yle.fi



Pirkka Aunola

Kisakonkarit pitävät Moskovan viisuja onnistuneina

Moskovan Euroviisuja on luonnehdittu suurimmiksi koskaan, mutta miten kisajärjestelyt ovat menneet? Ville Vedenpää tapasi kaksi kokenutta viisukävijää, joiden mielestä tämänvuotiset viisut ovat olleet erittäin onnistuneet.

Tulosta äänestyslomake omalle viisuraadillesi

Kaikkein oikeimmassa oleva viisuraati löytyy aina kotisohvalta. Monien viisuperinteeseen kuuluu oman varjoäänestyksen pitäminen, jossa laulut ja esitykset ruoditaan armottomasti oikeaan järjestykseen. Olemme tehneet kotiraateja varten oman äänestyslomakkeen. Lataa ja tulosta nyt finaalin äänestyslomake, ja pistä oma raati pystyyn!

Katso täältä jännittävän finaali-illan tärkeimmät kellonajat ja linkit

Viisufinaali käynnistyy lauantaina 29.5. iltakymmeneltä, kun viime vuoden ykkönen Alexander Rybak nousee Oslon lavalle esittämään voittoisan kappaleensa Fairytale. Varsinainen kisa käynnistyy kuitenkin vasta tämän jälkeen, kun 25 esitystä pyrkii hurmaamaan kotisohvien äänestäjät eri puolilla Eurooppaa.

Viisuartistit Askon haastattelussa, osa 3

Mitkä ovat Saksan ja Unkarin viisuedustajien tunnelmat ennen varsinaisia viisukoitoksia? YLEn Asko Murtomäki haastatteli viisutähtiä Moskovassa viisuviikon aluksi.

Pieni hengähdystauko

Keskiviikkona ja torstaina on Suomen delegaatiolla vähän hiljaisempaa, kun viisutohina keskittyy toiseen semifinaaliin. Peltsillä oli aikaa shoppailla ja delegaation lehdistövastaava Ailalla kertoa omasta työstään.

Vain yksi osasi veikata voittajan YLEn viisutiimin veikkauksessa

YLEn viisutiimin finaaliveikkaus ei sujunut aivan yhtä menestyksekkäästi kuin aiemmat veikkaukset. Vain YLE Uutisten toimittaja Ville Vedenpää veikkasi voittajan oikein, ja hän keräsi myös eniten pisteitä. Veikkausta oli myös vaikeutettu, sillä nyt piti veikata sekä kymmentä parasta, kolmea viimeistä että myös näiden sijoituksia.

Katso toisen semifinaalin tärkeimmät kellonajat

Miten käy Ruotsin Anna Bergendahlin toisessa viisusemifinaalissa? Selvittääkö yksi suurimmista ennakkosuosikeista, Azerbaidzanin Safura tiensä lauantain loppukilpailuun? Oslon viisufinaalin viimeiset kymmenen paikkaa selviävät tänään puoleenyöhön mennessä, tässä jännittävän viisuillan tärkeimmät kellonajat ja linkit.

"Voittajan ennustaminen on vaikeaa"

"Yksikään kappaleista ei nouse esityksellään, melodialtaan eikä rakenteeltaan sellaiseksi, että se heti kuulostaisi jotenkin ylivoimaiselta tai sykähdyttävältä," arvioi Jorma Hietamäki tämän vuoden kisabiisejä YLE Radio Suomen kisastudiossa.

Tutustu Waldoon!

Viisukommentaattori Peltsi kutsuu Waldoa Lepsämän Shaggyksi, mutta mikä lauantaina Suomen viisupoppoon lavalle johdatteleva Waldo oikein on miehiään?

Vanhoja viisuvoittajia ja laulua kymmenessä kilometrissä

Irlannin edustaja Niamh Kavanagh ja Kuunkuiskaajien Susan ja Johanna tapasivat euroviisupiknikillä. Keskustelu pulppusi viisukokemuksista, ruoasta ja oluesta lähes kaikkeen mahdolliseen. Katso kuinka artistit tekivät sopimuksen finaalissa näkemisestä, ja muutkin tuoreet viisuvideot!

Suorana viisuareenalla, heti netissä

Aikoinaan viisujen seuraaminen oli helppoa. Ennen viisuviikonloppua fanin valmistautumispakettiin kuuluivat esikatselut televisiosta ja iltapäivälehden lyhyt puffijuttu viisulauantain lehdessä. Nyt on toisin.

Saksa viisuvoittoon 28 vuoden tauon jälkeen

Saksa on voittanut Eurovision laulukilpailut 2010. Kykykilpailun kautta Oslon kisoihin noussut Lena hurmasi Euroopan Satellite-kappaleellaan. Voitto on Saksalle kaikkien aikojen toinen.

Waldo's People lähti hotellilta kohti viisuareenaa

Waldo's People starttasi hetki sitten matkan hotellilta kohti viisuareenaa. Tunnelmat olivat rennot ja luottavaiset. Klikkaa tuoreet kuvat Moskovasta auki alapuolelta.

Moskovan kotialbumin kolmas sivu

YLEn viisutiimin kotialbumi on edennyt jo kolmannelle sivulle. Tällä kerralla on viisuareenan ja hotellin lisäksi käyty myös metrolla lähiössä, ja istuttu bussissa.

Hei hei Moskova, tervetuloa Oslo!

Pakkaan viisufinaalin jälkeisenä päivänä matkalaukkuani, ja mietin samalla mitä Moskovan viisuista oikein jäi mieleen. Tässä oma seitsemän kohdan listani.

Ruotsin putoaminen hämmästytti viisukommentaattorit

Radio Suomen kommentaattorit Sanna Kojo ja Jorma Hietamäki jäivät ihmettelemään toisen semifinaalin jälkeen Ruotsin putoamista. Molempien mielestä Anna Bergendahlin olisi kuulunut päästä finaaliin. Iloa taasen aiheuttivat Irlannin ja Israelin kappaleiden menestys.

Viisut on nyt virallisesti avattu

Vaikka Euroviisuartistit ovat jo harjoitelleet viikon Moskovassa, avattiin vuoden 2009 viisut virallisesti vasta eilen illalla. Avajaistapahtuma on perinteisesti paikka, jossa kaikki artistit pyrkivät kääntämään paikalla olevan lehdistön huomion puoleensa.

Ensimmäisestä semifinaalista jatkoon selvinneet

Suomen edustaja Waldo's People sai lipun lauantaiseen finaaliin tiistaina Moskovassa pidetystä ensimmäisestä viisusemifinaalista. Finaalipaikat jaettiin puhelinäänestyksen ja asiantuntijaraatien antamien äänien perusteella.

Katso finaali-illan tärkeimmät kellonajat

Tänä iltana kokoonnutaan nettiin sekä television ja radion ääreen, kun klassinen Eurovisionin Te Deum -tunnari kajahtaa ilmoille tällä kertaa Moskovasta. Tässä jännittävän viisufinaali-illan tärkeimmät kellonajat!

Suomi jäi ilman finaalilippua

Suomen edustaja Kuunkuiskaajat ei selvinnyt tämän vuoden Eurovision laulukilpailuiden finaaliin. Työlki ellää -kappale oli yksi seitsemästä karsiutuneesta kilpailukappaleesta ensimmäisessä viisusemifinaalissa.

Artistit Euroclubin avajaisissa

Kun päivän harjoitukset ovat ohi, kohtaavat viisuesiintyjät, fanit ja toimittajat toisensa Euroclubilla. YLEn viisuasiantuntija Asko Murtomäki lähti Euroclubin avajaispäivänä 5.5.2009 kyselemään artistien tunnelmia.

Viidennes veikkasi Saksaa voittajaksi

Viisusivuston finaaliveikkaus on ratkennut. 244 veikkaukseen osallistuneista osasi veikata voittajamaan Saksan oikein, mutta yli 1 200 vastauksen joukosta ei löytynyt yhtään sellaista, jossa olisi ollut kaikki viisi kärkimaata oikein.

Liettuasta Espanjaan - viisufinaalin esiintymisjärjestys selvisi

Euroviisufinaalin lopullinen esiintymisjärjestys selvisi myöhään torstaina, kun toisesta semifinaalista loppukilpailuun selvinneet arpoivat itselleen esiintymisnumerot. Lauantaisen kilpailun aloittaa Liettuan Sasha Son ja päättää Espanjan Soraya. Suomi esiintyy viisufinaalin toiseksi viimeisenä.

Näin seuraat viisuharjoituksia netissä

Monet viisufanit ja toimittajat ovat jo matkanneet Osloon, mutta käynnissä olevia harjoituksia voi seurata helposti myös koti-Suomessa. Harjoitusten videot, valokuvat ja monet kommentit ovat netissä lähes reaaliajassa.

Tiedätkö tämän vuoden viisuvoittajan? Kerro se meillekin

Kaikki viisufinalistit ovat selvillä, joten on aika aloittaa suuri finaaliveikkauksemme. Koska viisufinaalissa on tosi kyseessä, olemme lisänneet hieman veikkauksen vaikeuskerrointa. Nyt kysymme sekä voittajamaata että neljää muuta viiden parhaan joukkoon yltävää maata.

Viisuartistit Askon haastattelussa, osa 2

Mitkä ovat Sveitsin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan viisuedustajien tunnelmat pari päivää ennen semifinaaleita? YLEn Asko Murtomäki haastatteli viisutähtiä Moskovassa sunnuntaina.

YLEn viisutiimin jäsenet ennustivat keskimäärin kahdeksan finalistia oikein

YLEn viisutiimi onnistui hyvin semifinaaliveikkauksissaan: Heikoin tulos oli seitsemän ja paras yhdeksän oikein. Kukaan ei siis onnistunut veikkaamaan kaikkia maita oikein. Kaikkien listoilta löytyneet viisi maata - Turkki, Islanti (kuvassa), Suomi, Malta ja Bosnia-Herzegovina - selvisivät finaaliin.

Kansainvälinen lehdistö ei povaa Suomelle menestystä

Euroviisujen lehdistökeskuksessa pidetty voittajaäänestys ei lupaa Suomelle tänä vuonna suuria. Tänään päättyneen äänestyksen mukaan Waldo's People päätyisi samalle sijalle kuin mitä sen esiintymisnumerokin on - luvassa olisi 24. sija. Voittajaksi kansainvälinen lehdistö ennustaa Ranskan Patricia Kaasia.

Veikkaa, ketkä pääsevät toisesta semifinaalista loppukilpailuun

Vaikka Suomi putosikin viisufinaalista, viisut sen kuin jatkuvat. Mitkä maat selvittävät tiensä torstain toisesta semifinaalista viisufinaaliin? Veikkaa ja voit voittaa, palkitsemme parhaat veikkaajat viisu-DVD:llä ja CD:llä.

Osaako Google ennustaa viisuvoittajan?

Ennustaminen on yksi olennainen osa viisuviikkojen jännitystä. Fanit, lehdet ja vedonlyöjät kuuntelevat kiivaasti harjoituksia ja pyrkivät ennustamaan treenivetojen perusteella voittajaa. Tällä kertaa ennustuspeliin on lähtenyt myös mukaan Google.

Kurkkaa selostuskopin karaokeiltaan!

Mitä tapahtuu euroviisujen selostuskopissa, kun mikrofonit suljetaan ja viisubiisit lähtevät käyntiin?

Oslon lavalle nousevat myös nukketeatterin ammattilainen, parkourmies ja lentäjä

Kuunkuiskaajien Susan Aho ja Johanna Virtanen eivät kilpaile Oslon lavalla yksin, vaan heidän kanssaan lavalle nousee myös kolme kovaa ammattilaista. Tutustu heihin nyt vähän tarkemmin.

Suuri spekulaatiostudio löytää monia voittajasuosikkeja

Euroviisujen finaali häämöttää ja jäljellä on enää 25 kappaletta. Radio Suomen Sanna Kojo ja Jorma Hietamäki sekä YLE TV2:n Jaana Pelkonen veikkaavat suuren spekulaatiostudion finaalissa voittajia, mutta yhteistä suosikkia ei löydy. Voittako Espanja, Irlanti, Israel vai Saksa, tai joku ihan muu maa?

Kuka pääsee jatkoon, tässä YLEn viisutiimin veikkaukset

YLEn viisutiimi on kuunnellut ja katsellut esityksiä Moskovassa jo päivien ajan, ja tässä on heidän omat veikkauksensa finaalipaikan saajista. Kaikkien listoilta löytyy viisi samaa maata: Turkki, Islanti, Suomi, Malta ja Bosnia-Herzegovina (kuvassa).

Kuka pääsee toisesta semifinaalista jatkoon, tässä YLEn viisutiimin veikkaukset

YLEn viisutiimi on kuunnellut ja katsellut toisen semifinaalin esityksiä Moskovassa tarkkaan, ja tässä on heidän omat veikkauksensa finaalipaikan saajista. Kaikkien listoilta löytyy viisi samaa maata: Norja, Azerbaidzan, Kreikka (kuvassa), Ukraina ja Viro.

Suomi selvitti tiensä finaaliin tuomariäänin

Suomi selvitti tiensä lauantaiseen finaaliin tuomariäänillä. Waldo's People keräsi tiistaisessa semifinaalissa pisteitä 42, joka riitti vasta 12. sijaan. Suomi sai kuitenkin viimeisen kymmenennen jatkopaikan, koska se oli raatien äänestyksessä parhaiten sijoittunut maa, joka ei ole puhelinäänestyksessä sijoittunut yhdeksän parhaan joukkoon.

Suuri spekulaatiostudio setvii toisen semifinaalin

Ylen viisukommentaattorit puhuvat jälleen suunsa puhtaaksi tämän vuoden viisuista. Hotellihuoneraati käy läpi kaikki toisen semifinaalin kappaleet ja lupaa keskittyä niissä joko olennaiseen tai epäolennaiseen.

Tutustu Karoliinaan

Karoliinalla on iso rooli Waldo's People -bändissä. Tumma laulajatar on odottanut Moskovan matkaa malttamattomasti jo pitkään!

YLEn viisutiimi ennustaa, miten finaalissa käy

YLEn viisutiimi ennusti semifinaalista loppukilpailuun päässeet hyvällä tarkkuudella, mutta mikä on osumatarkkuus finaalissa? Voittoon veikataan ainakin Iso-Britanniaa, Ranskaa, Ukrainaa ja Norjaa.

Katso ensimmäisen semifinaalin tärkeimmät kellonajat

Tiistaina selviää pääseekö Suomi ensimmäisestä viisusemifinaalista lauantain finaaliin. Kymmenestä finaalipaikasta taistelevat seitsemäntoista maan edustajat ja ennen puoltayötä tiedetään mikä on Kuunkuiskaajien kohtalo. Tässä jännittävän viisuillan tärkeimmät kellonajat ja tiedot!

Eläkeläisten kanssa Oslossa

Suomen karsintojen ykkönen ja kolmonen tapasivat uudestaan, Oslossa. Hanuriesittelyiden jälkeen Kuunkuiskaajat lähtivät autoilemaan kohti viisufinaalia ja matkalla he ehtivät paljastaa omat viisusuosikkinsa, joista yksi on Islannin Hera Björk. Katso viimeiset viisuvideot Oslosta!

Yhdeksän voittajasuosikkia

Radio Suomen viisukommentaattorit Jorma Hietamäki ja Sanna Kojo jatkavat voittajaehdokkaiden puimista. "Kerronko mielestäni hyviä vai miten minä lottaisin näissä kisoissa," Jorma aloittaa pohdintansa. Hänen ensimmäinen voittajaehdokkaansa on Islanti, siinä missä Sanna aloittaa Ranskalla.

Kreikka kansainvälisen lehdistön suosikki

Euroviisujen lehdistökeskuksessa pidetään perinteisesti oma äänestys semifinaalien maiden kesken. Tämän vuoden toisen semin äänestys on päättynyt, ja sen kärjessä ovat suuret viisujen voittajasuosikit Kreikka, Norja ja Ukraina.

"Kisat eivät voi tästä enää paisua"

Radio Suomen kommentaattorit Sanna Kojo ja Jorma Hietamäki pohtivat heti viisufinaalin jälkeen mitä vuoden 2009 kisoista jäi käteen.

Viisufinalistien joukko täydentyi vielä kymmenellä

Lauantain euroviisufinaalin kaikki osallistujamaat ovat nyt tiedossa. Tänään Oslossa käydystä toisesta semifinaalista eteni kymmenen maata lauantain loppukilpailuun. Seitsemän maan viisutaival päättyi.

Moskovan kotialbumi

YLEn viisutiimin kotialbumi on täydentynyt uusilla Moskovan kuvilla. Tällä kertaa on katsottu kaupunkia, tutustuttu Areenaan ja lisäksi käyty ihastelemassa harjoituksia.

"Tänä vuonna palataan takaisin vanhaan maailmaan"

Viisufinaalin lähestyessä ennakkospekulaatiot kiihtyvät entisestään. Radio Suomen viisukommentaattori Jorma Hietamäki uskoo, että tämän vuoden viisuissa mennään takaisin vanhaan maailmaan, jossa musiikki on tärkeintä. Hän uskoo voiton napsahtavan Virolle, Islannille, Iso-Britannialle tai Ranskalle.

Suuri spekulaatiostudio laittaa ensimmäisen viisusemifinaalin järjestykseen

Euroviisujen radio- ja televisiokommentaattorit ovat kuunneelleet tämän vuoden viisuja jo niin paljon, että he osaavat ne lähes ulkoa. Yhytimme kommentaattorit mikrofonin ääreen ja pyysimme heitä kertomaan suoraan, mitä mieltä he ovat ensimmäisen semifinaalin lauluista.

Tutustu Nikoon ja Kasmiriin

Waldo's Peoplen esityksessä ovat mukana myös Flamman tulitaiteilijat Niko ja Kasmir, mutta keitä he oikein ovat?

Suomi oli ensimmäinen finaalista pudonnut maa

Suomen Kuunkuiskaajat jäi omassa semifinaalissaan vain kolmen pisteen päähän loppukilpailupaikasta.

Islanti lehdistökeskuksen ykkössuosikki

Euroviisujen lehdistökeskuksessa pidetään perinteisesti oma äänestys semifinaalien maiden kesken. Tämän vuoden ensimmäisen semin äänestys on päättynyt, ja siinä Suomi sijoittui lopulta ensimmäisen semin sijalle 9. Voittajaksi toimittajat ovat äänestäneet Islannin.

Toisesta semifinaalista jatkoon selvinneet

Ennakkosuosikit Norja, Kreikka ja Ukraina (kuvassa) selvittivät tiensä lauantaiseen viisufinaaliin. Kymmenen finaalipaikkaa jaettiin puhelinäänestyksen ja asiantuntijaraatien antamien äänien perusteella.

Onko sinussa viisuveikkaajan vikaa?

Omat viisusuosikit on helppo löytää, mutta piirun verran haastavampaa on veikata, mitkä maat selviävät semifinaaleista viisufinaaliin. Unohda nyt hetkeksi se, mistä viisuista pidät ja veikkaa sen sijaan, mitkä maat nähdään vuoden 2010 viisufinaalissa. Parhaat veikkaajat palkitaan viisu-DVD:llä ja CD:llä!

Azerbaidzan aloittaa ja Tanska päättää viisufinaalin

Lauantaina pidettävän Eurovision laulukilpailuiden esiintymisjärjestys selvisi myöhään yöllä Oslossa. Torstain semifinaalista loppukilpailuun edenneet maat arpoivat itselleen esiintymisnumerot lehdistötilaisuudessa.

Viisujännitys nousee, tänään vuorossa ensimmäiset pukuharjoitukset

Waldo's People ja muut ensimmäisen semifinaalin esiintyjät astuvat tänään ensimmäistä kertaa lavalle suuren yleisön eteen. Semifinaalin pukuharjoitukset vedetään läpi aivan samoin kuin huominen semifinaali, lukuunottamatta äänestystä.

Waldon ensikommentit vedon jälkeen

Saimme Waldon kommentit suoraan lavan takaa. "Mahtavat fiilikset! Vedettiin täysillä. Tunnelma ja yhteishenki lavalla oli sanoinkuvaamaton. Meistä tämä ei ole enää kiinni."

Ketkä istuvat Suomen asiantuntijaraadissa?

Vuonna 2009 Eurovision laulukilpailun finaalissa voittajaa ei valita pelkästään puhelinäänestyksellä, vaan myös kansalliset asiantuntijaraadit pääsevät jälleen vaikuttamaan kilpailun lopputulokseen.

Venäjän ja Serbian finaalipaikat yllättivät kommentaattorin

Radio Suomen kommentaattori Jorma Hietamäki nosti heti semifinaalin jälkeen viisutuloksesta esiin Venäjän ja Serbian finaalipaikat, joihin hän ei olisi itse uskonut. Kuunkuiskaajien jäämistä semifinaaliin ei hänen mielestään kannata jäädä turhaan murehtimaan.

Tutustu Mannaan ja Capriin

Waldon ja Karoliinan rinnalla Moskovan lavalla nähdään Manna ja Capri. Keitä nämä vaaleat taustalaulajat ja Mannan sanoin "taustapyörähtelijät" oikein ovat?

Katso viisufinaali uudestaan

Katso uudestaan lauantai-illan suuri viisufinaalin Oslosta. Mukana kaikki 25 kappaletta, häirikkö lavalla, koko Eurooppaa tanssittava väliaikanumero ja klassinen pisteidenlasku.

YLEn viisutiimi ennusti jälleen kahdeksan viisufinalistia oikein

YLEn viisutiimi onnistui jälleen melko hyvin semifinaaliveikkauksissaan. Keskimäärin yleläiset saivat kahdeksan oikein veikkauksissaan. Radio Suomen Jorma Hietamäki veti veikkauksellaan kaikki oikein!

Pimp my haitari!

Kuunkuiskaajien Susan Ahon paljastaa, että vanhasta haitarista puuttui säihkettä ja bling blingiä, joten sehän piti tuunata ennen viisumatkaa. Tutustu bling bling -haitariin ja muihin tuoreisiin viisuvideoihin suoraan Oslosta.

Täysosumat uupuivat taas viisuveikkauksesta

Toisen semifinaalin viisuveikkauksesta osoittautui haastavaksi. Lähes tuhannen vastauksen joukosta ei löytynyt yhtään kaikkia finaalimaita oikein veikannutta ja yhdeksän oikein tuloksiakin löytyi ainoastaan kymmenen. Arvoimme yhdeksän oikein veikkanneiden kesken kaksi viisu-DVD:tä ja onni suosi Marjut Loposta ja Rami Pihlajamäkeä.

Ensimmäisessa semifinaalissa tiukka kisa finaalipaikoista

Ensimmäinen pukuharjoitus on takana. Istuin itse paikan päällä ja kirjasin ylös ensikommentit esityksistä ja lauluista. Tässä ovat siis omat mielipiteeni ensimmäisen semifinaalin kisaajista.

Kohti toista semifinaalia

Waldo's People'n finaalipaikan selvittyä ei eilen ehditty juhlia. Semifinaalin jälkeen pidetty pressitilaisuus päättyi vasta kolmen jälkeen aamuyöllä, jonka jälkeen bändin jäsenet suuntasivat Euroclubin jatkojen sijaan hotellille nukkumaan. Bändillä on nyt pari päivää hieman rauhallisempaa (mitä nyt lehdistötilaisuuksia riittää), kun keskiviikkona ja torstaina viisuväen huomio keskittyy enemmän toiseen semifinaaliin.

Waldo's People antoi kaikkensa viisulavalla

Suomen euroviisuedustaja Waldo's People on suoriutunut kisaurakastaan Moskovassa, mutta bändin esitys ei vedonnut eurooppalaisiin. Voiton saavutti ylivoimaisesti Norja. Toinenkin sija tuli Pohjoismaihin, Islantiin, ja kolmannen sijan saavutti Azerbaidzan.

Ei yhtään täysosumaa viisuveikkauksessa

Ensimmäisen semifinaalin viisuveikkauksemme osoittautui vaikeaksi, sillä lähes 780 vastauksen joukosta ei löytynyt yhtään kaikkia finaalimaita oikein veikannutta. Yhdeksän maata oikein sai ainoastaan kaksi veikkaaja, Anniina Pulkkinen ja Sara Rintala. He voittivat viisutietämyksellään itselleen tämän vuoden viisu-DVD:n.

Ailan ja Terhin albumista

Suomen delegaation tiedotuspäällikkö Aila Havia-Venäläinen ja delegaation päällikkö Terhi Norvasto avaavat meille valokuva-albuminsa. Kuvat ovat ensimmäisten Moskovan päivien aikana otettuja.