Suomen raadin puheenjohtajana toimii Ylen populaarimusiikin osaamiskeskuksen päällikkö Pekka Laine. Muut raadin jäsenet ovat, johtaja Satu Mättö Teostosta, artisti Christel Sundberg eli Chisu, opiskelija Sofia Tarkkanen Sibelius-Akatemiasta ja Yle Vision kehityspäällikkö Jukka Haarma.
- Raadin kokoonpanossa on pyritty mahdollisimman laajaan ikäjakaumaan laaja-alaisen musiikillisen näkymyksen ja ammattitaidon lisäksi. Nuorin raatilainen on 23-vuotias ja vanhin 61, kertoo Euroviisujen vastaava tuottaja Merete Manninen.
Viisihenkiset ammattilaisraadit antavat pisteensä eilisiltaisen kenraaliharjoituksen perusteella. Sekä puhelinäänestys että raatiäänestys vaikuttavat lopputulokseen 50 prosenttia.
Voitaisiin lopettaa raadin käyttäminen kokonaan. Kyse on musiikki mausta ja yhden yksilön musiikin maku ei ole parempi kuin toisen.
Mielestäni näyttäisi että asiantuntijaraati + puhelinäänestys antaisi järkevän lopputuloksen. Naapurien äänestäminen ja ulkomusiikillisten seikkojen painottaminen kun menivät jo aivan naurettavuuksiin asti. Luulisin että asiantuntijaraatien edustajat varmasti ymmärtävät tehtävänsä ja taustansa vuoksi pystyvät arvioimaan kappaleita sekä genren kannalta, musiikillisen laadun, että oman mielipiteensä kannalta ja ymmärtävät mikä on mitäkin.
Ei mitää raatia vain pelkkä puhelinäänestys. Jos joku chisu haluaa äänestää niin ottaa puhelimen käteen niinkuin muutkin.
Hei yleläiset tsekatkaa tämä!
Pyytäkää Chisu Suomen karsintoihin joko ihan itse kilpailemaan tai tekemään jollekin muulle artistille kappale! Se olis upeeta.
Mitähän hyötyä näistä asiantuntijaraadeista oikeastaan on?
Muutaman henkilön mielipiteellä on liian suuri painoarvo.