yle.fi



Vain yksi osasi veikata voittajan YLEn viisutiimin veikkauksessa

Julkaistu Su, 17/05/2009 - 03:25
  • Kuva euroviisulipuista (Kuva: Pirkka Aunola)
  • YLEn viisutiimin finaaliveikkaus ei sujunut aivan yhtä menestyksekkäästi kuin aiemmat veikkaukset. Vain YLE Uutisten toimittaja Ville Vedenpää veikkasi voittajan oikein, ja hän keräsi myös eniten pisteitä. Veikkausta oli myös vaikeutettu, sillä nyt piti veikata sekä kymmentä parasta, kolmea viimeistä että myös näiden sijoituksia.

Leikkimielisen vakava viisuveikkaus pisteytettiin seuraavasti:

  • 1 piste = oikea maa kymmenen parhaan joukossa tai kolmen viimeisen joukossa
  • 1 lisäpiste = oikea sijoitus

 

Eniten pisteitä keräsivät YLE Uutisten toimittaja Ville Vedenpää ja YLE Viihteen ohjaaja Rami Lindholm. Veikkauksen moraalisena voittajana voidaan kuitenkin pitää Villeä, sillä hän oli ainoa, joka uskoi Norjan voittoon.

Yleisesti voidaan sanoa, että viisutiimi ennusti Ranskan, Bosnia-Hertsegovinan, Ukrainan, Suomen ja Venäjän menestymisen yläkanttiin. Norjan menestymismahdollisuuksia taasen aliarvioitiin, samoin kuin Azerbaidzanin, Viron ja Armenian. Viimeisille sijoille veikatuista viisutiimi onnistui vain Liettuan kohdalla.

10 pistettä

Ville Vedenpää (toimittaja): 1. Norja (1+1 pistettä), 2. Ranska (1), 3. Bosnia-Hertsegovina (1), 4. Islanti (1), 5. Kreikka (1), 6. Azerbaijan (1), 7. Viro (1), 8. Ukraina, 9. Venäjä, 10. Suomi - - - 23. Kroatia, 24. Liettua (1+1), 25. Romania

Rami Lindholm (ohjaaja): 1. Ranska (1 piste), 2. Islanti (1+1), 3. Bosnia-Hertsegovina (1), 4. Norja (1), 5. Iso-Britannia (1+1), 6. Ukraina, 7. Turkki (1), 8. Kreikka (1), 9. Malta, 10. Kroatia - - - 23. Saksa, 24. Tanska, 25. Liettua (1)

9 pistettä

Pirkka Aunola (yle.fi): 1. Ranska (1 piste), 2. Bosnia-Hertsegovina (1), 3. Iso-Britannia (1), 4. Ukraina, 5. Norja (1), 6. Azerbaidzan (1), 7. Kreikka (1+1), 8, Islanti (1), 9. Viro (1), 10. Venäjä - - - 23. Ruotsi, 24. Romania, 25. Saksa

7 pistettä

Asko Murtomäki (YLEn euroviisuasiantuntija- ja kommentaattori): 1. Ranska (1 piste), 2. Norja(1), 3. Bosnia-Hertsegovina (1), 4. Iso-Britannia (1), 5. Kreikka (1), 6. Turkki (1), 7. Tanska, 8. Venäjä, 9. Azerbaidzan (1), 10. Malta - - - 23. Romania, 24. Israel, 25. Saksa

Sanna Kojo (kommentaattori): 1. Ukraina, 2. Ranska (1 piste), 3. Bosnia-Hertsegovina (1), 4. Norja (1), 5. Iso-Britannia (1+1), 6. Moldova, 7. Venäjä, 8. Turkki (1), 9. Islanti (1), 10. Suomi - - - 23. Tanska, 24. Portugali, 25. Saksa

Päivi Konttinen (kuvaussihteeri): 1. Ranska (1 piste), 2. Venäjä, 3. Islanti (1), 4. Kreikka (1), 5. Ukraina, 6. Norja (1), 7. Malta, 8. Azerbaidzan (1), 9. Suomi, 10. Viro (1) - - - 23. Albania, 24. Kroatia, 25. Liettua (1)

6 pistettä

Jorma Hietamäki (kommentaattori): 1. Iso-Britannia (1 piste), 2. Ukraina, 3. Moldova, 4. Norja (1), 5. Ranska (1), 6. Islanti (1), 7. Venäjä, 8. Viro, 9. Azerbaidzan (1), 10. Suomi - - - 23. Portugali, 24. Tanska, 25. Saksa

Mikko "Peltsi" Peltola (kommentaattori): 1. Ranska (1 piste), 2. Malta, 3. Norja (1), 4. Ukraina, 5. Venäjä, 6. Suomi, 7. Kreikka (1+1), 8. Portugali, 9. Ruotsi, 10. Turkki (1) - - - 23. Saksa, 24. Armenia, 25. Liettua (1)

Oikeat lopputulokset

1. Norja, 2. Islanti, 3. Azerbaidzan, 4. Turkki, 5. Iso-Britannia, 6. Viro, 7. Kreikka, 8. Ranska, 9. Bosnia-Hertsegovina, 10. Armenia - - - 23. Liettua, 23. Espanja, 25. Suomi

Tagit:

Kommentit

Ja Suomi oli tossa

Ja Suomi oli tossa lopputuloksessa lievästi väärässä paikassa. Oli siellä monta paljon huonompaa sävellystä, sanoitusta ja esitystä.

Menneet Moskovan valot