Mika Pettissalo on pyhittänyt luomisensa performanssitaiteelle. Tampereen Taiteen ja Viestinnän Oppilaitokselta kuvataiteilijaksi tänä kesänä (2007) valmistunut Mika pukeutuu esiintymisissään tekemiinsä rooliasuihin ja performanssit taltioidaan useimmiten myös videolle. Taide syntyy Mikan esiintyessä spontaanisti yleisön seassa, toreilla, kaduilla tai vaikka rautatieasemalla. Asuja Mikalle on vuosien varrella kertynyt jo useampia ja kaikki on taitavasti tehty kierrätysmateriaaleista.
- Kyllä tämä esiintyminen ja taiteen ihmisten sekaan tuominen on vahvasti ollut mukana opiskelun alkuvaiheista lähtien. Ensimmäiset kokeiluni tein jo ennen taideopintojani. Porvoossa opiskellessani restonomiksi kehittelin lehmäpuvun kouluprojektia varten, siitä se oikeastaan alkoi.
Tänä päivänä Mikan taidepajasta löytyy ainakin hirven, lampaan, hirviön, kärpäsen ja uutena tulokkaana robotin rooliasu. Robottiasua Mika valmisteli useamman vuoden keräämällä talteen kaikenlaista elektroniikkajätettä. Lopullinen sysäys tuli ystävien pyynnöstä rakentaa robotti teatteriesitystä varten.
Lopputuloksena on noin kolmemetrinen, huomiota herättävä asukokonaisuus. Asu koostuu haarniskasta, jossa on paljon osia eri teknisistä laitteista, päähineestä, joka on rakennettu moottoripyöräkypärän ympärille, käsivarsista, joissa on lasertykit ja jalat, joihin on yhdistetty toimistotuolien jalkaosat ja vanhat laskettelumonot.
Painonsa ja kokonsa takia asussa on erittäin hankala liikkua, joten performansseista tulevat harmittavan lyhyitä. Mutta sen minkä liikkuvuudessa häviää sen näyttävyydessä saa.
www.kamelontti.com.
(Yle ei vastaa ulkopuolisten sivujen sisällöstä.)