Eräs nykyajan paradokseista on se, että kun olemme päässeet muuttamaan ahdasmielisistä maalaiskylistä vapaamielisiin kaupunkeihin ja cityihin, olemme ahdasmielisempiä kuin koskaan. Erilaisuutta hyväksytään, kunhan ei ole hullu, työtön tai seksuaalisesti poikkeava.

Tämä näkyy myös kielenkäytössämme. Poliittinen korrektius on yhä tärkeämpi puheitamme säätelevä voima. Yhä useampi ennen niin tavallinen sana on nyt ruma tai rivo. Niinpä näiden sanojen korrekteille synonyymeille on koko ajan huutava pula.

Kun ei ole, täytyy lainata. Englantilaiset ja amerikkalaiset ovat jo kauan häpeilleet ihmisen arkipäiväisiä ruumiinosia ja kehitelleet useita kilttejä ilmauksia mm. sille osalle ihmisestä, millä istutaan vessanpöntöllä, mille annetaan piiskaa ja mikä edellä mennään puuhun. Yksi näistä ilmauksista on:

Maamme itsenäisyys on hieno asia. Liian usein unohdamme, miten hienoa on asua maassa, jossa on sananvapaus. Sananvapaus tarkoittaa sitä, että niin professorilla kuin juorutoimittajalla on yhtäläinen oikeus julistaa sanomaansa. Sekä taitava sanavirtuoosi ja että hieman harjaantumaton verbaalinikkari ovat sananvapauden suhteen tasa-arvoisia.

Tästä erinomaisena esimerkkinä Viikon sitaatti, joka löytyy imatralaisesta UutisVuoksi –lehdestä. Lehti kunnioitti itsenäisyyspäivää Marja-Liisa Kirvesniemen haastattelulla, jonka otsikko julisti suorasukaisesti:

Marja-Liisa Kirvesniemen sielussa sykkiin sinivalkoinen sydän.

Miksi aina sanoa asiat suoraan? Miksemme miettisi vielä kerran ennen kuin sanomme asiamme ja laatisi sille kalskean kovan ilmiasun sijasta hieman kerroksellisemman ja värikkäämmän muodon?

Aristoteleen kantapään turkulainen ystävä harrastaa vapaa-aikoinaan juniorijalkapallo-otteluiden erotuomarointia. Nämä kiihkeät ottelut ovat täynnä monenlaisia tilanteita ja erotuomarin pitää olla alituisesti varuillaan tapahtumien vaihtuessa tiheään.

Ystävämme kirjoittaa seuraavasti:

Kulmapotkua odotellessa kaverit painivat maalin edustalla, johon totesin: "lopettakaa se Brokeback Mountain siellä". Osoittautui tehokkaaksi tavaksi rauhoittaa jalkapalloileva nuoriso; heti tuli etäisyyttä.

Kiertoilmaukset ovat mainio keino kertoa myös asioista, jotka kulloisessakin mielipideilmastossa koetaan arkaluontoisiksi. Ennen vanhaan tällaisia olivat mm. karhu ja venäläiset, joista käytettiin muita sanoja, jotta ikäviksi koetut normaalielämän häiritsijät eivät kuulisi kutsua ja tulisi pihapiiriin remuamaan.

Nykyään kiertoilmauksia käytetään vaikkapa sellaisista asioista kuin läheisen hulluksi tuleminen, ihmisen kuolema ja vessassa käyminen. Hienotunteisuuden ja ehkä myös keksimisen ilon vuoksi myös lasten tekemisestä eli rakkauden töistä käytetään myös useimmiten muita kuin aivan kliinisimpiä ilmauksia.

"Pullamössösukupolvi saa kaiken elämässään liian helpolla", on tuttu jyrähdys suurten ikäluokkien edustajien suusta. Mutta kun sukupolvi sukupolven jälkeen tuntuu saavan kaiken elämässään liian helpolla, yksi nimitys ei enää riitä erottelemaan liian helpolla saamisen eroja. Semminkin kun nykyajan nuoret eivät edes ole pullamössöä maistaneet.

Myös Markku Nieminen on pohtinut asiaa ja hän ehdottaakin Helsingin Sanomien yleisönosastolla, että kuvaava nimi 1990-luvulla ja myöhemmin
syntyneille lapsille olisi

perunalastusukupolvi,

koska nuorten ostokset ovat pääosin limonaatia, karkkeja ja perunalastuja.

Yksi tyypillisimpiä Fraasirikoksia syntyy niin, että kuvaannollisen ilmauksen osiin liitetään sanoja, jotka sopivat ilmaukseen vain sen arkisessa yhteydessä. Ottakaamme tyyppiesimerkki elävästä elämästä. Marraskuun alkupuolella Heikki Aittokoski kirjoitti Helsingin Sanomissa seuraavasti:

Ypres on belgialainen pikkukaupunki, jonka ympärillä heiteltiin täysimittaisena ensimmäisen maailmansodan verilöylyä.

Tässä huomaamme kuvaannolisen ilmauksen verilöyly, joka tarkoittaa perinteistä turpiinvetoa laajempaa ja roisimpaa julmuutta. Sana on suora suomennos englanninkielen termistä bloodbath, jossa sanan bath merkitsemä kylpy on suomalaistettu kotoiseen saunakulttuuriin sopivasti löylyksi.

Tänä syksynä Suomessa on keskusteltu viinanjuonnista ennätyksellisen paljon. Kansa on kyllästynyt kaikkialle kuseksiviin juomareihin ja alkoholiveron nostamista vaaditaan harva se päivä. Juhani Seppäsen johdolla täysraittiina olemisesta tai ainakin sen kokeilemisesta on tullut kaikenkokeneiden harrastus-shoppailijoiden uusi extremelaji lämpöjoogan ja viinimatkustelun jälkeen.

Miten sitten käyttäytyä tulevana pikkujoulukautena, kun kaikkialla kuitenkin on glögiä tarjolla? Miten välttää kasvojensa menettäminen siinä tapauksessa että mopo alkaa osoittaa käsistä lähtemisen merkkejä?

Perinteisesti on ajateltu, että kun vaatteet ovat viimeistä huutoa, ne ovat muodin mukaiset ja markkinoiden uusinta uutta. Mutta miten on asioiden laita, kun laulusolistin esitys on viimeistä huutoa? Sen tiesi ainakin klarinetisti ja taiteen moniottelija Paavo Partti.

Toimittaja Jorma Lamppu siteerasi äskettäisessä Svengaava iltapäivä –radio-ohjelmassa Partin tekemää konserttiarvostelua, jossa tämä totesi ytimekkäästi, että:

laulusolistin esitys oli viimeistä huutoa.

Aristoteleen kantapää ilahtuu muodikkaan raivoisan lauluesityksen arvioinnista ja toivottaa hyvää jatkoa kaikille viimeistä huutoa oleville lauluesityksille.

Talvi käy jo päälle, mutta Sysmässä tunteet kuohuvat kuumina. Kuuluisan kulttuuripitäjän veneilysataman kohtalo puhuttaa kansalaisia jatkuvalla syötöllä. Päijänteen veneilijöiden mahdollisuus vierailla myös Sysmässä haluttaisiin turvata, mutta ristiriidat repivät hanketta.

Niinpä onkin paikallaan, että alueen valtalehti Etelä-Suomen Sanomat on pannut toimittajansa penkomaan satamahankkeen nykytilaa. Lehti otsikoi taannoin seuraavasti:

Sysmän satama uhkaa jäädä rannalle
Rahoituspulmien ja valitusten takia muut lipuvat ohi Päijänteellä

Rannalle jääminen on järvien maassa suosittu ja kätevä tapa kuvata osattomaksi jäämistä eikä ohitse lipumisessakaan mitään vikaa ole, jos joku jää muista jälkeen. Mutta siinä vaiheessa kun toimittajan vilkas mielikuvitus laittaa yhden sataman jäämään rannalle samaan aikaan kun muut satamat seilaavat ohitse Majutvettä pitkin, alkavat hälytyskellot soida ja valot vilkkua Aristoteleen kantapään Fraasirikosvalvonnan päivystyshuoneessa!

Näin isänpäivänä Aristoteleen sitaattivinkkitoimitus tuumailee isyyden ydinhetkiä eli ihmisen syntymän ihmettä. Jotta sitaattiin saataisiin mukaan sukupolvien eli esi-isien vitja, täytyy taas turvautua kansanperinteen aarreaittaan.

Niinpä on parasta tarttua Erkki Tantun mainioon vanhoja sananparsia kuvittavaan opukseen Viisastellast vähä vuodelta 1976. Sieltä löytyy naseva sitaattivinkki marraskuiseen isänpäivään:

Hyi ko on kylymä sanoi suomalainen ko synty.

Vaikka Erkki Tantun piirrokset ovat nerokkaita, suurta taidetta ja äärettömän hilpeitä, tämä Etelä-Pohjanmaalla kehitetty viisaus toimii ilman kuvitustakin. Eikä näin talven kynnyksellä tarvitse alkaa avantouimariksi löytääkseen sopivia käyttötilanteita tälle syvälliselle viisaudelle, joka kertaa meille kaikille entisille pikkuvauvoille tuttuja syntymäshokin hetkiä.