Miksi aina sanoa asiat suoraan? Miksemme miettisi vielä kerran ennen kuin sanomme asiamme ja laatisi sille kalskean kovan ilmiasun sijasta hieman kerroksellisemman ja värikkäämmän muodon?

Aristoteleen kantapään turkulainen ystävä harrastaa vapaa-aikoinaan juniorijalkapallo-otteluiden erotuomarointia. Nämä kiihkeät ottelut ovat täynnä monenlaisia tilanteita ja erotuomarin pitää olla alituisesti varuillaan tapahtumien vaihtuessa tiheään.

Ystävämme kirjoittaa seuraavasti:

Kulmapotkua odotellessa kaverit painivat maalin edustalla, johon totesin: "lopettakaa se Brokeback Mountain siellä". Osoittautui tehokkaaksi tavaksi rauhoittaa jalkapalloileva nuoriso; heti tuli etäisyyttä.

Kiertoilmaukset ovat mainio keino kertoa myös asioista, jotka kulloisessakin mielipideilmastossa koetaan arkaluontoisiksi. Ennen vanhaan tällaisia olivat mm. karhu ja venäläiset, joista käytettiin muita sanoja, jotta ikäviksi koetut normaalielämän häiritsijät eivät kuulisi kutsua ja tulisi pihapiiriin remuamaan.

Nykyään kiertoilmauksia käytetään vaikkapa sellaisista asioista kuin läheisen hulluksi tuleminen, ihmisen kuolema ja vessassa käyminen. Hienotunteisuuden ja ehkä myös keksimisen ilon vuoksi myös lasten tekemisestä eli rakkauden töistä käytetään myös useimmiten muita kuin aivan kliinisimpiä ilmauksia.

Yksi tyypillisimpiä Fraasirikoksia syntyy niin, että kuvaannollisen ilmauksen osiin liitetään sanoja, jotka sopivat ilmaukseen vain sen arkisessa yhteydessä. Ottakaamme tyyppiesimerkki elävästä elämästä. Marraskuun alkupuolella Heikki Aittokoski kirjoitti Helsingin Sanomissa seuraavasti:

Ypres on belgialainen pikkukaupunki, jonka ympärillä heiteltiin täysimittaisena ensimmäisen maailmansodan verilöylyä.

Tässä huomaamme kuvaannolisen ilmauksen verilöyly, joka tarkoittaa perinteistä turpiinvetoa laajempaa ja roisimpaa julmuutta. Sana on suora suomennos englanninkielen termistä bloodbath, jossa sanan bath merkitsemä kylpy on suomalaistettu kotoiseen saunakulttuuriin sopivasti löylyksi.

Tänä syksynä Suomessa on keskusteltu viinanjuonnista ennätyksellisen paljon. Kansa on kyllästynyt kaikkialle kuseksiviin juomareihin ja alkoholiveron nostamista vaaditaan harva se päivä. Juhani Seppäsen johdolla täysraittiina olemisesta tai ainakin sen kokeilemisesta on tullut kaikenkokeneiden harrastus-shoppailijoiden uusi extremelaji lämpöjoogan ja viinimatkustelun jälkeen.

Miten sitten käyttäytyä tulevana pikkujoulukautena, kun kaikkialla kuitenkin on glögiä tarjolla? Miten välttää kasvojensa menettäminen siinä tapauksessa että mopo alkaa osoittaa käsistä lähtemisen merkkejä?

Perinteisesti on ajateltu, että kun vaatteet ovat viimeistä huutoa, ne ovat muodin mukaiset ja markkinoiden uusinta uutta. Mutta miten on asioiden laita, kun laulusolistin esitys on viimeistä huutoa? Sen tiesi ainakin klarinetisti ja taiteen moniottelija Paavo Partti.

Toimittaja Jorma Lamppu siteerasi äskettäisessä Svengaava iltapäivä –radio-ohjelmassa Partin tekemää konserttiarvostelua, jossa tämä totesi ytimekkäästi, että:

laulusolistin esitys oli viimeistä huutoa.

Aristoteleen kantapää ilahtuu muodikkaan raivoisan lauluesityksen arvioinnista ja toivottaa hyvää jatkoa kaikille viimeistä huutoa oleville lauluesityksille.

Talvi käy jo päälle, mutta Sysmässä tunteet kuohuvat kuumina. Kuuluisan kulttuuripitäjän veneilysataman kohtalo puhuttaa kansalaisia jatkuvalla syötöllä. Päijänteen veneilijöiden mahdollisuus vierailla myös Sysmässä haluttaisiin turvata, mutta ristiriidat repivät hanketta.

Niinpä onkin paikallaan, että alueen valtalehti Etelä-Suomen Sanomat on pannut toimittajansa penkomaan satamahankkeen nykytilaa. Lehti otsikoi taannoin seuraavasti:

Sysmän satama uhkaa jäädä rannalle
Rahoituspulmien ja valitusten takia muut lipuvat ohi Päijänteellä

Rannalle jääminen on järvien maassa suosittu ja kätevä tapa kuvata osattomaksi jäämistä eikä ohitse lipumisessakaan mitään vikaa ole, jos joku jää muista jälkeen. Mutta siinä vaiheessa kun toimittajan vilkas mielikuvitus laittaa yhden sataman jäämään rannalle samaan aikaan kun muut satamat seilaavat ohitse Majutvettä pitkin, alkavat hälytyskellot soida ja valot vilkkua Aristoteleen kantapään Fraasirikosvalvonnan päivystyshuoneessa!

Näin isänpäivänä Aristoteleen sitaattivinkkitoimitus tuumailee isyyden ydinhetkiä eli ihmisen syntymän ihmettä. Jotta sitaattiin saataisiin mukaan sukupolvien eli esi-isien vitja, täytyy taas turvautua kansanperinteen aarreaittaan.

Niinpä on parasta tarttua Erkki Tantun mainioon vanhoja sananparsia kuvittavaan opukseen Viisastellast vähä vuodelta 1976. Sieltä löytyy naseva sitaattivinkki marraskuiseen isänpäivään:

Hyi ko on kylymä sanoi suomalainen ko synty.

Vaikka Erkki Tantun piirrokset ovat nerokkaita, suurta taidetta ja äärettömän hilpeitä, tämä Etelä-Pohjanmaalla kehitetty viisaus toimii ilman kuvitustakin. Eikä näin talven kynnyksellä tarvitse alkaa avantouimariksi löytääkseen sopivia käyttötilanteita tälle syvälliselle viisaudelle, joka kertaa meille kaikille entisille pikkuvauvoille tuttuja syntymäshokin hetkiä.

Aristoteleen kantapää perehtyy tämän viikon sitaatissaan fysiikan suureeseen nimeltä aika. Kyllä, tuohon näkymättömään olemukseen, jota osalla meistä on liikaa, ja toisilla taas tuntuu olevan sitä aina liian vähän.

Ei kuitenkaan hätää. Tuore Länsiväylä-lehti lohduttaa meitä kaikkia ajan puutteen kanssa kamppailevia toteamalla kellomuseota käsittelevässä jutussaan seuraavasti:

Kellomuseon johtaja kaipaa lisää aikaa.

Niinpä, jopa ihminen, joka on tuhansien kellojen ympäröimä, kaipaa lisää aikaa.

Aristoteleen kantapää kiittää kuuntelija Korhosta vihjeestä ja toivottaa kaikille niille, joilla on liikaa aikaa eräässä Yleisradion kirjallisuusohjelmassa olleen lausahduksen tavoin, että:

Me kaikki raideliikenteen ystävät muistamme vielä sen kultaisen ajan, kun junat eivät olleet pendolinoja eivätkä kaksikerroksisia muovihökötyksiä. Silloin junat kulkivat lähes aikataulussaan ja nälän yllättäessä junassa saattoi nauttia jopa ravitsevan lihapiirakan.

Nykyään ei juniin tai niiden ravintolavaunuihin voi luottaa, ja ehkä juuri tämän vuoksi kielenkäytössämme on viime vuosina yleistynyt värikäs ilmaus hyvin toimivista asioista. Fraasi toimii kuin junan vessa ilmaisee sellaista itsestään selvää mekaanista toimintavarmuutta, johon millään muulla sanonnalla on mahdoton yltää.

Vaikka tämäkin päivä tuntuu aivan tavalliselta, elämme kuitenkin historiallisia aikoja. Maamme hallitus päätti nimittäin muutama viikko sitten peruuttaa presidentti Mauno Koiviston vuonna 1990 alussa masinoiman inkerinsuomalaisten aseman paluumuuttajina. Tähän mennessä kymmenet tuhannet inkeriläiset ovat käyttäneet tätä kiistanalaista mahdollisuutta hyväkseen. Kaikkien mielestä 1600-luvulla Suomesta Pietarin lounaispuolelle ja Karjalan Kannakselle siirrettyjen savolaisten ja karjalaisten jälkeläiset kun eivät täytä paluumuuttajan tunnusmerkkejä.

Lähin sukulaiskansamme on siis joutunut Suomessa hiukan hämmentäväänkin asemaan. Nyt on siis korkea aika ottaa selvää inkeriläisyydestä. Onneksi Tampereen museoiden julkaisusarjassa numerolla 57 ilmestyi kesällä kirjailija Ella Ojalan kirja Sananlaskuja, tarinoita ja mielleyhtymiä. Ella Ojala on syntyisin Kannaksen Inkeristä Lempaalan kylästä josta hänet perheineen karkotettiin sotien alla Sisä-Venäjälle, josta hän sitten päätyi vihdoin Suomeen.