Tänään Aristoteleen kantapään kielellinen haukankatse kohdistuu yhteen lähihistoriamme lahjakkaaseen kirjoittajaan ja kielenkäyttäjään, jonka syntymästä tulee näinä päivinä täyteen tasan 106 vuotta. Kyllä, tänään puhumme kirjailijasta, toimittajasta, aforistikosta, pakinoijasta ja julkisten puheiden mestarista Urho Kekkosesta.

Sanankäyttäjä Urho Kekkonen sekoitetaan usein samannimiseen tasavallan presidenttiin, joka istui maamme johdossa vuosina 1956—1981. Tai samannimiseen pääministeriin, joka johti hallituksia 1950-luvun alkuvuosina noin 5 vuoden ajan. Ja usein lahjakas kirjoittajamme sekoitetaan menestykselliseen korkeushyppääjä Urho Kekkoseen, jonka omin laji oli vauhditon korkeushyppy.

Aristoteleen kantapään fraasirikostuomioistuin joutuu surullisena seuraamaan mitä ankeimpia tapauksia. Useimmiten raakoihin fraasirikoksiin syyllistyvät pinnalta aivan tavalliset ihmiset. Useimmista tekijöistä ei päälle päin voisi millään arvata, millaisiin fraasijulmuuksiin he kykenevät; jonain päivänä jokin vain naksahtaa heidän päässään ja pahimmillaan tuhannet ihmiset joutuvat kärsimään heidän fraasirikoksistaan ihmiskuntaa vastaan.

Niin kuin nyt taannoisesta Etelä-Saimaa –lehden otsikosta:

Lappeenranta haluaa pistää kaupungintalon takapihan lihoiksi

Aristoteleen kantapään pelätty Fraasirikostuomioistuimen kesä on kulunut kiireisissä merkeissä. Maatamme kohdannut valtaisa helleaalto kuumensi monen kielenkäyttäjän aivoista kallisarvoisen tolkkukeskusken, ja tämä näkyi surullisena fraasirikosten lisääntymisenä koko Suomessa.

Heinäkuun viimeinen päivä oli Savonlinnassa musta. Paikallinen Itä-Savo –lehti julkaisi kyseisenä päivänä seuraavanlaisen kuvatekstin:

”Pien-Toijolan museossa Ristiinassa sukelletaan menneeseen aikaan, vaikka kettu-Mikon kenkien siivillä.”

Menneeseen aikaan sukeltaminen kenkien siivillä ei mene edes savolaisen vääräleukaisuuden piikkiin. Kengillä on viimeksi ollut siivet muinaisessa Kreikassa, jossa varkaiden ja kauppiaiden jumala Hermes kuljetti viestejä jumalilta toisille jaloissaan kultaiset siivekkäät sandaalit. Näin kauas menneisyyteen ei pien-Toijolan museossa kai sentään sukelleta.

Perinteikkään yleisurheilun Suomi-Ruotsi –maaottelun kunniaksi Sitaattivinkkitoimitus nappaa valtaisasta postipinosta tamperelaisen Juhani Laaksosen analyysin nykyajan urheilukielestä:

”Minua on aina ihmetyttänyt urheilijoiden haastatteluissa koitoksien alla, että kisoihin mennään nöyränä mutta nälkäisenä. Näistä adjektiiveista tulee lähinnä mieleen huutolaispoika, joka lähtee mierontielle haarapussi olalla onneansa koettamahan jo valmiiksi alistuneena ja tietenkin nälkäisenä, kun pussissa on särpimeksi vain härski silakka. Kyllä kisoihin on mentävä uhmakkaasti hyvin agressiivisella asenteella kuvia kumartamatta, muuten ei tule mitään.”

Aristoteleen kantapään uusi osasto aloittaa tänään palveluksessanne! Osaston nimi on Kieli-imuri, ja sen tarkoitus on ottaa selvää kieli-ilmiöistä, jotka askarruttavat meitä tai eivät muuten mene kaaliin.

Ensimmäiseksi tartumme näin Leijonan horoskooppikuun kunniaksi erääseen suomalaisen luonnon kiehtovimpaan eläimeen. Otus on jalopeura eli leijona. Miten niin peura on leijona? Peurat ovat hirvieläimiä niin kuin hirvet, porot ja kauriit. Leijona taas on kissaeläin, joka elää savanneilla Afrikassa ja Suomen vaakunassa. Peurat ovat kasvissyöjiä, leijonat syövät raakaa lihaa. Miten jalopeura voi olla leijona?

Kieli on siitä hauska elementti, että se ei ole jähmeä vaan alati muuttuva viestinnän apparaatti. Luova kielenkäyttö on jokaisen etuoikeus, ei siihen tarvita luovan kirjoittamisen workshoppeja tai ajatushautomoja!

Tämän osoitti Aamulehden urheilutoimittaja Yrjö Kares heinäkuun lopulla, kun Suomen lentopallojoukkue pelasi maailmanliigan pelejään. Ensimmäisen, täysin penkin alle menneen Argentiina-ottelun jälkeen Kares äityi otsikoimaan seuraavasti:

Asenneuneen ei ole varaa yön yli.

Harvoin kulttuurisivuillakaan lukijoita hemmotellaan näin radikaalilla uudiskielellä! Otsikko todella haastaa lukijan paneutumaan kirjoittajan ajatusmaailmaan ja lukemaan jutun ymmärtääkseen otsikon salatut merkitykset!

Suomessa on monia paikannimiä, jotka saavat ilman hakuteoksia matkustavan kesämatkailijan ihmettelemään lopun lomamatkaansa. Yksi niistä on Pohjanmaa, tai oikeammin Pohjanmaan ruotsinkielinen nimi. Tuo maamme länsirannikolla sijaitseva ylpeiden ja uljaiden ihmisten seutu on ruotsinkieliseltä nimeltään Österbotten. Hmm... siis Itäpohja. Miten niin Itäpohja, Länsi-Suomessa? Missä se Länsipohja sitten on? Vasta hiukan laajempi kartta kertoo, että Västerbotten on nimensä mukaisesti lännessä: se sijaitsee naapurimaassamme Ruotsissa.

Vanha Perämeren erottama nimipari kertoo ajasta, jolloin suomalaiset ja ruotsalaiset asuivat samassa maassa. Samasta historiasta kertoo myös moni pohjalainenkin tienviitta — ruotsi on viidelle prosentille Suomen asukkaista äidinkieli.

Terrorisminvastainen sota on uusi hämmentävä asia, joka vie meidät kauas tavanomaisen sodankäynnin turvallisen vakaasta maailmasta. Myös terrorisminvastaisen sodan terminologia on alue, joka vie meidät kasvotusten ennennäkemättömien käsitteiden kanssa.

Erinomainen esimerkki tästä oli taannoinen Al Qaida –päällikkö al-Zarqawin kuolema Irakissa. Kun Radio Suomen uutistoimittaja haastatteli asiasta komentajakapteeni Puistolaa Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitokselta, uuden sodankäynnin kieli lipsahti kuulijoiden korviin saakka. Puistola vastasi ammattitermein:

Al-Zarqawi oli vain yksi palapeli väkivallan paletissa.

Kesä ei ole mikään syy olla puhumatta politiikkaa! Niinpä Aristoteleen kantapään sitaattivinkkiryhmä tarjoaa tänään järeän luokan poliittisen lyömäaseen Porin suunnalta!

Länsirannikolla nousi alkuvuodesta pieni kohu, kun Satakunnan Kansa julkaisi paikallista kunnallispoliitikkoa kritikoivan mielipidekirjoituksen. Kyseinen poliitikko oli kannattanut Reposaaren koulun lakkauttamista, mikä sai erään ukijan kirjoittamaan tekstarit-palstalle seuraavanlaisen vastalauseen:

Herää pahvi ja pienet koulut kunniaan!

Kunnallispoliitikko hermostui viestistä ja valitti siitä Julkisen sanan neuvostoon. Neuvosto antoi vapauttavan päätöksen ja muisteli perusteluissaan, että tokaisu herää pahvi! on peräisin viidentoista vuoden takaisesta lasten suosimasta tv-ohjelmasta nimeltään Hugo. Aina välillä Hugo-peikko herätteli katsojia huudahtamalla: herää, pahvi!

Nyt jysähti tämän kesän kulttuurimatkailijan sanavarasto kertalaakista uusiksi Aristoteleen kantapään sitaattivinkkiosaston ansiosta! Kyllä, tällä kerralla tarkistamme sanavarastoamme ennen kuin pakkaamme kesäreppumme ja lähdemme kesän kulttuurikierrokselle musiikkijuhlan, kesänäyttelyn ja taidenavetan lumoihin.

Liian kauan olemme mutisseet taideteosten äärellä latteita tuntoja tyyliin ihan kiva!, tykkään!, en kyllä tykännyt! ja tuon kyllä minäkin osaisin tehdä! Kyllähän katsojien pitää pystyä hieman parempaan! Meidän pitää pyrkiä samalle henkiselle tasolle kuin taiteilija!