Kirjoittanut: Katri Henriksson

Muutossa tuli käytyä koko omaisuus läpi. Laatikot täyttyivät luvattoman hitaasti, sillä unohduin lattialle selailemaan kirjoja. Jäin miettimään niitä tarinoita, jotka olivat olleet piilossa kirjahyllyssäni. Yhden keinahtelevan pinon päällimmäisenä lojui haalistunut Italo Calvinon kirja Jos talviyönä matkamies. Se oli maannut hyllyn kätköissä yli kaksikymmentä vuotta.

Calvinon kirjan päähenkilö on kirjan Lukija itse. Lukija ehtii uppoutua tarinaan vain hetkeksi, kun hän huomaakin lukevansa kirjaa, jossa ensimmäinen painoarkki toistuu yhä uudelleen. Viallinen kappale vaihdetaan kirjakaupassa toiseen, mutta Lukijan sekaannukset eivät pääty tähän. Tarina katkeaa jännittävässä kohdassa - ja jälleen alkaa uusi tarina, katketakseen jälleen kerran kesken.

Perjantaina 24.3. tartumme kohtuuttoman vaikeaan aiheeseen. Mikä on oikein ja kohtuullista?

Alkoiko kohtuuton mässäily ja tavarassa peuhtaroiminen 50-luvulla luonnollisena vastareaktiona ankeisiin sotavuosiin?

Onko kohtuullista, että suomalainen haluaa syödä tomaattia ympäri vuoden?

Mihin kohtuus unohtui? Kuka muistaa mihin se jäi?

Toimittajana Eve Mantu

Lataa/Kuuntele (mp3) (Lähetetty YLE Radio 1:ssä 24.3.2006.)

Kirjoittanut: Katri Henriksson

Muutossa tuli käytyä koko omaisuus läpi. Laatikot täyttyivät luvattoman hitaasti, sillä unohduin lattialle selailemaan kirjoja. Jäin miettimään niitä tarinoita, jotka olivat olleet piilossa kirjahyllyssäni. Yhden keinahtelevan pinon päällimmäisenä lojui haalistunut Italo Calvinon kirja Jos talviyönä matkamies. Se oli maannut hyllyn kätköissä yli kaksikymmentä vuotta.

Calvinon kirjan päähenkilö on kirjan Lukija itse. Lukija ehtii uppoutua tarinaan vain hetkeksi, kun hän huomaakin lukevansa kirjaa, jossa ensimmäinen painoarkki toistuu yhä uudelleen. Viallinen kappale vaihdetaan kirjakaupassa toiseen, mutta Lukijan sekaannukset eivät pääty tähän. Tarina katkeaa jännittävässä kohdassa - ja jälleen alkaa uusi tarina, katketakseen jälleen kerran kesken.

Esa Kero pohtii Helsingin Sanomien Suojella vai ei -palstalla huhun olemusta ja lanseeraa samassa yhteydessä uuden käsitteen. Hän rukoilee:

"Ja auta, etten katsoisi yhtäkään naapuriani sillä seitsemänpäivääsilmällä, joka on nykymottomme Suomessa: Kaikkihan se tietävät, kohta."

Aristoteleen kantapää ilahtuu uudesta niin toimittajalle kuin matti meikäläiselle sopivasta iltarukouksesta.

Perjantaina 17.3 Kyllä kansa muistaa-lähetys kutittaa kuuntelijat muistelemaan menneen maailman syöpäläisvierailuja ja -karkotuksia. Vastauksia viikon kysymykseen voi soittaa klo 10 ja 11 välillä numeroon 09-144 800 ja klo 17.30 alkaa puhelinkontaktilähetys, jossa paljastetaan oikea vastaus.

Suomalaisia oli takavuosina valistettu syöpäläisvaaran varalta. Kansa piti 1920-luvulta alkaen tuuletus- ja pyykkipäiviä sekä ankaria siivoustalkoita.

Toisesta maailmansodasta toipuva Suomi taisteli kemiallisilla aseilla syöpäläisarmeijoita vastaan. DDT-emulsio ja joukkomurhapulveri olivat joka kodin varustus täitä, luteita ja torakoita vastaan.

Vieläpä 1990-luvun suurina täivuosina loppui apteekeista jopa täishamppoo. Kyllä kansa muistaa -lähetys perjantaina 17.3. syyhyttää syöpäläismuistot esiin!

Lataa/kuuntele(mp3) (Lähetetty Radio 1:ssä perjantaina 17.3.2006.)

Muistoja öljystä, margariinista, voista ja sianihrasta. Milloin terveystaistelu "huonoja rasvoja" vastaan alkoi? Mitä muistatte margariinisodasta, rottarasvakohusta?

Lataa/kuuntele(mp3)

Suomen Euroviisujen edustuskappaleiden maailmassa on paljon hienoa musiikkia ja elämään jääneitä viisauksia, joilla voimme elähdyttää arkisia puhuntatilanteitamme.

Kevät on, vallaton tänäkin vuonna Kari Tuomisaaren Tipitii-kappaleen sanoin.
Menevälle leveilijälle on yhä ajankohtaista näpäyttää Ossi Runteen Playboy-teoksen mukaisesti Nolla nolla seitsemään, nimes muka liitetään, nollat siinä olla vois, mutta seiskan jätän pois.

Eikä aina tarvitse mennä menneisyyteen hyvää löytääkseen. Ajatonta viisautta pullistelee myös Kerkko Koskisen runoilema tämänvuotinen Euroviisuehdokassävelmä Shanghain valot: En kaipaa länteen enkä itään

Kirjoittanut: Liisa Vihmanen

Sanotaan, että kun tuntee ihmisen kirjahyllyn sisällön, tuntee ihmisen. Siksi olenkin sirotellut kirjahyllyni niteet mitä parhaimpaan epäjärjestykseen. Niin että ilman korkeampaa matematiikkaa ei kirjahyllyn sisältö tarjoa johtolankaa sen omistajan sielunelämään. Näkyvillä on ainoastaan luova kaaos.

Miksi tämä sotku? Siksi, että tunnen sen johtolangan, jota yritän piilottaa. Olen nimittäin viehtynyt katastrofeihin. Sodat, joukkomurhat, pommit, keskitysleirit, kusipäiset diktaattorit, ja kaikki muu ihmiskunnan visva saa yllättävän suuren osan aiheista kirjojeni joukossa. Selitän itselleni että olen kiinnostunut lähihistoriasta, että on tunnettava ihmiskunnan menneisyys jotta voisi ymmärtää nykypäivää. Astun aiheen yläpuolelle uskottelemalla, että koska olen eettisesti sivistynyt, haluan kohdata ihmisen pimeät puolet ja oppia niistä. Pohdin natsipähkinää kun syön aamumuroja. Mitä olisin itse tehnyt, jos olisin elänyt toisen maailmansodan aikaan?

Aristoteleen kantapään viimeviikkoinen henkseleiden paukutus fraasirikollisten kuriin laittamisesta osoittautui ennenaikaiseksi. Valveutuneet kuuntelijamme ovat jälleen ilmiantaneet suuren joukon toinen toistaan räikeämpiä fraasirikoksia.

Vaikka Aristoteleen kantapää on vähitellen hyväksynyt sen tosiasian, että englannin kieli ujuttautuu väistämättä osaksi suomen kieltä, niin tamperelaisen Aamulehden otsikko Oscar-gaalan jälkimainingeissa löi Aristoteleen kantapäänkin ällikällä.

”Crash tasoitti Brokeback Mountainin”, kirjoittaa Aamulehti ja jatkaa: ”Brokeback Mountain murentui Oscar-gaalassa sunnuntai-illassa”. Jos mountainin tasoittaminen ja murentuminen ovat Tampereella normaalia suomen kieltä, niin Aristoteleen kantapää jää odottamaan milloin Tampereella voi ostaa mustaa sausagea. Milloin ylitetään river ja rikotaan ylioppilaskirjoituksissa grammatics?