Vanha kansanviisaus parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla on yhä elinvoimainen ja kovassa käytössä. Eri muodoissaan kaikkialla maailmassa tunnettu sananparsi elää, vaikka harva nykysuomalainen on eläissään syönyt pyyn lihaa tai nimittänyt syliään pivoksi missään muussa yhteydessä.

Syy sanonnan ikivihreyteen on selvä. Se ottaa nasevasti selvän asenteen ihmisen ahneuteen. Ahneus ei ole maailmasta kadonnut, eivätkä ahneuden seuraukset, vaikka monet poloiset yhä uudestaan näin luulevat. Juuri myllertävä pankkikriisikin olisi kyetty välttämään, jos finanssihaiden vanhemmat olisivat kyenneet tolkuttamaan lapsilleen sen opetuksen, että parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla.

Vaikka tähän viime kuukausien tilanteeseen sopisi paremmin sananparren muunnelma parempi säästötilin maltillinen korko kuin kymmenen volatiilia vipurahastosijoitusta oksalla, pitäkäämme kiinni pyistä ja pivoista. Ne olivat aikoinaan täsmällisiä arjen tavaroita, mutta nykyään ne ovat muuttuneet symboleiksi, jotka kelpaavat kaikkiin elämäntilanteisiin.

Vaikka siis sijoitusneuvoja väittäisi, että pyy pienenee maailmanlopun edellä, muista aina, että parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Kokemamme pitkä rauhanaika ja metsästysharrastuksen kuihtuminen näkyvät jokapäiväisessä kielessämme. Monella meistä on vaikeuksia hahmottaa sanonnoissa niin suositun räjähdysaineen ruudin toimintaa. Ei kuitenkaan tarvitse olla mikään ruudinkeksijä ymmärtääkseen, että tämän kiinalaisten kehittämän, maailman vanhimman räjähtävän aineksen pitää olla kuivaa, jotta se räjähtäisi.

Toisin luuli Uutislehti 100:n urheilutoimittaja, joka yritti harjoittaa räjähtävää jalkapallojournalismia syyskuun alussa kirjoittamalla, miten Mikael Forssellin seuran Hannoverin kausi jalkapallon Saksan Bundesliigassa ei ota tulta
alleen sitten millään. Lehti otsikoi jutun näin:

Forssellin ruuti rutikuivaa.

Nimimerkkikuulijamme Aristoteleen kantapäätä iPodin täydeltä kirjoittaa, että tämä ilmaus on

”vakava fysiikan lakien vastainen fraasikuperkeikka. Artikkelin otsikon luettuani kuvittelin, että se sisältää hyviä uutisia. Pian kävi kuitenkin ilmi, että Hannoverin ruuti on paremminkin litimärkää, kun ei syty sitten millään.”

Myös Aristoteleen kantapään fraasirikospartio suosittelee suurta varovaisuutta, kun aletaan leikkiä niin tulenaroilla ilmauksilla kuin ruudin eri muodot. Tässäkin tapauksessa oli vain millimetrien kysymys, että Uutislehden ruudilla leikkijä olisi menettänyt peukalonsa. Partiomme viekin pahantekijän kotiinsa ja pitää hänen vanhemmilleen puhuttelun.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Näin YK:n päivänä olemme kansainvälisellä tuulella. Onnittelemme tietysti 63-vuotiasta järjestöä ja muistamme sen edeltäjää Kansainliittoa, jonka perustamisesta tulee ensi tammikuussa 90 vuotta.

Eri valtioiden liittoutumia oli nähty ennen näitä kahta ja on nähty näiden perustamisen jälkeenkin. Monet isommat ja pienemmät kansakunnat ovat kautta aikojen koettaneet turvata menestyksensä sodassa ja kaupassa liittoutumalla muiden kanssa toisiaan vastaan. Olennaista Yhdistyneissä kansakunnissa ja sen edeltäjässä onkin se, että ne olivat ensimmäiset järjestöt, joihin haluttiin saada kaikki maailman valtiot ja näin eräällä tavalla ylittää kunkin valtion oma yksityinen etu.

Tavallaan YK on siis seurausta 1700-luvulla alkaneen kansallisvaltioaatteen noususta. Parissa vuosisadassa kansallisvaltio yhdessä teknisen kehityksen kanssa oli tullut sille tasolle, että toisessa maailmansodassa muutaman maan eduntavoittelu johti kymmenien miljoonien ihmisten kuolemaan ympäri maailman. Vasta silloin tajuttiin, että yksittäisten valtioiden paras etu on kaikkien valtioiden yhteinen etu.

Modernin ihmisen näkökulmasta Yhdistyneet kansakunnat lähti viemään maailmaa kohti uutta vaihetta, sellaista aikaa, jolloin rajat eivät estä meidän tai ajatustemme kulkua. Mutta toisaalta noiden tiukkojen rajojen pystyttäjien eli kansallisvaltioiden aika ei tosiaankaan ole järin pitkä.

Meidän on vaikea kuvitella aikaa ennen kuin ylipäänsä syntyi idea siitä, että jokainen omaa kieltään puhuva ryhmä on kansa, joka tarvitsee tai jopa ansaitsee oman valtionsa. Joskus 1600-luvulla ja sitä ennen liikenne oli hitaampaa, tiedonvälitys nykyiseen verrattuna olematonta ja etenkin maanviljelijäväestön elämä oli paikallisempaa kuin nykyään.

Toisaalta on ylimielistä kuvitella, että historian ihmiset olisivat eläneet samassa talossa koko onnettoman nokinaamaisen elämänsä. Muutkin kuin ylimykset ja merikapteenit liikkuivat, kävivät kauppaa ja tekivät pyhiinvaellusmatkoja pyhiin paikkoihin. Englannin Salisburyn tasangolla sijaitsevan Stonehengen lähistöltä löytyi taannoin tuhansien vuosien ikäinen vanhan miehen luuranko. Kun luiden alkuperää tutkittiin, selvisi että mies oli syntynyt Alppien juurella jossain nykyisen Itävallan seudulla.

Yksittäistapaus ei välttämättä todista laajasta kotimantereen matkailusta, mutta monet muutkin seikat puhuvat sen puolesta, että Eurooppa ei ennen kansallisvaltioiden syntymistä ollutkaan niin nurkkakuntaisten kylien sikermä, kuin nykyään usein luullaan.

Yksi tapa tutkia sitä, miten kosmopoliittista seutua vanha maailma oli, on tutkia eri maiden kansanviisauksia. Nyt pyydämme studioon sananparsien tutkijan Outi Lauhakankaan, esitämme hänelle muutaman pesunkestävän taatusti suomalaisen sananlaskun ja pyydämme häntä kertomaan, miten kansallisista viisauksista on kysymys.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Eteläinen veljesvaltiomme Viro juhlii tänä vuonna 90-vuotista itsenäisyyttään. Pienen kansan itsenäinen taival on ollut monien tuskallistenkin vaiheiden värittämä, mutta tällä hetkellä virolaisten itsemääräämisoikeus on laajempi kuin koskaan.

Pienen kansan kansallishenki on ollut valtaisa. Ja kuten monen muunkin maan kansallishenki, Virossakin se syntyi 1800-luvun puolivälin tienoilla. Ja yksi tämän hengen ilmentymiä oli ajatus oman kansalliseepoksen löytämisestä, kehittämisestä ja rakentamisesta.

Suomessa hanketta ajoi 1831 perustettu Suomalaisen kirjallisuuden seura, jonka puuhamies Elias Lönnrot keräsi ja rakensi suomalaisten oman eepoksen Kalevalan kansanrunoudestamme, jonka tallettaminen oli alettu jo 1700-luvulla. Virossa perustettiin Tarttoon ÕES eli Viron Oppineiden Seura 1838 aivan samoissa merkeissä. Lopputuloksena oli kansalliskirja Kalevipoeg, jonka kokosivat ja rakensivat Friedrich Robert Faehlmann ja Friedrich Reinhold Kreutzwald. Saksalaisista nimistään huolimatta miehet olivat virolaisia, noihin aikoihin saksalaisten feodaaliherrojen valta oli niin suuri, että lukioon mennessä virolaisten nimet käännettiin saksaksi. Niinpä Kreutzwaldin alkuperäinen nimi oli Ristmetsan Vidri.

Kalevipoeg ilmestyi 12 vuotta myöhemmin kuin Kalevala. Eepos kertoo löyhästi Kalevipoegin eli Kalevin pojan sankarillisista vaiheista. Kalevipoeg rakentaa Viroa, muokkaa maan maisemaa, perustaa kaupankäynnin jne. Lopussa Kalevipoeg kuolee isänsä miekkaan ja hänet tuomitaan ikuisiksi ajoiksi vuoren sisään vartioimaan pirua, jonka hän on sinne hiukan aiemmin lukinnut.

Suomessa jokamies tuntee Kalevalaa ainakin pinnallisesti, mutta veljeskansamme eepoksen tuntemus on meillä vain harvojen herkkua. Kun kysyin Kalevipoegista tallinnalaissyntyiseltä ystävältäni Meelikseltä, mitä virolaisille opetettiin 70-luvulla kansalliseepoksestaan, hän muisteli, että kyllä sitä koulussa jonkin verran käsiteltiin. Parhaiten hän muisti kertomuksen, jossa Kalevipoeg ostaa idästä lautoja, joutuu hyökkäyksen kohteeksi ja puolustautuu mätkimällä hyökkääjiä laudoilla. Mutta vasta kun siili tulee auttamaan Kalevipoegia, tämä selviää pälkähästä.

Lautoja? Siilejä? Kalevalaan tottunut suomalainen kansalliseeposkorva kohoaa hörölleen. Eihän tuo kuulosta lainkaan jylhältä ja symboliselta niin kuin Odysseuksen taistelu Kykloopin kanssa, Väinämöisen seikkailut Sammon tiimoilla tai ylijumala Thorin vaunujen jyrinä ukonilmalla hänen vaellellessaan taivaalla edestakaisin kourassaan murskaajavasaransa Mjölnir. Kyllähän eepoksessa pitäisi olla suuria tammihirsiä tai kivipaasia eikä lautoja!

Myös Kalevipoegin rinnakkaisuus Kalevalan kanssa hämmentää. Kertovatko ne saman tarinan eri näkökulmasta? Kummankin ensimmäinen painos oli 500 kappaletta. Kummankin kokoaja ja tekijä olivat lääkäreitä. Mistä tässä nyt on kysymys? Folkloristiikan dosentti Lassi Saressalo on lukenut Kalevipoeginsa tarkasti ja kiertänyt eepoksen maisemat Virossa jopa niin hyvin, että järjestää sinne kesäisin pienimuotoisia kiertoajeluita. Kysytään häneltä.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Nykyihminen on tottunut kaksijakoiseen maailmankuvaan niin, että muunlainen ajattelu tuntuu mahdottomalta. Eikä siinä mitään, kunakin maailmanaikana ihmiset pitävät totuutena omia ajatuksiaan, kunnes taas koittaa toinen aika, jolloin vanhoille totuuksille nauretaan.

Meitä kiinnostaa kuitenkin, miten kahden vaihtoehdon olemassaolo ilmaistaan. Kuulijamme E. Kolu ottaa asian puheeksi kirjeessään meille näin:

Kaikenlaiset omituisuudet tarttuvat ja leviävät nykyään niin nopeasti, kuten välimerkin kauttaviiva (/) lukeminen. Radiossa kysyttiin kirjailijalta, että ”ajatteletko niitä tyttöjä-kautta-poikia". Televisiossa toimittaja ehdotti kansanedustajalle, että "vois ajatella luomu-kautta-lähiruokaa". Toivottavasti ilmiö ei ole tullut jäädäkseen Mitenkähän asia ennen ilmaistiin? Muistaako kukaan? Ja toivottavasti ei joku koiranleuka ala lukea kaikkia välimerkkejä ja siitä sitten taas aloita uutta trendiä.

E.Kolu on aivan oikeassa. Kauttaviivan lausuminen on Aristoteleen kantapään fraasirikollisuuskomitean mielestä yhtä tyhmää kuin viivan lausuminen numeraalisissa ilmauksissa. Jos osaamme lausua ilmauksen kaksi-viiva-kolme sijasta kahdesta kolmeen, osaamme varmaan ajatella kauttaviivan kohdalle sanan tai.

Ja jos emme osaa pilkku vaan lausumme kaikki välimerkit ääneen ajatusviiva mikä nyt on aivan idioottimaista ajatusviiva pitäkäämme turpamme kiinni pilkku ja menkäämme kotiin opettelemaan ajattelemaan huutomerkki!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Viron kansalliseepoksen Kalevipoegin pari vuotta sitten ilmestynyt suomennos on hauskaa luettavaa. Suomentaja Kyösti Kettunen on saavuttanut runomuotoon mainion poljennon ja kieli on sopivan vanhahtavaa, mutta silti nykylukijan helposti ymmärrettävissä. Suomalaiseen korvaan jo alku on kotoisa:

Lainaa kannel, Väinämöinen!
tarinata kypsyttelen!
Tahdon laatia nyt laulun
entisaikojen alusta.

Siinähän viitataan varsin suoraan laulellen vesiä lasketelleeseen vakaan vanhaan Väinöömme!

Yksi Kalevipoegille tyypillinen virolaisten paikkojen syntyä selittävistä tarinoista on surullisen kaunis kertomus siitä, miten Tallinnan Toompean mäki ja sen lähellä sijaitseva Ülemisten järvi ovat syntyneet. Juttuhan meni siis niin, että kun vanha kuningas Kalevi kuoli vanhuuteen, hänen vaimonsa Linda teki miehelleen haudan:

...lepopaikan sievän laittoi
viluvuoteen viimeisteli.

Sitten Linda hautasi miehensä ja suri Kalevia,

itki kuun, itki kaksi
suri päälle kolme kuuta
vielä hetken neljättäkin.
Tyyntyi itku itkemällä
suru kyynelehtimällä.

Nyt leski alkoi kantaa kiviä haudan päälle tehdäkseen suurelle miehelle muistomerkin. Näin syntyi liki 50 metriä korkea Toompean mäki. Viimeistä kiveä kantaessaan Linda väsyi, kaatui kynkähälle ja kivi vieri irti kantoköydestä. Kiven päällä Linda, leski murheellinen

... väsyneenä huokaeli
itkun haikean aloitti
sammuttaakseen surua.

Tästä itkusta muodostui 10 neliökilometrinen Ülemistejärvi Tallinnan keskustan eteläpuolelle ja tuo Lindan kivi on sen rannalla yhä.

Mutta viluvuode — onpa kaunis sana haudalle! Levätään siis vasta viluvuoteessa!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Pekingin olympialaiset kisat ovat jo historiaa, mutta muutama urheilija teki kisoissa historiaa ja ylsi suorituksiin, jotka jäävät historiaan. Yksi näistä oli Jamaikan pikajuoksijahirmu Usain Bolt, joka juoksi mm. uuden maailmanennätyksen sadan metrin pikajuoksussa.

Boltin juoksun ilmeinen helppous on ihastuttanut ja ihmetyttänyt kaikkialla maailmassa. Oulussa Kaleva-lehden toimittajan analyysi selvitti tekijöitä ennätysten takana näin:

Enää ei riitä, että on kaksi paria lihaksikkaita jalkoja, jotka takovat rataa niin vimmatusti.

Kuulijanimimerkkimme Yhdellä jalkaparilla juokseva ihmettelee kateudensekaisesti:

"Tietysti kahdella parilla pitkiä, voimakkaita jalkoja pääsee puolta nopeammin ja tiuhempaan kuin yhdellä parilla. Millä dopingilla Usain Bolt lienee kasvattanut itselleen ylimääräisen parin jalkoja?"

Samaa ihmettelee Aristoteleen kantapää ja kiitää katsomaan Boltin suoritukset uudestaan hidastettuna Wadan antidoping-iskuryhmän kanssa!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Viikon sitaatti on mojova ja kaikin puolin ansiokas kielenkäytön uroteko viikon varrelta. Tätä hokee mielellään kavereilleenkin!

Anna meille vihje Viikon sitaatiksi täällä!

Anna meille vihje Viikon sitaatiksi!

Missä ovat vielä aikaisemmat vihjeet?
Aikaisemmin annetut sitaattivihjeet löytyvät täältä!

Aleksis Kiven pääteos Seitsemän veljestä ilmestyi 138 vuotta sitten. Omaa nimikkopäivää Aleksis Kivi on viettänyt vasta 79 vuotta. Tuolloin, vuonna 1929 lokakuun 10:nennestä tuli myös Aleksin nimipäivä — sitä ennen Aleksit ja muut Keisari Nikolai II:n pojasta Aleksioksesta muistuttavat nimet oli poistettu almanakasta Suomen itsenäistymisen kunniaksi.

Alexis Stenvallista tuli Kivi 26-vuotiaana ja samalla hän muutti etunimensä x-kirjaimen ks:ksi. Nimen muutos alleviivasi Kiven roolia suomen kielen ja suomalaisen kirjallisuuden edelläkävijänä. Rooli sopii miehelle nimeltään Aleksis, tuleehan se Kustaa Vilkunan Etunimet-kirjan mukaan kreikkalaisesta nimestä Aleksios, joka tarkoittaa auttajaa, puolustajaa.

Mitä tuo Vilkunan mainio opus sitten kertoo meille Seitsemästä veljeksestä? Juhani juontuu heprean Johanneksesta, jossa sen merkitys on ”Jahve on armollinen”. Johanneksella tavallisesti viitataan Johannes Kastajaan, Jeesuksen edelläkävijään ja kastajaan.

Tuomas on suomalainen asu aramealaisesta Thomasta, joka merkitsee ”kaksosta”, ja Tuomashan todella on Aapon kaksosveli. Tuomas oli Raamatussa opetuslapsista se, joka epäili Jeesuksen todella kuolleen. Niinpä epäilevä on Tuomaisiin yleisesti liitetty määre, vaikka voisimme muistaa hänet myös miehenä, joka vei kristinuskon Intiaan ja siten ns. tuomaskristillisyyden isänä.

Tuomaksen kaksosveljen Aapon nimi juontuu Aabrahamista, joka tarkoittaa joko babylonialaisen perinteen mukaan ”isä on korotettu” tai heprealaisen perinteen mukaan ”kansojen paljouden isää”. Abrahamia pidetään israelilaisten kantaisänä ja muslimimaissa nimi on yleinen muodossa Ibrahim. Nimi Abraham löytyy jo 4000 vuoden takaa Hammurabin savitauluista.

Pyhien miesten ketju jatkuu veljessarjassa Simeonilla. Kristillisessä perinteessä heitä tunnetaan kaksikin kappaletta. Uudessa Testamentissa Vanha Simeon siunasi Jeesus-lapsen temppelissä ja myöhemmin, n. 400 luvun puolivälissä kuuluisuutta saavutti askeettipyhimys Simeon Stylita. Lisänimi Stylita ei tule tyylitajusta vaan pylväästä: hän oli se ensimmäinen pylväspyhimys, joka istui peräti kolmenkymmenen vuoden ajan pylvään nokassa ja saarnasi sieltä kansalle. Seitsemän veljeksenkin Simeoni on saarnamies mutta toisaalta myös juoppo.

Timo on Laurin kaksosveli. Nimen alkuperäinen kreikkalainen muoto Timoteus ei viittaa kaksosiin vaan siihen että nimen kantaja on ”Jumalaa pelkäävä”. Kuuluisin Timoteus oli apostoli Paavalin tunnetuin oppilas ja työtoveri sekä Efeson piispa.

Veljessarjan taiteilijaluonne, yksin metsässä viihtyvä Lauri on latinalaisen Laurentiuksen suomalainen muoto, ja nimihän tarkoittaa tietenkin ”laakerinlehdillä seppelöity”. Pyhä Lauri taas oli pyhimys, joka vuonna 258 kärsi marttyyrikuoleman Roomassa, tarinan mukaan halsterissa kärventyen. Moni vanhan kirkko on meilläkin omistettu Laurille, jotta tämä suojelisi näitä tulelta.

Veljessarjan hännänhuippu Eero ei yhtäkkiä katsoen istu pyhimysten seuraan, onhan nimi suomalainen muoto skandinaavisesta Eerikistä, merkityksessä ”yksin hallitseva”. Mutta onhan meillä tietenkin 1100-luvulla elänyt Ruotsin kuningas Eerik Pyhä, joka ansaitsi pyhimyksen arvonimen tehtyään ensimmäisen ristiretken Suomeen. Näin veljesten nimet muodostavat omalaatuisen pyhän seitsikon. Mitä Kivi halusi sanoa valitsemalla veljeksille juuri nämä nimet? Entä ovatko Seitsemän veljeksen nimet näkyneet suomalaisten poikalasten kastamisessa? Kysytään suomalaisen nimitutkimuksen suurmieheltä, professori Eero Kiviniemeltä.

- - -

Nimitutkija Eero Kiviniemi tutki Aristoteleen kantapään pyynnöstä Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen nimien esiintymistä suomalaisten poikien ensimmäisenä nimenä vuosina 1870-1999. Väestörekisterin aineiston pohjalta Kiviniemi laati oheisen taulukon. (Kts. oheinen liitetiedosto alla.)

- - -

aristoteles(at)yle.fi

- - -

Mehän kaikki tiedämme, miten vahva voima on ihmisen tahto. Vanha kansa osaa sanoa, että tahto vie miehen vaikka läpi harmaan kiven.

Tämä inhimillisen tahdonvoiman ja kaivosalan vahva sidos oli ehkä syynä siihen, miksi modernin informaatioteknologian erikoislehti IT-viikko astui äskettäin fraasirikollisuuden lavealle polulle. Toimittaja kertoi, miten amerikkalainen it-blogi oli pyytänyt lukijoiltaan apua järkevänhintaisen nettilautatietokoneen suunnitteluun. Toimittaja Olli aloitti jutun suoraan rikoksella:

Harmaa tahto vie läpi vielä 2000-luvullakin.

Kuulija-ilmiantajamme Markku ihmettelee: Onhan puhuttu aivojen "harmaasta aineesta", "harmaasta arjesta" ja "harmaasta taloudestakin", mutta "harmaa tahto" on jotakin uutta, kiehtovaa. Onko kyseessä Piilaaksossa kehittynyt uusi motivoinnin muoto, maailmankaikkeudessa esiintyvän "pimeän aineen" ilmentymä vaiko mikä?

Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään muu kuin modernin tietotekniikan ympärillä hyllyvä ja vellova paradoksaalinen ilmiö nimeltään tiedon puute. Kirjoittaja hallitsee ehkä HTTP-protokollat ja nettilaudat, muttei tärkeintä työkaluaan, kieltä ja sanoja.

Rangaistukseksi toimittaja Olli opettakoon harmaille aivosoluilleen kaikki suomen kielen fraasit alusta loppuun, kiitos ja näkemiin.

- - -

aristoteles(at)yle.fi