Me kaikki raideliikenteen ystävät muistamme vielä sen kultaisen ajan, kun junat eivät olleet pendolinoja eivätkä kaksikerroksisia muovihökötyksiä. Silloin junat kulkivat lähes aikataulussaan ja nälän yllättäessä junassa saattoi nauttia jopa ravitsevan lihapiirakan.

Nykyään ei juniin tai niiden ravintolavaunuihin voi luottaa, ja ehkä juuri tämän vuoksi kielenkäytössämme on viime vuosina yleistynyt värikäs ilmaus hyvin toimivista asioista. Fraasi toimii kuin junan vessa ilmaisee sellaista itsestään selvää mekaanista toimintavarmuutta, johon millään muulla sanonnalla on mahdoton yltää.

Aristoteleen kantapää perehtyy tämän viikon sitaatissaan fysiikan suureeseen nimeltä aika. Kyllä, tuohon näkymättömään olemukseen, jota osalla meistä on liikaa, ja toisilla taas tuntuu olevan sitä aina liian vähän.

Ei kuitenkaan hätää. Tuore Länsiväylä-lehti lohduttaa meitä kaikkia ajan puutteen kanssa kamppailevia toteamalla kellomuseota käsittelevässä jutussaan seuraavasti:

Kellomuseon johtaja kaipaa lisää aikaa.

Niinpä, jopa ihminen, joka on tuhansien kellojen ympäröimä, kaipaa lisää aikaa.

Aristoteleen kantapää kiittää kuuntelija Korhosta vihjeestä ja toivottaa kaikille niille, joilla on liikaa aikaa eräässä Yleisradion kirjallisuusohjelmassa olleen lausahduksen tavoin, että:

Vaikka tämäkin päivä tuntuu aivan tavalliselta, elämme kuitenkin historiallisia aikoja. Maamme hallitus päätti nimittäin muutama viikko sitten peruuttaa presidentti Mauno Koiviston vuonna 1990 alussa masinoiman inkerinsuomalaisten aseman paluumuuttajina. Tähän mennessä kymmenet tuhannet inkeriläiset ovat käyttäneet tätä kiistanalaista mahdollisuutta hyväkseen. Kaikkien mielestä 1600-luvulla Suomesta Pietarin lounaispuolelle ja Karjalan Kannakselle siirrettyjen savolaisten ja karjalaisten jälkeläiset kun eivät täytä paluumuuttajan tunnusmerkkejä.

Lähin sukulaiskansamme on siis joutunut Suomessa hiukan hämmentäväänkin asemaan. Nyt on siis korkea aika ottaa selvää inkeriläisyydestä. Onneksi Tampereen museoiden julkaisusarjassa numerolla 57 ilmestyi kesällä kirjailija Ella Ojalan kirja Sananlaskuja, tarinoita ja mielleyhtymiä. Ella Ojala on syntyisin Kannaksen Inkeristä Lempaalan kylästä josta hänet perheineen karkotettiin sotien alla Sisä-Venäjälle, josta hän sitten päätyi vihdoin Suomeen.

Vaativa nykyihminen on vaihtelunhaluinen ja nopeasti kyllästyvä veijari. Siksi muodit muuttuvat yhä nopeammin tyylisuunnasta toiseen. Jos ei pidä varaansa ja seuraa muodinoikkuja valppaasti, putoaa nykymuodin kärryiltä, mikä on noloa. Vaikka ollakseen muotia muoti tietenkin tarvitsee niitäkin, jotka eivät ole muodissa!

Syyskuun lopulla muodin erikoisasiantuntija Iltasanomien Plussa-liite raportoi huolestuttavan uutisen:

Luurangot kaappiin — muodokkaat naiset ovat nyt muotia

Jos luurangot pitää palauttaa kaappeihinsa, kaikki me, jotka olemme pitäneet omat ja perheemme salaisuudet avoimesti esillä ja kaikkien tuttujen ja kylänmiesten kommentoitavana, muutumme kertalaakista epämuodikkaiksi! Taas onkin muotia ja hienoa pitää luurangot kaapissa, olivat ne sitten henkilökohtainen ongelma, häveliäs sairaus tai harrastus, joka saa kirkkoherran kulmakarvat kohoamaan.

Terminologia on kiehtova elämänalue. Onko olemassa upeampaa hommaa kuin antaa kaikille asioille eri nimi!

Ehkä vielä hienompi homma on terminologian modernisoijan homma. Ajatelkaa nyt: etsiä vanhentuneita termejä, joiden käyttäminen ei kiinnosta enää ketään ja joiden merkitys on jo löystynyt, ja sitten renoveerata ne uutuuttaan hohtaviksi täsmällisiksi käsitteiksi. Tuosta hommasta uneksii jokainen pikkupoika, tytöistä puhumattakaan!

Pari viikkoa sitten maamme päälehdessä vilahti yhden maallemme erittäin tyypillisen termin uusi muoto, jossa kiteytyy ytimekkyys, täsmällisyys ja napakkuus. Kyseessä on haja-asutusalueen uusi nimi: harva-alue. Tiedättehän, se seutu, joka helsinkiläisten mielestä alkaa Kehä III:lta ja jatkuu Saariselälle saakka. Moni maapallomme suurkaupunkeihin tottunut saattaisi tosin pitää Kehä III:n sisäpuoltakin harva-alueena, mutta eipä nyt pilata uuskäsitteen syntymisen tuottamaa iloa!

Internet on ihmeellinen väline. Sen keskustelupalstoilla voi kommentoida asiaa kuin asiaa. Siellä voi päästää luovuuden valloilleen ja kutsua keskustelukumppaneita hauskoilla nimillä.

Anssi Miettinen kirjoitti Helsingin Sanomien Kuukausiliitteeseen artikkelin asuntojen hintojen kehityksestä. Juttua tehdessään hän seurasi internetin Suomi24-palstaa, jossa käytiin kiivasta keskustelua aiheen tiimoilta.

Siellä tuhnut — eli vuokralaiset, jotka odottavat hintojen laskua — joko povaavat romahdusta tai kirjoittavat itsesäälisiä vuodatuksia. Tuulipuvut — asuntovelalliset — puolestaan pilkkaavat tuhnuja ja rehvastelevat asuntonsa hinnan nousulla.

Tämän syksyn merkittävimpiä merkkipäiviä on tietenkin Suomen Kuvalehden 90-vuotissyntymäpäivä. Ei tietenkään sinänsä arvovaltaisen ja hienon lehden itsensä vuoksi vaan lehden viimeisellä sivulla sijaitsevan kansainvälisestikin ainutlaatuisen Jyviä ja akanoita –palstan vuoksi.

Lehdistöstä poimituista herkullisista paino- ynnä muista virheistä koottu Jyvät ja akanat on ollut koko olemassaolonsa ajan Suomen Kuvalehden suosituin ja luetuin palsta. Palsta on myös lehden pitkäikäisin palsta, vaikka ihan alusta saakka lehden vinjetissä lintu ei jyviä olekaan nokkinut. Nykyisellä nimellään palsta on viihdyttänyt lukijoita vuodesta 1958, mutta sen edeltäjiä on Kuvalehdessä julkaistu jo 1920-luvulta saakka.

Meillä nykyisten sukupolvien sukankuluttajilla on haastava tehtävä mahtua maineikkaiden edellisten sukupolvien suurhahmojen suuriin saappaisiin, kun kuljemme heidän jalanjäljissään. Aina mahtuminen ei ole kitkatonta.

Tämän on huomattu myös Kotkassa, kun on tullut eteen löytää kaupunkiin uusi Saksan kunniakonsuli kohta väistyvän Hartmut Zimmermannin tilalle. Asia ajankohtaistui suurlähettiläs Schumacherin Kotkan vierailulla, ja Kymen Sanomat kirjoitti suurlähettilään haastattelun kuvatekstissä seuraavasti:

Kunniakonsuliksi Kotkaan etsitään henkilö, joka voisi täyttää edeltäjänsä suuret kengänjäljet.

Suuri osa suussamme viihtyvistä sanonnoista on peräisin jonkun suurmiehen tai suurnaisen sanallisesta repertuaarista. Kaikki me tiedämme, miten värikäs aarrearkku on ollut kuuluisilla Annikki Tähdellä, entisellä miehellä ja Ketolalla, joka ei tuntenut Jeesusta.

Aina lausahdus ei kuitenkaan ole säilynyt kansan suussa tarkasti alkuperäisen kaltaisena. Silloin on hyvä tarkistaa fraasin alkuperäinen ilme vaikkapa Ylen internetsivujen elävästä arkistosta. Sieltä voimme iloisesti kaivaa esiin vaikkapa tammikuun 1985 A-studion, jossa toimittaja Arvo Tuominen haastattelee kahta nuorta muusikkoa Hanoi Rocks –nimisestä nuoriso-orkesterista. Heidän taitelijanimensä ovat Andy McCoy ja Michael Monroe.

Tiesitkö, että liiketoimintaa tarkoittava englannin kielen sana bisnes tulee muinaisten anglien puhuman northumbrian kielen sanasta bisigness, joka tarkoitti huolta, ahdistusta ja kiirettä? Vaikka sana bisnes sai nykymerkityksensä vasta 1700-luvulla, on jotenkin sopivaa, että alkuperäiset merkitykset sopivat liikemiesten elämään nykyäänkin.

Entä tiesitkö, että englannin kielen vaihtokauppaa tarkoittava sana barter juontuu kelttiläisestä sanasta brath, joka tarkoittaa pettämistä? Vaihtokaupan tekoon kaikkialla liittyneet rituaalit ovatkin tavallaan koettaneet peitellä operaatioon liittyvää pettämistä. Ja nykyajalle sopivaa on sekin, että nyttemmin rituaaleista on luovuttu.