireisissä merkeissä. Maatamme kohdannut valtaisa helleaalto kuumensi monen kielenkäyttäjän aivoista kallisarvoisen tolkkukeskusken, ja tämä näkyi surullisena fraasirikosten lisääntymisenä koko Suomessa.

Heinäkuun viimeinen päivä oli Savonlinnassa musta. Paikallinen Itä-Savo –lehti julkaisi kyseisenä päivänä seuraavanlaisen kuvatekstin:

”Pien-Toijolan museossa Ristiinassa sukelletaan menneeseen aikaan, vaikka kettu-Mikon kenkien siivillä.”

Menneeseen aikaan sukeltaminen kenkien siivillä ei mene edes savolaisen vääräleukaisuuden piikkiin. Kengillä on viimeksi ollut siivet muinaisessa Kreikassa, jossa varkaiden ja kauppiaiden jumala Hermes kuljetti viestejä jumalilta toisille jaloissaan kultaiset siivekkäät sandaalit. Näin kauas menneisyyteen ei pien-Toijolan museossa kai sentään sukelleta.

Perinteikkään yleisurheilun Suomi-Ruotsi –maaottelun kunniaksi Sitaattivinkkitoimitus nappaa valtaisasta postipinosta tamperelaisen Juhani Laaksosen analyysin nykyajan urheilukielestä:

”Minua on aina ihmetyttänyt urheilijoiden haastatteluissa koitoksien alla, että kisoihin mennään nöyränä mutta nälkäisenä. Näistä adjektiiveista tulee lähinnä mieleen huutolaispoika, joka lähtee mierontielle haarapussi olalla onneansa koettamahan jo valmiiksi alistuneena ja tietenkin nälkäisenä, kun pussissa on särpimeksi vain härski silakka. Kyllä kisoihin on mentävä uhmakkaasti hyvin agressiivisella asenteella kuvia kumartamatta, muuten ei tule mitään.”